Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Oudolla tavalla ailahtelee fiilis tai en mä tietty tiedä onko tämä outoa vai normaalia yleisesti ottaen kun ei elämässä ihmisiä ole ailahtelemassakaan, mutta itselle outoa tämä on. Miten voikaan ihan naps vaan kadota kaikki into yhtään minkään tekemiseen ja aamulla herätessä olla ihan lamaantunut eikä huvita edes sängystä nousta vaikka vielä nukkumaan mennessä oli ihan eri fiilis? 

Nyt sitten ärsyttää että kaikki tuo eilen aloitettu jääkin taas niille sijoilleen eikä mikään huvita eikä mistään saa valmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut yksinolijat tempaisette muut ihmiset sitten, kun tarvitsette niitä? 

Mä maksan rahalla, huonekalujen koonnin ym. Kyllä rahalla saa palveluita.

Joo. Minäkin ostin palveluita kymmenillä tuhansilla euroilla, mutta nyt on säästöt syöty eikä uusia synny, kun työkyvyttömyyseläke on mikä on. Sinänsä eläkkeeksi ihan hyvä. mutta sairastaminen maksaa ihan älyttömästi, jolloin eläke onkin yhtäkkiä pieni.

Toki jos rahaa on älyttömästi, voi olla suht huoleti, mutta sitä ei voi etukäteen edes arvata, miten kalliiksi voi oikeasti tulla. Ihmiset ovat menettäneet omaisuutensa jne. Minulla on mennyt kuusinumeroinen summa sairastamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus kannattaa pohtia yksinäisyyden syitä, syyllistää siitä ei kannata ketään.

No, kyllä minä "syyllistän" niitä ihmisiä jotka ovat lähes tuhonneet kykyni luottaa muihin. Olen saanut niin paljon pahaa muilta. Jos minulla olisi eri tausta niin hieman voisi olla helpompaa toimia muiden kanssa. Muuten syytän itseäni lähes kaikesta jo tarpeeksi. Huonoon kohteluun en silti syyllinen olo ollut ja en ole toisille mitään pahaa tehnyt. 

Suosittelen, että kokeilet seuraavaa:

Tunteita ei ole hyvä vältellä eikä tukahduttaa, mutta jos vaikka yrittäisit muuttaa sen joksikin dynaamisemmaksi tunteeksi, jota alat samalla käsitellä. Vaikkapa viha väärintekijöitä kohtaan ja samalla ajatus, ettei jää vellomaan vihaan vaan tuntee sen ja sitten eteen päin. 

Ja jos syyllistää itseään, voi muuttaa sen pettymykseksi, olla pettynyt ja sitten taas kohti uusia pettymyksiä 🙈

Jos taas on tehnyt parhaansa, mutta kortit huonot, ei kannata kokea siitä syyllisyyttä, ei ole oma vika. 

Kaikki historian päivät ovat sitä mitä ne ovat, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Voi päättää, ettei anna historian pilata tulevaisuutta. Siis vaikka elämä objektiivisesti olisi kurjaa ja vaikeaa, sen päälle syyllisyys tai syyttäminen on yksi paino lisää. 

HUOM. En kehota enkä suosittele harrastamaan toksista positiivisuutta. Lähinnä varomaan toksista "negatiivisuutta". Molemmat ääripäät asenteina huonoja, mutta tunnetasolla ihan ok käydä välillä tunteissa syvällä tai korkealla. 

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Yksinäisyyttä minäkin poden vaikka on tuttuja kuinka paljon, ei ne korvaa omaa perhettä eikä meillä ole mitään muuta yhteistä kun kaljan otto ja rahan lainaaminen, alan  olla siihenkin liian vanha ja kyllästynyt.

Voi kun oisi joku oma ihan mies, joka olisi tukenani ja turvanani, mutta kun ei ole, yksinäinen keski-iän ylittänyt vanha akka oon, suvun kummajainen.

Oon kesälomalla ja kun muutakaan ei ole niin olen ollut vanhempieni luona apuna. Nyt tuntuu että tulen hulluksi! Täällä ollessa on tajunnut kaikenlaista saaden ehkä selitystäkin sille miksi elämäni on näin kauhean väärää. Se ainakin on tullut taas harvinaisen selväksi, että minä olen aivan vääränlainen kaikella tapaa. Ikävästi sitten alkoi tulla flashbackeina mieleen nekin kaikki kerrat lapsuudestakin kun se on osoitettu sanoin ja elein, että olen vääränlainen ja viallinen. Joskus silloin myös tukistamalla ja remmillä.

Samalla tajusin että elämässäni ei ole ollut koskaan sellaista ihmistä joka ei olisi halunnut muuttaa minua tai unohtanut kertoa kuinka minun pitäisi olla sellainen eikä tällainen. Usein tuo on kerrottu haukkujen ja nimittelyn saattelemana. Muutenkin mulle on oltu hirveän vihaisia aina vaikka kuinka olen yrittänyt olla mieliksi ja huomaamatonkin. Sekin tuli tajuttua, että vaikka montaa ihmistä ei elämässäni ole koskaan ollutkaan niin sellainen pelon ilmapiiri on aina ollut läsnä. Ihan jokainen mies poislukien veljeni on ollut fyysisesti väkivaltainen tai ainakin se väkivallan uhka on leijunut ilmassa tai ei vaan leijunut vaan sillä on myös uhkailtu nyrkit pystyssä, että minä niin kohta tirvaisen ja niin tekisi mieli vääntää niskat nurin. Tämähän on ihan hirveää. Miten tämän kaiken on voinut blokata mielestään ja miten nyt yhtäkkiä kaikki tulvii mieleen. Itkettää ja suututtaa samaan aikaan niin että varmaan katkeaa verisuoni pian päästä.

Outo ajatus, ettei sillä olisi väliä mitä muut ajattelee tai siis kuvittelee. Sehän se määrittää kaiken sen miten sinuun suhtaudutaan.

Toisekseen ainakin mulle olisi hirveän tärkeää se, että elämässä olisi niitä ihmisiä jotka nimenomaan tuntee mut ihan oikeasti ja tietenkin haluaisin ihan samalla tavalla tuntea itsekin nämä ihmiset. Olisi yhteistä historiaa ja yhteisiä muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Oudolla tavalla ailahtelee fiilis tai en mä tietty tiedä onko tämä outoa vai normaalia yleisesti ottaen kun ei elämässä ihmisiä ole ailahtelemassakaan, mutta itselle outoa tämä on. Miten voikaan ihan naps vaan kadota kaikki into yhtään minkään tekemiseen ja aamulla herätessä olla ihan lamaantunut eikä huvita edes sängystä nousta vaikka vielä nukkumaan mennessä oli ihan eri fiilis? 

Nyt sitten ärsyttää että kaikki tuo eilen aloitettu jääkin taas niille sijoilleen eikä mikään huvita eikä mistään saa valmista.

Mitään ei pitäisi jättää kesken ikinä vaan kaikki pitäisi tehdä valmiiksi kun kerran aloittaa. Joo, ei sovi ollenkaan neulomiseen tai palapeleihin jne mutta harmillisesti ne sitten on just näitä yksinäiselle sopivia harrastuksia. Lopulta on vaan kaikki levällään eikä lohduta yhtään että eipähän ne ainakaan ole ketään muita haittaamassa kun ne ärsyttää itseä ja samalla ärsyttää tämä saakelin saamattomuus ettei mitään enää saa aikaiseksi eikä ainakaan valmiiksi.

Sinä edellinen kirjoittaja, lähde pois vanhempiesi luota ja etäännytä välit. Surullista että olet kokenut tuota latistamista lapsuudessasi.

Onneksi aikuisena voi yrittää muuttaa tilannetta. Kaikkea hyvää ja valoa elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellinen kirjoittaja, lähde pois vanhempiesi luota ja etäännytä välit. Surullista että olet kokenut tuota latistamista lapsuudessasi.

Onneksi aikuisena voi yrittää muuttaa tilannetta. Kaikkea hyvää ja valoa elämääsi!

Siis sinä joka olet vanhemmillasi, väliin ehti muita kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Jotkut kaipaa toisten hyväksyntää. Miettivät koko ajan, mitä muut heistä ajattelee. Toisaalta he vahingossa samalla antaa tosi ison vallan näille muille.

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellinen kirjoittaja, lähde pois vanhempiesi luota ja etäännytä välit. Surullista että olet kokenut tuota latistamista lapsuudessasi.

Onneksi aikuisena voi yrittää muuttaa tilannetta. Kaikkea hyvää ja valoa elämääsi!

Kyyti on mulla vasta viikon päästä ja sitten etäisyyttä on taas tuo reilu 500km. Siksi tämä kaikki niin ihon alle ehkä menikin kun on jo tottunut yksinäisenä ettei kukaan arvostele eikä kommentoi tekemisiä mitenkään. Ihan liikaa kerralla tuli palautetta kaikesta, kun kesätorille lähteminen oli turhaa ja jäätelöpaketin ostaminenkin arvosteltiin tarpeettomaksi oikein arvostelevan mittailun jälkeen eikä kesätopin neulomisessakaan ollut järkeä. Missä sä tuota muka aiot käyttää ja ilkeä naurahdus perään. Ei voi kuin ihmetellä tuota negatiivisuuden määrää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Jotkut kaipaa toisten hyväksyntää. Miettivät koko ajan, mitä muut heistä ajattelee. Toisaalta he vahingossa samalla antaa tosi ison vallan näille muille.

Ei se tarkoita että sitä koko ajan miettisi mitä muut ajattelee tai on ajattelematta vaan se on oikea ongelma niin ihmissuhteen jatkumiselle kuin muodostumisellekin, että toinen kuvittelee omiaan ja tietävänsä esim sen miksi toinen on lapseton. Siinähän on hyvinkin mahdollista se, että tämä kuvittelija-osapuolen arvomaailmaa vastaan sotii vapaaehtoinen lapsettomuus (jep, heitäkin on) tai hän ehkä itse on vasten tahtoaan lapseton ja suree sitä edelleen eikä siksi koe tarvitsevansa elämäänsä ihmistä joka on vela.

Todellisuudessahan tuossa voisi olla jo paljonkin yhteistä kun kumpikin on lapseton vasten tahtoaan. Se vaan ei tule ilmi ikinä, koska kuvitellaan omiaan tai uskotaan muiden kuvitelmia eikä siksi edes tutustuta sen paremmin.

Se toinen ei voi oikaistakaan tuota kuvitelmaa, kun ei tiedä siitä mitään kuin korkeintaan vasta jälkeenpäin. Joo, eihän se myöhäistä ole silloinkaan mutta tuollaisia kuvitelmia on melko hankala enää muuksi muuttaa ja hyvinkin se kuvitelma on jo aiheuttanut sen ettei ole pienintäkään kiinnostusta enää tutustuakaan vaikka asioiden oikea laita kävisikin ilmi. Saattaa sitä vaikka hävetäkin, että arvioi toisen niin väärin.

Ihmissuhteet on monimutkaisia ja ihan tarpeeksi hankalia jo ilmankin että niitä sotkemassa häärisi näitä myrkynkeittäjiä.

Miten kauan luulette että naiset pystyisivät sietämään miehille lähes arkipäiväistä totaaliyksinäisyyttä? Pitää sisältään mm: ei kavereita, ei työpaikkaa/uraa, ei sosiaalisia taitoja, heikkotasoinen ulkonäkö, yksiössä asuminen, haluttomuus olla ihmisten kanssa tekemisissä, ei sukua tai läheisiä kenen kanssa viettää perhejuhlia tms tapahtumia (joulu, juhannus, syntymäpäivät) eikä minkäänlaista mahdollisuutta maksuttomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Koko arki koostuu harmaasta tyhjyydestä sekä eksistentiaalisesta kauhusta. Näet ulkona ihmisiä ja tajuat, että sinä et koskaan saavuttanut etkä tule ikinä saavuttamaan tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut yksinolijat tempaisette muut ihmiset sitten, kun tarvitsette niitä? 

Mä maksan rahalla, huonekalujen koonnin ym. Kyllä rahalla saa palveluita.

Joo. Minäkin ostin palveluita kymmenillä tuhansilla euroilla, mutta nyt on säästöt syöty eikä uusia synny, kun työkyvyttömyyseläke on mikä on. Sinänsä eläkkeeksi ihan hyvä. mutta sairastaminen maksaa ihan älyttömästi, jolloin eläke onkin yhtäkkiä pieni.

 

Toki jos rahaa on älyttömästi, voi olla suht huoleti, mutta sitä ei voi etukäteen edes arvata, miten kalliiksi voi oikeasti tulla. Ihmiset ovat menettäneet omaisuutensa jne. Minulla on mennyt kuusinumeroinen summa sairastamiseen. 

Jos eläke on kohtuuhyvä, säästyt siltä, että joutuisit säännöllisesti olemaan polvillasi Kelan edessä toimeentulotukea anomassa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan luulette että naiset pystyisivät sietämään miehille lähes arkipäiväistä totaaliyksinäisyyttä? Pitää sisältään mm: ei kavereita, ei työpaikkaa/uraa, ei sosiaalisia taitoja, heikkotasoinen ulkonäkö, yksiössä asuminen, haluttomuus olla ihmisten kanssa tekemisissä, ei sukua tai läheisiä kenen kanssa viettää perhejuhlia tms tapahtumia (joulu, juhannus, syntymäpäivät) eikä minkäänlaista mahdollisuutta maksuttomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Koko arki koostuu harmaasta tyhjyydestä sekä eksistentiaalisesta kauhusta. Näet ulkona ihmisiä ja tajuat, että sinä et koskaan saavuttanut etkä tule ikinä saavuttamaan tuota.

Mä olen sietänyt tuota nyt noin vuosikymmenen, mutta sitä en uskalla alkaa arvailemaan kuinka pitkään tulen vielä sietämään. Ainoastaan se ero on, että itse haluaisin olla ihmisten kanssa tekemisissä mutta kukaan ei halua olla mun kanssa. Veikkaan että olisi helpompaa jos en itsekään kaipaisi kenenkään seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellinen kirjoittaja, lähde pois vanhempiesi luota ja etäännytä välit. Surullista että olet kokenut tuota latistamista lapsuudessasi.

Onneksi aikuisena voi yrittää muuttaa tilannetta. Kaikkea hyvää ja valoa elämääsi!

Nyt varovaisuutta tällaisten neuvojen kanssa. "Lähde pois ja etäännytä välit" - todella vastuutonta sanoa kenellekään näin.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan luulette että naiset pystyisivät sietämään miehille lähes arkipäiväistä totaaliyksinäisyyttä? Pitää sisältään mm: ei kavereita, ei työpaikkaa/uraa, ei sosiaalisia taitoja, heikkotasoinen ulkonäkö, yksiössä asuminen, haluttomuus olla ihmisten kanssa tekemisissä, ei sukua tai läheisiä kenen kanssa viettää perhejuhlia tms tapahtumia (joulu, juhannus, syntymäpäivät) eikä minkäänlaista mahdollisuutta maksuttomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Koko arki koostuu harmaasta tyhjyydestä sekä eksistentiaalisesta kauhusta. Näet ulkona ihmisiä ja tajuat, että sinä et koskaan saavuttanut etkä tule ikinä saavuttamaan tuota.

Ihan samanlaista se naistenkin totaaliyksinäisyys on. Ei tässä ole sukupuolten välillä mitään eroa.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan luulette että naiset pystyisivät sietämään miehille lähes arkipäiväistä totaaliyksinäisyyttä? Pitää sisältään mm: ei kavereita, ei työpaikkaa/uraa, ei sosiaalisia taitoja, heikkotasoinen ulkonäkö, yksiössä asuminen, haluttomuus olla ihmisten kanssa tekemisissä, ei sukua tai läheisiä kenen kanssa viettää perhejuhlia tms tapahtumia (joulu, juhannus, syntymäpäivät) eikä minkäänlaista mahdollisuutta maksuttomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Koko arki koostuu harmaasta tyhjyydestä sekä eksistentiaalisesta kauhusta. Näet ulkona ihmisiä ja tajuat, että sinä et koskaan saavuttanut etkä tule ikinä saavuttamaan tuota.

Naisilla ei taida olla mahdollisuutta edes maksulliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, mutta muutenhan tuo miesten totaaliyksinäisyys on ihan samanlaista totaaliyksinäisyyttä mitä naisillakin. Ei ole ketään eikä mitään. Ikinä.

Välillä ärsyttää ne muuttoon hoputtavat jotka ei vaikuta ymmärtävän sitä ettei asiat aina niin yksinkertaisia/mustavalkoisia, varsinkaan meille (autottomille) yksinäisille saati työttömille. Kyllähän tuota on jo kauan koittanut ehtiä töitä tietystä kaupungista mutta ei, aina sama vastaus "valitettavasti emme jatka sinun kanssasi". Jos töitä saisi, silloin auttaisi myös Kela muutossa, ja voisi ruveta uutta asuntoakin katsomaan uudenlaisella innolla ja odotuksella. Töitä ja säästöjäkin oli joskus muttei enää, varsinkaan kaikenmaailman leikkauksien jälkeen... kissankin kuljetin pyörällä 30km päähän lääkäriin johon viimeiset rahat menikin. 👋 Siitäkin kun aika jättää, mitään uutta eläintä en enää ota.

Nykyään ollut kuitenkin työttömänä sen pari vuotta ja tosi pienellä paikkakunnalla asuessa on ollut välillä kestämistä, mutta näillä mentävä toistaiseksi ja purtava hammasta. Onneksi pääsee sentään kyseisessä kaupungissa käymään ja tuulettumaan, vain palatakseen taas tänne kyräilevään nurkkakuntalaispaikkaan joka vie kyllä kaiken elämänilon ja energian.