Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä kirjoitti, että kantaporukat katsovat tunkelijaksi kun heidän kantabaariin menee, olen kokenut tämän ja sieltä tullut vielä masentuneempana kotiin.

Joo koettu on. Menin muuton jälkeen lähibaariin yhdelle, joka ulospäin näytti aika kivalta mutta se vastaanotto oli kaikkea muuta kuin kiva. Jos katse voisi t*ppaa niin olisi ollut vainaa varmaan heti siinä tuulikaapista sisälle päästyäni ja suunnilleen puoleen väliin olin ehtinyt tuopin juoda, kun siihen pöytään istahti kantapirkko joka kertoi, ettei baarissa ole yhtään vapaata miestä.

Vastasin että kiva juttu, koska olen vaillakin vain tätä kaljaa jonka huitaisin huikalla loppuun. Varmaan olisi pitänyt osata sanoa jotain muuta, mutta en osannut ollenkaan varautua tuollaiseen asenteeseen. Joku muu olisi varmaan tyynesti tilannut toisen, mutta niin on tuttua tuo persona non grata -olo että pakko oli päästä pois ja heti.

Hyvä kuulla, että uskotte, ettei alkoholista tule jatkossa ongelmia ja entisetkin on poistumassa. Se olisi kyllä toivottavaa. Nykyään alkoholismi aiheuttaa n. 1 miljardin euron kulut vuodessa Suomessa. Siinä ei ole vielä kaikkia liitännäiskuluja mukana. Melkoinen säästö saataisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä kirjoitti, että kantaporukat katsovat tunkelijaksi kun heidän kantabaariin menee, olen kokenut tämän ja sieltä tullut vielä masentuneempana kotiin.

Joo koettu on. Menin muuton jälkeen lähibaariin yhdelle, joka ulospäin näytti aika kivalta mutta se vastaanotto oli kaikkea muuta kuin kiva. Jos katse voisi t*ppaa niin olisi ollut vainaa varmaan heti siinä tuulikaapista sisälle päästyäni ja suunnilleen puoleen väliin olin ehtinyt tuopin juoda, kun siihen pöytään istahti kantapirkko joka kertoi, ettei baarissa ole yhtään vapaata miestä.

Vastasin että kiva juttu, koska olen vaillakin vain tätä kaljaa jonka huitaisin huikalla loppuun. Varmaan olisi pitänyt osata sanoa jotain muuta, mutta en osannut ollenkaan varautua tuollaiseen asenteeseen. Joku muu olisi varmaan tyynesti tilannut toisen, mutta niin on tuttua tuo persona non grata -olo että pakko oli päästä pois ja heti.

Olisit letkauttanut takaisin, ettei vapaat miehet kiinnostakaan, varattujen kanssa on jännempää. En ole ikinä käynyt missään lähibaarissa. Kertomasi perusteella en ole menettänyt mitään.

Varmaan olen tässäkin asiassa ihan tynnyrin asukki, mutta tyystin tuntemattomia kuuluisuuksia on nuo supertähdet jotka avioituivat jenkeissä ja joista lehdet kovasti kirjoittelee. Eikä herännyt kiinnostusta tutustua nytkään, mutta sitä tuo sai taas miettimään että olisi ollut varmasti aika hienoa olla sellaisessa parisuhteessa jossa olisi voinut ajatellakaan naimisiinmenoa saati sitten kuinka ihanaa se olisi ollut, kun mies tykkäisi niin paljon että tahtoo vaimokseen. Toki kyynisenä pessimistinä mietin sitäkin, että tuossa on iso riski julkisuustempulle joko molempien osapuolten tai sitten toisen toimesta, mutta se taas ei olisi tällaisen taviksen ongelmia ollenkaan.

Eikä tuollaisen kokeminen (hyvä parisuhde, kosinta, häät, avioliitto) nyt mitenkään harvinaista ole vaikka nykyään tietysti aiempaa harvinaisempaa, mutta jos nyt vaikka siis miettii omaa ikäluokkaa. Kyllä tuon "setin" on useampi saanut kokea kuin jäänyt ilman ja heistäkin tietysti osa ihan omasta tahdostaan, mutta on sitä meitäkin joita rakkaus ja romantiikka on aina karttaneet. Jotenkin tulee kademieli kun tällaisia miettii ja tietenkään ei pitäisi miettiäkään, mutta jotain sitä aina tuppaa ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä kirjoitti, että kantaporukat katsovat tunkelijaksi kun heidän kantabaariin menee, olen kokenut tämän ja sieltä tullut vielä masentuneempana kotiin.

Joo koettu on. Menin muuton jälkeen lähibaariin yhdelle, joka ulospäin näytti aika kivalta mutta se vastaanotto oli kaikkea muuta kuin kiva. Jos katse voisi t*ppaa niin olisi ollut vainaa varmaan heti siinä tuulikaapista sisälle päästyäni ja suunnilleen puoleen väliin olin ehtinyt tuopin juoda, kun siihen pöytään istahti kantapirkko joka kertoi, ettei baarissa ole yhtään vapaata miestä.

Vastasin että kiva juttu, koska olen vaillakin vain tätä kaljaa jonka huitaisin huikalla loppuun. Varmaan olisi pitänyt osata sanoa jotain muuta, mutta en osannut ollenkaan varautua tuollaiseen asenteeseen. Joku muu olisi varmaan tyynesti tilannut toisen, mutta niin on tuttua tuo persona non grata -olo että pakko oli päästä pois ja heti.

Olisit letkauttanut takaisin, ettei vapaat miehet kiinnostakaan, varattujen kanssa on jännempää. En ole ikinä käynyt missään lähibaarissa. Kertomasi perusteella en ole menettänyt mitään.

Ei mulla olisi ikinä pokkaa saati sanavalmiutta tuollaiseen vaikka kieltämättä huikea vastaus. Tuollaisesta voi kyllä lähiöbaarissa saada aikaan kahakankin kun tarkemmin miettii.. Minäkään en enää tuon jälkeen ole viitsinyt piipahtaa missään lähiöbaarien terasseillakaan, koska yksinhän sinne olisi mentävä. Sen sijaan jos olisi mies tai kaveri kenen kanssa käydä yhdellä tai parilla niin voisin vaikka mennäkin, koska en ole oikein sellainen hienojen ravintoloiden pintaliito-ihminen.

Se harmittaa usein, kun sen nokkelan vastauksen keksii yleensä vasta kotiovella.

Aloin tänään miettiä elämääni niihin vuosiin, kun vasta muutin tänne missä asun. Olen paljon kirjoittanut kaikesta pahasta ja pahoista puheista. Aina muistaa jonkun tapauksen siihenkin liittyen. Olen pari kertaa kuullut, kun jotkut ovat elämääni miettineet ja puhuneet, että onkohan tuo jatkanut sanaa "aktiivista" elämää täällä ja käyköhän hänen kodissaan sitten väkeä ja onko tapaillut monia jne. 

Onhan se aina ilkeä tunne. En voi ikinä tietää miten kaikki meni tähän ja mitä kautta. Jotain arvelen ja tiedän sitä alkulähdettä tuolla toisaalla ja niitä ihmisiä on helppo arvata, mutta en tiedä kuka täällä paikkakunnalla  on asioita levittänyt ja valheita kertonut. Se asia todellakin vaivaa minua paljon ja se etten pääse irti tässä kaikesta. Se määrittää minua kuitenkin. Joku sanoo mitä väliä, mutta silti se valheellinen kuva itsestäni on melko ikävä juttu. 

No, piti kirjoittaa täysin muuta muistelua. Alkoi vaan tuo surullisuus nostaa päätään. Sitä ennen oli silti iloisempaa tai siis minun mittapuulla iloisempaa muistelua. Olin vasta muuttanut tänne. Koirani kanssa kuljettiin samoihin aikoihin lenkillä ja nähtiin usein juoksijaporukka. Siinä eri-ikäisiä aikuisia ja eräs noin ikäiseni mies myös. 

Joskus tuo porukka ohitti minut ja eräs sanoi, että liityttekö mukaan ja tulkaa meidän kanssa. Ei koirani olisi pitänyt tuollaisesta näin hymyilin vaan ja seurasin heidän menoaan. Sitten aina, kun nähtiin niin minua kovin kiinnosti se hymyilevä ikäiseni mies. Oli mukavaa aina joskus heidät nähdä ja hänet mielessäni "juoksijamieheksi" nimitin, kun mitään muuta en hänestä tiennyt. Nähtiin aina joskus ennen kuin muutin tällä seudulla toisaalle. Joku toinen olisi ajatellut, että siinäpä oli hyvä tutustua. Muistan hänet vieläkin miltä näytti. 

Toinen tapaus vuosien takaa. Erään vuokranantajani kautta näin yhden noin ikäiseni nuoren miehen. Hän avusti yhdessä hommassa vuokranantajaa ja jotenkin selvitin itse netistä hänen nimensä. Jäi mieleeni kyllä pitkäksi aikaa. Hänellä autokin kuin omani ja morjesti aina silloin, kun satuttiin näkemään. 

Nämä niitä harvoja hetkiä, kun olen jotenkin ihastunut aikuisuudessa. Toki ihan tuntemattomat tyypit ja jäänyt ihailen salaa tasolle kaikki. Itsessäni en luule yhtään mitään. Näin parempi vaan ihailla kaukaa. Kuitenkin hyviä muistoja jos miettii nykyhetkeä. Aiemmin ehkä oli toivoa enemmän kaikkeen liittyen. Höpinää taas ja turhaa sellaista ehkä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyky muutokseen on jokaisessa itsessään, mutta varsin usein etenkin yksinäisiltä odotetaan aivan yli-inhimillisiä kykyjä ja voimavaroja. Ja sitten kun sellaisia ei tietenkään kenellekään ole _etenkään yksinään_ niin yksinäinen määritellään haluttomaksi korjaamaan/muuttamaan elämäänsä ja täten yksin ainoaksi syylliseksi tilanteeseensa.

Lisäksi varsin usein tarjotaan avuksi/neuvoksi juuri niitä samoja asioita ja samanlaista aktiivisuutta jota liki jokainen yksinäinen on jo tehnyt moneen kertaan vailla muutosta. Harvempi on ollut aina se kotiinsa lamaantunut ja tilanteeseensa tympääntynyt tyyppi vailla elämäniloa ja energiaa vaan se on vain seuraus, ei syy. Sitä ennen on kokeiltu nuo kaikki mahdolliset kansalaisopistonkurssit ja harrastukset sekä omattu aktiivisuutta uusiin ihmisiin tutustumiseen jopa enemmän mitä he, joilla aina on (ollut) ystäviä ja kavereita. Silti lopputulos on totaaliyksinäisyys. 

Tai sitten unohdetaan se, ettei ihminen voi esim sille mitään jos on saanut niin huonoja kokemuksia muista, ettei pysty luottamaan ja tutustumaan kunnolla. Minäkin tahtoisin sillä tavalla muuttaa itseäni, että voisin toimia niin kuin joku muu, mutta kokemukseni vaikuttavat ja toisaalta olisin hullu jos en olisi oppinut jotain tästä kaikesta. Näin ihmisen eletty elämä vaikuttaa. 

Silti omalla kohdalla myönnän sen etten yritä ja tee tarpeeksi. Voin sen todeta, mutta kun jännitän ihmisiä ja en luota keneenkään. Näin syytä minussa, mutta en voi sille mitään mitkä kokemukseni ovat. Minulla näin tämä lamaannus ja toivottomuus tuli oikeastaan vasta sen jälkeen, kun olin ensin saanut oppia mitä jotkut  ihmiset ovat ja millaisia. Sitten sen jälkeen iski vasta se pelko oikein kunnolla, että hetkinen joku tahtoo oikeasti minulle pahaa ja pahoja juttuja. Näitä nämä parhaat puheet ja kiusaaminen aiemmin. Sitten se muutenkin vähän ujon ja varovaisen persoonan kanssa on johtanut yksinäisyyteen. Myönnän omat epäkohtani täysin, mutta luottamaan en pysty oikein millään ja en halua kertoa itsestäni mitään. 

Joskus kannattaa pohtia yksinäisyyden syitä, syyllistää siitä ei kannata ketään.

Sille, joka ei viihdy omassa seurassaan, yksinäisyys on vankila. Sille, joka viihtyy, se on vapaus.

Väsyttää niin että kivistää, ja sanoin yhtä äkkiä koirilleni että syökää raadostani mahdollisimman paljon ettei jää haisemaan. Kiva.

Ihan totta, että se pääasiassa vain hyviä asioita kokenut ihminen on ihan väärä neuvomaan ketään muita kuin kaltaisiaan vaikka ei ne neuvot yks yhteen toimi heilläkään. Monella on tietenkin sekä hyviä että huonoja kokemuksia muista ihmisistä, mutta paljon on heitäkin joita elämä tässä suhteessa on käsitellyt aina melko silkkihansikkain. Ja tietysti pitää ollakin, koska on myös meitä jotka on koettu sitä nurjaa puolta vain. Siinä missä ne positiiviset kokemukset antaa itsevarmuutta niin ne negatiiviset painaa sen pohjamutiin. Tuossa onkin sitten jo niin isosti sekä omaa että muiden suhtautumista määrittävä asia, että eihän nämä "itsevarmuuksien ääripäät" voi mitenkään toimia samalla tavalla eikä silloin samat toimintaohjeet ja neuvotkaan toimi. Se ei ole kenenkään vika, mutta usein tuntuu että ymmärrys puuttuu ihan tyystin tuolla onnekkaammassa osastossa. Tietenkin se huonoitsetuntoinen toimii väärin monella tapaa, mutta ei hänellä ole itsevarmuutta toimia toisinkaan ja noudattaa niitä hyväitsetuntoisen neuvoja. Ensin pitäisi saada korjatuksi se tallottu itsevarmuus edes normaalille tasolle, mutta siinä tarvitsisi useimmiten muiden apua. Edes vähän. Nuo neuvojat ja neuvojensa noudattamattomuudesta moittijat ei ainakaan auta asiassa yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Joskus kannattaa pohtia yksinäisyyden syitä, syyllistää siitä ei kannata ketään.

Tiedän syyt yksinäisyyteeni, nuoruuden hairahdus 10 vuotta vanhempaan kriminaaliukkoon, ei ollut normaalia perhe-eläämää se, ukko vähän väliä linnassa ym. Minua alko suku ja kaikki muutkin välttelemään, seläntakana kuiskittiin. Ois pitänyt muuttaa muualle asumaan kun erosin tästä poikani isästä, niin minulla ei olisi huono maine ja olisin saanut uuden perheen. Menneisyyden vanki, ja tuhlattu elämä.

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä kirjoitti, että kantaporukat katsovat tunkelijaksi kun heidän kantabaariin menee, olen kokenut tämän ja sieltä tullut vielä masentuneempana kotiin.

Tämä. Sitten kun menee johonkin sellaiseen paikkaan missä ei ainakaan pelkästään ole kantaporukkaan vaan on vain porukoita ja kaksikoita niin huomaa olevansa se ainoa yksinäinen jonka ympäriltä tuolit viedään. Joskus on käynyt niinkin, että siihen samaan pöytään tulee tyyppejä ja niin saa tullakin, mutta hetkessä ne on saaneet käännetyksi selkänsä ja juttelevat keskenään. Enkä meinaa sitä, että uppo-outo meitsi pitäisi ottaa keskusteluun mukaan mutta ei kai sitä tarvitsisi noin selkeästi uloskaan sulkea kun samassa pöydässä kuitenkin istutaan. Etenkin kun ihan useinkin näkee ja etenkin kuulee sitä, että toisilleen tuntemattomat alkaa jutella jopa siihen viereiseen pöytään ja yhtäkkiä onkin hirmuista naurunremakkaa ja haetaan kierrosta kaikille kummassakin pöydässä. 

Vierailija kirjoitti:

Sille, joka ei viihdy omassa seurassaan, yksinäisyys on vankila. Sille, joka viihtyy, se on vapaus.

Näin se on. Ne, jotka ei kaipaa muiden seuraa, ei koe itseään yksinäisiksi, vaikka ovat yksin. Heille se on vapautta sosiaalisista velvoitteista.  Ne taas,  jotka kaipaa muiden seuraa, mutta on yksin, kokee itsensä yksinäisyytensä vangeiksi.

Mistä te muut yksinolijat tempaisette muut ihmiset sitten, kun tarvitsette niitä? 

On se tämäkin, kesäinen lauantai-ilta ja just kiskoin pimentävät verhot ikkunan eteen kun on muuten ihan liian valoisaa mennä nukkumaan. Kai sitä voisi jotain muutakin tehdä, mutta yksin ei enää huvita yhtään mikään. Jos olisi mies niin voisi vaikka pussailla vaikka punkassa jo oltaisiinkin.

Koko yhteiskunta perustuu jotenkin parisuhteisiin. Se on normi, jonka mukaan kaikki menee. Jos ei ole paria, ei kuulu joukkoon. Ei tule kutsutuksi minnekään eikä pääse mukaan mihinkään. Sinkkua ei parisuhteessa olevat huoli mukaan. Tämän pitäisi muuttua, koska niin paljon on yksin asuvia nykyään. Miten tätä ei missään huomata?

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut yksinolijat tempaisette muut ihmiset sitten, kun tarvitsette niitä? 

Mistä niitä voisi tempaista? Kun ei ole niin ei ole ja yksin on pärjättävä oli tilanne mikä hyvänsä tai sitten oltava pärjäämättä, mutta muita ei kuitenkaan avuksi ole. Siksi sitä pitää yrittää osata varautua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan sekä ennalta-arvattavaan että arvaamattomaan, että pärjää aina edes jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut yksinolijat tempaisette muut ihmiset sitten, kun tarvitsette niitä? 

Mistä niitä voisi tempaista? Kun ei ole niin ei ole ja yksin on pärjättävä oli tilanne mikä hyvänsä tai sitten oltava pärjäämättä, mutta muita ei kuitenkaan avuksi ole. Siksi sitä pitää yrittää osata varautua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan sekä ennalta-arvattavaan että arvaamattomaan, että pärjää aina edes jotenkin.

Kysyin tuota ja olen sanassa tilanteessa kanssasi. Mutta tuossa muutama hehkutti, että yksin on niin mukavaa. Että joku turvaverkko on tai pitäisi olla.