Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Nainen voi aina alkaa seurustelemaan. 

Muuten olisi varmaan ihan normaali päivä mutta nyt ihmetyttää ja vähän huolestuttaakin se kuinka kipeä etenkin vasen jalkaterä on. Tai eihän sitä jatkuvasti särje eikä jomota mutta välillä tulee tosi outoja "säkäreitä" jotka tekee tosi kipeää ja oikein säikäyttääkin kun niin yhtäkkiä se tuikasee. Oikea jalkakin on joskus muinoin tehnyt samaa mutta tämä on voimakkaampaa ja tuntuu kuin koko jalkaterässä oli luut muutenkin jotenkin väärin vaikka eihän se ole mahdollistakaan. Rutisee ja naksahtelee. 

Kai tämä on niitä ikääntymisen iloja vaikka ei itseään osaakaan mitenkään niin ikääntyneenä pitää vaan tuntuu kuin olisi elänyt vasta max 30 vuotta vaikka 20 vuotta enemmän sitä tulikin täyteen. Aivan älytön koko ajatus olla viisikymppinen joka tunnu todelliselta ollenkaan (pikemminkin tyhmältä kusetukselta) eikä pukkaa mitään villitystään. Ainakaan vielä eikä sellainen olisi tarpeen myöhemminkään.

On siis ollut kotipäivä vaikka aamusta kyllä kävin pienellä lenkillä ja ruokakaupassa tuosta jalasta huolimatta. Pakkohan se oli ja mietin vaan että kun ei siinä mitään vammaakaan ole niin ei liike voi haitaksikaan olla. Silti ei sitten tehnyt enää mieli lähteä mihinkään koska välillä miltei kiljaisee kun tuollainen "säkäri" iskee. No eipähän ole eka eikä varmasti vikakaan kesäpäivä jonka viettää kotona neljän seinän sisällä tekemättä mitään järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on tottuneet menemään pubiin, kun siellä on ihmisiä. Minä en osaa enkä halua mennä, vaikka yksinäiset illat kotona on tosi kurjia. Olen joskus yrittänyt käydä, mutta ei ollut luontevaa. Mitä sitä voisi keksiä tilalle. Olisipa joku paikka, mikä olisi vähän vastaava, mutta ei juottola.

Olen kanssa kokeillut tuota, ja siellö pubissa minä vasta yksinäiseksi ja tyhmäksi tunsin itseni tuijottamassa yksin ikkunasta ulos viinilasi pöydällä.

Sama. Yksin terassilla istuskelu tuntuu niin turhalta ja kurjalta kun viereisissä pöydissä jatkuva puheen pärinä ja itse tuijotan lähinnä puita ja jos lintuja lentelee niin niitä.

Leivon itselleni pitsan. Sitten menen ulos pihalle puun alle makaamaan ja sarjakuvia lukemaan ja valkkaria juomaan. 

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tässä alkaa syömään näitä ssri-lääkkeitä, että turtuu ja on onnellinen kämpässä yksin tujottaessa telkkaria päivästä toiseen. eikä tajua miten yksin on.

Tuota olen minäkin miettinyt että ei tätä masennusta mikään pilleri korjaa eikä poista, mutta kenties saisi päänsä niin pumpuliin ettei enää tajuaisi olevansa yksinäinen joka on vain elossa, mutta ei elä.

Aiemmin kokeilin avuksi alkoholia ja vaikka sen pienen hetken siinä nousukännissä olikin oikein hyvä tai varmaankin normaali fiilis niin siitä se sitten lätsähti kun tajusi tosiasian, että yhtä yksinäinen ilta on tiedossa mitä se selväpäinen edellinenkin. Ihan sama vaikka lähti yöelämään pyörähtämään niin ne muutamat sanat vaihtoi ainoastaan siinä ovella, narikassa ja baaritiskillä. Satunnaisesti joku saattoi käydä pummimassa röökiä ja olipas karmeaa tajuta nyt, ettö olin yksinäinen jo silloin kun baareissa sai polttaa pöydissä. (Mitä siitäkin on aikaa? Pari vuosikymmentä?) Yksinäinen olen ollut oikeastaan aina vaikka oli siinä täysi-ikäisyyden tietämillä jonkunlainen kaveripiiri vaikkakaan esim mun 18-vuotispäiviä ei kukaan jaksanut eikä ehtinyt lähteä mun kanssa juhlimaan. Toinen karmea muistutus menneestä jo heti sitten siinä. Ei vaan pitäisi ollenkaan muistella mitään eikä ajatella elämäänsä koska just tätä se on, ei vaan ole niitä kivoja hetkiä ja mukavia kokemuksia saati virstanpylväitä joita olisi ilo muistella.

Nykyään en käytä alkoholia lainkaan koska minusta yksinään kännäily on tosi ankeaa. Sinällään kai silläkään olisi mitään väliä koska ankeaahan kaikki muukin on ja välillä kyllä käy mielessä josko ostaisi jotain juomia. Uusiahan taitaa olla vaikka minkälaisia mistä alkaa maistelemaan jos ei sitten tyytyisi tuttuun ja turvalliseen eli vihreään kukko-laatikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Muuten olisi varmaan ihan normaali päivä mutta nyt ihmetyttää ja vähän huolestuttaakin se kuinka kipeä etenkin vasen jalkaterä on. Tai eihän sitä jatkuvasti särje eikä jomota mutta välillä tulee tosi outoja "säkäreitä" jotka tekee tosi kipeää ja oikein säikäyttääkin kun niin yhtäkkiä se tuikasee. Oikea jalkakin on joskus muinoin tehnyt samaa mutta tämä on voimakkaampaa ja tuntuu kuin koko jalkaterässä oli luut muutenkin jotenkin väärin vaikka eihän se ole mahdollistakaan. Rutisee ja naksahtelee. 

Kai tämä on niitä ikääntymisen iloja vaikka ei itseään osaakaan mitenkään niin ikääntyneenä pitää vaan tuntuu kuin olisi elänyt vasta max 30 vuotta vaikka 20 vuotta enemmän sitä tulikin täyteen. Aivan älytön koko ajatus olla viisikymppinen joka tunnu todelliselta ollenkaan (pikemminkin tyhmältä kusetukselta) eikä pukkaa mitään villitystään. Ainakaan vielä eikä sellainen olisi tarpeen myöhemminkään.

On siis ollut kotipäivä vaikka aamusta kyllä kävin pienellä lenkillä ja ruokakaupassa tuosta jalasta huolimatta. Pakkohan se oli ja mietin vaan että kun ei siinä mitään vammaakaan ole niin ei liike voi haitaksikaan olla. Silti ei sitten tehnyt enää mieli lähteä mihinkään koska välillä miltei kiljaisee kun tuollainen "säkäri" iskee. No eipähän ole eka eikä varmasti vikakaan kesäpäivä jonka viettää kotona neljän seinän sisällä tekemättä mitään järkevää.

Nyt oikein pysähdyin fiilistelemään tuota viimeisintä säkäriä ja tuntuu kuin olisi joku hammasratas jalkaterässä! Sellainen mikä ei ihan olisi kohdallaan ja se oikein jyrsimällä menisi eteenpäin. Tai joku telaketju. Runksrunksrunks.

On se tämäkin että tällaista jaksaa oikein miettiä ja makustella.

Vierailija kirjoitti:

Leivon itselleni pitsan. Sitten menen ulos pihalle puun alle makaamaan ja sarjakuvia lukemaan ja valkkaria juomaan. 

Kuulostaa kivalta! Toivottavasti on hyvä reissu ja saat mukavaa seuraa jos sitä kaipaat ja jos et, niin saat olla rauhassa.

Siivonnut tänään ja leikannut nurmikkoa vaikka olisi mieluummin tehnyt jotain muuta kun nätti päivä ja huomisesta eteenpäin viileää. Kohta saunaan ja sitten syön pitsaa.

No voi höh, oispa mullakin nyt pizzaa. Tosin tuossa voisikin olla ensi viikonlopuksi tekemistä ja jotain kivaa jos itsekin tekisin pizzan. Nyt olisi viikko aikaa miettiä että mikä pizza ja siinä saattaa hyvin olla se viikko liikaa. Sellaista ei itse saa mitä pizzeriasta, tai ainakaan minä en saa tehdyksi mutta voisihan sitä tehdä samanlaisilla täytteillä vaikka sellaiseen kasaripizza-tyyliin. Tästähän sai itselleen ongelman heti kättelyssä.. Onneksi sentään nuo pakastepizzat on poissa laskuista koska muuten arpoisi vielä sitäkin, että teenkö itse vai paistanko valmista. Tilaamishommatkaan ei nappaa, koska sittenhän niitä vaihtoehtoja vasta olisikin :D

Samat vihamieliset ajatukset joka päivä, tunnen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pilanneet elämäni josta nykyinen yksinäisyys johtuu. En haluaisi miettiä menneitä, koska se ei aut mitään vaan kuluttaa minua. Miten noista vihan ajatuksista pääsisi pois? Lääkäriinkö mentävä?

Vierailija kirjoitti:

Samat vihamieliset ajatukset joka päivä, tunnen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pilanneet elämäni josta nykyinen yksinäisyys johtuu. En haluaisi miettiä menneitä, koska se ei aut mitään vaan kuluttaa minua. Miten noista vihan ajatuksista pääsisi pois? Lääkäriinkö mentävä?

En tiedä mikä auttaa vai auttaako mikään koska onhan se nyt oikeasti ihan hirvittävän iso menetys, että elämä on pilattu ja siihen löytyy syylliset jostain muualta kuin peilistä. Tai onhan se yhtä iso menetys silloinkin jos syyllinen näkyy peilistä. Kenellekään kun ei ole kuin tämä yksi ainoa elämä.

Tuokin on totta, että viha ja katkeruus on kuluttavia tunteita mutta miksi niihin ei olisi oikeutta? Joo, oma olo niillä ehkä pahenee mutta ei pieleen mennyt elämä mitenkään herkkua ole muutenkaan joten mitä väliä? Ne on kuitenkin ihan rehellisiä ja aitoja tuntemuksia eikä kaikkea kokemaansa vaan voi painaa villaisella saati hyväksyä ja antaa anteeksi. Etenkään jos anteeksi ei edes pyydetä. Yksinäisyys on siitä kammottava kohtalo että se on läsnä ihan joka hetki eikä sitä pääse pakoon kuin korkeintaan unessa, mutta ainakaan omalla kohdalla ei sekään enää oikein onnistu. Ikävät kokemukset ja yksinäisyys on tullut jo uniinkin. Se myös ruokkii itse itseään ja ehkä kenties sen kierteen voisi saada jotenkin katki, mutta ei se yksin onnistu vaan siinä pitäisi jonkun tulla puolitiehen vastaan. Sekään ei välttämättä enää riitä koska yksinäisyys vie etenkin pitkittyessään kaikki voimavarat koska niitä tarvitsee ihan hirveän paljon enemmän mitä ei-yksinäisenä.

Itsellä aaltoilee nämä yksinäisyyden aiheuttamat tuntemukset eli välillä olen suorastaan raivokas ja niin täynnä vihaa, välillä sitten aivan lamaantunut enkä pysty kuin itkemään. Joskus on myös se vaihe ettei mikään tunnu miltään vaan aivan kaikki on aivan sama. Pahinta on, että mikään näistä tunnetiloista ei ole sellainen omannäköinen eli en enää tunnista itseäni. Yksinäisyys on tehnyt minusta kuin vieraan ihmisen itselleni.

Olen taas nukkunut suurimman osan päivästä, no ei väliä, unessa ei tarvii surra elämäänsä. En nyt edes saa aikaseksi soitettua yhtä puhelua jonka olin ajatellut soittavani.

Mulla on ensi viikko kesälomaa ja nyt viikonloppuna päätin etten köki enää yhtään kotona vaan teen päivisin edes jotain. En sitten muuta tähän hätään keksinyt kuin lähteä huomenna kiertämään pari kauppakeskusta, mutta onpahan edes jotain tekemistä ja jopa aika erikoista tekemistä. Voin siis ehkä tuntea itseni ihan turistiksi vaikken naapurikaupunkia kauemmas menekään. Lisäksi lupasin itselleni, että saan ostaa ihan mitä vaan jos jotain mieluisaa löydän eli en ala nuukailemaan tai miettimään tarvitsenko nyt ihan oikeasti ja missä sitä muka käytän. Mitäänhän ei tällaisessa elämässä tarvitse missä ei ikinä mitään tee eikä missään käy, joten taatusti tyhjin käsinhän sitä tuolta palaisi jos sitä alkaisi miettiä. Samalla muuttuisi aika turhaksi koko tuokin meneminen ja olisi sama jäädä kotiin. Lisäksi aion käydä jossain ulkona syömässä mutta tuossa lupauksessa on kuitenkin pikku varaus, koska en tiedä millaisia ruokapaikkoja noissa on tai tuleeko mistään sellaista mielitekoa, että tuota haluan kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Samat vihamieliset ajatukset joka päivä, tunnen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pilanneet elämäni josta nykyinen yksinäisyys johtuu. En haluaisi miettiä menneitä, koska se ei aut mitään vaan kuluttaa minua. Miten noista vihan ajatuksista pääsisi pois? Lääkäriinkö mentävä?

Minulla samoja ajatuksia ja ehkä hieman sama tilanne myös. Toki en tiedä mitä olet kokenut. Silti vaikeaa se on itsellekin hyväksyä kaikki kokemani. Yritän monesti vaan keskittyä siihen hetkeen missä olen ja yritän hetkeksi unohtaa kaiken kokemani. Sitten tapahtuu taas joku asia mikä muistuttaa kaikesta ja huomaan taas miettiväni niitä asioita. Minulla se tunne ei oikeastaan ole vihaa vaan surua. Paljon surua siitä miten elämääni ja itseäni ovat ne kokemukset ihmisistä muuttaneet. Kuinka paljon joku asia on lannistanut minua tai miten koen muuttuneeni ihmisenä kokemusteni myötä. Samalla en osaa neuvoja antaa. Lähinnä yritän elää niin, että ne kokemukset voisivat edes jotenkin "sopia" elämääni ja pystyisin hyväksymään sen mitä olen kokenut ja elämään sen kanssa. Silti se ei onnistu kovinkaan hyvin. Tai sitten yritän unohtaa ja elän jossain haaveissa etten miettisi niitä asioita. Joskus onnistuu. 

"Itsellä aaltoilee nämä yksinäisyyden aiheuttamat tuntemukset eli välillä olen suorastaan raivokas ja niin täynnä vihaa, välillä sitten aivan lamaantunut enkä pysty kuin itkemään. Joskus on myös se vaihe ettei mikään tunnu miltään vaan aivan kaikki on aivan sama. Pahinta on, että mikään näistä tunnetiloista ei ole sellainen omannäköinen eli en enää tunnista itseäni. Yksinäisyys on tehnyt minusta kuin vieraan ihmisen itselleni."

Kirjoitit todella hyvin tämän asian. Minäkin koen olevani kuin joku vieras ihminen. En oikein tunnista itseäni enää jos miettii sitä millainen olen. Tiedän sen, että joku menneisyyden minä on ns lähempänä sitä minää joilainen on se oikea minä ja jollainen tahtoisin myös olla. Ehkä rohkeampi ja sellainen iloisempi ihminen. Vaikeaa toisaalta kuvailla tätä kaikkea, kun siitä on aikaa kun olin vielä erilainen ihminen. Toki samaakin silti oli. Mietin kuitenkin, ettei persoonani enää ole sellainen kuin toivoisin. Olen monesti surullinen ja hyvinkin epävarma ihminen. Jännittynyt ja itsetunto muutenkin huono. 

Minulle yksinäisyys ja ikävät kokemukset vaikuttavat niin, että välillä olen toivoton ja todella surullinenkin. Joskus koen paljon epäreiluuden tunnetta kaikesta kokemastani. Iskee sellainen ajatus vieläkin, ettei jotkut asiat voi olla totta. Ja sitä pahentaa se jos mietin asioita enemmän. Iskee se ajatus, että miten minulle on voinut käydä näin ja sellainen tunne tulee, ettei elämällä ole merkitystä kovinkaan paljon, kun se on mennyt jo pieleen monin tavoin. Sitten välillä olen välinpitämätön. Jaksan miettiä muita asioita ja elän päivä kerrallaan. Monesti kuitenkin vieläkin yritän erottaa nämä ajatukset elämästäni. Tavallaan kuin häivyttää ne jotenkin pois edes hetkeksi. Sitten ne monesti silti palaavat ja en pysty niitä elämästäni erottamaan. Yritän elää niiden kanssa, vaikka aina joku hetki muistuttaa kaikesta ja herättää taas huomaamaan ja muistamaan kaiken, että miten elämäni on oikeasti mennytkin. Tämä, vaikka pitäisi hyvää fiilistä päällä edes hetken. 

Olin tänään lenkillä ja jostain tuulen mukana leijaili aivan järjettömän hyvä lettujen tuoksu. Nyt tuntuu että haistan letut koko ajan ja tekisi niin mieli oikein sellaisia muurinpohjalettuja mutta ihan tavallisetkin maistuisi. Tai oih, vohvelit. Ja tietenkin kermavaahtoa ja hilloa kaveriksi.

Näitäkin on vaan niin tyhmä alkaa yhdelle paistamaan ja kermavaahtoakin tulee aimo kasa. Eikä ne sitten enää ole hyviäkään jos joutuu määräänsä enemmän syömään. Tai eihän mikään ole eli ei ole vain lettujen tai vohvelien kohdalla tämä ongelma. Miksiköhän kaikki on aina mitoitettu useammalle? Miksi se on normi, että on useampi jakamassa samaa kakkua tai lettupinoa tai jäätelöpakettia. Tai kesälomaa, risteilyä, hotellihuonetta.

Aamu ja mietin jo yksinäisyyttäni, tarvitsin apua jos innostuisin esim.verhojakin vaihtamaan mutta ei ole ketään ketä pyytää ym. korkeitten paikkojen siivoomista kun en voi/uskolla nousta tuolille enää. Nämäkin asiat ollut monta vuotta tekemättä, tämäkin masentaa.

Taas testeihin, mikä lie se sitten ongelma. Hyvä, että nyt etsitään.

Vierailija kirjoitti:

Samat vihamieliset ajatukset joka päivä, tunnen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pilanneet elämäni josta nykyinen yksinäisyys johtuu. En haluaisi miettiä menneitä, koska se ei aut mitään vaan kuluttaa minua. Miten noista vihan ajatuksista pääsisi pois? Lääkäriinkö mentävä?

Tätä jos ajattelee toisinpäin niin voi saada uudenlaista näkemystä ja perspektiiviä tai sitten ei. Jos ihmiselle on tapahtunut hyviä asioita menneisyydessään ja elämässä on ihania ihmisiä jotka on kohdelleet hyvin eikä juuri ketään voi muuten muistaa kuin lämmöllä niin eihän silloin kukaan käske eikä edes ehdota kuinka menneitä ei saisi miettiä tai edes muistaa. Ei tästä neuvoksi ole, mutta ehkä itselleen pitäisi pystyä olemaan armollinen ja hyväksyä se, että jokainen meistä on menneisyytensä muovaama. Jos ei ole kokenut kuin pahoja asioita tai ainakaan niistä menneistä ei ole loppuelämäksi jäänyt kuin ikävyyksiä niin miten sitä voisi muuta tuntea kuin vihaa? Ei se viha mitään hyödytä, mutta eipä se ilo hyödytä sen enempää päinvastaisessa tilanteessa. Silti sitä tuntee ja ihmistä pidettäisiin ainoastaan viallisena/tunnevammaisena/kiittämättömänäkin, jos ei olisi onnellinen kun kaikki on hyvin ja mennyt omien toiveiden ja odotusten mukaan plus on saanut vielä siihen päälle vähän extraakin. Miksi vihan tunteminen olisi yhtään sen enemmän väärin? 

Se onkin sitten toinen juttu miksi onni jakautuu näin epätasaisesti ja epäreilustikin että toisille jää elämästä käteen vain kaikkea ikävää. Kenenkään elämä ei tietenkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja niitä ikäviä asioita tapahtuu kaikille, mutta niiden mittaluokalla on merkitystä kuten myös sillä onko niiden vastoinkäymisten vastapainona mukavia asioita vaiko onko jokainen ikävyys vain yksi lisää entisten päälle. Silläkin on suuri merkitys onko ne ikävyydet sellaisia normaaliin elämään kuuluvia vaiko kenties sellaisia, että joku/jotkut on ihan tarkoituksella tehneet elämästä h*lvettiä ihan vaan koska mä voin. Ehkä tuollainenkaan ihminen ei osaa ajatella kuinka kauaskantoisia seurauksia esim mustamaalauksella ja asioiden vääristelyllä voi olla, mutta eihän tuolla tavalla ole kenellekään mitään tarvetta toimia. Se on oma valinta että ottaa jonkun tikunnokkaan, länkyttää sontaa etenkin selän takana ja saa muut kuvittelemaan ties mitä joka aikaan saa sen, että kaikki ottaa etäisyyttä. Kaikista ei voi tykätä eikä edes pidä tykätä, mutta se ei ole peruste saati oikeutus myrkynkeittämiselle ja valheiden levittelylle.

En tiedä mitä sinulle on tehty, mutta tuo on se minkä uhriksi itse jouduin ja vielä mahdollisimman merkityksellisimmässä elämänvaiheessa. Tuon ihmisen takia tuhoutui kaikki ja kaiken sen rakentaminen uusiksi ei enää ollut mahdollista vaan aika loppui kesken. Etenkin kun se jo otti aikansa, että ymmärsin mitä on tapahtunut ja pääsin siitä edes jotenkin jaloilleni vaikka hirvittävä arkuus siitä jäi.

Monesti myös moititaan kuinka ei saisi jäädä vellomaan ikäviin kokemuksiin eikä etenkään itsesääliin vaan pitää olla reipas, jättää kaikki taakseen ja olla aiempaa vahvempi. Mutta miten tuon yksinäinen tekee? Miten yksinäisyys jätetään taakse, kun se on läsnä ihan aina ja aivan kaikessa? Ei se ole asia joka on olemassa vain jossain menneessä vaan se on nykyhetken sekä melko suurella todennäköisyydellä myös tulevaisuuden elämäntilanne. Ei yksinäisenä tarvitse mitenkään erikseen velloa yksinäisyydessä yhtään sen enempää mitä vaikkapa perheellisenkään tarvitsee velloa perhe-elämässään. Ainoa ero on siinä, että sen perheellisen arki saa olla sekä ihanaa että myös kamalaa eikä kukaan käske olemaan tuntematta iloa, surua tai väsymystä. Eikä moiti kuinka ei saa velloa ilossa vaan se pitää jättää taakse ja unohtaa.