Nämä Euroopan maat ovat jo alentaneet bensaveroa - Suomi ei!
"Useiden Euroopan ja maailman maiden hallitukset ovat alentaneet polttoaineveroja (valmisteveroja tai arvonlisäveroa) hillitäkseen Lähi-idän konfliktien ja energiakriisin seurauksena jyrkästi nousseita bensan ja dieselin hintoja.
Maita ovat:
Saksa: Hallitus päätti syyskuussa 2026 laskea bensan ja dieselin energiaveroa tilapäisesti lokakuun alusta vuoden loppuun asti. ALV-vaikutus huomioiden vero laskee noin 17 senttiä litralta.
Ruotsi: Ruotsi on tehnyt useita peräkkäisiä polttoaineverojen kevennyksiä energiakriisin aikana ja sai EU-luvan laskea verot jopa unionin minimitason alapuolelle. Polttoaine on siellä huomattavasti esimerkiksi Suomea halvempaa.
Espanja: Maa on laskenut polttoaineiden arvonlisäveron 21 prosentista 10 prosenttiin.
Muut Euroopan maat: Myös muun muassa Italia, Irlanti, Puola, Norja, Latvia ja Portugali ovat turvautuneet erilaisiin tilapäisiin veronkevennyksiin tai maksualennuksiin." Google
Mutta Suomi ei!
Kommentit (16)
Huomatkaa ettei kukaan ole nyt järjestänyt mitään töötöttelymarssia Eduskunnan eteen vaatimaan "stoppia autoilijoiden kuritukselle".
Kysyin AI:lta: Bensan hinta Ruotsissa tänään? "Bensiinin keskihinta Ruotsissa on tällä hetkellä noin 18,54 kruunua litralta, mikä vastaa noin 1,50–1,68 euroa litralta."
"Muut Euroopan maat: Myös muun muassa Italia, Irlanti, Puola, Norja, Latvia ja Portugali ovat turvautuneet erilaisiin tilapäisiin veronkevennyksiin tai maksualennuksiin." Google.
Näistä valtioista kaikki muut paitsi Irlanti ovat selkeästi saamapuolella, mitä EU-avustuksiin tulee, Norja ei ole EU:n jäsen ja tuottaa itse öljyä. Suomi sen sijaan on niin vauras valtio, että meillä on varaa maksaa enemmän ja avustaa vielä muitakin.
Purran ja kokkareiden mielestä ei ole varaa menettää bensaveron verohyötyjä, mutta 800M euron yhteisöveron kevennykseen on kyllä varaa!
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hullunkurista että persukokkarit ovat nyt vihreämpiä kuin vihreät tässä asiassa.
He eivät ehkä osaa laskea. Esim. minä vuosi sitten käytin polttoaineisiin noin 220-250€/kk, mutta nyt kovan hinnan aikana vain noin 100€ jos sitäkään. En siis tuota valtiolle oikeastaan mitään, koska en myöskään käytä palveluja liikkumattomuuteni takia. Lisäksi maatalous ka koneyrittäjät joko lopettavat tai pistävät pienen toimintavaihteen silmään, mikä on valtiontalouden kannalta tosi huonoa. Maatiloja näkyy lopettava reilu 3 joka päivä, suuri osa kolminkertaistuneiden polttoainekustannusten vuoksi.

Tuttu maanviljelijä kertoi juuri että mieluummin myy vehnän suoraan pellolta tuoreena rehuksi karjatilalle kuin alkaa kuivattaa sitä kuivurissa myllyvehnäksi. Ei 1,8€ löpöllä enää kannata.
Eli jos jonkin tuontitavaran maailmanmarkkinahinta nousee, valtiovallan tehtävä on ylläpitää sen kysyntää vaikka veroalella? Eli on siis kansantaloudellisesti järkevää olla reagoimatta tuontihinnan nousuun tavaran säästeliäällä käytöllä? Aha?
Mutku Sanna...!
Persut ovat säälittäviä populisteja, ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos jonkin tuontitavaran maailmanmarkkinahinta nousee, valtiovallan tehtävä on ylläpitää sen kysyntää vaikka veroalella? Eli on siis kansantaloudellisesti järkevää olla reagoimatta tuontihinnan nousuun tavaran säästeliäällä käytöllä? Aha?
Näin se oli PSn mielestä ainakin vuonna 2021. Mieli muuttunut?
Norjan veronalennukset loppuivat syyskuun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos jonkin tuontitavaran maailmanmarkkinahinta nousee, valtiovallan tehtävä on ylläpitää sen kysyntää vaikka veroalella? Eli on siis kansantaloudellisesti järkevää olla reagoimatta tuontihinnan nousuun tavaran säästeliäällä käytöllä? Aha?
Kyse on välttämättömyyshyödykkeestä bensan ja dieselin kohdalla. Kansalaisilla ei ole varaa käydä töissä! Vero ja sen määrä on valtion valinta.
Vierailija kirjoitti:
Purran ja kokkareiden mielestä ei ole varaa menettää bensaveron verohyötyjä, mutta 800M euron yhteisöveron kevennykseen on kyllä varaa!
Ps ja kok eivät ole tavallisen kansalaisen asialla. Herätkää kansalaiset!
Äänestetään pihalle pensanhinnan korottajat perkele.
Muissa maissa toteutetut veroalet nostavat maailmanmarkkinahintaa. Bensapumpulla suomalainen tankkaaja maksaa muiden maiden veroaleja. Vaikutus on hyvin välillinen ja vaikeasti mitattava, mutta se on todellinen.
Vierailija kirjoitti:
Äänestetään pihalle pensanhinnan korottajat perkele.
Kuinka äänestät huthit pihalle?
Jotenkin hullunkurista että persukokkarit ovat nyt vihreämpiä kuin vihreät tässä asiassa.