Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Nukuinkin tänään tosi pitkään, kait tämä yksinäisyys ja masennus alkaa jo väsyttämään ihmisen.

Ei tänäänkään mitään, no en enää odotakkaan mitään.

Minäkin koen pahanpuhumista ja siitä jo kirjoitin.  Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Vie luoton ihmisistä ja vaikuttaa siihen, etten uskalla tutustua. Sitten se tuo yleisesti huolta, että kuka on kuullut minusta jotain ja päättää huudella jotain pahaa taas tai muuten mietin, etten voi tietää kuka puhuu mitäkin. Samalla se vaikuttaa siihen miten näen itseni ja aiheuttaa häpeää myös. 

Ihan sairasta juttua muutenkin ja joku totesi viestissään sen miten haitallista tämä kaikki ihmiselle on. Hyvin alentavaa kaiken tavoin. Itsekin kestän paremmin sitä jos joku on pilkannut jossain koulussa paikan päällä kuin sitä, että myöhemmin levitetään näin paljon valheita ja näin laajasti. Se on ollut se ikävä juttu, kun minä luulin pääseväni kaikesta eroon. En onneksi tajunnut sitä, että moni jatkaa sitä pahan puhumista ja se saa näin suuret mittasuhteet. Tuo myös jatkuvan varjon elämääni ja vaikuttaa siihen, etten halua tutustua muihin enää, vaikka kuinka yksinäinen olenkin. Häpeän itseäni myös niiden puheiden myötä entistä enemmän. 

Ne ovat valetta, mutta moni uskoo etenkin jos joku "ison piirin" omaava ihminen niitä levittää. Mielessäni silti toivon, ettei joku uskoisi. Omassakin tapauksessa ihan aikuiset ihmiset kyseessä, kun helposti vähätellään tätäkin kaikkea niin kuin itsekin valittaisin jostain vähästä. Kyllä omassa tapauksessa joku raja on jo ylitetty ja paljon näitä tapauksia ollut vuosien aikana. 

Joku hetki tulee mieleen, kun jotkut takanapäin pohtivat (kuulin sen), etten minä yhtään näytä esim vaatetukseltani sellaiselta tyypiltä millainen muiden puheissa olen. Sitten nauraen totesivat, että kai on pakko uskoa, kun niin moni puhuu. Joku kerta taas joka ilkeästi puhui, että mitä jos kysyttäisiin minulta onko ne puheet totta ja mitähän minä sanoisin. Siihen toinen vastasi, että sanoisin tietysti, että kaikki on valetta ja tämän jälkeen nauroivat. Näin sillä ei oikeastaan ole merkitystä, vaikka sanoisin että kaikki on valetta, kun juuri kukaan ei uskoisi. 

Joku hetki pohdin elämääni ja mietin sitä, että mitä jos on ikinä pääse tästä kaikesta eroon. Jos joskus vuosien päästä olen esim opiskelemassa vielä jossain ja joku sielläkin näitä juttuja alkaa levittää tai vaikka työpaikalla. Kestänkö enää sitä kaikkea ja miten kestän sen jos olen näiden puheiden myötä saanut leiman, ettei kukaan halua minuun tutustua, kun uskoo ne ennakkoajatukset minusta jo valmiiksi. Oikeastaan tämä tuhoaa elämää jo helposti. En ikinä ole ajatellut itsestäni paljon mitään tai halua huomiota enkä oikein kehujakaan. Silti tuo jatkuva pahan puhuminen ja valheet ovat monesti liikaa. Toivoisin saavani olla rauhassa tämän suhteen. Samalla mietin monesti kuka mies minut edes kumppaniksi ottaisi jos puheissa minua kutsutaan sillä h:lla alkavalla sanalla todella laajasti, vaikka olen täysin kokematon oikeasti. Kyllä tuo kaikki on tosi ilkeää ja alentavaa. En sitä meinaa jaksaa monestikaan. 

Pahimpina hetkinä totean, että elämä ihmisiin liittyen meni nyt pieleen ja en pysty enää tutustumaan. Tai olen muuten toivoton ja häpeissäni kaikesta. Joskus mietin jotain ulkomaille muuttoa, että voisin siellä elää ilman ajatusta, että tulee joku vastaan mitä en tahdo nähdä. En voi tänne edes kirjoittaa sitä miten ihmiset tuntevat toisiaan. Verkostot ovat laajat monesti, vaikka ei uskoisi. 

Silti tuo ulkomaille muutto on vaan joku haave minkä toteutus ei onnistu. Tulen olekaan täällä ja mitään muuta en voi kuin yrittää kestää kaikken. Joskus mietin, että olisipa tämä elämä reilua ja näihin asioihin helppo ratkaisu. Ihmistä ei ole luotu kestämään tällaista näin pitkään. Se näkyy minussakin huonolla tavalla jo. Jos saisin muuttaa yhden asian elämässäni niin muuttaisin tämän. 

Oon niin kyllästynyt, että olen vaan ja katson tv sarjoja illat ja odotan nukkumaan käyntiä, en enää taida kaivatakkaan ihmiskontakteja, olen jo tottunut tähän, ketään ei kiinnosta olemiseni.

Vierailija kirjoitti:

Oon niin kyllästynyt, että olen vaan ja katson tv sarjoja illat ja odotan nukkumaan käyntiä, en enää taida kaivatakkaan ihmiskontakteja, olen jo tottunut tähän, ketään ei kiinnosta olemiseni.

Ihmiskontaktit voikin vähentää, jos haluaa. Suosittelen, että menee ulos ja alkaa tarkkailla luontoa. Nyt on niin paljon nähtävää. Samaa reittiä voi kulkea, ja joka päivä se on uusien kasvien rehevöittämä. Moni kukkii, moni lakastuu. Voi bongata lintuja. Ja pieniä eläimiä. Voi kiipeillä ja tarkkailla pilviä. Parkour soppii nille, jotka asuvat betonierämaassa. Suomessa kuitenkin melko pian pääsee jonnekin luontoon, jos on pitkät päivät työttömyyttä tai sairauslomaa. Ihmisten sijasta voi löytää luontoa ja rakennuksia, kaikille aisteille. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin koen pahanpuhumista ja siitä jo kirjoitin.  Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Vie luoton ihmisistä ja vaikuttaa siihen, etten uskalla tutustua. Sitten se tuo yleisesti huolta, että kuka on kuullut minusta jotain ja päättää huudella jotain pahaa taas tai muuten mietin, etten voi tietää kuka puhuu mitäkin. Samalla se vaikuttaa siihen miten näen itseni ja aiheuttaa häpeää myös. 

 

Ihan sairasta juttua muutenkin ja joku totesi viestissään sen miten haitallista tämä kaikki ihmiselle on. Hyvin alentavaa kaiken tavoin. Itsekin kestän paremmin sitä jos joku on pilkannut jossain koulussa paikan päällä kuin sitä, että myöhemmin levitetään näin paljon valheita ja näin laajasti. Se on ollut se ikävä juttu, kun minä luulin pääseväni kaikesta eroon. En onneksi tajunnut sitä, että moni jatkaa sitä pahan puhumista ja se saa näin suuret mittasuhteet. Tuo myös jatkuvan varjon elämääni ja vaikuttaa siihen, etten halua tutustua muihin enää, vaikka kuinka yksinäinen olenkin. Häpeän itseäni myös niiden puheiden myötä entistä enemmän. 

 

Ne ovat valetta, mutta moni uskoo etenkin jos joku "ison piirin" omaava ihminen niitä levittää. Mielessäni silti toivon, ettei joku uskoisi. Omassakin tapauksessa ihan aikuiset ihmiset kyseessä, kun helposti vähätellään tätäkin kaikkea niin kuin itsekin valittaisin jostain vähästä. Kyllä omassa tapauksessa joku raja on jo ylitetty ja paljon näitä tapauksia ollut vuosien aikana. 

Joku hetki tulee mieleen, kun jotkut takanapäin pohtivat (kuulin sen), etten minä yhtään näytä esim vaatetukseltani sellaiselta tyypiltä millainen muiden puheissa olen. Sitten nauraen totesivat, että kai on pakko uskoa, kun niin moni puhuu. Joku kerta taas joka ilkeästi puhui, että mitä jos kysyttäisiin minulta onko ne puheet totta ja mitähän minä sanoisin. Siihen toinen vastasi, että sanoisin tietysti, että kaikki on valetta ja tämän jälkeen nauroivat. Näin sillä ei oikeastaan ole merkitystä, vaikka sanoisin että kaikki on valetta, kun juuri kukaan ei uskoisi. 

Joku hetki pohdin elämääni ja mietin sitä, että mitä jos on ikinä pääse tästä kaikesta eroon. Jos joskus vuosien päästä olen esim opiskelemassa vielä jossain ja joku sielläkin näitä juttuja alkaa levittää tai vaikka työpaikalla. Kestänkö enää sitä kaikkea ja miten kestän sen jos olen näiden puheiden myötä saanut leiman, ettei kukaan halua minuun tutustua, kun uskoo ne ennakkoajatukset minusta jo valmiiksi. Oikeastaan tämä tuhoaa elämää jo helposti. En ikinä ole ajatellut itsestäni paljon mitään tai halua huomiota enkä oikein kehujakaan. Silti tuo jatkuva pahan puhuminen ja valheet ovat monesti liikaa. Toivoisin saavani olla rauhassa tämän suhteen. Samalla mietin monesti kuka mies minut edes kumppaniksi ottaisi jos puheissa minua kutsutaan sillä h:lla alkavalla sanalla todella laajasti, vaikka olen täysin kokematon oikeasti. Kyllä tuo kaikki on tosi ilkeää ja alentavaa. En sitä meinaa jaksaa monestikaan. 

Pahimpina hetkinä totean, että elämä ihmisiin liittyen meni nyt pieleen ja en pysty enää tutustumaan. Tai olen muuten toivoton ja häpeissäni kaikesta. Joskus mietin jotain ulkomaille muuttoa, että voisin siellä elää ilman ajatusta, että tulee joku vastaan mitä en tahdo nähdä. En voi tänne edes kirjoittaa sitä miten ihmiset tuntevat toisiaan. Verkostot ovat laajat monesti, vaikka ei uskoisi. 

Silti tuo ulkomaille muutto on vaan joku haave minkä toteutus ei onnistu. Tulen olekaan täällä ja mitään muuta en voi kuin yrittää kestää kaikken. Joskus mietin, että olisipa tämä elämä reilua ja näihin asioihin helppo ratkaisu. Ihmistä ei ole luotu kestämään tällaista näin pitkään. Se näkyy minussakin huonolla tavalla jo. Jos saisin muuttaa yhden asian elämässäni niin muuttaisin tämän. 

Ilmeisesti asut jollakin pienellä paikkakunnalla. Oletko harkinnut muuttoa johonkin muualle. Itse muutin kauan sitten ahdasmielisestä pikkukylästä pk-seudulle. Se oli vapauttavaa. Aluksi oli kyllä yksinäistä, kun en tuntenut oikein ketään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin koen pahanpuhumista ja siitä jo kirjoitin.  Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Vie luoton ihmisistä ja vaikuttaa siihen, etten uskalla tutustua. Sitten se tuo yleisesti huolta, että kuka on kuullut minusta jotain ja päättää huudella jotain pahaa taas tai muuten mietin, etten voi tietää kuka puhuu mitäkin. Samalla se vaikuttaa siihen miten näen itseni ja aiheuttaa häpeää myös. 

 

Ihan sairasta juttua muutenkin ja joku totesi viestissään sen miten haitallista tämä kaikki ihmiselle on. Hyvin alentavaa kaiken tavoin. Itsekin kestän paremmin sitä jos joku on pilkannut jossain koulussa paikan päällä kuin sitä, että myöhemmin levitetään näin paljon valheita ja näin laajasti. Se on ollut se ikävä juttu, kun minä luulin pääseväni kaikesta eroon. En onneksi tajunnut sitä, että moni jatkaa sitä pahan puhumista ja se saa näin suuret mittasuhteet. Tuo myös jatkuvan varjon elämääni ja vaikuttaa siihen, etten halua tutustua muihin enää, vaikka kuinka yksinäinen olenkin. Häpeän itseäni myös niiden puheiden myötä entistä enemmän. 

 

Ne ovat valetta, mutta moni uskoo etenkin jos joku "ison piirin" omaava ihminen niitä levittää. Mielessäni silti toivon, ettei joku uskoisi. Omassakin tapauksessa ihan aikuiset ihmiset kyseessä, kun helposti vähätellään tätäkin kaikkea niin kuin itsekin valittaisin jostain vähästä. Kyllä omassa tapauksessa joku raja on jo ylitetty ja paljon näitä tapauksia ollut vuosien aikana. 

Joku hetki tulee mieleen, kun jotkut takanapäin pohtivat (kuulin sen), etten minä yhtään näytä esim vaatetukseltani sellaiselta tyypiltä millainen muiden puheissa olen. Sitten nauraen totesivat, että kai on pakko uskoa, kun niin moni puhuu. Joku kerta taas joka ilkeästi puhui, että mitä jos kysyttäisiin minulta onko ne puheet totta ja mitähän minä sanoisin. Siihen toinen vastasi, että sanoisin tietysti, että kaikki on valetta ja tämän jälkeen nauroivat. Näin sillä ei oikeastaan ole merkitystä, vaikka sanoisin että kaikki on valetta, kun juuri kukaan ei uskoisi. 

Joku hetki pohdin elämääni ja mietin sitä, että mitä jos on ikinä pääse tästä kaikesta eroon. Jos joskus vuosien päästä olen esim opiskelemassa vielä jossain ja joku sielläkin näitä juttuja alkaa levittää tai vaikka työpaikalla. Kestänkö enää sitä kaikkea ja miten kestän sen jos olen näiden puheiden myötä saanut leiman, ettei kukaan halua minuun tutustua, kun uskoo ne ennakkoajatukset minusta jo valmiiksi. Oikeastaan tämä tuhoaa elämää jo helposti. En ikinä ole ajatellut itsestäni paljon mitään tai halua huomiota enkä oikein kehujakaan. Silti tuo jatkuva pahan puhuminen ja valheet ovat monesti liikaa. Toivoisin saavani olla rauhassa tämän suhteen. Samalla mietin monesti kuka mies minut edes kumppaniksi ottaisi jos puheissa minua kutsutaan sillä h:lla alkavalla sanalla todella laajasti, vaikka olen täysin kokematon oikeasti. Kyllä tuo kaikki on tosi ilkeää ja alentavaa. En sitä meinaa jaksaa monestikaan. 

Pahimpina hetkinä totean, että elämä ihmisiin liittyen meni nyt pieleen ja en pysty enää tutustumaan. Tai olen muuten toivoton ja häpeissäni kaikesta. Joskus mietin jotain ulkomaille muuttoa, että voisin siellä elää ilman ajatusta, että tulee joku vastaan mitä en tahdo nähdä. En voi tänne edes kirjoittaa sitä miten ihmiset tuntevat toisiaan. Verkostot ovat laajat monesti, vaikka ei uskoisi. 

Silti tuo ulkomaille muutto on vaan joku haave minkä toteutus ei onnistu. Tulen olekaan täällä ja mitään muuta en voi kuin yrittää kestää kaikken. Joskus mietin, että olisipa tämä elämä reilua ja näihin asioihin helppo ratkaisu. Ihmistä ei ole luotu kestämään tällaista näin pitkään. Se näkyy minussakin huonolla tavalla jo. Jos saisin muuttaa yhden asian elämässäni niin muuttaisin tämän. 

Ilmeisesti asut jollakin pienellä paikkakunnalla. Oletko harkinnut muuttoa johonkin muualle. Itse muutin kauan sitten ahdasmielisestä pikkukylästä pk-seudulle. Se oli vapauttavaa. Aluksi oli kyllä yksinäistä, kun en tuntenut oikein ketään. 

Minä olen jo muuttanut tänne missä asun muualta. Nuo puheet vaan seurasivat minua ja sen sain huomata. Toki tämäkin on melko pieni paikkakunta. Näin ehkä pitäisi siis asua isossa kaupungissa, että se auttaisi asiaan. Tosin olen jo kuvitellut mielessäni sen, kuinka törmään näihin juttuihin varmaan vielä monia kertoja. Tuskin pääsen tästä eroon. En jaksa siihen uskoa enää. Joku tuntee jonkun ja se siitä. Sitten sama jatkuu taas. Minä olen yksin jo täälläkin niin sama silti osin missä asun. 

Ilmeisesti olet aika nuori vielä kun haaveilet opiskelustakin, tulee mieleen, että voiko nuo pahansuovat puheet olla omaa kuvitelmaasi, jos olet yksinäinen niin keneltä olet kuullut noita haukkumisia? 

Tulin viikon ainoalta kurssipäivältä ja yksinäisyys tämän jälkeen taas tuntuu pahalta. Toiset puhuvat perheistään, lapsenlapsistaan, sisaruksistaan, minulla ei ole näistä mitään ja mietin minkä takia enää edes elän?

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet aika nuori vielä kun haaveilet opiskelustakin, tulee mieleen, että voiko nuo pahansuovat puheet olla omaa kuvitelmaasi, jos olet yksinäinen niin keneltä olet kuullut noita haukkumisia? 

No, jos joku huutaa minulle niitä juttuja ja sanoo,että tuo on se h*ora mistä olen kuulut sitä ja tätä niin miksi sinä sitten vähättelet kaikkea täällä. Ei kovin reilua minusta. Ehkä joskus ymmärrät sen, että on helppoa vähätellä toisten elämää. Minusta on puhuttu paljon pahaa ja edelleenkin kuulen näitä juttuja. Ihan nimelläni huudellaan kuinka tuo "nimeni tähän" on h*ura. En kirjoita tästä enää tänne, kun joku aina selittelee jotain, kuinka minä käsitän jonkun jutun väärin. Minulla on korvat ja aivot kunnossa vielä. 

Mulla on vakava sairaus, nukuin pitkälle iltapäivälle, söin juuri aamiaisen, lähden kohta lenkille ja käyn kaupassa. Nyt kuuntelen radiota ja lopettelen kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Tulin viikon ainoalta kurssipäivältä ja yksinäisyys tämän jälkeen taas tuntuu pahalta. Toiset puhuvat perheistään, lapsenlapsistaan, sisaruksistaan, minulla ei ole näistä mitään ja mietin minkä takia enää edes elän?

Jotta saisit paremman huomisen, elä luovuta ystävä, vaikka olet nyt yksin, et ole ainoa, meitä on monta. Kaikkea hyvää sinulle, viikonloppuakin.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet aika nuori vielä kun haaveilet opiskelustakin, tulee mieleen, että voiko nuo pahansuovat puheet olla omaa kuvitelmaasi, jos olet yksinäinen niin keneltä olet kuullut noita haukkumisia? 

Opiskella voi vanhempanakin. Sivusta.

Olen varmaan aika outo, ehkä pelottavakin, yksilö, viihdyn yksinäni, ainut ongelma on elinkustannusten kalleus, kaksistaan voisi puolittaa kulut. Tämmönen mä vaan oon.

En ole yksinäinen, vaikka yksineläjä olenkin. Olen huomannut, että tulen kovin surulliseksi, kun tajuan että mitä kaipaan on rakkaus. Sitä, että joku näkisi ja kuulisi minut, olisi kiinnostunut minun syvimmistäkin mietteistä. Sitä olen ollut vailla jo vuosia ja vuosia, enkä tunnu ketään kiinnostavan kunnolla. 

Se fiilis kun toinen ihminen on niin kiinnostunut toisesta että tekisi mitä vaan, että saisi olla lähellä ja kuunnella sitä toista ihmistä ja tutustua ja välittää, osoittaa välittämistä teoilla ja sanoilla. Sitä kaipaan. 

Välillä huomaamattani näen jonkun kenestä itse olisin kiinnostunut, mutta tässä 40vee elämässä kaikki lähes tulkoon on varattuja. Välillä ihan "itken" kohtaloani ja rakkauden kaipuu sattuu toisinaan tosi kovaa. 

Olen tuo joka kertoi ketjussa omasta mustamaalaamiseksi tulemisestaan ja samperi sentään kun pistää vihaksi lukea kuinka jollain toisella ketjuun kirjoittavalla on ihan tasan samanlainen kokemus eli se mustamaalaustapa oli h*oranmaineen kehittely. 

Mä en voi käsittää kuinka vielä 2000-luvullakin tuo edes voi olla aihe jolla ketään voidaan häpäistä koska eihän me enää vuosikymmeniin ole eletty maassa jossa olisi jotenkin vanhoilliset asenteet. Silti tuo tuntuu olevan asia jolla naisen maine saadaan pysyvästi pilattua ja jonka myötä kaikki katsoo nokkavarttaan pitkin ja kokee oikeudekseen (vai velvollisuudekseen?) muistuttaa tuosta maineesta vuosienkin jälkeen. Ettei vaan pääsisi unohtumaan sen paremmin mustamaalatulta kuin keneltäkään muultakaan miten moisesta naisesta ajatellaan. Se halveksunta on käsittämätöntä enkä tiedä tuntuuko tuo pahemmalta siksi ettei mikään siinä ole totta vai olisiko tuo vielä pahemman tuntoista jos sille maineelle olisi edes jonkinlainen peruste. Oikeinhan tuollainen ei olisi missään tapauksessa tai no ehkä sitten jos oikeasti olisi ollut maksullinen, mutta ei siinäkään mitään häpeällistä pitäisi olla.

Omalle kohdalle on osunut sellaistakin, että silloin kun vielä kuvittelin noiden puheiden olleen menneen talven lumia jo, kävin eräällä keikalla miehen kanssa joka ei ollut täältä päinkään ja meillä oli jo ihan kiva suhteen alku siinä. Ja se keikka oli virhe enkä olisi ikinä sinne lähtenyt jos vain olisin sen tiennyt. Se suhde oli siinä ja mikä pahinta, mun oma reaktio taisi olla se suurin syy miksi kaikki meni piloille. Tuolle miehelle oli siis heitetty tiskillä kommentti minusta ja kun mies tuli pöytään takaisin niin hän kummasteli ja vähän naureskeli, että johan täällä on jutut. Mies siis ei tietenkään uskonut sitä minkä tiskillä kuuli, mutta kun näki mun reaktion siihen mitä hänelle oli sanottu niin sen jälkeen mies alkoikin epäillä, että se taitaa ollakin totta. Ei se ole, mutta menin aivan paniikkiin ja kuin takalukkoon kun tajusin, että taas se sama sonta lävähti päin näköä. Siinä samalla sitten vilisti silmissä se kaikki mikä oli jo aiemmin mennyt pilalle noiden puheiden takia ja tiesin tai ainakin pelkäsin, että niin kävi tälläkin kertaa. Ja niinhän se menikin vaikka asiaa kyllä käsiteltiin ja siitä juteltiin, mutta niin vain mieheen jäi jokin epäilyksen siemen itämään ja samalla mua loukkasi hirveästi, että mies oli valmis uskomaan minusta jotain noin iljettävää.

Sen ymmärrän ihan hyvin, ettei tuollaista voisi kumppaniltaan voisi hyväksyä enkä vastaavaa taatusti hyväksyisi itsekään, mutta kun oikeasti mitään sellaista ei ikinä ole tapahtunut. Mä en ymmärrä miten tuntuu että ihan kaikki on valmiita uskomaan musta jotain noin ällöä ja jollaiseen osallistuminen ei kävisi ikinä edes mielessänikään. Sillä joka tuon juorun liikenteeseen pisti oli kyllä melkoisen likainen mielikuvitus ja mikä pahinta, sehän vaan paheni kulkeutuessaan uusiin korviin. Vasta jälkeenpäin sain tietää tuon jutun liikkeelle panijan ja hän oli ihan hyväksi kaveriksi kuvittelemani nainen. En ikinä saanut tietää miksi hän noin mulle teki vaikka mitä väliä sillä edes olisi. Jälkeenpäin selvisi pari muutakin asiaa tai siis ymmärsin sen miksi niin oli käynyt kuten oli käynyt eli tällä naisella oli näppinsä pelissä niissäkin kupruissa joita ihmissuhteissa koin. 

Ketjun leffaharrastajalle mainitsen että tämän mustamaalaajan lempparileffa oli sellainen kuin julmia aikeita. Olisi varmaan pitänyt jo siitä tajuta yhtä jos toista.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo joka kertoi ketjussa omasta mustamaalaamiseksi tulemisestaan ja samperi sentään kun pistää vihaksi lukea kuinka jollain toisella ketjuun kirjoittavalla on ihan tasan samanlainen kokemus eli se mustamaalaustapa oli h*oranmaineen kehittely. 

Mä en voi käsittää kuinka vielä 2000-luvullakin tuo edes voi olla aihe jolla ketään voidaan häpäistä koska eihän me enää vuosikymmeniin ole eletty maassa jossa olisi jotenkin vanhoilliset asenteet. Silti tuo tuntuu olevan asia jolla naisen maine saadaan pysyvästi pilattua ja jonka myötä kaikki katsoo nokkavarttaan pitkin ja kokee oikeudekseen (vai velvollisuudekseen?) muistuttaa tuosta maineesta vuosienkin jälkeen. Ettei vaan pääsisi unohtumaan sen paremmin mustamaalatulta kuin keneltäkään muultakaan miten moisesta naisesta ajatellaan. Se halveksunta on käsittämätöntä enkä tiedä tuntuuko tuo pahemmalta siksi ettei mikään siinä ole totta vai olisiko tuo vielä pahemman tuntoista jos sille maineelle olisi edes jonkinlainen peruste. Oikeinhan tuollainen ei olisi missään tapauksessa tai no ehkä sitten jos oikeasti olisi ollut maksullinen, mutta ei siinäkään mitään häpeällistä pitäisi olla.

Omalle kohdalle on osunut sellaistakin, että silloin kun vielä kuvittelin noiden puheiden olleen menneen talven lumia jo, kävin eräällä keikalla miehen kanssa joka ei ollut täältä päinkään ja meillä oli jo ihan kiva suhteen alku siinä. Ja se keikka oli virhe enkä olisi ikinä sinne lähtenyt jos vain olisin sen tiennyt. Se suhde oli siinä ja mikä pahinta, mun oma reaktio taisi olla se suurin syy miksi kaikki meni piloille. Tuolle miehelle oli siis heitetty tiskillä kommentti minusta ja kun mies tuli pöytään takaisin niin hän kummasteli ja vähän naureskeli, että johan täällä on jutut. Mies siis ei tietenkään uskonut sitä minkä tiskillä kuuli, mutta kun näki mun reaktion siihen mitä hänelle oli sanottu niin sen jälkeen mies alkoikin epäillä, että se taitaa ollakin totta. Ei se ole, mutta menin aivan paniikkiin ja kuin takalukkoon kun tajusin, että taas se sama sonta lävähti päin näköä. Siinä samalla sitten vilisti silmissä se kaikki mikä oli jo aiemmin mennyt pilalle noiden puheiden takia ja tiesin tai ainakin pelkäsin, että niin kävi tälläkin kertaa. Ja niinhän se menikin vaikka asiaa kyllä käsiteltiin ja siitä juteltiin, mutta niin vain mieheen jäi jokin epäilyksen siemen itämään ja samalla mua loukkasi hirveästi, että mies oli valmis uskomaan minusta jotain noin iljettävää.

Sen ymmärrän ihan hyvin, ettei tuollaista voisi kumppaniltaan voisi hyväksyä enkä vastaavaa taatusti hyväksyisi itsekään, mutta kun oikeasti mitään sellaista ei ikinä ole tapahtunut. Mä en ymmärrä miten tuntuu että ihan kaikki on valmiita uskomaan musta jotain noin ällöä ja jollaiseen osallistuminen ei kävisi ikinä edes mielessänikään. Sillä joka tuon juorun liikenteeseen pisti oli kyllä melkoisen likainen mielikuvitus ja mikä pahinta, sehän vaan paheni kulkeutuessaan uusiin korviin. Vasta jälkeenpäin sain tietää tuon jutun liikkeelle panijan ja hän oli ihan hyväksi kaveriksi kuvittelemani nainen. En ikinä saanut tietää miksi hän noin mulle teki vaikka mitä väliä sillä edes olisi. Jälkeenpäin selvisi pari muutakin asiaa tai siis ymmärsin sen miksi niin oli käynyt kuten oli käynyt eli tällä naisella oli näppinsä pelissä niissäkin kupruissa joita ihmissuhteissa koin. 

Ketjun leffaharrastajalle mainitsen että tämän mustamaalaajan lempparileffa oli sellainen kuin julmia aikeita. Olisi varmaan pitänyt jo siitä tajuta yhtä jos toista.

Piti olla, että niissä aiemmissakin kupruissa joita ihmissuhteissani koin. Jäi näemmä yksi sana välistä pois.

Kiitos sinulle tuohon aiempaan. Toisaalta "hyvä" tietää, ettei ole yksin asian kanssa ja joku muu ymmärtää. Muuten en toivoisi kenellekään samaa. Minä en tarkalleen tiedä miten asiat levisivät, mutta tiedän ihmiset jotka vihaavat minua todella paljon ja aikoinaan liittyivät elämääni. Sieltä se alku lähti. Samoin itse en ole ikinä edes seurustellut  ja olen kokematon. Selitä siinä sitten jollekin miehelle, että juu olen kokematon, kun joku kertoo jotain pahaa minusta, kuinka olen kaikkien kanssa ollut 

Naurattaisi jos jaksaisin nauraa, mutta surkea tilannehan tämä on. Nyt lopetan aiheesta kirjoittamisen, kun joskus mietin elämäni olevan tässä tämänkin jutun myötä. Näin ei mikään kevyt asia itselleni.

Vierailija kirjoitti:

En ole yksinäinen, vaikka yksineläjä olenkin. Olen huomannut, että tulen kovin surulliseksi, kun tajuan että mitä kaipaan on rakkaus. Sitä, että joku näkisi ja kuulisi minut, olisi kiinnostunut minun syvimmistäkin mietteistä. Sitä olen ollut vailla jo vuosia ja vuosia, enkä tunnu ketään kiinnostavan kunnolla. 

Se fiilis kun toinen ihminen on niin kiinnostunut toisesta että tekisi mitä vaan, että saisi olla lähellä ja kuunnella sitä toista ihmistä ja tutustua ja välittää, osoittaa välittämistä teoilla ja sanoilla. Sitä kaipaan. 

Välillä huomaamattani näen jonkun kenestä itse olisin kiinnostunut, mutta tässä 40vee elämässä kaikki lähes tulkoon on varattuja. Välillä ihan "itken" kohtaloani ja rakkauden kaipuu sattuu toisinaan tosi kovaa. 

Mä olen totaaliyksinäinen, mutta pidän todennäköisimpänä vaikkakin olemattomana sitä vaihtoehtoa, että tapaisin kumppanin. Juurikin tuosta samasta syystä, että oikeastaan kaikki yhtään kiinnostavat on aina varattuja (näin on ollut jo n. 30-vuotiaasta lähtien) tai sitten ei vain ole minkäänlaista mahdollisuutta tehdä minkäänlaista avausmoovia eli tilanne on kaikin puolin väärä ja olisi ainoastaan asiatonta alkaa edes vihjailla jostain muusta kuin puhtaasti ammatillisesta kanssakäymisestä.

Silti koen että kaverin / ystävän kohtaaminen on tuotakin epätodennäköisempää näin keski-iässä tai oikeastaan ylipäätään aikuisiällä. Sinällään kelpaisi mikä vaan, mutta ei toki kuka vaan mutta olen täysin avoin niin parisuhteelle, kaverisuhteelle, ystävyydelle kuin naamatuttuudellekin. Kunhan vaan olisi edes jonkinlaista sosiaalista elämää ja samanhenkistä seuraa. Olisi edes yksi ihminen joka ilahtuisi kohdatessamme ja jonka kohtaaminen olisi itsellekin ilo. Jostain syystä se tuppaa menemään niin, että jos jonkun satunnaisen vanhan tutun kohtaa jossain niin se on just sellainen tuttu jota ei olisi välittänyt kohdata ja yleensä tunne vaikuttaa olevan molemminpuolinen. Jos vain olisi ehtinyt niin johonkin olisi pakoon luikahtanut ja vaihtanut reittiään. Miksihän se onkin noin? Miksi koskaan ei kohtaa sellaista vanhaa tuttua joka olisi mukava nähdä? Vai käykö siinä aina niin, että se toinen ehtii vaihtaa reittiään..

Kun on yksin eikä ketään ole, kaikki pitää tehdä itse, äskenkin posti toi raskaan paketin, ois kiva kun joku oisi ollut apuna ym. asioissa missä tarvitaan miehistä voimaa.

Katselen telkkarista tuota kesäkonserttia jonne menemistäkin jopa mietin tässä viikolla, mutta aika karseaa on ainakin tämä eka artisti kuunnella. Hirveän ankeaa musiikkia eikä tuolla ainakaan parempi fiilis tulisi tai siis sellainen riemu tai ilo mitä kuvittelin.

Taidan mennä suihkuun ja nukkumaan.