Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Väistyi individualismi kun osallistuin " Kuninkaan tyttärien" naistenpvään toissapvnä. Satojen joukkoon mahtui monilahjakkuutta, rohkeutta,(ilon)kyyneleitä, naurua, perusteluja Sanalle, huumoria, pyhyyttä, etenkin totuudellisuutta..yhteiskristillinen naiseus kukoisti. Kotona nyt jatkan mm.hartaushetkiä uusin voimin, välillä "työkalupakit" esillä Tv7  kirjat, netti ym. Suosittelen aikalaisille - yksinolo väistyy yhteyteen.

Mulla on Asperger eli olen autistinen.  Olen tullut uskoon n. 35 vuotya sitten, mutta en ole kokenut tätä yhteyttä muiden uskovien kanssa. En ole koskaan saanut ystäviä, en edes yhtä, vaikkamolen käynyt monissa eri seurakunnissa vuosien varrella. 🤷🏼

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeisinkin ihminen tuskastuu ja uupuu yksinäisyyteensä, kun kukaan ei voi korjata ja muuttaa yksinään yksinäisyyttään vaan siinä pitäisi edes yhden ihmisen tulla puolimatkaan vastaan.

Sen uupumuksen jälkeen on aika tympeää kuunnella / lukea kenties hyväntahtoistakin neuvontaa kuinka pitäisi tehdä sitä eikä saisi tehdä tätä eikä missään tapauksessa saisi jäädä tulee makaamaan. Monikaan ei ymmärrä, että se kaikki ja paljon muuta on jo kokeiltu moneen kertaan, mutta lopputulos on aina sama. Harvempi vaan jaksaa loputtomiin hakata päätään seinään ja vielä sen yhden kerran yrittää ja kokeilla jotain uutta.

Siinä kun väistämättä herää toivo muutoksesta ihan joka ikinen kerta ja se on aina yhtä hirveää kun huomaa, että tyhjän olisi saanut pyytämättäkin eli ihan yhtä yksinään sitä saa jatkaa elämäänsä. Jossain vaiheessa on vain pakko suojella jo itseään ja lakata toivomasta / yrittämästä jotain m

Luulin, että olin unissani kirjoittanut tämän. Asia on juurikin näin!

Terv. kyyniseksi muuttuva kärttyinen ämmänlänkyrä. Mottoni:  Pitäkää tunkkinne, phtyi! 😉

Mä jaksoin tänään tehdä ruokaa ja pikkuisen maalata paneeleita. Oli kyllä hieno voitto tästä vakavasta masennuksesta tänään. Kuukausiin ei oo ollu mitenkään mahdollista, mutta nyt jo pienesti onnistui. Nyt voi hetken jo melkein hymyillä. Sisäisesti toki, mutta sehän onkin parasta. Pieni onnistuminen tuo sellaisen kuplivan ilon pilkahduksen sisimpään. Vähän niinkuin perhonen haluais lähteä lentoon, mutta ei vielä ihan uskalla muuta kuin siipiä räpyttää. Mutta jonain kauniina päivänä se lentää taas! Ja sitten on maailma taas auki! Tänään meen hymy huulilla nukkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Koen olevani yksin vaikka olisi ihmisiä ympärillä. On vahva ulkopuolisuuden tunne joka paikassa. Että jotenkin on ne muut jotka on rennommin yhdessä ja sitten minä, jolla on ikään kuin kalvo siinä välissä ja aina vaikea olla. Ihan kuin olisi vieraalla planeetalla tai joutunut väärään aikakauteen. Lapsesta asti olen ollut ujo ja varautunut. Murrosiässä tapahtui pahoja ylilyöntejä kun yritin olla kuin muut alkoholin voimalla. Nyt 53-v ja täysin yhteiskunnan ulkopuolella. Työtön, erakoitunut, säilössä tässä maailmassa. Toivoisin löytäväni sielunsisaren joka ymmärtää osani. Joitakin on ollut matkan varrella, mut ei pysyviä. 

Tänään kävin lenkillä ja kaupassa. Loppupäivä menee seiniä ja TV:tä katsellessa.

Täällä 50v samanlainen. Koulukiusaaminen jätti ikuiset jäljet. Mielenkiintoista että kuvailet itsesi ja muiden välissä olevan kalvon. Itse kirjoitin lukiossa kouluaineeseen eläväni yhteiskunnassa kuvun alla enkä pääse muiden kanssa kosketuksiin. Talven tulo pelottaa kun olen muuttanut uuteen ympäristöön eikä ole edes tuttuja naapureita ympärillä. Pelkään hautautuvani kotiin entistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Sade- ja kotipäivä ajatteluineen, vaikka eihän mulla työttömäksi jäämisen jälkeen ja näin pienellä ja sisäänpäinkääntyneellä paikkakunnalla asuvana oikein mitään hektistä elämää oo muutenkaan; lenkillä käyn josta saan tiettyä energiaa, sekä luen ja katson telkkaria.. päivä kerrallaan -metodilla ja fiiliksiä kuunnellen. Hyvin yksinäinen mutta siihen tottunut, joten sellainen normaali seuraelämä/illanistujaiset tuskin lähtis enää luonnostaan kulkemaan eli olisin lähinnä hyvin varautunut, jännittynyt ja hermostunut.. varmaan nakkaisin tässä ketjussa puheena olleet sämpylätkin ilmaan jonkunlaisena pakkoliikkeenä.

 

Haluaisin muuttaa takaisin kaupunkiin josta piti lähteä 6,5v sitten muttei vielä voi, joten jumissa ollaan toistaiseksi.. paikallisia kavereitakin (ehkä myös se kumppani) olis joskus voinut olla, mutten viihdy pubissa ja menin reagoimaan toistuvaan huonoon kohteluun itseäni kohtaan joten myös ulkopuol

Tuohan on ihan kauheaa, että vanhaan kotitaloon on ilkivaltaajat murtautuneet ja panneet säpäleiksi. Siis ihan kaamea ajatus, jos itsellekin näin kävisi. Oliko talossa vakuutus? 

Kiva ketju. Osuva kuvaus toi ämmänlänkyrä? Ite oon ilosa eukko. Naurattaa tää elämä ja erilaiset läheiset ympärillä. Ovat jotkut kuin kummelihahmoja. Kiva ettei olla samaan muottiin valettuja.

Moikkelis Ap, tattis ketjusta:)

Ratkaisukeskeinen yrittää auttaa muita suosittelemalla konkreettisia ratkaisuja. Hän tuskastuu, kun huomaa, että joku on hänen mielestään jäänyt tuleen makaamaan. Hän yrittää saada toisen ymmärtämään muutoksen tärkeyden. Hän haluaa hoitaa asiat kuntoon nopeasti.

Tuollaisen ihmisen vika on se että hän kuvittelee tietävänsä kaikkien asioihin ratkaisun ja on tuskastuvinaan siihen että ihmiset eivät tee niin kuin hän sanoo. Oikeasti hän tuskastui siihen että hän ei tiedäkään oikeita vastauksia ihmisten ongelmiin. Ratkaisu keskeisyys on hyvä piirre itsekin olen sellainen mutta sillä erotuksella että ymmärrän etten tiedä kaikista asioista kaikkea eli en ole besserwisser. Olen tällä hetkellä kuntoutuksessa ja täällä on lauma muita naisia kanssani. Ryhmän pitäisi tuoda vertaistukea ja kyllä, hyviä neuvojakin, sellaisia joita toiset eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi. Huomaa kyllä helposti ne henkilöt jotka sanovat että kyllä se kipu kuuluu asiaan ja ainahan sitä pientä kipua on ettei saa lopettaa kun sattuu vaan pitää ymmärtää jatkaa. Omalla kohdallani tämä neuvo on todettu pätemättömäksi jo yli 10 vuotta sitten mutta ei, päähän se ei näille mene että mikäli teen liikettä vaikka se sattuu yhteen kohtaan niin sen jälkeen se kohta kipeytyy niin etten pääse kahteen kuukauteen kunnolla kävelemään. 

Tiistaita kaikille. Itselle osui toinen vp heti näin alkuviikkoon ja vaikka kivahan se vp aina on niin vähän tyhmää vaan yhden työvuoron jälkeen. Sääkin meni hurjan syksyiseksi yhdessä rysäyksessä ja vaikka syksystä tykkäänkin niin vaatii taas hetken sopeutumista ja aamusta pitikin ekana nostaa naulakkoon vähän paksumpaa takkia ja kaivaa kaapista syysnilkkurit kumpparien viereen.

Sapettaa kuinka paljon sitä on kertynyt tavaraa! Onneksi en enää vuosiin ole ostanut mitään "sitku"-vaatetta, mutta niitä aiempien vuosien hankintoja on varmaan loppuiäksi. Harmillisesti tuli vielä oltua niin järkevä "sitku"-ostaja ettei kaapit pursua mitään kertakäyttö-tekokuiturytkyä vaan nimenomaan laadukkaista matskuista tehtyjä neuleita, huiveja, mekkoja jne jotka ei ainakaan vähäisellä käytöllä mene miksikään. Ei siis tule sellaista luontaista poistumaakaan kuten vaikka just akryylineuleiden kanssa. Tavaramäärä ei vähene vaikka lisää ei onneksi enää tulekaan vaan ainoastaan alusvaatteita, sukkia ja kenkiä joutuu yhä ostamaan uusia sitä mukaa kun vanhat laukeaa päälle ja joutaa roskikseen. 

Ja koska tilaa on(!) ja etenkin tarvetta niin päätin ottaa puikoille taas yhden paksun villapaidan. Noita lankojakin kun on tullut hamstrattua eli tämän jälkeenkin on vielä langat valmiina kolmeen neuleeseen vaikka vähänlaisesti noin lämpöisille neuleille on käyttöä. Toisaalta ei se valmis neule sen enempää tilaa vie kuin lankakerät niin onpahan taas vähäksi aikaa tekemistä. Se vaan pitää vielä miettiä että onnistuuko tuon ohjeen fiksaaminen neuletakiksi eli saako kuvion kuinka kivasti halki, koska sellainen olisi hieman monikäyttöisempi ja enää ei hirvitä se steekkaaminenkaan.

Taustalla paasaa poliitikot ja voi hyvänen aika mitä se pari-kolmekymppinen minä miettisi kun näkisi, että tällainen keski-ikäinen täti sitä itsestä sitten tuli. Lapseton, yksinäinen ja ikisinkku joka neuloo ja kuuntelee poliittista debattia. Olisipa kiikkustuoli ja kissa!

Vierailija kirjoitti:

Mun taas pitää pysyä pois kampanjapäiviltä, kun tulee ostettua vähemmän tarpeellista tavaraa, 'kun halvalla saa'.

Eli ei kiinnostele päiväohjelmana shoppailu.

Olen nyt mökillä, ja täällä on ihan parasta, kun ei kulu rahaa mihinkään. Tuon ruoat aina tullessani ja olen niin kauan, mihin eväät riittää.  Rahaa ei saa menemään mökillä ollessa, kun kaupoille on niin pitkä matka. 😁

Niin sitä ollaan erilaisia. Itse olen taas niin järjestelmällinen ja pedantti, että haen vaan se yhden kaksi tarpeeseen tulevaa tuotetta koska etenkin nykyään nuo kaikki houkutukset näkee kätsästi jo ennakkoon netistä eikä ole vain sen yhden kuvastokuvan varassa. 

Mutta oi, tuo mökkielämä taas kuulostaa just niin ihanalta! Noin sitä itsekin teki, että mennessään vei viikon sapuskat ja max kerran viikkoon sitten kävi kirkolla kaupassa. Olisi ihanaa kun olisi vieläkin mökki (aiempi oli vanhempien) ja vielä niin, että siellä voisi viettää aikaa ympäri vuoden ja käydä vaikka ihan vaan pistäytymässä arki-iltanakin saunomassa. En siis erityisemmin fanita edes sellaista parin-kolmen tunnin mökkimatkaa per suunta vaan ennemminkin sellaista max kolme varttia ja siitäkin suurin osa ihan kunnon kinttupolkua ja metsäautotietä. Ehkä sitten seuraavassa elämässä.. Etenkin näin syksyllä oli ihanaa olla mökillä ja monesti haaveilin, että voisin olla siellä yhden vuoden kokonaan eli talven yli ja päästä kuuntelemaan kun pakkanen paukkuu ja fiilistelemään kevään tuloa ja jäiden lähtöä järvestä. Jokin tuossa askeettisuudessa kiehtoo hirveästi.

Ostin omaksi ilokseni kimpun punaisia neilikoita, olivat puoleen hintaan, vain 2,75 €. Kestävät kauniina kaksikin viikkoa. 🏵

Pitäisikö heivata elämästä ihminen, "ystävä" vuosien ajalta,  joka on jostain syystä kateellinen minulle? Ei ota todeksi maennustani ja on kateellinen, jos joskus saan ilonpilkahduksia esim.luonnosta ja teen näistä hyvistä hetkistä päivityksiä someen. Luulee, että elämäni on vain pelkkää päivänpaistetta ja arvostelee selän takana sekä naamatusten rivien välissä antaa ymmärtää, ettei arvosta. Lisäksi valittaa omaa elämäänsä ja on tyytymätön, mutta ei kuitenkaan ole valmis tekemään itse muutoksia vaan uhriutuu ja purkaa huonoa oloa sitten ilmeisesti kateudella muita kohtaan. Liittyy aiheeseen yksinäisyys siten, ettei ystäviä juuri ole ja mietityttää luopua niistä harvoista ns.ystävistä.. Toisaalta hänen seurassa olo vetää alaspäin ja jälkikäteen jää kummallinen olo omasta "huonoudesta".

Kiitos kysymästä. Sitä sun tätä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö heivata elämästä ihminen, "ystävä" vuosien ajalta,  joka on jostain syystä kateellinen minulle? Ei ota todeksi maennustani ja on kateellinen, jos joskus saan ilonpilkahduksia esim.luonnosta ja teen näistä hyvistä hetkistä päivityksiä someen. Luulee, että elämäni on vain pelkkää päivänpaistetta ja arvostelee selän takana sekä naamatusten rivien välissä antaa ymmärtää, ettei arvosta. Lisäksi valittaa omaa elämäänsä ja on tyytymätön, mutta ei kuitenkaan ole valmis tekemään itse muutoksia vaan uhriutuu ja purkaa huonoa oloa sitten ilmeisesti kateudella muita kohtaan. Liittyy aiheeseen yksinäisyys siten, ettei ystäviä juuri ole ja mietityttää luopua niistä harvoista ns.ystävistä.. Toisaalta hänen seurassa olo vetää alaspäin ja jälkikäteen jää kummallinen olo omasta "huonoudesta".

Mulla oli vuosia sitten sama tilanne. Tuttava oli liitossa alkoholistin kanssa. Kertoi jatkuvasti ahdistuksesta, uhkaavista tilanteista, puolison arvaamattomuudesta, rahavaikeuksista.

Aika moni olisi tuossa tilanteessa ottanut eron.

Hän oli ehkä myötäalkoholisti, joka omalla toiminnallaan mahdollisti puolison juomisen, mutta ei tiedostanut omaa vastuutaan omasta hyvinvoinnistaan. Pakotti lapsetkin kärsimään tilanteesta, kun ei lähtenyt.

Hänen elämänsä ja hänen valintansa. En olisi osannut muuta neuvoa kuin yleisellä tasolla eron. Valitsin oman hyvinvointini ja lopetin kivireen vetämisen. 

Tämä oli tällainen tarina eikä liity mitenkään ketjuun kirjoittajiin. Kirjoittakaa rauhassa, mitä haluatte. Täällä jokainen voi hyppiä yli, jollei kiinnosta.

Mun päivän iloinen asia oli lounas kivojen työkavereiden kanssa. Heistä olen kiitollinen. Vapaa-aikana ei olla tekemisissä, mutta onpahan töissä kivaa lounasseuraa.

Täällä myös lounas kivan työkaverin tai jo kaverin kanssa. Paljon kävelyä asioita hoitaessa. Mietin, miksi on niin vaikea saada aikaiseksi. Uusi yritys huomenna.

Vierailija kirjoitti:

Mun päivän iloinen asia oli lounas kivojen työkavereiden kanssa. Heistä olen kiitollinen. Vapaa-aikana ei olla tekemisissä, mutta onpahan töissä kivaa lounasseuraa.

Täytyy myös lisätä tässä uutisia tänäänkin katselleena, että oon kyllä myös erittäin kiitollinen siitä, että on ylipäänsä töitä. Aivan liian moni on nyt työttömänä.

Täällä meillä on ollut ihana syksyinen kirpeän raikas sää auringonpaisteen kera. Ulkona on myrskyn jälkeen kaunista. Mun mieliala on kuitenkin ollut tänään aika matala. Läheiseni itsemurhan vuosipäivä on tässä näillä main, niin joka syksy vetää kanveesiin. Miksei hän nähnyt ulospääsyä? Mikä oli se viimeinen pisara, joka vei näköalattomuuteen? Olisipa soittanut minulle, niin olisin ollut tukena. Mutta kaikki jossittelut on turhia. Tehty mikä tehty. Ja mun elämä on aina siitä lähtien syvän surun siivittämää. Varsinkin syksyä varjostaa aina tämä. No. Elämä on. Ja huomenna uusi päivä.

Kattelen Suomen kauneinta kotia, ja sit kattelen ympärilleni ja hihittelen. Ei oo meillä ton näköstä ei.

Minullakin kokemuksia yksinäisyydestä vaikka perhe. Tunne siitä että ei tule kohdatuksi, ja siitä että elää vain toisia varten on ajoittain läsnä. Kuitenkin kiitollinen hetkistä perheen parissa. Samalla kaipuu yksinäisyyteenkin on välillä. Olla vain itselleen ja omille ajatuksille. 

Jos pitäisi valita valitsisin perheen. 

Työpaikalla johtajana on myös yksinäistä. Kukaan ei tule aidosti juttelemaan, keskustelut pintapuolisia. 

Mä oon käynyt vapaaehtoistöissä järjestössä. Olen myös kouluttautumassa vertaisohjaajaksi ja haavenani olisi ohjata verrokeille runoudesta ryhmää. Luen hyvin vähän kirjoja, joten inspiraationi ja tyylini runoissani on lähes tulkoon omintakeinen.

Unelma kumppanista heijastelee jossain tuolla mahdollisuuksien avaruudessa. Vaiennettu kipinä siintää tuolla pinnan alla. Rakkaus on ollut mulle voimavara kaikkialla minne suunnistan.

Kuntoutuisinpa opiskeluelämään: kirjallisuustieteet olisi varmaankin mun juttu. Ainakin terapeuttini sanoi, että mun runoissa on oveluutta ja ne eivät ole kliseisiä siis. Ehkäpä turhan loogisia, voisivat olla epätavanomaisempia.

Muuten pelailen ja kuuntelen elektronista musiikkia. Parhaillaan listallani on vocaloideja Hatsune Mikulta. Juu, japanilainen kulttuuri jotenkin kiinnostaa.

Runomuotoni on gogyōka eli moderni japanilainen viisisäkeinen runo. Jos törmäät tähän joskus 10 vuoden sisällä mediassa, voi olla että olen tuomassa sitä näkyväksi ja tunnetumnaksi Suomessa. No, se oli jo itseäni isompi unelma.