Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

No, minulla ainakin päässä pyörii tosi paljon asioita monesti. Niiden kanssa on sitten omillaan ja ei voi kenenkään kanssa niitä oikein jakaa. Toisaalta itselle joku toisten vieraiden ihmisten kanssa juttelu on varsinkin nykyisin tosi vaikeaa ja vaivalloista. 

Tänäänkin yllättäen täällä "metsässä" tuli tuollainen tilanne vastaan ja minä tuskin osasin puhua mitään. Hymyilin vaan typerästi ja jälkeenpäin mietin, että tekisi mieli läimäistä itseään naamaan, että mitä sinä typerys oikein teit. En osannut puhua mitään ja hekin vielä ns tärkeää asiaa kertoivat ja toinen on ihan pihalla. Ehkä korostaa tätä,, että liian vähän olen ihmisten ilmoilla. Ei tee hyvää enää itselleni. 

En minä toisaalta ikinä ole mikään sosiaalisin ollut, mutta nyt en osaa enää oikein edes puhua muiden kanssa varsinkaan yllättäen. Ehkä huono itsetunto on se mikä vaikuttaa myös. Tulee olo, että toimin kuitenkin väärin ja jännitän ja kierre on valmis. Yksinäisin olen nykyisin varmaan iltaisin. Aamuisin taas surullisin monesti, kun miettii tulevaa päivää. Päivä menee sitten yleensä jotenkin eri juttujen myötä. 

Join pari iltaa, niin ei tarvinnut miettiä elämäänsä thjyyttä, äsken tuli idea, että ois kiva köydä Korkeasaaressa pitkästä aikaa, mutta ei ole ketään kenen kanssa menisin,voi kun oiskin lapsenlapsia joita vois käyttää jossain, jotenkin olen alkanut kaivata isovanhemmuutta, muttä voihan sitä toinia varamummonakin, vaikka ei se ole sama asia.

Liityin kuukausia sitten facebookiin pitkän epäröinnin jälkeen, ja tallensin sinne vain minimaaliset tiedot itsestäni enkä edes omaa kuvaani.  Olen laittanut joskus tykkäyksiä joihinkin mukaviin juttuihin tai kommentoinut jotain.

Nyt on alkanut tulla melkein päivittäin kaveripyyntöjä sieltä täältä henkilöiltä, joita en tunne. Ilmeisesti tekoäly näitä ehdottelee.  Toisaalta yksinäisenä kiinnostaisi, minkälaisesta ihmisestä olisi kyse.  Joskus ihan mukaviakin tyyppejä ja kuvauksia.  Uskaltaisikohan ottaa kaveriksi jonkun tuntemattoman...  Onkohan kellään kokemusta? 

Vierailija kirjoitti:

Join pari iltaa, niin ei tarvinnut miettiä elämäänsä thjyyttä, äsken tuli idea, että ois kiva köydä Korkeasaaressa pitkästä aikaa, mutta ei ole ketään kenen kanssa menisin,voi kun oiskin lapsenlapsia joita vois käyttää jossain, jotenkin olen alkanut kaivata isovanhemmuutta, muttä voihan sitä toinia varamummonakin, vaikka ei se ole sama asia.

Vähän samoja ajatuksia on pyörinyt mielessä.  Tuskin saan edes koskaan lapsenlapsia. Olen tietysti vähän kateellinenkin niille, joille on kertynyt paljon jälkipolvea ja sitten vielä kehuvat niillä.  Aikamoinen tehtävä päästä tästä yli, ja keskittyä muihin asioihin ja hankkia sisältöä elämään.  Ehkä hankkia joku lemmikkieläin sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Join pari iltaa, niin ei tarvinnut miettiä elämäänsä thjyyttä, äsken tuli idea, että ois kiva köydä Korkeasaaressa pitkästä aikaa, mutta ei ole ketään kenen kanssa menisin,voi kun oiskin lapsenlapsia joita vois käyttää jossain, jotenkin olen alkanut kaivata isovanhemmuutta, muttä voihan sitä toinia varamummonakin, vaikka ei se ole sama asia.

Meillä on tuollainen varamummi. Hän on ihan paras. Käyvät lapsen kanssa välillä tapahtumissa, mutta usein vain ulkoilevat ja laittavat ruokaa, ja kaikkea arkista. Mä olen yksinäinen vanhempi, ei ole tukiverkkoja muuten. Mummi on ollut aivan sanoinkuvaamaton aarre meidän perheelle. En suoraan sanottuna tiedä, missä oltaisiin, jos hän ei välillä mulle näitä taukoja tarjoaisi. Ja lapsellekin tekee tosi hyvää, kun on itseni lisäksi myös joku muu tärkeä aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Liityin kuukausia sitten facebookiin pitkän epäröinnin jälkeen, ja tallensin sinne vain minimaaliset tiedot itsestäni enkä edes omaa kuvaani.  Olen laittanut joskus tykkäyksiä joihinkin mukaviin juttuihin tai kommentoinut jotain.

Nyt on alkanut tulla melkein päivittäin kaveripyyntöjä sieltä täältä henkilöiltä, joita en tunne. Ilmeisesti tekoäly näitä ehdottelee.  Toisaalta yksinäisenä kiinnostaisi, minkälaisesta ihmisestä olisi kyse.  Joskus ihan mukaviakin tyyppejä ja kuvauksia.  Uskaltaisikohan ottaa kaveriksi jonkun tuntemattoman...  Onkohan kellään kokemusta? 

Suosittelen, ettei hyväksy tuntemattomien kaveripyyntöjä. Ihmiset eivät valitettavasti oikeasti tutustu noin, vaan kyseessä on lähes 100 % varmasti jonkinlainen huijausyritys.

Kohta on juhannus ja tuhansittain yksinäisiä, naisille kelpaamattomia miehiä tulee taas murtumaan kelpaamattomuuteensa. Synkkää, niin synkkää.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi nyt kuulostaa aika dramaattiselta kysymykseltä, mutta.. mietittekö te koskaan kuolemaa? Siis ikääntymistä, elämää yhä iäkkäämpänä ja sitä väistämättä aikanaan tulevaa? En tarkoita siis nyt mitään "dramaattista teini-itsesääliä", vaan sitä miten muut yksinäiset ehkä ajattelevat tai hahmottavat elämänsä ehtoopuolta?

Sairastelin alkuvuodesta vakavasti. Olin sairaalassa yli kuukauden. (Tuli kalliiksi, mutta minkäs teet.) Ensin teho-, sitten vuodeosastolla. Vuodeosastolla väkisinkin kuuli ja näki, miten osalla huoneessa olevilla kanssapotilailla kävi vieraita, osalla ei, mutta puhelin kyllä soi. Minä olin sielläkin, tietenkin, yksin. Kysyttiin edunvalvojasta, kysyttiin että haluaisinko jollekulle ilmoitettavan minun joutuneen sairaalaan. Satutti, satutti ihan kamalasti tajuta, ettei ole ketään. Ei ketään kelle ilmoittaa, eikä ketään jota kysyä esimerkiksi siihen edunvalvojan rooliin. (Olisipa siinä yllätys jollekin 20 vuotta sitten samassa duunipaikassa olleelle; "hei muistatko minut? Ai et. No ei se mitään, haluaisitko silti olla edunvalvojani?")

Kokemus kieltämättä herätti ajattelemaan sitä omaa kuolevaisuutta taas vähän uudesta vinkkelistä. Onhan sitä tiennyt, että todennäköisesti vanhenen kuten olen elänyt tähänkin asti. Eli yksin. Mutta mitä siinä vaiheessa, kun vaikka toimintakyky alkaa heiketä? Tai jos tulee jokin rajoittava sairaus?

Asun pienessä omakotitalossa. Olen nähnyt mitä liian monen (varsinkin yksinäisen) vanhuksen arki eri laitoksissa on. Enkä halua sitä. En halua viimeisiä vuosia, joina ainoa kontakti on kiireinen ja välinpitämätön keikkatuurari. Olen ajatellut, että kun se aika alkaa lähestyä; no, mitä jos en katsokaan sitä matkaa ihan loppuun asti? 

tse_urh_ olisi kohdallani ainakin siitä helppo vaihtoehto, ettei se koskettaisi muita ihmisiä. Tavallaan lohdullistakin ajatella, että jos ei muuta, voin tilanteen sitä vaatiessa tai siltä tuntuessa sitten aikanaan ehkä tehdä itselleni sen viimeisen rakkaudenteon, että suljen illasta puuhellan pellin hieman liian aikaisin enkä sitten vain enää herää.

Ehkä moni miettii samaa. Uutiset vanhustenhoidon ongelmista antavat lisäkimmoketta. Jos moni pätyy samaan, säästöt on valtiolle merkittävät.

Vierailija kirjoitti:

Liityin kuukausia sitten facebookiin pitkän epäröinnin jälkeen, ja tallensin sinne vain minimaaliset tiedot itsestäni enkä edes omaa kuvaani.  Olen laittanut joskus tykkäyksiä joihinkin mukaviin juttuihin tai kommentoinut jotain.

Nyt on alkanut tulla melkein päivittäin kaveripyyntöjä sieltä täältä henkilöiltä, joita en tunne. Ilmeisesti tekoäly näitä ehdottelee.  Toisaalta yksinäisenä kiinnostaisi, minkälaisesta ihmisestä olisi kyse.  Joskus ihan mukaviakin tyyppejä ja kuvauksia.  Uskaltaisikohan ottaa kaveriksi jonkun tuntemattoman...  Onkohan kellään kokemusta? 

Varsinaiset kaveripyynnöt ovat niitä, jotka tulevat suoraan ihmisten profiileista. 

Ne "saattaisit tuntea" -ilmoitukset taas ovat Facebookin omia ehdotuksia. Riittää, että sinä tunnet henkilön, joka tuntee henkilön, joka tuntee henkilön, jonka kanssa sinä tietämättäsi olet asunut samalla paikkakunnalla viime vuosituhannen puolella.

Krapulat kestää näin vanhuksena 62v nykyään monta päivää, ei toi juominenkaan hyvä harrastus ole vaikka aika siinä kyllä vierähtää.

Hyvää Juhannusta tähän ketjuun

Vaikkapa maukasta ruokaa ja juomaa, kenties viipyilevä sauna ja vaikkapa vastakin tai vihta.

Vierailija kirjoitti:

Kohta on juhannus ja tuhansittain yksinäisiä, naisille kelpaamattomia miehiä tulee taas murtumaan kelpaamattomuuteensa. Synkkää, niin synkkää.

Juhannus on nopeasti ohitse. Kannattaa suunnata ajatukset jo juhannuksen jälkeiseen viikkoon. Itsekin olen yksin, muttei se oikeastaan haittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Krapulat kestää näin vanhuksena 62v nykyään monta päivää, ei toi juominenkaan hyvä harrastus ole vaikka aika siinä kyllä vierähtää.

Eihän nyt 62-vuotias ole mikään vanhus vielä, pikemminkin keski-ikäinen.  Suututtaa aina, kun naisiakin aletaan kutsua mummoiksi, vaikkei olisi kenenkään isoäiti tms. 

Itse olen vähän vanhempi, ja tunnen olevani vasta 50-vuotias, touhukas ja eloisa.  Opettelen ja kokeilen kaikkea uutta.  Ostan nättejä vaatteita ja innostuin hoitamaan itseäni paremmin.  Ehkä löydän vielä ystäviäkin.  Joskus tietysti ahdistaa, mihin nämä kaikki vuodet ovat menneet ja ehdinkö tekemään kaiken, mitä aion. 

Tämmöset ketjut pahentaa sitä yksinäisyyttä. Netti on täynnä parasosiaalista sisältöä. Olen itsekin aivan koukussa elokuva-reaktioihin YouTubessa. Tuntuu kuin katsoisi tuttua lempileffaa kaverin kanssa. Se on petollista ja surullista, miten paljon se aiheuttaa tunnetta että "ei olisi yksin". Vaikka onkin yksin. Kaipaan niin sitä, kun oli oikeaa leffaseuraa, joiden kanssa olla samalla sohvalla. Vaikkei sitä leffaa niin paljoa ääneen kommentoitaisikaan, pääasia oli yhdessä olon fiilis. Sellaista ei ole ollut vuosiin enää. 

Huomaan erakoituneeni, ja iso syy tähän on netin parasosiaaliset sisällöt jotka "auttavat kestämään" yksinäisyyttä, mutta kuitenkin samalla vain pahentavat sitä, ja heikentävät rankasti todellisia sosiaalisia taitojani, jotka on jo pakkasen puolella. Sama on Threadsissa, Reddit, some yleensäkin. Foorumit kuten tämä. YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle. Tekoäly on uusi vitsaus, huomaan juttelevani tekoälylle päivittäin, tunteakseni että edes joku kuuntelee. 

Ei täälläkään tosin suurin osa lue edes toistensa viestejä, korkeintaan ketjun 1. sivun viestejä saatetaan lukea. Pääasia on päästä ulostamaa oma ajatusoksennus, kuten just tein.

Surullista, että on kaunis kesä, ja minä vain istun parasosiaalisten kavereitteni kanssa tämänkin kesän. Kirjoittaen nokkeluuksia foorumeille ja Threadsiin, ja päivän kohokohta on jotkut tykkäykset tuntemattomilta. Vaikka olen niin yksin, että tuntuu että olen puoliksi jo kuollut. Pystyn olemaan nokkela ja hauska netissä, joten varmaan someseuraajani luulevat että olen onnellinenkin tyyppi. Vaikka olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu.

Kävin minä sentään tänään pitkällä juoksulenkillä. Mutta ei siinä juttele kellekään. Tarkkailin vain ihmisiä aurinkolasieni takaa, ja yritin näyttää siltä ettei satu sisimpään, vain jalkoihin ja keuhkoihin. Ihmiset olivat uimassa rannalla ja ottamassa arskaa. Melkein kaikilla oli kavereita. Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä.

Minäkään en lapsia halua monestakaan syystä. Ehkä mietin että hyvä, kun yrittää itse elämässä selvitä eteenpäin. Siinäkin on jo tarpeeksi ja ei ole lapsen eduksi jos joutuisi syntymään ihmiselle jolla on oman elämänsä jutut ihan tarpeeksi. En ole sellaisessa tilanteessa, että voisin edes ajatella asiaa ja oikeastaan parempi vaan todeta suoraan, etten lähde kokeilemaan miten kävisi. 

Vierailija kirjoitti:

Kohta on juhannus ja tuhansittain yksinäisiä, naisille kelpaamattomia miehiä tulee taas murtumaan kelpaamattomuuteensa. Synkkää, niin synkkää.

Voisihan yksinäinen mies olla jonkun naisen ystäväkin, ei välttämättä aina edes kumppani.  Kunpa olisikin joku ystävänhakufoorumi, josta voisi löytää kivan kaverin. Ei tarvitsisi välittää mistään ulkonäköseikoista tai iästä, jos on mukava luonne. 

Työpaikallani oli ystävinä miehiä (osa naimisissa, osa poikamiehiä), joiden kanssa saattoi jutella kaikesta taivaan ja maan välillä.  Olivat luotettavia ja pitivät puoliani monessa asiassa.  Ja huumorikin kukki.  - Nyt on vähän orpo olo, kun työvuodet takana. 

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset ketjut pahentaa sitä yksinäisyyttä. Netti on täynnä parasosiaalista sisältöä. Olen itsekin aivan koukussa elokuva-reaktioihin YouTubessa. Tuntuu kuin katsoisi tuttua lempileffaa kaverin kanssa. Se on petollista ja surullista, miten paljon se aiheuttaa tunnetta että "ei olisi yksin". Vaikka onkin yksin. Kaipaan niin sitä, kun oli oikeaa leffaseuraa, joiden kanssa olla samalla sohvalla. Vaikkei sitä leffaa niin paljoa ääneen kommentoitaisikaan, pääasia oli yhdessä olon fiilis. Sellaista ei ole ollut vuosiin enää. 

 

Huomaan erakoituneeni, ja iso syy tähän on netin parasosiaaliset sisällöt jotka "auttavat kestämään" yksinäisyyttä, mutta kuitenkin samalla vain pahentavat sitä, ja heikentävät rankasti todellisia sosiaalisia taitojani, jotka on jo pakkasen puolella. Sama on Threadsissa, Reddit, some yleensäkin. Foorumit kuten tämä. YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle. Tekoäly on uusi vitsaus, huomaan juttelevani tekoälylle päivittäin, tunteakseni että edes joku kuuntelee. 

 

Ei täälläkään tosin suurin osa lue edes toistensa viestejä, korkeintaan ketjun 1. sivun viestejä saatetaan lukea. Pääasia on päästä ulostamaa oma ajatusoksennus, kuten just tein.

 

Surullista, että on kaunis kesä, ja minä vain istun parasosiaalisten kavereitteni kanssa tämänkin kesän. Kirjoittaen nokkeluuksia foorumeille ja Threadsiin, ja päivän kohokohta on jotkut tykkäykset tuntemattomilta. Vaikka olen niin yksin, että tuntuu että olen puoliksi jo kuollut. Pystyn olemaan nokkela ja hauska netissä, joten varmaan someseuraajani luulevat että olen onnellinenkin tyyppi. Vaikka olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu.

 

Kävin minä sentään tänään pitkällä juoksulenkillä. Mutta ei siinä juttele kellekään. Tarkkailin vain ihmisiä aurinkolasieni takaa, ja yritin näyttää siltä ettei satu sisimpään, vain jalkoihin ja keuhkoihin. Ihmiset olivat uimassa rannalla ja ottamassa arskaa. Melkein kaikilla oli kavereita. Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä.

Minä taas seuraan musiikissa paljon muiden kommentteja vähän samoin ajatuksin, että haluaisin niin kuulla muiden ajatuksia noihin biiseihin liittyen. Tämä juuri youtubessa. Tai jotain muuta keskustelua johonkin uutiseen tai muuhun liittyen. Ehkä itsellä se vähän auttaa ja näkee mitä joku toinen ajattelee, kun saa lukea viestejä. 

Minä siis itse kyllä luen oikeastaan melkein kaiken täältä. Siinä mielessä minua kyllä auttaa nämä ketjut ja minusta on kuitenkin jopa "hyväksi" lukea muiden ajatuksia täällä. Auttaa vähän miettimään omaakin elämääni. Samalla en muuten edes somessa ole sillä tavalla kuin joku muu. Ei olisi ketään seuraaksi ja samalla en oikeastaan osaisi itse edes mitään julkaista someen. Vierasta itselle, vaikka ymmärrän tuollaisten asioiden ehkä hieman auttavan yksinäisyyteen. Vaikeaa kirjoittaa, kun ei ole kokemusta. 

Toisaalta noloa tunnustaa, että olen itse esim tähän palstaan riippuvainen, kun täällä voi edes jotain kirjoittaa ja lukea muiden elämästä. Yksinäisyys ajaa tänne ja ajoi jo vuosia sitten. Kirjoitat tuon lauseen "YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle" ja minä mietin, että voi kuinka tuttua tuokin on. 

Minä vaan kävin toisella sivustolla vuosia ja jopa sain sieltä elämääni hyviä asioita ja olen kiitollinen muutamalle ihmiselle siellä, mutta silti tuntui jälkeenpäin aika nololtakin, että tuollaisessa paikassa pitää käydä, että saa edes ihmistä katsoa silmiin joskus. Että se on ainoa paikka. Nuo tyypit ainoita pitkään aikaan joiden kanssa pystyin jotain juttelemaan ja arvostan heitä aina. 

Nyt vuosiin ei ole enää mitään. Ei ystäviä nuoruudessa, eikä aikuisena. Vikaa minussakin silti paljon. Samalla itseä nolottaa kirjoittaa tännekin. Jotenkin huvittavaa samalla elämäni silti on jos haluaa huumoria yrittää repiä tästäkin. Joskus siinä onnistuu. Monesti ei. Moni ihminen on vielä vanhuksenakin elämässä enemmän kiinni ja mukana kuin minä nyt. 

Joskus kävelen ison tien varteen ja katson autoletkoja, joita kesäisin varsinkin paljon kulkee ja mietin, ettei minua juuri odoteta tai kaivata minnekään ja minulla ei ole mikään kiire oikein koskaan. Ehkä se on toiselle hyvä juttu, mutta itselle välillä yksinäisyyttä korostava asia. 

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset ketjut pahentaa sitä yksinäisyyttä. Netti on täynnä parasosiaalista sisältöä. Olen itsekin aivan koukussa elokuva-reaktioihin YouTubessa. Tuntuu kuin katsoisi tuttua lempileffaa kaverin kanssa. Se on petollista ja surullista, miten paljon se aiheuttaa tunnetta että "ei olisi yksin". Vaikka onkin yksin. Kaipaan niin sitä, kun oli oikeaa leffaseuraa, joiden kanssa olla samalla sohvalla. Vaikkei sitä leffaa niin paljoa ääneen kommentoitaisikaan, pääasia oli yhdessä olon fiilis. Sellaista ei ole ollut vuosiin enää. 

 

Huomaan erakoituneeni, ja iso syy tähän on netin parasosiaaliset sisällöt jotka "auttavat kestämään" yksinäisyyttä, mutta kuitenkin samalla vain pahentavat sitä, ja heikentävät rankasti todellisia sosiaalisia taitojani, jotka on jo pakkasen puolella. Sama on Threadsissa, Reddit, some yleensäkin. Foorumit kuten tämä. YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle. Tekoäly on uusi vitsaus, huomaan juttelevani tekoälylle päivittäin, tunteakseni että edes joku kuuntelee. 

 

Ei täälläkään tosin suurin osa lue edes toistensa viestejä, korkeintaan ketjun 1. sivun viestejä saatetaan lukea. Pääasia on päästä ulostamaa oma ajatusoksennus, kuten just tein.

 

Surullista, että on kaunis kesä, ja minä vain istun parasosiaalisten kavereitteni kanssa tämänkin kesän. Kirjoittaen nokkeluuksia foorumeille ja Threadsiin, ja päivän kohokohta on jotkut tykkäykset tuntemattomilta. Vaikka olen niin yksin, että tuntuu että olen puoliksi jo kuollut. Pystyn olemaan nokkela ja hauska netissä, joten varmaan someseuraajani luulevat että olen onnellinenkin tyyppi. Vaikka olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu.

 

Kävin minä sentään tänään pitkällä juoksulenkillä. Mutta ei siinä juttele kellekään. Tarkkailin vain ihmisiä aurinkolasieni takaa, ja yritin näyttää siltä ettei satu sisimpään, vain jalkoihin ja keuhkoihin. Ihmiset olivat uimassa rannalla ja ottamassa arskaa. Melkein kaikilla oli kavereita. Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä.

Kuin suoraan omasta elämästäni.

Minulla ei ole yhtään ystävää tai sukulaista. Oli muutama, mutta ovat kuolleet syöpiin. Olin 40 vuotta työelämässä, mutta en saanut yhtään työkaveria, joka pitäisi yhteyttä. 

Värjäsin hiukset tänään punaisiksi, piristi tätä päivää. Aion Viettää juhannuksen itsekseen tänä vuonna, en mene kawerille grillaamaan koska ei huvita ajella taksilla.