Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Päivän kohtaaminen: kiilasin parkkipaikalla auton parkkiruutuun, jota toinen auto oli kai odottanut pääsevänsä. Lieventävä seikka: ajoin auton niin tarkasti, että hän sai kuitenkin auton siihen viereen. Siinä olikin kaksi paikkaa, vaikka ne viereiset autot oli aika lähellä reunaviivoja. Tämä toinen tuli kyllä keskustelemaan röyhkeästä käytöksestäni, katsoin viisaammaksi pyytää joka tapauksessa anteeksi. Törmäsin ostoksilla häneen useita kertoja, mutta välttelin katsekontaktia. Jotenkin huvitti, kun lähdin ihmisten ilmoille yksinäisyyttä pakoon. Aina on tilaisuus tavata uusia ihmisiä kun poistuu kotoa. :)

Yksinäisyys on ollut läsnä elämässäni jo hyvin pitkään. Nuoruudessa jo olin ilman ystäviä. Kiusaamista myös. En nyt ala kirjoittaa siitä. Kuitenkin kai tämäkin asia on vaikuttanut elämääni vieläkin. En uskalla tutustua ja luottaa tai sitten koen olevani vääränlainen tai olen muuten pihalla sosiaalisesta elämästä.

Ymmärrän kyllä esim ihmisten tunteita ja osaan samaistua yms, mutta muuten olen sitten ollut jo liikaa yksin. En oikein enää näin tiedä miten enää muuttaisin kaikkea. Tuntuu kuin olisin ollut poissa pitkään ja nyt pitäisi tehdä hieno paluu mikä ei niin vaan  onnistukaan. Samalla en halua olla taakka kenellekään. Jos jännitän jotain asiaa tai menoa jonnekin niin en haluaisi tavallaan olla sitä myötä riesa muille. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. 

Kyllä minä silti koen yksinäisyyttä monesti. Minulla on vaan äitini läheisempi ja hänestä on tietysti seuraa. Silti en voi puhua mistään mikä minua kiinnostaa tai jos puhun niin turhaa se on ja puhutaan hänen asioistaan ja en voi näin  keskustella kunnolla kenenkään kanssa. En voi jakaa mitään oikein omasta elämästäni. Tuntuu joskus, että koko persoonani jotenkin kuihtuu, kun en ikinä tavallaan pysty tuomaan itsestäni mitään esille. 

Äitini kanssa jutellaan samat jutut ja päivät vaan vaihtuvat. Kuuntelen hänen huoliaan ja hänen asioitaan loputtomasti. Kukaan ei kysy minulta mitään. Anteeksi tämäkin viesti, mutta joskus tahtoisin olla olemassa niin, että joku oikeasti tuntisi minut. Vanhemmat tuntevat osittain, mutta eivät kovin paljon osaa kertoa minusta kuitenkaan. Eivät niin kuin luulisi, koska ovat läheisiä ihmisiä kuitenkin. Samalla on hyvä, että minulla on heidät. Silti muita ei ole ja näin tuntuu kuin olisin näkymätön monesti.

Kaipaan keskustelua, ajatusten vaihtoa, mielipiteitä johonkin asiaan ja jotain yhteistä jonkun kanssa. Se erillisyys kaikesta on joskus liikaa ja surullinen olo tulee. Tänäänkin, kun haluasi puhua jostakin mikä on itselleni tärkeää tai kunnostaa tai toivoisi jonkun kysyvän jotain. Sitten taas äitini kanssa käydään hänen elämänsä asiat läpi ja se siitä. 

Olen vanha, ruma, köyhä ja ujo mutta tänään olen päässyt unohtamaan vajavaisuuteni ja aloittamaan uudelleen vanhan harrastukseni ihka uudessa ympäristössä. Kukaan ei katsonut minua kummissaan vaan iloisesti ottivat minut ryhmään mukaan. Ainakin sain sen käsityksen. Nyt olen ihan täpinöissä sillä tiedän olevani taitava ja osaava. En varmaan löydä tuosta porukasta sydänystävää mutta olen iloinen hyvänpäiväntutusta ja viikottaisesta tapaamisesta mukavan asian ympärillä. Ihan innoissani.

Mun suosikki vuodenaika on talvi. Lumi ja kylmä ilma inspiroi mua. Haaveilin pienenä hiihtävistä ja moottorikelkkailevista TMNT:n jalkaninjoista, ja ihme jaksoideoita pyöri mielessäni silkasta lumisesta maisemasta. 

Tykkään pukeutua lämpimästi pitkiin kalsareihin, toppatakkiin, pipoon, käsineisiin ja toppahousuihin. Harmittaa, jos tulee leuto talvi. Ainut miinus talvessa on sahaava lämpötila, minkä vuoksi tiet jäätyvät herkästi.

Tuli mieleen aiemmasta pohdinnasta yksinäisyyden yhdistävistä tekijöistä, että moni voi olla ujo ja/tai introvertti, minkä vuoksi on samanlaiset kiinnostuksenkohteet. Alla olevan artikkelin mukaan ujoilla on rikas sisäinen maailma, mikä voi monesti jäädä muilta huomaamatta. Tämähän johtaa yksinäisyyden tunteen lisääntymiseen.

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/ujous-vahvuus-naita-hienoja-…

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä elämässäni jo hyvin pitkään. Nuoruudessa jo olin ilman ystäviä. Kiusaamista myös. En nyt ala kirjoittaa siitä. Kuitenkin kai tämäkin asia on vaikuttanut elämääni vieläkin. En uskalla tutustua ja luottaa tai sitten koen olevani vääränlainen tai olen muuten pihalla sosiaalisesta elämästä.

Ymmärrän kyllä esim ihmisten tunteita ja osaan samaistua yms, mutta muuten olen sitten ollut jo liikaa yksin. En oikein enää näin tiedä miten enää muuttaisin kaikkea. Tuntuu kuin olisin ollut poissa pitkään ja nyt pitäisi tehdä hieno paluu mikä ei niin vaan  onnistukaan. Samalla en halua olla taakka kenellekään. Jos jännitän jotain asiaa tai menoa jonnekin niin en haluaisi tavallaan olla sitä myötä riesa muille. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. 

Kyllä minä silti koen yksinäisyyttä monesti. Minulla on vaan äitini läheisempi ja hänestä on tietysti seuraa. Silti en voi puhua mistään mikä

Ihanaa, että kirjoitit tämän viestin. Olet selvästikin pohtinut asiaa paljon ja fiksusti. Musta sun tarpeet eivät ole ollenkaan kohtuuttomia, vaan ihan kauhean inhimillisiä. 

Ootteko kukaan kokeilleet tätä työkirjaa yksinäisille? Musta tää on aika hyvä.

https://www.helsinkimissio.fi/hae-apua/aikuisille/yksinaisyys-tehtavaki…

Vierailija kirjoitti:

Olen vanha, ruma, köyhä ja ujo mutta tänään olen päässyt unohtamaan vajavaisuuteni ja aloittamaan uudelleen vanhan harrastukseni ihka uudessa ympäristössä. Kukaan ei katsonut minua kummissaan vaan iloisesti ottivat minut ryhmään mukaan. Ainakin sain sen käsityksen. Nyt olen ihan täpinöissä sillä tiedän olevani taitava ja osaava. En varmaan löydä tuosta porukasta sydänystävää mutta olen iloinen hyvänpäiväntutusta ja viikottaisesta tapaamisesta mukavan asian ympärillä. Ihan innoissani.

Tästä tulo tosi hyvä mieli 😊! Hyvä sinä!

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä elämässäni jo hyvin pitkään. Nuoruudessa jo olin ilman ystäviä. Kiusaamista myös. En nyt ala kirjoittaa siitä. Kuitenkin kai tämäkin asia on vaikuttanut elämääni vieläkin. En uskalla tutustua ja luottaa tai sitten koen olevani vääränlainen tai olen muuten pihalla sosiaalisesta elämästä.

Ymmärrän kyllä esim ihmisten tunteita ja osaan samaistua yms, mutta muuten olen sitten ollut jo liikaa yksin. En oikein enää näin tiedä miten enää muuttaisin kaikkea. Tuntuu kuin olisin ollut poissa pitkään ja nyt pitäisi tehdä hieno paluu mikä ei niin vaan  onnistukaan. Samalla en halua olla taakka kenellekään. Jos jännitän jotain asiaa tai menoa jonnekin niin en haluaisi tavallaan olla sitä myötä riesa muille. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. 

Kyllä minä silti koen yksinäisyyttä monesti. Minulla on vaan äitini läheisempi ja hänestä on tietysti seuraa. Silti en voi puhua mistään mikä

Tuu tähän ketjuun jutskaamaan mielenkiinnonkohteistasi. Tänne katon alle mahtuu! Oletko tietoinen lähellä.fi-sivustosta? Sieltä voi hakea palveluja, joissa pääset sinulle sopiviin yhteisöihin mukaan. Pääsisit tutustumaan muihin ihmisiin niissä, etkä olisi ainoastaan äidissäsi kiinni.

Mulla oli tänään ihan hyvä normipäivä. Lapsi päiväkotiin, töitä, keittoa ja ulkoilua.

Tämmöstä keittoa tein: 

https://www.myllynparas.fi/reseptit/toscanalainen-pastakeitto-rukiiset-…

Oli yllättävän hyvää! En voi sietää selleriä, mutta urheasti kokeilin, ja tähän se sopi.

Parasta tänään: Jotensakin sujuva arki, ja lapsen hauskat jutut. Vaikeinta tänään: Ei pysty jakamaan omia ajatuksiaan toisen aikuisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ootteko kukaan kokeilleet tätä työkirjaa yksinäisille? Musta tää on aika hyvä.

https://www.helsinkimissio.fi/hae-apua/aikuisille/yksinaisyys-tehtavaki…

 

Täytyypä tsekata. Meidän järjestössä oli ainakin kerran heidän luento aiheesta. 👍🏻

"Harmittaa, jos tulee leuto talvi. Ainut miinus talvessa on sahaava lämpötila, minkä vuoksi tiet jäätyvät herkästi." 

Minulla on tapana napata muiden viesteistä pala joka tuo ajatuksia mieleen.

No, tästä tuli mieleen, että olen samaa mieltä. Tykkään kunnon talvesta ja pukeutua hyvin. Olen kirppikseltä ostanut takkeja yms ja näin lämmintä on kyllä päälle tarpeeksi. Vuonna 2024 oli monesti 30 astetta pakkasta ja kävelin päivittäin monta tuntia. Toki liikaa jo tuo ja naamassa teipit jo tuolloin piti olla jo suojana. Silti en usko, että moni ulkoili enää noissa asteissa.

Näin toivon lauhempaa, mutta silti kunnon talvea. Se ärsyttää kyllä minuakin jos lämpötila sahaa ja tiet jäätyvät. Saisi sadekin tulla lumena, eikä vetenä. Täällä maalla, kun tiet ovat luistinratoja.

Ulkoilusta vielä. Itse kävelen joka päivä 3 tuntia säällä kuin säällä. Helteistä, sateeseen ja pakkaseen. Hyvin harvoin jää tuosta vajaaksi. Lisäksi vielä puolen tunnin pyöräily. Joku kysyy miksi. Vastauksena tykkään kävellä ja olen aina kävellyt paljon. Viihdyn ulkona ja tykkään katsella maisemia sekä ajatella. Saan liikuntaa ja aikakin kuluu paremmin. Yksinäisyyskin ehkä hieman lievittyy. Joku tätä kaikkea ihmetteli joskus.

On minullakin aikoja jolloin voin huonosti ja en edes kävelyllä saanut oloa paremmaksi. Ahdisti niin paljon ja en nukkunut öisin. Yritin silti liikkua ja saada itseni ulos. Oikeastaan se oli kamala tunne, kun tahtoi ulkoilla ja oli aina kävellyt paljon ja sekään ei auttanut. No, sain elämääni taas valoa ja nukuin yöni. Ei ahdistanut joka hetki. Näin päätin, että tuon jälleen kävelen sen 3 tuntia päivittäin. Päätös on pitänyt. Tietysti ymmärrän, että jokainen tekee omat päätöksensä ja jokaisella on oma elämänsä. En näin neuvo muita. Itsestäni vaan kirjoitin, kun tuli mieleeni. En myöskään ylpeile tällä asialla tai oikeastaan edes laske kilometrejä. Kävelen vaan kolme tuntia niin kuin joku taas tekee jotain muuta. 

"Tuu tähän ketjuun jutskaamaan mielenkiinnonkohteistasi. Tänne katon alle mahtuu! Oletko tietoinen lähellä.fi-sivustosta? Sieltä voi hakea palveluja, joissa pääset sinulle sopiviin yhteisöihin mukaan. Pääsisit tutustumaan muihin ihmisiin niissä, etkä olisi ainoastaan äidissäsi kiinni."

Tutustumisesta kirjoitit. Kun en oikeastaan enää osaa tutustua. En tiedä olenko koskaan osannut kovin hyvin. Häpeän itseäni ja elämääni monesti ja en edes halua kertoa asioistani kenellekään. Kiusaamista ollut paljon. Näin tietysti olen itsekin syyllinen tilanteeseeni. Samalla toisaalta kokemukseni vaikuttavat siihen miten näen itsenikin. Oikeastaan moneen asiaan elämässäni.

Ja niinkuin kirjoitin niin olen ollut pitkään yksin. En vuosia yleensä laske, mutta noin 14 vuotta ilman yhtään ystävää. En minä sääliä kaipaa ja joskus naurattaa koko elämäni. On tämäkin aikamoista. Äidilläni huolensa ja vaikeutensa. Näin ehkä tämä kaikki nyt häneen liittyen korostuu.

Samalla niin kuin joku toiseen ketjuun kirjoitti, että kai se on ok pitää niistä ainoista ihmisistä kiinni mitä on eli vanhemmat jos ry muita ole. Ymmärrän silti mitä tarkoitat ja kyllä minäkin kaipaan juuri sitä keskustelua eri juttuihin liittyen tai kirjoittamista.

Itseä kiinnostaa luonto ja eläimet. Liikunta (olen tuo joka kirjoitti 3 tunnin kävelystään) sekä urheilun seuraaminen. Leipominen, historia ja maantiede, matkusteluun liittyvät asiat muutenkin (en ole koskaan vaan ollut ulkomailla), kirjat, joskus harvoin elokuvat ja sarjat,  fanfictio (älä kysy enempää), toisten kirjoittamat tarinat yleensäkin, kirppikset sekä yleensäkin vanhat tavarat, chat-sivustot (ehkä joskus kerron tarinan eräistä tähän liittyen, en ehkä kehtaa) sekä musiikki.

En varmaan eläisi ilman musiikkia. Musiikissa rock ja metalli yleensä eniten kuuntelussa. Välillä muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen vanha, ruma, köyhä ja ujo mutta tänään olen päässyt unohtamaan vajavaisuuteni ja aloittamaan uudelleen vanhan harrastukseni ihka uudessa ympäristössä. Kukaan ei katsonut minua kummissaan vaan iloisesti ottivat minut ryhmään mukaan. Ainakin sain sen käsityksen. Nyt olen ihan täpinöissä sillä tiedän olevani taitava ja osaava. En varmaan löydä tuosta porukasta sydänystävää mutta olen iloinen hyvänpäiväntutusta ja viikottaisesta tapaamisesta mukavan asian ympärillä. Ihan innoissani.

Sama kokemus itselläni viikon kuntoutuksesta!

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeinen yrittää auttaa muita suosittelemalla konkreettisia ratkaisuja. Hän tuskastuu, kun huomaa, että joku on hänen mielestään jäänyt tuleen makaamaan. Hän yrittää saada toisen ymmärtämään muutoksen tärkeyden. Hän haluaa hoitaa asiat kuntoon nopeasti.

 

Tuollaisen ihmisen vika on se että hän kuvittelee tietävänsä kaikkien asioihin ratkaisun ja on tuskastuvinaan siihen että ihmiset eivät tee niin kuin hän sanoo. Oikeasti hän tuskastui siihen että hän ei tiedäkään oikeita vastauksia ihmisten ongelmiin. Ratkaisu keskeisyys on hyvä piirre itsekin olen sellainen mutta sillä erotuksella että ymmärrän etten tiedä kaikista asioista kaikkea eli en ole besserwisser. Olen tällä hetkellä kuntoutuksessa ja täällä on lauma muita naisia kanssani. Ryhmän pitäisi tuoda vertaistukea ja kyllä, hyviä neuvojakin, sellaisia joita toiset eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi. Huomaa kyllä helposti ne henkilöt j

.

Vierailija kirjoitti:

"Tuu tähän ketjuun jutskaamaan mielenkiinnonkohteistasi. Tänne katon alle mahtuu! Oletko tietoinen lähellä.fi-sivustosta? Sieltä voi hakea palveluja, joissa pääset sinulle sopiviin yhteisöihin mukaan. Pääsisit tutustumaan muihin ihmisiin niissä, etkä olisi ainoastaan äidissäsi kiinni."

Tutustumisesta kirjoitit. Kun en oikeastaan enää osaa tutustua. En tiedä olenko koskaan osannut kovin hyvin. Häpeän itseäni ja elämääni monesti ja en edes halua kertoa asioistani kenellekään. Kiusaamista ollut paljon. Näin tietysti olen itsekin syyllinen tilanteeseeni. Samalla toisaalta kokemukseni vaikuttavat siihen miten näen itsenikin. Oikeastaan moneen asiaan elämässäni.

Ja niinkuin kirjoitin niin olen ollut pitkään yksin. En vuosia yleensä laske, mutta noin 14 vuotta ilman yhtään ystävää. En minä sääliä kaipaa ja joskus naurattaa koko elämäni. On tämäkin aikamoista. Äidilläni huolensa ja vaikeutensa. Näin ehkä tämä kaikki ny

Huomenta! Tiedätkö mitä, en osaa minäkään tutustua, mutta hyvissä yhteisöissä sitä oppii omaan tahtiin tutustumaan toisiin. Älä anna menneisyytesi määrittää tulevaisuuttasi. Tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin, jos luottamus on petetty, ja useasti tullut kiusatuksi. 

Muistathan, että elämä on meillä kaikilla rajallista, joten äitisi lähtee todennäköisesti sinua aiemmin maanpäälliseltä matkaltaan pois. Siksikin toivon sinulle rohkeutta lähteä tutustumaan paikallisiin järjestöihin ja ihmisiin niissä. Sehän ei tarkoita äidin hylkäämistä, vaan sitä että sosiaalinen piirisi vahvistuu ja saat & annat hyvää sitä kautta.

Sulla on valtavasti kiinnostuksenkohteita, ja niitä ei tarvitse hävetä, niissä on paljon jaettavaa. Höpisin minäkin täällä hiihtävistä ninjoista. Mielikuvitus ja tarinallisuus ovat toisille voimavaroja, mitkä ovat valitettavasti valtavirrassa aliarvostettuja/väärinymmärrettyjä. Niillekin löytyy omat faninsa. 🤗

Mukavaa syksyä! Luontokin valmistautuu lepoon pikkuhiljaa, sitä ennen ruskajuhla 🍁

Olen eri, mutta aina ihmiset ei kykene irrottautumaan tilanteestaan ja lähtemään muiden joukkoon. Silloin saattaa toisten ystävällinen kannustus tuntua ahdistavalta. Jos on paljon tilannettaan pohtinut, tietää itsekin eri vaihtoehdot ja on kuullut ne muilta jo kymmeniä kertoja.

Kannustaminen on ihan ok, mutta voi tänne kirjoitella tuntemuksiaan, vaikkei muutosta elämäänsä sillä hetkellä suunnittelisikaan. 

Daydream Piposaru kirjoitti:

Päivän gogyōka:

Kammiossani rymisee

Monologinen sappi kuohuaa

Yli taivaan kannen

Vastassaan

Dialoginen realismi

 

Hieno ja syvällinen runo! Kyllä sinulla on lahjoja! 

Vierailija kirjoitti:

Olen eri, mutta aina ihmiset ei kykene irrottautumaan tilanteestaan ja lähtemään muiden joukkoon. Silloin saattaa toisten ystävällinen kannustus tuntua ahdistavalta. Jos on paljon tilannettaan pohtinut, tietää itsekin eri vaihtoehdot ja on kuullut ne muilta jo kymmeniä kertoja.

Kannustaminen on ihan ok, mutta voi tänne kirjoitella tuntemuksiaan, vaikkei muutosta elämäänsä sillä hetkellä suunnittelisikaan. 

 

Moikka! Ideana ehdotin, en hätistelläkseni. Aikuinen ihminen vastaa itse omista valinnoistaan, ja on hienoa että edes ihmissuhde äidin kanssa on. Itselläni oli pitkään samanlaisia vaikeuksia lähteä yhteisöihin, vaikka olen saanut tuntea aina pari introverttia ystävääni. 

Kuitenkin, koen elämäni rikastuneen kohdatessani vertaisiani. Aluksi se oli minulle myös hankalaa, ja yhä edelleen tulee kiusaamiskokemukset ennakko-oletuksena mieleen, mutta palkitsevaa kun pääsee tutustumaan muihin. Huomionarvoista on, että jokainen osallistuu ja vuorovaikuttaa yhteisöissään omalla tavallaan. Jo pelkkä kuuntelu ja paikalla olo voi olla iso askel eteenpäin.

Ihanaa kumminkin, että haluaa jakaa täällä. <3 #^~^#

Makaan sohvalla, edessä yöhuki..reen keikkaa henkeni pitimiksi .Tunnen olevani ruma..masentelen..uusi "ystäväin "soittaa en vastaa..viestin.laittoi kuinka hyvin.hänellä menee töissä...oksetti oikein..

Vierailija kirjoitti:

Vielä edelliseen viestiin 479. Ei saa käsittää väärin, etten kaipaisi muiden seuraa tai kokisi jopa iloa, kun joku kiva kohtaaminen on. En tarkoita sitä. Samalla olen silti yksinäinen ja toivon, että joskus olisin porukassa missä en jännittäisi niin paljon ja pystyisin tutustumaan ihmisiin. Täällä, kun kirjoittaa niin jää aina joku juttu mainitsematta ja ehkä joku lukee tuon aiemmin viestini niin etten edes kaipaa seuraa mikä ei ollut tarkoitukseni kuitenkaan. Yksinäisyys on ikävä juttu kuitenkin itselleni. 

Kuulostaa tutulta, ja hyvin fiksulta, syvälliseltä, empaattiselta ja pohdiskelevalta tyypiltä vaikutat. Et ollenkaan tylsältä minun korvaani. Anna palaa! Jatka omilla vahvuuksillasi, arvoillasi, kiinnostuksillasi ja voimavaroillasi oman näköistä elämääsi. Sehän tässä on jokaisella tärkeintä! 

Sori, että tuputin omia kokemuksiani ja ajatuksia epäsensitiivisesti.