Kertokaa millaista on olla psykiatrisessa osastohoidossa 🙂

lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yhden yön psykiatrisella osastolla. Olo oli hirveä. Vielä hirveämpää oli päästää irti, ja myöntää, että nyt on niin huono olo, että tarvitsen apua. 

Osa potilaista oli pelottavan sekaisin. Pelkäsin, että yksi mies tulee yöllä huoneeseeni. 

Kaikki ovet oli lukittuna ja oltiin monen oven takana. 

Kun lähdin pois, yksi hoitaja tuli halaamaan minua ja sanoi, älä tulee enää takaisin. Lupaa, ettet tule enää takaisin. En enää mennyt. 

Kamala paikka. 

Joo sama. Taputeltiin selkään kaiken osastolla kokemani väkivallan jälkeen että älä tule enää takaisin 🥰 Olin vaan niin joo 😊😊😊😊😊

 

   Halveksin. 

Minusta se tuntui tosi ihanalta, että hoitaja halasi minua, kun lähdin. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Olisin tarvinnut enemmän rakkautta elämässäni. 

Se oli parantava ja ihmisen teko. Kyseinen hoitaja teki työtään koko sydämellä. 

Tajusin myös, että osastohoito on viimeinen paikka, missä ihminen paranee. Jos on jotain muita vaihtoehtoja elämässä, niin ne käyttöön. 

Avoimella ei ollut mitään hoitavaa aspektia, olisi ollut sama jäädä kotiin. Lääkitys katsottiin kuntoon, mutta noin muuten siis. 

Hoitajat istuivat lukitussa kansliassa, ei heillä ollut aikaa tai kiinnostusta jutella. Lääkäri pyrähti silloin tällöin paikalle minuuteiksi kerrallaan, ei mitään mahdollisuutta puhua hänellekään. Ruoka oli hyvää ja sitä sai riittävästi, se oli ainoa kohokohta päivässä. 

Huoneet ylibuukattu, esim. kahden hengen huoneissa oli 3-4 sänkyä, eikä lukollista kaappia tai laatikkoa ollut kuin kahdelle ekalle tulijalle. Päädyin nukkumaan lompakko ja puhelin tyynyn alla sekä kantamaan niitä mukanani jopa vessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Avoimella ei ollut mitään hoitavaa aspektia, olisi ollut sama jäädä kotiin. Lääkitys katsottiin kuntoon, mutta noin muuten siis. 

Hoitajat istuivat lukitussa kansliassa, ei heillä ollut aikaa tai kiinnostusta jutella. Lääkäri pyrähti silloin tällöin paikalle minuuteiksi kerrallaan, ei mitään mahdollisuutta puhua hänellekään. Ruoka oli hyvää ja sitä sai riittävästi, se oli ainoa kohokohta päivässä. 

Huoneet ylibuukattu, esim. kahden hengen huoneissa oli 3-4 sänkyä, eikä lukollista kaappia tai laatikkoa ollut kuin kahdelle ekalle tulijalle. Päädyin nukkumaan lompakko ja puhelin tyynyn alla sekä kantamaan niitä mukanani jopa vessaan. 

Minulla oli oma huone, mutta tosiaan ovet olivat auki. Ja yksi mies kävi kurkkimassa ovella. Se oli pelottavaa. Kysyin, saako oven lukkoon, koska minua pelottaa tuo mies potilas. Ei saa laittaa. 

Valvoin koko yön ja olin valmiina huutamaan, jos tuo tyyppi tulee huoneeseen. Näin jo mielessäni, kuinka tyyppi hyökkää kimppuuni ja kuristaa. Ja syyntakeettomuus suojaa. En olisi toipunut tuosta ikinä. Mielummin menen sillan alle nukkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yhden yön psykiatrisella osastolla. Olo oli hirveä. Vielä hirveämpää oli päästää irti, ja myöntää, että nyt on niin huono olo, että tarvitsen apua. 

Osa potilaista oli pelottavan sekaisin. Pelkäsin, että yksi mies tulee yöllä huoneeseeni. 

Kaikki ovet oli lukittuna ja oltiin monen oven takana. 

Kun lähdin pois, yksi hoitaja tuli halaamaan minua ja sanoi, älä tulee enää takaisin. Lupaa, ettet tule enää takaisin. En enää mennyt. 

Kamala paikka. 

Joo sama. Taputeltiin selkään kaiken osastolla kokemani väkivallan jälkeen että älä tule enää takaisin 🥰 Olin vaan niin joo 😊😊😊😊😊

 

   Halveksin. 

Minusta se tuntui tosi ihanalta, että hoitaja halasi minua, kun lähdin. Se oli juuri sitä, m

Mielestäni nimenomaan ei ole rakkautta psykiatrinen hoito tai ylipäätään se että joku leimataan hulluksi ja kohdellaan sen leiman takia eri tavalla. Aivan absurdi kokemus. Minua ei ainakaan kuunneltu yhtään, tiedettiin paremmin. Tai no näennäisesti kuunneltiin. Juuri sen takia ihminen sairastuu kun jossain vaiheessa on jäänyt ilman rakkautta. Siitä ikään kuin rangaistaan lisää  "hoitamalla" näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yhden yön psykiatrisella osastolla. Olo oli hirveä. Vielä hirveämpää oli päästää irti, ja myöntää, että nyt on niin huono olo, että tarvitsen apua. 

Osa potilaista oli pelottavan sekaisin. Pelkäsin, että yksi mies tulee yöllä huoneeseeni. 

Kaikki ovet oli lukittuna ja oltiin monen oven takana. 

Kun lähdin pois, yksi hoitaja tuli halaamaan minua ja sanoi, älä tulee enää takaisin. Lupaa, ettet tule enää takaisin. En enää mennyt. 

Kamala paikka. 

Joo sama. Taputeltiin selkään kaiken osastolla kokemani väkivallan jälkeen että älä tule enää takaisin 🥰 Olin vaan niin joo 😊😊😊😊😊

 

   Halveksin. 

Minusta se tuntui tosi ihanalta, että hoit

Että minua kohtaan rakkautta olisi ollut edes jollakin tavalla ottaa tosissaan ynmärtämättömyyden, ylilääkitsemisen ja lopuksi selkääntaputtelun sijaan.

Osastohoidon kokeneena: riippuu paikasta.

Parhaimmillaan ihmisten säilytystä,  pahimmillaan aktiivista sadismia hoitajien taholta. Voit olla, että meininki on jonkin verran muuttunut noista ajoista, niitä osastopaikkojakin on karsittu huomattavasti.

uppista

Mitä järkeä tuossa ihmisten säilytyksessä on? Odotetaanko vain että oireet helpottaa?

Vierailija kirjoitti: Mitä järkeä tuossa ihmisten säilytyksessä on? Odotetaanko vain että oireet helpottaa?

Odotetaan juuri sitä. Pikkuhiljaa voidaan kotiuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Mitä järkeä tuossa ihmisten säilytyksessä on? Odotetaanko vain että oireet helpottaa?

Odotetaan juuri sitä. Pikkuhiljaa voidaan kotiuttaa.

Miksei sitten hoideta mitään?

Kertokaa lisää 🙂

No mä oon tykänny, olinha mä siel vuoden päivät. Iha pakkohoidossa olin 18 vuotiaana. 

Riippuu varmaan minkä takia siellä on. 

Joilla oli esim epävakaa ni nehän ei viihtynyt siel yhtään. 

Meillä tuolla oli 2 hengen huoneet, ystävysty siel tosi paljon eri ihmisiin. 

Hoitajat oli kivoja ja sai juttuapua aina, oli yks iha huikee hoitaja joka anto mulle lainaan oman kirjansa. Meillä sai olla kännykät käytössä, mut sit illalla ne laitettiin lääkkeenoton jälkeen kaappiin lataukseen.

Lääkärit oli iha karseita, mut se varmaa ku siel oli sellasia ketkä ei ees lukenu papereita läpi ja oli päättäny oman pään mukaan kaikkea, vaihtu lääkärit kokoajan.          Sit ku sinne tuli hyvä lääkäri, niin heti oli parempi hoito ja alkoi parantuminen.

Eipä mul oo sieltä mitää pahaa muuta sanottavaa, iha perusosastohoitoa, jos osaa olla niin sua kohdellaan hyvin. Jos sekoilee ja riehuu ja vittuilee, ni tottakai saat vähä rajummat otteet. 

Oli tosi paljon erilaisia kerhoja, niihin toki haluttiin että osallistuttaisiin, mut jos oli hyvä syy ni ei tarvinnu mennä. Mut silti joka kerta kysyttiin, että menisitkö tällä kertaa.. 

Ne toiset "asiakkaat" oli kyl aika pelottavia, yks sytytti mun edessä itsensä hiukset tuleen tupakkakopissa. 

Ilman tuota osastokokemusta, mä en ois alkanu paranee ja löytää oikeeta suuntaa elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin yhden yön psykiatrisella osastolla. Olo oli hirveä. Vielä hirveämpää oli päästää irti, ja myöntää, että nyt on niin huono olo, että tarvitsen apua. 

Osa potilaista oli pelottavan sekaisin. Pelkäsin, että yksi mies tulee yöllä huoneeseeni. 

Kaikki ovet oli lukittuna ja oltiin monen oven takana. 

Kun lähdin pois, yksi hoitaja tuli halaamaan minua ja sanoi, älä tulee enää takaisin. Lupaa, ettet tule enää takaisin. En enää mennyt. 

Kamala paikka. 

Joo sama. Taputeltiin selkään kaiken osastolla kokemani väkivallan jälkeen että älä tule enää takaisin 🥰 Olin vaan niin joo 😊😊😊😊😊

 

   Halveksin. 

Minusta se tuntui tosi ihanalta, että hoit

Jos ei ole muita vaihtoehtoja. Kun ihminen on vaaraksi muille ja itselleen. Ei kai kukaan joudu ilman syytä psykiatriseen hoitoon. 

Oma kokemus oli pelottava muiden potilaiden osalta. Juurikin tuo, että ovet ovat huoneisiin auki yöllä. Pelkäsin joitain muita potilaita. Kansliassa on ehkä yksi työntekijä valvomassa yöllä. 

Tuo yksi mies, joka kävi kurkkimassa huoneeseen. Hihitteli ja halusi lähentyä. Lukkojen takana. 

Onko edellinen kirjoittaja mies vai nainen?

Vierailija kirjoitti: Onko edellinen kirjoittaja mies vai nainen?

Olin nuori nainen tuolloin. Siellä osastolla oli muitakin nuoria tyttöjä, joilla oli jotain masennusoireita. Olivat omissa oloissaan aamupalalla. Tuo sama tyyppi yritti ottaa kontaktia niihinkin. 

Hoitajat olivat vain äläs nyt X, ei saa ahdistella. 

En nukkunut yhtään, kun kuuntelin yöllä, kuuluuko käytävällä askelia. Ehkä oli ihan vaaraton, mutta silti pelottavaa. 

Huoneiden ovet ovat auki ja kuka tahansa voi tulla yöllä huoneeseen. Ja osa potilaista piti vielä monenlaisia ääniä. Siellä saattoi olla naapurihuoneessa mitä vain. 

 

Tuo kyllä kuulostaa aika hullulta, että ihmisen pitää pelätä oman koskemattomuutensa takia. Missä tahansa muussa paikassa on rikollista, että joku toinen ihminen tulee koskemaan toista ilman lupaa. Tai saa pelätä, että yöllä joku tuntematon haluaa lähentyä tai ties mitä muuta. Vielä syyntakeeton ihminen. Toivottavasti nykyään huoneiden ovet saisi lukittua. 

Mitä tarkoitit hoitajien sadismilla, joka kirjoitit siitä?

Mt-hoitajan työ on vaarallista. Siksi ne on usein isoja äijiä. 

olin 10 v sitten viikon osastolla im-yrityksen jälkeen. näin lääkärin muutaman kerran viikossa, muuten vain hengailua ja ajan tappamista, lähinnä katsoin tv:tä ja juttelin muiden osastolla olevien kanssa. kaverini kävi kerran päivässä moikkaamassa mua. hoitajia ei näkynyt ollenkaan eli en oikein ymmärrä mikä heidän tarkoitus osastolla on? istuivat vaan omassa taukohuoneessaan. todella tylsä kokemus mutta myös ahdistava kun halusin vaan pois sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avoimella ei ollut mitään hoitavaa aspektia, olisi ollut sama jäädä kotiin. Lääkitys katsottiin kuntoon, mutta noin muuten siis. 

Hoitajat istuivat lukitussa kansliassa, ei heillä ollut aikaa tai kiinnostusta jutella. Lääkäri pyrähti silloin tällöin paikalle minuuteiksi kerrallaan, ei mitään mahdollisuutta puhua hänellekään. Ruoka oli hyvää ja sitä sai riittävästi, se oli ainoa kohokohta päivässä. 

Huoneet ylibuukattu, esim. kahden hengen huoneissa oli 3-4 sänkyä, eikä lukollista kaappia tai laatikkoa ollut kuin kahdelle ekalle tulijalle. Päädyin nukkumaan lompakko ja puhelin tyynyn alla sekä kantamaan niitä mukanani jopa vessaan. 

Minulla oli oma huone, mutta tosiaan ovet olivat auki. Ja yksi mies kävi kurkkimassa ovella. Se oli pelottavaa. Kysyin, saako oven lukkoon, koska minua pelottaa tuo mies potilas. Ei saa laittaa. 

Va

Minä kun heinäkuun olin psykiatrisessa sairaalassa. Niin siellä oli yhden hengen huone, jossa oli oma wc+suihku ja ovi oli aina lukossa. Tietenkin itse pääsit kulkemaan tunnistelätkän avulla ovesta sekä hoitojat pääsivät. Mutta kukaan muu potilas ei päässyt.

Täysin sairasta touhua!

T: Antti Laine