Olisinpa syntynyt 1950-luvulla

Elikkäs nyt olisit noin 80 vuotias ja nauttisit elämästäsi täysillä...

Vierailija kirjoitti:

Tiedän eräänkin 1968 - syntyneen ihmisen isän olleen sodassa. Hänellä on vieläpä yksi nuorempi sisarus. Muistaakseni heidän isänsä meni sotaan noin 17 - vuotiaana.

Miehethän voi saada lapsia vaikka 90-vuotiaana, jos vaan kykenee.  Joten ei se ole ihme.

Kerran jollain yhteiskuntaopin tai historian tunnilla lukiossa käytiin läpi, kenen vanhemmista joko toinen tai molemmat oli olleet sodassa, siis ihan rintamalla.  Olen siis syntynyt v. -52.  Melkein kaikkien isät oli olleet, äideistä ei kovinkaan moni, mutta jotkut oli olleet kotirintamalla lottatöissä.

Synnyin v. 1959, isäni oli ollut rintamalla ja äitini lottana.  Teini-iässä en nuoren ihmisen perspektiivillä ymmärtänyt, kuinka lähellä sota-ajat olivat vielä syntyessäni.  Kasvoin virkamiesperheessä, perheelläni oli kesäasunto jossa vietimme paljon aikaa.  Silloin kulkivat kauppa-autot syrjäkylilläkin, samoin junat pysähtyivät kaikilla asemilla ja linja-autoilla pääsi hyvin kaikkialle.  Onnellisia aikoja!  Työpaikkoja riitti jokaiselle.  Maan politiikka oli pahasti suomettunut, mutta en muista turvattomuudentunnetta. Lähinnä ärtymys vallitsi seuratessa poliitikkojen lipomista itäisiä "ystäviä" kohtaan, samoin kulttuuriväki oli jyräävän vasemmistolaista.   Nuoruus kului kuitenkin glam-rockin ja punkin tahdissa, iloisena tulevaisuuteen uskoen.

Vierailija kirjoitti:

En valitsisi 1950-lukua, silloin ei ollut vielä polio-rokotuksia vuosikymmenen alkupuolella. Samoin kait kurkkumätä.

Niinpä varmaan, mutta kyllä minutkin sitä vastaan rokotettiin, en ollut vielä koulussakaan vaan terveyssisar kiersi polkupyörällä kaikki kylät ja rokotti lapset.

Polio ei varmaan niin kauhean yleinen ollut kuitenkaan.

  Kun äitini oli lapsi 20-luvulla, niin silloin täällä riehui keuhkotauti.  Äidin sisko kuoli siihen 15-vuotiaana.  Äiti kertoi myös yhdestä perheestä, jossa kaikki kuolivat siihen.  Perheen tyttö oli äidin leikkikaveri.

Silloin kuoli paljon ihmisiä siihen.  Nykyään siihen ei kuole juuri kukaan.

Muistan kyllä yhden tytön, minua vanhemman, joka käveli huonosti ja hänellä sanottiin olleen polio.  Onhan niitä tauteja ollut aina, ei tänä päivänäkään ole vielä keksitty täysin toimivaa syöpälääkettä ja edelleen siihen kuolee kaikenikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1952. En saanut elää suomessa, köyhä ja työtön olin.

Työnvälitys passitti rajan yli ruotsin työkkäriin, sieltä sain junalipun Boråsiin. Täällä on elämä mennyt. Olisin halunnut asua suomessa.

Niin silloin työkkäristä vielä välitettiin työpaikkoja kuten logiikka sanoisi. Olet syntynyt onnekkaaseen aikaan. Nykyään sieltä saa vain kovia lyöntejä ja potkuja naamaan ja välillä myös kasseille jos ehtivät osumaan kunnolla kun asiakas ei ehdi huomata.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin v. 1959, isäni oli ollut rintamalla ja äitini lottana.  Teini-iässä en nuoren ihmisen perspektiivillä ymmärtänyt, kuinka lähellä sota-ajat olivat vielä syntyessäni.  Kasvoin virkamiesperheessä, perheelläni oli kesäasunto jossa vietimme paljon aikaa.  Silloin kulkivat kauppa-autot syrjäkylilläkin, samoin junat pysähtyivät kaikilla asemilla ja linja-autoilla pääsi hyvin kaikkialle.  Onnellisia aikoja!  Työpaikkoja riitti jokaiselle.  Maan politiikka oli pahasti suomettunut, mutta en muista turvattomuudentunnetta. Lähinnä ärtymys vallitsi seuratessa poliitikkojen lipomista itäisiä "ystäviä" kohtaan, samoin kulttuuriväki oli jyräävän vasemmistolaista.   Nuoruus kului kuitenkin glam-rockin ja punkin tahdissa, iloisena tulevaisuuteen uskoen.

Nykyään kauhistellaan aina tuota 60-luvun suomettumista, mutta eihän se meidän ihmisten elämässä periaatteessa näkynyt missään!  Mehän elettiin ihan normaalia elämää, ei meillä mitään erityisiä rajoituksia ollut.  

Mistä suunnasta meitä sitten muka uhattiin?  Miksi meillä olisi ollut turvattomuutta?  

Minä en nuorena edes seurannut politiikkaa.  Minulla taisi olla kiire elää omaa elämääni.  Vasemmistokulttuuri ei mitenkään minusta haitannut, kun sitä muutakin sai olla ja sai harrastaa ihan mitä vaan.  Enemmän me nuoret kuitenkin suuntauduttiin länteen.  Englantihan se oli meidän ihannemaa, sieltähän ne parhaat rokkibänditkin tuli.  Saksan opiskeleminenkin  sai vähitellen väistyä oppikouluissa, englanti tuli jytisemällä.  Kaikki se pop- ja rockkulttuuri, itse asiassa se, mikä elää vieläkin.  

Ehkä se suomettuminen näkyi paremmin kauppapolitiikassa, mutta eihän me sitä katsottu.  Kun vienti veti hyvin itään, niin siitähän me saimme hyvinvointia.  Meistä se vaan kuului asiaan.

Siitä 'suomettumisesta' ei muuten puhuttu silloin paljon muualla kuin ehkä jossain 'Uuden Suomen',tai 'Suomen kuvalehden' keskustelupalstoilla. Elettiin ihan tavallista elämää Nuoriso puhui Suosikista', ja Suzy Quatrosta, Black Sabbathista tai kotimaisen Hurriganesin tulevasta kisakiertueesta.Elokuvateatterien edessä saattoi helposti olla sata metriä viikonloppunsa kun oli joku hyvä leffa*(Syvä joki, Tappajahai, Manaaja,Olkikoirat ,tai Vimeinen tango Pariisissa'Kaikki halusi kesällä Ruisrock-festareille..

Vierailija kirjoitti:

Siitä 'suomettumisesta' ei muuten puhuttu silloin paljon muualla kuin ehkä jossain 'Uuden Suomen',tai 'Suomen kuvalehden' keskustelupalstoilla. Elettiin ihan tavallista elämää Nuoriso puhui Suosikista', ja Suzy Quatrosta, Black Sabbathista tai kotimaisen Hurriganesin tulevasta kisakiertueesta.Elokuvateatterien edessä saattoi helposti olla sata metriä viikonloppunsa kun oli joku hyvä leffa*(Syvä joki, Tappajahai, Manaaja,Olkikoirat ,tai Vimeinen tango Pariisissa'Kaikki halusi kesällä Ruisrock-festareille..

korjaus: siis Hurriganesin  KESÄ- (eikä kisa-)kiertueesta

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1952. En saanut elää suomessa, köyhä ja työtön olin.

Työnvälitys passitti rajan yli ruotsin työkkäriin, sieltä sain junalipun Boråsiin. Täällä on elämä mennyt. Olisin halunnut asua suomessa.

Tom of Boros

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En valitsisi 1950-lukua, silloin ei ollut vielä polio-rokotuksia vuosikymmenen alkupuolella. Samoin kait kurkkumätä.

Niinpä varmaan, mutta kyllä minutkin sitä vastaan rokotettiin, en ollut vielä koulussakaan vaan terveyssisar kiersi polkupyörällä kaikki kylät ja rokotti lapset.

Polio ei varmaan niin kauhean yleinen ollut kuitenkaan.

  Kun äitini oli lapsi 20-luvulla, niin silloin täällä riehui keuhkotauti.  Äidin sisko kuoli siihen 15-vuotiaana.  Äiti kertoi myös yhdestä perheestä, jossa kaikki kuolivat siihen.  Perheen tyttö oli äidin leikkikaveri.

Silloin kuoli paljon ihmisiä siihen.  Nykyään siihen ei kuole juuri kukaan.

 

Muistan kyllä yhden tytön, minua vanhemman, joka käveli huonosti ja hänellä sanottiin olleen polio.  Onhan niitä tauteja ollut aina, ei tänä päivänäkään ole vielä keksitty täysin toimivaa syöpälääkettä ja edelleen siihen kuolee kaikenikäisiä.

Minua vuotta ylemmällä luokalla oli poika jolla oli ne.puujalka eli sen aikainen proteesi,olen siis 1961 syntynyt.Myöhemmin kuulin että tämä poika oli sairastanut polion pienenä. Myös kaikki rokkotaudit sairastettiin kun rokotuksia ei ollut.Tulirokko oli pahin tauti jota pelättiin.Sikotauti taasen saattoi aiheuttaa pojille jälki taudin joka aiheutti myöhemmällä iällä lapsettomuutta.

Isovanhemmille tuli sähköt vasta 1960-luvulla, ajoivat kauppa-asiat mopolla tai linja-autolla ja henkilöautosta pystyi vain unelmoimaan. ulkohussi kesät talvet. Elinajanodote ehkä 60 vuotta. Ei pidä romantisoida aikoja, jotka olivat itseasiassa suurimmalle osalle melkoisen ankeita. Hyvää oli toki se, että 50-luvulla syntynyt sai töitä tuosta noin vaan ja usein urasta sai helposti nykyaikaan verrattuna aidosti etenevän. Enää ei juoksupoika pääse tehtaalla etenemään johtajan hommiin vaan tarvitaan korkeakoulutus, ekstrovertti luonne ja röyhkeyttä.

T. 70-luvulla syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Ap on oikeassa. Synnyin 1957. Nuoruus 70-luvulla oli hienoa aikaa.

Kyllä! Helsingissä oli myös alaikäisille nuorille aivan mahtavat mestat ja täysi-ikäisenä useita huippudiskoja. Ja ihana Tavastia!  

Ymmärrän täysin, mistä tuo kaipuu kumpuaa. 1970-luvussa on kieltämättä tiettyä analogista lumoa: aikaa ennen jatkuvaa tavoitettavuutta, algoritmien luomaa stressiä ja loputonta uutisvirtaa. Elämän tahti oli hitaampi, ja moni asia tuntui kenties selkeämmältä.

On kuitenkin mielenkiintoista tarkastella, miltä tuo "yksinkertaisuus" näytti arjessa. Tässä on pieni vertailu siitä, mitä 70-luvun nuorena aikuisena oleminen olisi voinut tarkoittaa:

Miksi se tuntuu houkuttelevalta?

Aito läsnäolo: Jos halusit tavata ystäviäsi, menit heidän ovelleen tai sovitte ajan viikkoja etukäteen. Kun olit jossain, olit siellä sataprosenttisesti, ilman taskussa värisevää puhelinta.

Vakaampi työura: Monilla aloilla työpaikka oli elinikäinen, ja asumiskustannukset olivat suhteessa tuloihin usein nykyistä maltillisemmat.

Yhteisöllisyys: Koska viihdettä oli vähemmän (Suomessa vain kaksi tv-kanavaa!), ihmiset kuluttivat samoja sisältöjä, mikä loi vahvan tunteen jaetusta todellisuudesta.

Toisaalta, muistatko nämä haasteet?

Vaikka elämä oli "yksinkertaisempaa", se oli monella tapaa myös rajoitetumpaa ja fyysisesti raskaampaa:

Tiedonpuute: Jos halusit tietää jotain, jouduit lähtemään kirjastoon ja toivomaan, että oikea tietosanakirja on hyllyssä. Nykyinen mahdollisuus oppia mitä tahansa sekunneissa on melkoinen supervoima.

Yksipuolisuus: Ruokakaupan valikoima, matkustelu ja harrastusmahdollisuudet olivat vain murto-osa nykyisestä.

Yhteiskunnalliset rajoitteet: 70-luvulla monet nykyään itsestäänselvät oikeudet ja vapaudet (kuten tasa-arvo työmarkkinoilla tai suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan) olivat vasta lapsenkengissä.

Teknologian puute: Pyykinpesu, ruoanlaitto ja kodinhoito vaativat huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa ilman nykyisiä kodinkoneita.

Nostalgian ansa: Meillä on taipumus muistaa menneisyydestä ne kauniit, aurinkoiset iltapäivät ja unohtaa hammaslääkärikäynnit ilman nykytekniikkaa tai tupakanhajuiset julkiset tilat.

Elämä oli ehkä selkeämpää, koska vaihtoehtoja oli vähemmän, mutta se tarkoitti myös vähemmän vapautta valita oma polkunsa. Jos saisit valita yhden asian 70-luvulta tuotavaksi nykypäivään, olisiko se tuo hitaampi tahti, vai kenties jokin tietty tyyli tai tunnelma?

Vierailija kirjoitti:

Ap on oikeassa. Synnyin 1957. Nuoruus 70-luvulla oli hienoa aikaa.

Lapsihan sinä 70-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Kannattaa tarkastaa tota matematiikkaa vähän.    Ei 50 luvulla syntyneiden isät ole missään sodassa ollut.  Miten tyhmä tää on ???    

Synnyin 1951, kyllä, isäni oli sodassa. Evakkoina tulivat vanhempani.

Tarkoitat varmaan että ISO ISÄSI OLI sodassa eikä isäsi. 

 

JANKUTI JANKUTI JANKUTI 

Onko kivaa olla vajaa.

Mun isä on isompi kuin sun isä. HEH

Hienoa syntyä 50-luvulla. Kohta makaatte kynttilä nenän päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on oikeassa. Synnyin 1957. Nuoruus 70-luvulla oli hienoa aikaa.

Lapsihan sinä 70-luvulla.

Jäikö kymmenen vuotta pois laskuista??? Synnyin 1961 ja kyllä nuoruuteni oli 70-luvulla!!!Rippikoulu v.1976 ja sai luvan tanssilavoilla.1978 eka työpaikka(työllisyys töitä)vanhainkodin keittiöllä.1979 täysi-ikäisyys eli eiköhän aika nuori silloin ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1952. En saanut elää suomessa, köyhä ja työtön olin.

Työnvälitys passitti rajan yli ruotsin työkkäriin, sieltä sain junalipun Boråsiin. Täällä on elämä mennyt. Olisin halunnut asua suomessa.

Niin silloin työkkäristä vielä välitettiin työpaikkoja kuten logiikka sanoisi. Olet syntynyt onnekkaaseen aikaan. Nykyään sieltä saa vain kovia lyöntejä ja potkuja naamaan ja välillä myös kasseille jos ehtivät osumaan kunnolla kun asiakas ei ehdi huomata.

Kyllähän töihin pääsi, ainakin lapiohommiin tietyömaille tai Seutulaan, voisi aika nopeasti saikut ja nepsyt iskeä jos vuoden -65 työvoimatoimistoon siirrettäisiin aikakoneella kotoaan nykyisiä työttömiä.

Eno kulki mopon ja moottorisahan kanssa ympäri työmaita kesät talvet, joskus pari sataakin kilometriä.  Isoisä oli ojaa kaivamassa metsätyömailla, työmatkat taitettiin edelleenkin mopolla. Kotona odotti kaivoveden kanto ja paskahuussi ulkona. Varmaan oli elämä herkkua, mitenköhän olisi perse oikeasti kestänyt nykypolvella?

1950- luvulla oli aika rankkaa. 

Köyhää ja yksinkertaista elämää. Toki jos tykkää vaikka elää ilman suihkua tai vesivessaa niin ok. Lavuaarissa huuhtaisiin kainalot aamuisin.

Kaikki (vaatteet, kengät, huonekalut, asuminen, energia, ruoka) oli kallista ja nuorena elettiin sukulaisten nurkissa. Kaikilla ei ollut varaa opiskella. Kuoltiin vielä tauteihin joihin myöhemmin saatiin rokotus. Ruoka oli yksinkertaista ja vaihtoehdot vähissä. Perunaa ja keittoja syötiin. Liha oli kallista.

Luonnon tuhoaminen oli jo vauhdissa. Ddt:tä ja muuta kivaa käytettiin vapaasti maataloudessa. Rajoitukset ja kiellot tuli myöhemmin. Kaupungeissa lyijybensa myrkytti ilman 70-luvulle asti; vähensi kaikkien äo:ta parilla pisteellä.

Mutta joo, musiikki oli hyvää ja elokuvat. Jos niihin oli varaa. Ja toki kunnon valikoimaa vain Helsingissä.

Vierailija kirjoitti:

1950- luvulla oli aika rankkaa. 

Köyhää ja yksinkertaista elämää. Toki jos tykkää vaikka elää ilman suihkua tai vesivessaa niin ok. Lavuaarissa huuhtaisiin kainalot aamuisin.

Kaikki (vaatteet, kengät, huonekalut, asuminen, energia, ruoka) oli kallista ja nuorena elettiin sukulaisten nurkissa. Kaikilla ei ollut varaa opiskella. Kuoltiin vielä tauteihin joihin myöhemmin saatiin rokotus. Ruoka oli yksinkertaista ja vaihtoehdot vähissä. Perunaa ja keittoja syötiin. Liha oli kallista.

Luonnon tuhoaminen oli jo vauhdissa. Ddt:tä ja muuta kivaa käytettiin vapaasti maataloudessa. Rajoitukset ja kiellot tuli myöhemmin. Kaupungeissa lyijybensa myrkytti ilman 70-luvulle asti; vähensi kaikkien äo:ta parilla pisteellä.

Mutta joo, musiikki oli hyvää ja elokuvat. Jos niihin oli varaa. Ja toki kunnon valikoimaa vain Helsingissä.

Liikkuminen oli vaikeaa. Autoja oli harvalla, bensa oli kallista. Liftattiin, pyöräiltiin, käveltiin. Busseja oli ja junia mutta harvassa ja pieni verkosto. Lippu maksoi suhteessa enemmän kuin nyt.