En jaksaisi enää nyt 57-vuotiaana tehdä töitä

Monella realiteetit vähän hukassa.. 40 vuotta on pitkä työura kyllä, mutta se on silti naisen keskim. elinajanodote huomioiden vasta alle puolet koko elämästä. Varmasti jokainen ymmärtää, että on taloudellisesti kestämätön kuvio, jos työelämän ulkopuolisia vuosia lähemmäs 50.

Näissä keskusteluissa aina unohtuu, että esim vielä ysärillä väestön keski-ikä ja väestörakenne Suomessa oli täysin erilainen. Saati kun eläkejärjestelmä luotiin, ei ollut ajatuksena vuosikymmeniä nauttia eläkkeestä vaan taisi esim. suomalaisen miehen keski-ikä olla alle 70 reilusti (syve-taudit).

kyllä ajattelun on pakko muuttua, tuntuu hurjalta että alle kuusikymmpisenä ollaan himmailemassa ja jättämässä kaikkea nuoremmille - ihan kun oltaisiin jo toinen jalka haudassa. Vaikka monella vielä 40 vuotta elämää edessä päinkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vaimo uhoaa että on tehnyt melkein 40 vuotta töitä. Todellisuudessa saikuttanut enemmän kuin ollut töissä. Joka helkkarin työsoppari loppunut monen kuukauden saikkuun kun ei jaksa loppuun saakka joten alkanut lomailla maalis-huhtikuussa ja uuteen paikkaan syksyllä. Samaan paikkaan  ei ole enää päässyt, enkä ihmettele.

Tyttärellä samaa vaivaa, on näköjään ottanut äidiltään mallia siitä ettei töissä tarvitse käydä jos ei viitsi.

Entä kuinka ahkera isä on?

Kukahan on tässä perheessä asuntolainat ja muun elämisen maksanutta, mitäs luulisit?

Joskus olen vaimolle sanonutkin, että on ollut raskasta olla yksin taloudellisesti vastuussa kaikesta. Vaimon vastaus on, että olisi itse maksanut mielellään jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Naisen logiikkaa...

Aina muuten näissä perheen talousasioissa ajatus pettää. Isäni piti oikeasti huolen meistä kun oltiin lapsia. Maksoi ruoat, asunnon, lämmityksen yms. Mutta asia kääntyi jossain vaiheessa siihen kuinka äitini olikin uhrautunut ja uhrannut koko elämänsä perheelle.

Sama pätee appivanhempiin. Appi on lähtenyt kotoa 15 v töihin ja nyt anoppi onkin tehnyt kaiken. 

 

Tänä en naisissa tajua. Itse siis kolmen aikuisen lapsen äiti ja lasten puolesta olen kiitollinen että isä on pystynyt kustantamaan lasten harrastukset yms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä jos on rahaa. Itse kun olen katsonut eläkearviotani niin toivon että pystyn ja saan olla töissä 67v asti. Palkallani pystyn ylläpitämään edes tätä vaatimatonta elintasoa. Olen viidenkymmenen välillä ihmettelen tätä monen hinkua eläkkeelle. Mitä mä teen sillä vapaa-ajalla jos ei ole varaa tehdä mitään.

Mun haaveet on ainakin sen verran vaatimattomia, että raha ei niihin kauheasti kuulu. Säästäisin hyvin, kun ei tarvitsisi käydä töissä mikä vie kaikki voimat. Pihalla ja metsissä marjat mätänee, ja se harmittaa, kun ei jaksa töiden päälle tehdä "mitään". Voisin elää hyvin vaatimatonta elämää. Lopettaa sähköllä lämmittämisen ja laittaa aamulla puita palamaan, ulkoilla ja kerätä marjoja, sieniä ja omenoita. Leipoa itse, tehdä halpoja kotiruokia itse, laittaa auton pois, jne. Sen sijaan, että nyt vuorotyön takia rytmi koko ajan sekaisin, unet muut

"marjat mätänee metsiin" mantra.

Kyllä linnut, hiiret ja karhu ne syö.

Vierailija kirjoitti:

Monella realiteetit vähän hukassa.. 40 vuotta on pitkä työura kyllä, mutta se on silti naisen keskim. elinajanodote huomioiden vasta alle puolet koko elämästä. Varmasti jokainen ymmärtää, että on taloudellisesti kestämätön kuvio, jos työelämän ulkopuolisia vuosia lähemmäs 50.

Näissä keskusteluissa aina unohtuu, että esim vielä ysärillä väestön keski-ikä ja väestörakenne Suomessa oli täysin erilainen. Saati kun eläkejärjestelmä luotiin, ei ollut ajatuksena vuosikymmeniä nauttia eläkkeestä vaan taisi esim. suomalaisen miehen keski-ikä olla alle 70 reilusti (syve-taudit).

kyllä ajattelun on pakko muuttua, tuntuu hurjalta että alle kuusikymmpisenä ollaan himmailemassa ja jättämässä kaikkea nuoremmille - ihan kun oltaisiin jo toinen jalka haudassa. Vaikka monella vielä 40 vuotta elämää edessä päinkin!

Kyllä työelämänkin täytyy muuttua joustavammaksi. Ei siten että sama raadanta jatkuu kehdosta hautaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin voisin jo luovuttaa paikkani nuoremmille ellei karttunut eläke olisi niin surkea.

M48

Voisin luovuttaa myös vaimoni paikan noin 25 vuotta nuoremmalle tässä samalla!

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sä pärjäisit vaikka lopettaisit työt. Jos alkaa tehdä tiukkaa, niin laita talo myyntiin ja muuta halpaan yksiöön vuokralle. Tai ala tekemään osa-aikaa. 80% työaika auttaa jo paljon. Aina 3vpäivän viikonloppu. Palkasta häviää muutama satanen, mutta lisääntynyt vapaa-aika korvaa sen monin verroin. 

Lyhennetty työviikko pudottaa myös veroprosenttiakin sen verran, että se käteen jäävä tulo ei oikeasti putoa niin dramaattisesti. Joissain tapauksissa se voi olla todellinen win/win tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan sairasta, että joku alta kolmekymppinen pääsee eläkkeelle kun "ahdistaa", mutta kuusikymppisenä pidetään väkisin töissä.

Yhtään kukaan ei pääse eläkkeelle kun "ahdistaa." 

Kyllä pääsee nämä mt-potilaita leikkivät.

Tiesitkö, että aika moni alle 30v romaani on eläkkeellä.

Yhdelle ostetaan lääkärin pätevyyden paperit jotain toisesta maasta ja sitten se kirjoittelee kaikille nämä vapautukset, helppoa kuin heinän teko.

Itse olen 62 v ja ihan kiusallanikin jatkan työntekoa 110 % panoksella. Tiedän että pomoa ärsyttää mutta en ala himmailla.

Olen aina ollut ahkera ja tykkään työstäni.  Nytkin tuli lisätöitä oman työn lisäksi ja mutta koska on paljon työkokemusta niin työt sujuvat eikä tarvitse paljon miettiä. 

 

Osasn käyttää tehokkaasti työaikani.

Olen tehnyt sairaanhoitajana vuorotyötä nyt 28 vuotta, ikää 50v. En jaksaisi päivääkään. Työpaikalla jatkuvasti uusia työntelijöitä, joita luonnollisesti pitää perehdyttää, koko ajan jotain säätöä, heikkoa johtamista ja kiristyvää resurssia. Vuorotyö väsyttää, uni on huonoa. Työttömäksikään ei voi jäädä, kun repivät heti takaisin työkkäristä. 15 vuotta pitäisi ainakin jaksaa. Tuntuu loputtomalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vaimo uhoaa että on tehnyt melkein 40 vuotta töitä. Todellisuudessa saikuttanut enemmän kuin ollut töissä. Joka helkkarin työsoppari loppunut monen kuukauden saikkuun kun ei jaksa loppuun saakka joten alkanut lomailla maalis-huhtikuussa ja uuteen paikkaan syksyllä. Samaan paikkaan  ei ole enää päässyt, enkä ihmettele.

Tyttärellä samaa vaivaa, on näköjään ottanut äidiltään mallia siitä ettei töissä tarvitse käydä jos ei viitsi.

Entä kuinka ahkera isä on?

Kukahan on tässä perheessä asuntolainat ja muun elämisen maksanutta, mitäs luulisit?

Joskus olen vaimolle sanonutkin, että on ollut raskasta olla yksin taloudellisesti vastuussa kaikesta. Vaimon vastaus on, että olisi itse maksanut mielellään jos tilanne olisi oll

Ehkä pääsit helpommalla. Monilla on iso henkinen taakka tehdä kaikki metatyö ja olla koko ajan lasten saavutettavissa. Ja ehkä ilman omaa rahaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 62 v ja ihan kiusallanikin jatkan työntekoa 110 % panoksella. Tiedän että pomoa ärsyttää mutta en ala himmailla.

Olen aina ollut ahkera ja tykkään työstäni.  Nytkin tuli lisätöitä oman työn lisäksi ja mutta koska on paljon työkokemusta niin työt sujuvat eikä tarvitse paljon miettiä. 

 

Osasn käyttää tehokkaasti työaikani.

Mutta tämä vaatii työkokemusta jota nuorilla ei vielä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Monella realiteetit vähän hukassa.. 40 vuotta on pitkä työura kyllä, mutta se on silti naisen keskim. elinajanodote huomioiden vasta alle puolet koko elämästä. Varmasti jokainen ymmärtää, että on taloudellisesti kestämätön kuvio, jos työelämän ulkopuolisia vuosia lähemmäs 50.

Näissä keskusteluissa aina unohtuu, että esim vielä ysärillä väestön keski-ikä ja väestörakenne Suomessa oli täysin erilainen. Saati kun eläkejärjestelmä luotiin, ei ollut ajatuksena vuosikymmeniä nauttia eläkkeestä vaan taisi esim. suomalaisen miehen keski-ikä olla alle 70 reilusti (syve-taudit).

kyllä ajattelun on pakko muuttua, tuntuu hurjalta että alle kuusikymmpisenä ollaan himmailemassa ja jättämässä kaikkea nuoremmille - ihan kun oltaisiin jo toinen jalka haudassa. Vaikka monella vielä 40 vuotta elämää edessä päinkin!

Vasta n. 50-vuotiaasta asti olen hoitanut vain omat asiani. Sitä ennen aikuisen vastuu liki lapsesta asti ja perhe-elämää 30v. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin voisin jo luovuttaa paikkani nuoremmille ellei karttunut eläke olisi niin surkea.

M48

Eihän sitä eläkettä saa ennen kuin eläkeikä koittaa.

Olen 62-vuotias ja vaativissa asiantuntijatehtävissä. Työuraa takana reilut 40 vuotta, koska aloitin vakitöissä jo opintojen rinnalla. Olen mielestäni edelleen täydessä iskussa ja tykkään työstäni, mutta silti olen ajatellut ensi vuoden alusta siirtyä 3-päiväiseen työviikkoon, tehdä sitä jonkin aikaa (ehkä vuoden) ja lopettaa sitten kokonaan. Alimpaan eläkeikään tuskin jatkan töissä.

Syy tähän on se, että alkaa olla niin paljon muita mielenkiinnon kohteita, mihin haluaisin aikaani käyttää, että täydellä työajalla aikani ei kaikkeen yksinkertaisesti riitä. Enää ei ole rahan takia pakko rutistaa ihan täysillä, joten ajattelin aloittaa pikku hiljaa siirtymisen muihin asioihin. Elämä on nyt, ei sitten joskus.

Järkyttävä verotuksen progressio vaikuttaa tähän myös. Työajan lyhentäminen vaikuttaa nettoansioihin yllättävän vähän eikä eläkkeen tienaaminenkaan kauheasti houkuta, kun verohallinnon laskurit näyttää että jos tienaan lisää eläkettä, sekin aikanaan menee lähinnä veroihin. Valtiovallan viesti "älä enää tee töitä, tai jos teet, niin me otetaan ne rahat" on selvä, joten ajattelin tehdä niinkuin päättäjät haluaa ja lopetella pikku hiljaa.

Joo en minäkään jaksa näin 43-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt sairaanhoitajana vuorotyötä nyt 28 vuotta, ikää 50v. En jaksaisi päivääkään. Työpaikalla jatkuvasti uusia työntelijöitä, joita luonnollisesti pitää perehdyttää, koko ajan jotain säätöä, heikkoa johtamista ja kiristyvää resurssia. Vuorotyö väsyttää, uni on huonoa. Työttömäksikään ei voi jäädä, kun repivät heti takaisin työkkäristä. 15 vuotta pitäisi ainakin jaksaa. Tuntuu loputtomalta.

Helsinkiläinen lähihoitaja (vanhustyön suuntautuminen) 45v. täällä. Olen ollut pois työelämästä v.2016 lähtien. Sinä aikana olen kärsinyt masennuksesta ja käynyt kolmivuotisen psykoterapian. Sitten opiskelin toisen ammatin, mutta huomasin jo opiskeluaikana, että tein virheen. 

Ei ole kukaan pakottanut töihin vaikken ole edes maininnut mt-ongelmista mitään. Kokonaista yhdessä haastattelussa olin. Kysyttiin että mitä tein pitkän tauon aikana. Vastasin että elin mieheni rahoilla (mikä on totta!). En saanut paikkaa :D

Pitää vaan olla pokkaa olla huono valinta. Huomionarvoista on myös se, että jos viisikymppinen jää tai joutuu pois työelämästä, niin ei sinne kyllä oikein millään alalla kävellä saati revitä takaisin. Ystäväni on rakennusalan insinööri ja tehnyt melko hyvän uran. Niin vaan sai kenkää kahdesti ja joutuu hakemaan ihan mitä tahansa työtä. Oli vuoden työttömänäkin, vaikka oli valmis muuttamaan ihan mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä on muutama alle kolmekymppinen päässyt eläkkeelle.

Kieltämättä riepoo, kun itse olen 50+ ja duunia painanut 17-vuotiaasta, enkä eläkkeelle pääse, kun on vikaa vain nivelissä.

Täytyy alkaa näyttelemään skitsofreenikkoa,  jos sitten pääsisi eläkkeelle kun ei riitä että on fyysisesti romuna ja helvetinmoiset kivut.

Tuntuu, että näin on ollut aina: fyysiset kivut ja vaivat ohitetaan täysin. Vaikka olisit puolisokea rampa, niin eläkkeelle et pääse.

Mutta jos olet nuori ja sanot, että työt masentaa ja ahdistaa, aamuisin on vaikea herätä  ja työn vastuullisuus painaa liikaa (= kun joudut työnantajalle aika ajoin ilmoittamaan, tarvitsetko jotain uusia työvälineitä työssäsi. Jep, tämäkin on kuultu..)

Yhdellä, silloin lähellä eläkeikää olevalla tutullani oli aikoinaan melkoinen sairausluettelo. Löytyi sydävikaa, diabetestä, epilepsiaa ja liikuntaa rajoittavia nivel- ja lonkkavaivaa. Oli siis leikattukin näistä. Lääkäri kirjoitti paperit sairaseläkkeeseen, koska työ oli fyysistä siivoustyötä. Ei liene yllätys, että kelan lääkäri kumosi lausunnon, koska hänen mielestään henkilö oli täysin työkykyinen. Oli sitten jatkuvilla sairaslomilla pari viimeistä työvuottaan.

Ymmärrän että yli viisikymppinen, joka on tehnyt töitä yli 30 vuotta on fyysisesti ja myös henkisesti väsynyt.

Mutta mikä väsyttää 25- vuotiasta, joka ei ole ollut koskaan töissä peruskoulun tet- harjoittelun jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se feikiltä tuntuu, kun nuori ihminen ahdistuu työtekemisestä, mutta kaikenlaisen harrastustoimintaan riittää energiaa.

Esim. yksi alle kolmekymppinen sukulainen, jolle on tuottanut vaikeuksia olla jossain sovitussa paikassa tiettyyn kellonaikaan.

Ei ole sitten ikinä tehnyt töitä.

Uskomatonta, että tämä on saanut näin paljon yläpeukkuja. Eivätlkö ihmiset muka ymmärrä, mikä on työn ja harrastuksen ero?

Olen työtön vailla työnhakuvelvoitetta terveydellisistä syistä. Työkykyä alentavia asioita krooniset kivut, uupumus ja esim. alentunut stressinsietokyky.

Mutta kyllä, minulla "on energiaa" joihinkin harrastuksiin. Tässä tärkeimmät syyt:

- Niihin ei liity lainkaan aikatauluja. Voin tehdä niin paljon tai vähän kerrallaan kuin jaksan tai haluan. Voin tehdä niitä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Voin myös olla kokonaan  tekemättä.

- Niihin ei liity lainkaan stressiä, kiirettä, deadlineja.

- Niihin ei liity mitään velvollisuuksia tai vastuita mihinkään suuntaan.

- Voin "suoriutua" vaikka kuinka huonosti ja mokata ilman että se aiheuttaa mitään ongelmia kenellekään tai millekään.

Ei varmaan tarvitse selittää enempää? On ihan hullua ajatella, että työ ja harrastukset olisivat verrannollisia keskenään.

Olen 59 v. ja olen pari vuotta tehnyt osa-aikatyötä. On ollut omalla kohdalla erittäin hyvä ratkaisu jotta jaksan eläkeikään asti 3-vuototyötä fyysisesti ja psyykkisesti raskaalla hoitoalalla. Pitkiä sairaslomia tai sairauksia minulle ei ole työvuosien varrella ollut ja hyvin vähän myös lyhyitä tartuntatautisairaslomia.  Verotus keveni aloitettuani osa-aikatyön ja talous muutenkin hyvällä mallilla. Ihmettelen miksi Suomessa vieroksutaan osa-aikatyötön tekemistä, esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa osa-aikatyön tekeminen on yleistä mm. pikkulapsivaiheessa, ikääntyessä ja jonkin sairauden heikentäessä työkykyä. Luulisi työnantajienkin ymmärtävän että parempi osa-aikainen työntekijä joka jaksaa eikä ole sairaslomilla kuin kokoaikainen työntekijä joka saikuttaa koska ei jaksa ja on töissä jatkuvasti väsynyt.

Toki talous ja eläkekertymän pienentyminen voi olla esteenä osa-aikatyölle mutta elämä on valintoja. Itse en kadu tätä valintaa, mieluummin elän vähän säästäväisemmin kuin poltan itseni loppuun.