Miksi toinen saisi määrätä miten koti laitetaan?

Miestä kiinnostaa miltä koti näyttää, minua ei, kunhan siellä voi kävellä ilman että romu on tiellä. Siispä mies saa päättää sisustus- ja siivousasioista, minä raahaudun mukaan kauppaan ja maksan ja siivoan kun käsketään.

Kompromisseja.

Itselleni riittäisi vain välttämättömimmät kodin sähkövehkeet, puoliso haluaa kaiken mahdollisen. Kompromissina meillä on kaikki järkevät vimpaimet kuten, sähkösauna, lämpöpumppu ja aurinkopaneelit, jätti tv on, mutta esim kotiteatteria ei ole eikä tule.

Minä haluan että keittiö on tiptop, kaikki paikallaan ja ennen kaikkea puhdasta, puoliso yrittää ja muuten vaan teen itse koska se on nimenomaan minulle tärkeää.

Saa olla tavaraa ja kaiken ei tarvitse aina olla järjestyksessä, mutta perussiistiä pitää olla. Pölyt pyyhitty ja imuroitu myös sieltä sohvan alta, vessa pesty. Sisustusmaku yleensä menee ainakin pääasiallisesti yksiin kun tykätään samoista asioista. Homma toimii kun molemmat saavat päättää tasapuolisesti miten sisustetaan.

Sanoisin, että hyve voittaa paheen. Ne tavat, mitkä on oikeita, täytyy kumppanin omaksua.

Oikeaa on siisteys ja rehellisyys, väärää on suttuisuus ja valheellisuus.

Parinvalinnassa on oikein vaatia kumppaniehdokkaalta samaa, mitä itse on.

Se ei ole nirsoutta. Esim. jos olet siisti ihminen, sinulla on oikeus etsiä sellainen kumppani, joka on myös siisti.

Jos olet rehellinen ja raitis, saat odottaa sitä samaa toiselta.

Onnettomat liitot tulevat siitä, että parit ovat epäsuhtaisia.

Kun on asuttu yhdessä yli kaksikymmentä vuotta ja miehestä on tullut keräilijä. Ei siis ollut nuorempana, eikä ole masentunut. Kirjoja, dvd- yms levyjä laatikoittain, vanhemmiltansa jääneitä tavaroita yms. Häkkivarastoon ei mahdu ja tunnesyistä ei voi antaa pois. 

Nuorena ei ole vielä silmä harjaantunut näkemään parikymmentä vuotta eteenpäin, ja miettimään  kaikkea mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Olen itsekin tehnyt tavaroidenkarsintaa ja ymmärrän kuinka vaikeaa on luopua tavaroista, joihin on tunnesyitä.  Koskaan ei voi tietää mitä tavaraa vielä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hyve voittaa paheen. Ne tavat, mitkä on oikeita, täytyy kumppanin omaksua.

Oikeaa on siisteys ja rehellisyys, väärää on suttuisuus ja valheellisuus.

 

Parinvalinnassa on oikein vaatia kumppaniehdokkaalta samaa, mitä itse on.

Se ei ole nirsoutta. Esim. jos olet siisti ihminen, sinulla on oikeus etsiä sellainen kumppani, joka on myös siisti.

Jos olet rehellinen ja raitis, saat odottaa sitä samaa toiselta.

Onnettomat liitot tulevat siitä, että parit ovat epäsuhtaisia.

Se, että vain siisteys nähdään "oikeana" on todella väärin. Samoin annetaan ymmärtää, että siistillä on oikeus ja syy etsiä siisti kumppani, ja vain tämä on oikein. Siisteys ei ole se ainoa oikea tapa pitää kotia. Jotkut nauttivat pienestä epäjärjestyksestä ja sellaisesta asutun oloisesta kodista. Siihen pitäisi ylisiistin myös sopeutua, jos on ehditty jo parisuhteeseen - tai hyväksyä myös se, että epäjärjestelmällisyys on ihan yhtä oikein ja sellaisella ihmisellä on oikeus etsiä samanlainen kumppani, eikä mukautua siistimmän mukaan jos kemiat muutoin kohtaa. 
ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromisseja täytyy olla, että kumpikin viihtyy. Jos toisella on tottumus laittaa tavarat aina heti omille paikoilleen ja siivota säännöllisesti, ja toinen pitää ruokapöytää ja lattioita romusäilönä, roskiksena ja pyykkikorina, niin ei voi vain toisen tapojen mukaan elää. 

Kyllä tuossa tapauksessa pitää elää ekan vaihtoehdon mukaan.

Sarkasmia varmaan, mutta miksi?

ap

Ei ole. Tuo on ihan minimivaatimus aikuiselöe ihmiselle. Aika oppia jos ei osaa.

Osaa mitä? Aikuisella ihmisellä on vapaus toimia niinkuin itselle parhaiten sopii. Jos paita on ok asettaa olohuoneessa tuolin kulmalle, eikä viikattuna kaappiin, niin tuskin siitä maapallo romahta

Tässä ei puhuttu mistään paidasta tuolin kulmalla vaan siitä, että lattiat ja pöydät on romusäiliöinä! Miksi kenenkään pitäisi sietää sitä, että joku tahallaan sotkee ja roskaa omaa kotia, jonka pitäisi olla se tärkein asia maailmassa! 

Tässä ei puhuttu mistään paidasta tuolin kulmalla vaan siitä, että lattiat ja pöydät on romusäiliöinä! Miksi kenenkään pitäisi sietää sitä, että joku tahallaan sotkee ja roskaa omaa kotia, jonka pitäisi olla se tärkein asia maailmassa! 

Kuules, kyllä tässäkin ketjussa on aika moni ihminen, joka hysteerisesti väittää, että paita tuolin kulmalla on "kuin kaatopaikalla eläisi" tai muki pöydällä on "romuläjän keskellä". Sanoisin tässä, että rentoutukaa - se paita tai muki siinä ei maapalloa romahduta. Säästyy muutama huutomerkkikin samalla. 

ap

Miten liiallinen siisteys voi kuormittaa?
 

Jatkuva valppaus: Jos kaikki pitää pitää täydellisessä järjestyksessä, mieli ei koskaan lepää.

Keskeytynyt läsnäolo: Huomio menee helposti siihen, onko jokin väärässä paikassa, eikä itse tekemiseen.

Suorituspaine: Koti muuttuu projektiksi tai velvollisuudeksi, ei palautumisen paikaksi.

Joustamattomuus arjessa: Elämä on sotkuista jos koti ei salli sitä, ristiriita kasvaa.

Psykologinen näkökulma
 

Usein liiallinen siisteys ei liity itse tavaroihin vaan:

hallinnan tarpeeseen

ahdistuksen säätelyyn

perfektionismiin

Tällöin siisteys ei rauhoita, vaan ruokkii levottomuutta koska rima ei koskaan pysy alhaalla.

Tasapainon ydin

Hyvinvoiva koti sallii:

pienen epäjärjestyksen

keskeneräisyyden

elämän jäljet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaa mitä? Aikuisella ihmisellä on vapaus toimia niinkuin itselle parhaiten sopii. Jos paita on ok asettaa olohuoneessa tuolin kulmalle, eikä viikattuna kaappiin, niin tuskin siitä maapallo romahtaa.

ap

 

OSAA OLLA AIKUINEN, HUOLEHTIA TAVAROISTA JA KODISTA JA OLLA HUOMAAVAINEN.

Ei se paita mihinkään olohuoneen tuolille kuulu, ääliö!
 

Miksei kuuluisi yhtä paljon siihen kuin kaappiin? Mikä tekee kaapista sille ainoan oikean hyväksyttävän paikan?

ap

 

Exä levitteli puolipitoisia (fyysinen työ) työvaatteitaan olohuoneen tuolien selkänojille, perusteluna koska ovat aamulla siitä kätevästi päälle laitettavissa. Sitten äksyili, kun keräsin ne ja paiskasin likapyykkikoriin. Ilmoitin tiukasti, että likaiset työvaatteet ovat joko pyykkikorissa tai eteisen työvaatekaapissa, olohuone ei ole sitä varten. Enkä halua telkkua katsoessani haistella hänen hikisiä vaatteitaan. Siivoton se oli muutenkin, lopulta sain tarpeekseni ja läksin (muitakin syitä oli!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hyve voittaa paheen. Ne tavat, mitkä on oikeita, täytyy kumppanin omaksua.

Oikeaa on siisteys ja rehellisyys, väärää on suttuisuus ja valheellisuus.

 

Parinvalinnassa on oikein vaatia kumppaniehdokkaalta samaa, mitä itse on.

Se ei ole nirsoutta. Esim. jos olet siisti ihminen, sinulla on oikeus etsiä sellainen kumppani, joka on myös siisti.

Jos olet rehellinen ja raitis, saat odottaa sitä samaa toiselta.

Onnettomat liitot tulevat siitä, että parit ovat epäsuhtaisia.

Se, että vain siisteys nähdään "oikeana" on todella väärin. Samoin annetaan ymmärtää, että siistillä on oikeus ja syy etsiä siisti kumppani, ja vain tämä on oikein. Siisteys ei ole se ainoa oikea tapa pitää kotia. Jotkut nauttivat pienestä epäjärjestyksestä ja sellaisesta asutun oloisesta kodista. Siihen pitäisi ylisiistin myös sopeutua, jo

Ap on siis suttupytty ja yrittää oikeuttaa sen täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaa mitä? Aikuisella ihmisellä on vapaus toimia niinkuin itselle parhaiten sopii. Jos paita on ok asettaa olohuoneessa tuolin kulmalle, eikä viikattuna kaappiin, niin tuskin siitä maapallo romahtaa.

ap

 

OSAA OLLA AIKUINEN, HUOLEHTIA TAVAROISTA JA KODISTA JA OLLA HUOMAAVAINEN.

Ei se paita mihinkään olohuoneen tuolille kuulu, ääliö!
 

Miksei kuuluisi yhtä paljon siihen kuin kaappiin? Mikä tekee kaapista sille ainoan oikean hyväksyttävän paikan?

ap

 

Exä levitteli puolipitoisia (fyysinen työ) työvaatteitaan olohuoneen tuolien selkänojille, perusteluna koska ovat aamulla siitä kätevästi päälle laitettavissa. Sitten äksyili, kun keräsin ne ja paiskasin likapyykkikoriin. Ilmoitin tiukasti, että likaiset työvaatteet ovat joko pyykkikorissa tai eteisen työvaatekaapissa, olohuone ei ole sitä varten. Enkä halua telkkua katsoessani haistella hänen hikisiä vaatteitaan. Siivoton se oli muutenkin, lopulta sain tarpeekseni ja läksin (muitakin syitä oli!)

 

No hyvä, että tienne erkani - kuulostaa win-win-tilanteelta. 

ap

Vastaan nyt vain tuohon otsikkoon. 

Vajaa 20 vuotta sitten muutettiin miehen kanssa yhteen. Oltiin tunnettu sitä ennen 7 vuotta. Luulisi, että tuossa ajassa ehtisi tuntemaan jo toisen hyvin. No ei ehdi, jos ei olla koskaan asuttu pysyvästi yhdessä.

Muuttopäivä oli molemmilla vapaa töistä ja kannettiin tavaroita ja huonekaluja vanhoista asunnosta. Olin ottanut seuraavalla viikolla vapaata töistä, että ehdin purkaa muuttolaatikot ja järjestää tavarat. Mies ei ottanut vapaata.

Sen jälkeen alkoikin aika painajaismainen aika, jota kesti ehkä kuukauden ajan. Mies alkoi arvostelemaan JOKAISTA asiaa: Miksi tuollainen matto on tuossa? Miksi olohuoneeseen on laitettu tuollaiset verhot? Miksi asunnossa on enemmän minun tavaroitani kuin hänen? (Johtui varmaan siitä, että hän muutti yksiöstä, minä isommasta asunnosta). Jos olisi ollut kyseessä vuokra-asunto, olisi varmaan tullut ero. Oli aika hirveää ajatella, että olemme ostaneet asunnon yhdessä ja olimme nyt sitoutuneet siihen - emme voineet sitä heti lähteä myymään.

Jos mies halusi muuttaa jonkun tavaran tai huonekalun paikan, tottakai annoin hänen sen tehdä. En ollut/ole mikään hellapoliisi. Koin vain, että koska hän ei ollut itse ottanut vapaata töistä, hänellä ei ollut oikeutta arvostella minun ratkaisujani. Hän taisi silloin vielä sanoa, että olisimme viikonlopun aikana sitten voineet yhdessä järjestää kaiken. Ikään kuin olisimme voineet jättää tavarat viikkokausiksi muuttolaatikoihin ja maksaa niistä turhaan.

Toinen muutto sujuikin sitten eri tavalla: Minä olin se joka joutui töihin kesken muuton! Mies saikin sitten päättää melkein yksin mihin kaikki huonekalut menevät. 

Ap on siis suttupytty ja yrittää oikeuttaa sen täällä.

Kohtalaisen siisti - en vain näe sitä ainoana oikeana tapana. Enkä mene muiden koteihin arvostelemaan. Säälin myös joitakin, jotka selkeästi haluaisivat kodiltaan jotain, mutteivät voi toteuttaa niitä, koska toinen on ottanut oikeudekseen määrätä kodin suhteen kaikesta. 
ap

Vierailija kirjoitti:

Miten liiallinen siisteys voi kuormittaa?
 

Jatkuva valppaus: Jos kaikki pitää pitää täydellisessä järjestyksessä, mieli ei koskaan lepää.

Keskeytynyt läsnäolo: Huomio menee helposti siihen, onko jokin väärässä paikassa, eikä itse tekemiseen.

Suorituspaine: Koti muuttuu projektiksi tai velvollisuudeksi, ei palautumisen paikaksi.

Joustamattomuus arjessa: Elämä on sotkuista jos koti ei salli sitä, ristiriita kasvaa.

Psykologinen näkökulma
 

Usein liiallinen siisteys ei liity itse tavaroihin vaan:

hallinnan tarpeeseen

ahdistuksen säätelyyn

perfektionismiin

Tällöin siisteys ei rauhoita, vaan ruokkii levottomuutta koska rima ei koskaan pysy alhaalla.

Tasapainon ydin

Hyvinvoiva koti sallii:

pienen epäjärjestyksen

ke

Asiat, jotka saavat olla keskeneräisiä
Näiden ei tarvitse olla kunnossa päivittäin.
Esimerkkejä:
vaatteet tuolilla tai korissa
kirjat, lehdet ja paperit esillä
harrastusprojektit näkyvillä
tiskit hetken tiskipöydällä
👉 Sääntö: näkyvissä = sallittua, kunhan ne eivät leviä kulkureiteille.

Eli, ylisiistit rauhoittukaa. Ja te, jotka haluaisitte määrätä jokaisen asian kodissa, antakaa tilaa myös toisen mielipiteille. Se toiselle mieluinen esine voi tulla otettua huomioon vaikket siitä itse pidä. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaan nyt vain tuohon otsikkoon. 

 

Vajaa 20 vuotta sitten muutettiin miehen kanssa yhteen. Oltiin tunnettu sitä ennen 7 vuotta. Luulisi, että tuossa ajassa ehtisi tuntemaan jo toisen hyvin. No ei ehdi, jos ei olla koskaan asuttu pysyvästi yhdessä.

 

Muuttopäivä oli molemmilla vapaa töistä ja kannettiin tavaroita ja huonekaluja vanhoista asunnosta. Olin ottanut seuraavalla viikolla vapaata töistä, että ehdin purkaa muuttolaatikot ja järjestää tavarat. Mies ei ottanut vapaata.

 

Sen jälkeen alkoikin aika painajaismainen aika, jota kesti ehkä kuukauden ajan. Mies alkoi arvostelemaan JOKAISTA asiaa: Miksi tuollainen matto on tuossa? Miksi olohuoneeseen on laitettu tuollaiset verhot? Miksi asunnossa on enemmän minun tavaroitani kuin hänen? (Johtui varmaan siitä, että hän muutti yksiöstä, minä isommasta asunnosta). Jos olisi ollut kyseessä vuokra-asunto, olisi varmaan tullut ero. Oli aika hirveää ajatell

Onpa hienoa kommunikointia ja yhteispeliä tässä tapauksessa...

Sisustuksen suhteen meillä on selkeä työnjako: minä päätän, mitä on omassa työhuoneessani (teen lähes täysin etätyötä), omassa harrastehuoneessani (lämpimän autotallin yhteydessä), kuntoiluhuone, keittiö ja rantasauna sisustetaan yhdessä. Perheen naisväki (vaimo ja kolme tytärtä 9-14 vuotta) saavat päättää muun talon sisustuslinjat. Minua ei asia juurikaan kiinnosta ja kaikki käy. 

Siisteyskäsitys on kaikilla suunnilleen sama, joten se ei tuota ongelmia. 

Jos on toiveita sisustuksen suhteen, niin niiden eteen on oltava valmis myös tekemään myös töitä. Miehelläni on koko suhteemme ajan ollut vaatimus, että hänen pelikoneelleen pitää olla oma työpiste ja kaksi näyttöä. Kuitenkaan hän ei ole tehnyt elettäkään sen suhteen, että hän miettisi tälle työpisteelle sopivan paikan. Tässä välissä meille on syntynyt kaksi lasta, mutta neliöitä ei ole tullut yhtään lisää. Hieman turhauttaa googlailla työpöytiä ja näyttötelineitä koneelle, jota en itse edes käytä. Kun nostan esiin, ettei pöydälle ole tilaa, niin kuulemma sille pitää tehdä tilaa. Aha.

Itse saa omassa kodissaan määrätä kaikesta ja voi myös päättää ketä sinne kutsuu ja millä ehdoilla. Itsellä ehdot ovat olleet siviatynyt julkinen tapaaminen jo vuosikymmeniä ja vain muutama hassu yksilö on tämän läpäissyt. Kotiinsa ei tarvitse päästää yövieraita tai miehiä ollenkaan, edes päivävierailulle. Ei edes naiskavereita tai sukulaisia. Kaupungissa on paljon paikkoja, missä tavata sivistyneesti kodin ulkopuolellakin.