Palliatiivinen hoito - paljonko ihminen tarvitsee nestettä / ruokaa

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Minä en haluaisi tai tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. Kivut on hoidettavissa kipulääkityksellä, jos siihen on tarvetta, mutta kuoleman haluan kohdata silmästä silmään enkä lääkittynä. 

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Samaa mieltä. Kuolevia kuitenkin hoidetaan paikoissa, joissa ei ole osaamista sedaatioon. Kipupumppu eli morfiinipumppu voi ihmisellä olla kotihoidossakin, mutta morfiinikaan ei auta kaikkeen kipuun. Joskus tarvitaan sitäkin vahvempia lääkkeitä ja se sitten edellyttää jo sairaalahoitoa. Hoivakodeissa ei taideta edes  mitään fentanyylejä yms antaa. Eikä myöskään sedaatiota. 

Ex-anoppini kuoli kuukausi sitten. Palliatiivista hoitoa jatkettiin yli 2 vuotta ja viimeistä kuukautta lukuunottamatta olikin kotonaan. Välillä kävi hakemassa sairaalassa hoidot, mutta sitten taas palasi kotiin. Viimeinen kuukausi oli sitten se saattohoito. Olisi voinut olla silloinkin kotisairaalan turvin  kotonaan, jos ei olisi asunut yksin. Mutta kun kaikki lapsensa olivat vielä työelämässä, niin ei onnistunut. Vaan ei siellä sairaalassakaan kukaan hoitaja hänen vierellään istunut. Omaiset siitä huolehti, ettei tarvinnut olla kovin paljoa yksin. Vikan kerran kävin häntä katsomassa 1,5 vrk ennen kuolemaansa ja jo silloin exälle sanoin, että nyt ei ole enää kuin tunneista tai korkeintaan parista päivästä kiinni ennenkuin äitisi kuolee. Ja niin exä otti töistä pari päivää vapaata ja istui yli 30 tuntia kovalla muovituolilla äitinsä sängyn vieressä vain siksi, ettei äitinsä tarvinnut olla kuolinhetkellään yksin. Hoitajia oli niin vähän, ettei kukaan siellä olisi ehtinyt vieressä istumaan. Josd jonnekin sairaalaan tai hoivakotiin joudut, niin on täysin sattumaa, jos joku hoitaja sattuu olemaan potilashuoneessa sillä hetkellä, kun viimeisen hengenvetosi vedät. 99,9% todennäköisyydellä kukaan hoitaja ei ole paikalla. Paitsi jos kuolet tehohoidossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Minä en haluaisi tai tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. Kivut on hoidettavissa kipulääkityksellä, jos siihen on tarvetta, mutta kuoleman haluan kohdata silmästä silmään enkä lääkittynä. 

On joitain kipuja, joita ei nykylääketiede kykene hoitamaan. Muuten kanssasi melko samaa mieltä. Olen tosin jo kertaalleen käynyt kättelemässä Kuolemaa, joten en sitä pelkää. Hyvä tyyppi ja vie pois kivuista ja kärsimyksestä. Sen sijaan punaviinistä voisin tykätä viimeisinä hetkinäni. En koe mitään pakottavaa tarvetta poistua tästä elämästä täysin selvinpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Minä en haluaisi tai tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. Kivut on hoidettavissa kipulääkityksellä, jos siihen on tarvetta, mutta kuoleman haluan kohdata silmästä silmään enkä lääkittynä. 

Pahoittelen seuraavan tekstin karuutta, mutta jos esim. sairastat syöpää ja kuolet siihen, se loppu ei tule välttämättä siten kuten kuvittelet.

Jos etäpesäkkeet ovat jo levinneet aivoihin, tämä saattaa sokeuttaa, kuulo alentua ja keuhkohin saattaa nousta nestettä, että hengittäminen vaikeutuu.

Tuossa tilassa, mutta skarppina, tietoisena lähestyvästä kuolemasta, hyvin usea toivoo ja tarvitsee muutakin kuin kipulääkettä. Näistä kannattaa kirjoittaa hoitotahtoon etukäteen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Minä en haluaisi tai tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. Kivut on hoidettavissa kipulääkityksellä, jos siihen on tarvetta, mutta kuoleman haluan kohdata silmästä silmään enkä lääkittynä. 

On joitain kipuja, joita ei nykylääketiede kykene hoitamaan. Muuten kanssasi melko samaa mieltä. Olen tosin jo kertaalleen käynyt kättelemässä Kuolemaa, joten en sitä pelkää. Hyvä ty

Kipulääkkeet kuitenkin auttaa ainakin osin, jolloin kivusta voi tulla sen verran siedettävää, että loput voi hoitaa pelkästään mielen avulla.

itselläni korkea kipukynnys, joten kipu ei kuolemassani tule olemaan pahinta. Pahinta on, jos joku on koko ajan vierellä hyysämässä ja voivottelemassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että jokainen loppuvaiheen saattohoidossa oleva saisi tarvitsemansa hoidon lääkityksineen. Mun mielestä olemme epäonnistuneet silloin, jos kuoleva kuolee kovien tuskien ja levottomuuden saattelemana. On olemassa hyviä lääkkeitä saattohoitopotilaan hoitoon, rauhoittamiseen ja jopa hyvää mieltä tuottamaan. Harmi, ettei niitä joka paikassa käytetä, tai ymmärretä pyytää/antaa potilaalle. 

Minä en haluaisi tai tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. Kivut on hoidettavissa kipulääkityksellä, jos siihen on tarvetta, mutta kuoleman haluan kohdata silmästä silmään enkä lääkittynä. 

Pahoittelen seuraavan tekstin karuutta, mutta jos esim. sairastat syöpää ja kuolet siihen, se loppu ei tule välttämättä siten kuten kuvittelet.

Jos etäpesäkkeet ovat jo levin

teet sen virheen, että kuvittelet tuntevasi minut ja sen mitä minä tiedän ja en tiedä ja mitä olen kokenut ja en ole kokenut. Toistan nyt tässä, että en tarvitse mitään hyvän mielen lääkkeitä kuollessani. 

Ei yhtään...nopeasti vaan "asiakas"hautaan..turhaa noiden elämistä on pitkittää!

Nrto 166: "Kipulääkkeet kuitenkin auttaa ainakin osin, jolloin kivusta voi tulla sen verran siedettävää, että loput voi hoitaa pelkästään mielen avulla.

itselläni korkea kipukynnys, joten kipu ei kuolemassani tule olemaan pahinta. Pahinta on, jos joku on koko ajan vierellä hyysämässä ja voivottelemassa"

Mullakin on ihan lääkäreidenkin mielestä korkea kipukynnys. Mikä on sun kokemistasi kivuista pahin ja jos ajatellaan vaikka asteikolla 0-10? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska aika harvoin kohtaa missään sellaista ihmistä, joka ei tarvitse edes luunmurtumiin Buranaa. Suuremmista kivuista puhumattakaan. 

Mutta tuo sun toinen kohtasi onkin jo vähän eri juttu. Eli et edes halua, että kun olet tekemässä kuolemaa, joku olisi vierelläsi hyysäämässä ja voivottelemassa. Tässä asiassa olen samaa mieltä kuin sinä. Kun mun aikani tulee, mieluiten vetäytyisin jonnekin kallioluolaan yksi tai tunturin juurelle ja siitä sitten susien syötäväksi. Yllättävän moni kuitenkin pelkää kuolevansa yksin. Sinä ja minä ei pelätä, mutta moni pelkää. Ja valitettavan moni omaisistakin kuvittelee, että kun tuuppaa sen vanhuksen hoivakotiin, niin se ei kuole siellä yksin. Kuoleepas, jos se omainen ei ole niinä viimeisinä minuutteina just silloin paikalla. 

"Mullakin on ihan lääkäreidenkin mielestä korkea kipukynnys. Mikä on sun kokemistasi kivuista pahin ja jos ajatellaan vaikka asteikolla 0-10? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska aika harvoin kohtaa missään sellaista ihmistä, joka ei tarvitse edes luunmurtumiin Buranaa. Suuremmista kivuista puhumattakaan."

En ole ikinä saanut luunmurtumiin mitään kipulääkitystä, enkä sellaista tarvinnut 

eri

Vierailija kirjoitti:

"Mullakin on ihan lääkäreidenkin mielestä korkea kipukynnys. Mikä on sun kokemistasi kivuista pahin ja jos ajatellaan vaikka asteikolla 0-10? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska aika harvoin kohtaa missään sellaista ihmistä, joka ei tarvitse edes luunmurtumiin Buranaa. Suuremmista kivuista puhumattakaan."

En ole ikinä saanut luunmurtumiin mitään kipulääkitystä, enkä sellaista tarvinnut 

eri

Millaisia luunmurtumia sulla on ollut? Isojen luiden vai pienten luiden? Mullakin on ollut useampikin nilkamurtuma ja myös varpaissa (vähintään kerran vuodessa ja silti täytyy 3 kertaa päivässä viedä koira lenkille)  ja sormissa murtumia ja kyynärvarressa kerran värttinäluukin haljennut. Ja silläkin kyselen, kun olen synnyttänyt ilman mitään kivunlievitystä, hampaiden juurihoidoissakin ennenkuin lekuri ehti edes puuduttaa, mä jo nukahdin ja olen ollut useammankin kerran koekaniinina niin tutkimustyötä tekeville lääkäreille kuin lääketieteen kandeillekin. Monenlaisia toimenpiteitä, joissa normaalisti käytetään aina puudutusta, mutta mun kohdalla ei. Koska mulla on korkea kipukynnys ja sen vuoksi olen ollut arvokasta testimateriaalia tutkijoille. 

Toisaalta me, joilla on korkea kipukynnys, ollaankin aika helppoja potilaita myös silloin kuoleman kynnyksellä. Ja toki riippuu siitä, mihin kuolee, onko niitä kipuja ylipäätään ollenkaan. Jos hyvin käy, mitään kipuja ei ole, kunhan vaan kukaan hyvää hyvyyttään ei niitä kipuja aiheuta. Mulla on kroonisia kipuja ollut jo 30 vuotta ja jos en syöpään sairastu, en oikein usko, että mulle tulisi mitään muitakaan näitä nykyistä pahempia kipuja. Siis joista en selväisi ihan vaan hammasta puremalla ja ilman edes Buranaa. Me, joilla on korkea kipukynnys, ollaan vanhuutemme suhteen onnekkaita. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nrto 166: "Kipulääkkeet kuitenkin auttaa ainakin osin, jolloin kivusta voi tulla sen verran siedettävää, että loput voi hoitaa pelkästään mielen avulla.

itselläni korkea kipukynnys, joten kipu ei kuolemassani tule olemaan pahinta. Pahinta on, jos joku on koko ajan vierellä hyysämässä ja voivottelemassa"

Mullakin on ihan lääkäreidenkin mielestä korkea kipukynnys. Mikä on sun kokemistasi kivuista pahin ja jos ajatellaan vaikka asteikolla 0-10? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska aika harvoin kohtaa missään sellaista ihmistä, joka ei tarvitse edes luunmurtumiin Buranaa. Suuremmista kivuista puhumattakaan. 

Mutta tuo sun toinen kohtasi onkin jo vähän eri juttu. Eli et edes halua, että kun olet tekemässä kuolemaa, joku olisi vierelläsi hyysäämässä ja voivottelemassa. Tässä asiassa olen samaa mieltä kuin sinä. Kun mun aikani tulee, mieluiten vetäytyisin jonnekin kallioluolaan yksi tai tunturin juurelle ja siitä sitte

En pysty laittamaan kipujani numeroasteikoille, en ole koskaan osannut sitä, koska osaan aina ja loputtomiin kuvitella pahemman kivun mitä heti sitten kuvittelin, ja minusta on muutenkin turhaa kilpalla sillä kuka on kokenut enemmän kipua. Enkä halua muutenkaan kertoa yksityistä terveyshistoriaani pintaa enempää. Ihan on siis tullut koettua senverran suurta kipua että lääkäri on jälkeenpäin tullut kyselemään ja varmistelemaan etten vain ole sellainen potilas, joka ei kehtaa sanoa, että sattuu/sattui ihan stnasti. Osaan hallita kipua hyvin, olen opetellut sitä, joten kohdallani sekin auttaa.  Ja on normaalit kipuradat, eli en ole myöskään ihmnen, joka ei kykene kokemaan kipua (heitäkin on)

Moni varmaan haluaa jonkun olevan vierellään ihan siksi, että saattaa tarvita jotain apua, muttei pysty sitä kutsumaan. 

Läheinen voi hakea hoitajan. 

Mun kaverin äiti ei pystynyt lopuksi enää puhumaan. Kaveri haki hoitajan, kun näki äitinsä ilmeestä, että nyt on kipuja. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 150: "Tämähän se hullua onkin, omaiset eivät luota ammattilaisen kertomaan tietoon vaan uskovat saavansa mieleisensä vastaukset joltain keskustelupalstalla."

Entisenä sairaanhoitajana ja myös yhden läheisen saattohoidossa mukana olleena sanoisin, ettei tuossa ole mitään hullua. Kun ihminen on läheisensä kohdalla hädissään ja ammattilaisten vastaukset lisäävät vain hätää ( = sairas läheinen tekee kuolemaa), apua ja vastauksia koitetaan hakea ihan mistä tahansa. Ei tämä poikkea mitenkään siitä, jos parantumattomasti sairas alkaa etsiä tietoa luontaistuotteista tai muista hokkuspokkushoidoista. Kyse on tavallaan luopumisprosessista, jossa alussa kielletään se fakta, että nyt tosiaan alkaa olla luopumisen aika. Ja monelle tulee myös hätä siitä, että ei itse ehditäkään tehdä asioita, joita haluttaisin tehdä. Koska asutaan kaukana. Ap taisi jossain kommentissaan mainita, että siskonsa pääsee vasta viikon päästä omaistaan

Tässä on myös usein ongelmana että lääkärin emaptiakyky usein on jääpuikon tasoa, ja kyky selittää asioita vielä heikompi. Annettuun tietoon on vaikea luottaa jos ei synny yhtään mitään luottamusta vastapuoleen, Suomessa lääkärikoulutus ei taida yhtään opettaa potilaan kohtaamista ja sitä että lääkäri ei ole aina oikeassa ja voi tylyttää miten huvittaa. Sairaanhoitajat ovat paljon empaattisempia useammin, mutta heissäkin on valtavia eroja, mutta lääkärit ovat jotenkin outoja ihmisiä jopa insinöörin näkökulmasta.

Siis kumpi hoito on kyseessä? Kaksi eri asiaa palliatiivinen ja saatto.

Punaviiniä viimeisillä hetkillä? Melko romantisoitu kuva kuolemasta. :)

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 150: "Tämähän se hullua onkin, omaiset eivät luota ammattilaisen kertomaan tietoon vaan uskovat saavansa mieleisensä vastaukset joltain keskustelupalstalla."

Entisenä sairaanhoitajana ja myös yhden läheisen saattohoidossa mukana olleena sanoisin, ettei tuossa ole mitään hullua. Kun ihminen on läheisensä kohdalla hädissään ja ammattilaisten vastaukset lisäävät vain hätää ( = sairas läheinen tekee kuolemaa), apua ja vastauksia koitetaan hakea ihan mistä tahansa. Ei tämä poikkea mitenkään siitä, jos parantumattomasti sairas alkaa etsiä tietoa luontaistuotteista tai muista hokkuspokkushoidoista. Kyse on tavallaan luopumisprosessista, jossa alussa kielletään se fakta, että nyt tosiaan alkaa olla luopumisen aika. Ja monelle tulee myös hätä siitä, että ei itse ehditäkään tehdä asioita, joita haluttaisin tehdä. Koska asutaan kaukana. Ap taisi jossain kommentiss

Ja myös potilaskohtaisia eroja. Olen itse huomannut, että mitä enemmän lääkäri vaikuttaa aspergrilta/jääpuikolta, niin sitä enemmän minä häntä tajuan ja koen, että on helppo keskustella. (ei, en ole itse apserger, mutta sairaana ollessa menen johonkin outoon paranemistilaan ja en halua silloin jotain pehmeää hoivapuhetta ja teennäistä tsemppiä. Vaikkei se sanojan mielestä ehkä teennäistä ole, mutta minuun se vaikuttaa niin ja saa väärän vireystilan päälle, mikä haittaa toipumista). 

Vierailija kirjoitti:

Punaviiniä viimeisillä hetkillä? Melko romantisoitu kuva kuolemasta. :)

toiset pystyy siihen. Eräs minulle läheinen sukulainen vetäisi hömpsyt parasta ja kalleintaan konjakkia. Oli tuon alan harrastaja ja kauan sitten ostanut itselleen pullon kallista ja suunnitellut, että sillä hän lähtee. Ei ollut alkoholisti kuitenkaan, eli hällä se juominen aina pysyi siinä yhdessä kulauskessa, niin kuolleesaankin. Oli myös toivonut, että hänen hautajaisissaan nostetaan yhdet pienet maljat osallistujien kesken. 

Tämmä hänen toiveensä voida saada viimeisellä ateriallaan ne yhdet hömpsyt oli kai niin voimakas, niin hän sitten siihen kykeni. kuoli sitten saman päivän yönä. 

Mun vanha äiti sinnitteli kotihoidossa ja laihtui 42-kiloiseksi. Onneksi alkoi hilppaista öisin kylille ja 24/7 hoivapaikka järjestyi. Äiti on lihonut yli 10 kg takaisin ja pirteä kuin mikä, vaikka muisti onkin mennyt niin fyysisesti jaksaa nyt hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Punaviiniä viimeisillä hetkillä? Melko romantisoitu kuva kuolemasta. :)

toiset pystyy siihen. Eräs minulle läheinen sukulainen vetäisi hömpsyt parasta ja kalleintaan konjakkia. Oli tuon alan harrastaja ja kauan sitten ostanut itselleen pullon kallista ja suunnitellut, että sillä hän lähtee. Ei ollut alkoholisti kuitenkaan, eli hällä se juominen aina pysyi siinä yhdessä kulauskessa, niin kuolleesaankin. Oli myös toivonut, että hänen hautajaisissaan nostetaan yhdet pienet maljat osallistujien kesken. 

 

Tämmä hänen toiveensä voida saada viimeisellä ateriallaan ne yhdet hömpsyt oli kai niin voimakas, niin hän sitten siihen kykeni. kuoli sitten saman päivän yönä. 

Olen kirjannut hoitotahtooni myös että tämä pitää olla mahdollista, ja riittävän kipulääkityksen kanssa kunnon hömpsy hyvää viskiä voi jopa tuottaa eutanasian ihan itse tilattuna.