Palliatiivinen hoito - paljonko ihminen tarvitsee nestettä / ruokaa

Öö. Luulitko, että sairaalat ovat ihmisarvoisia paikkoja? Siellähän r aiskataan ja sivotaan synnyttäviä naisia ja viedään heiltä vauvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomeen pitäisi saada eutanasia. 

Itsekin olen kannattanut, mutta nyt kun sitä näkee heitettävän ratkaisuna eläkepommiongelmaan vähän väliä, niin enpä tiedä kannatanko enää. Voi olla että pian se on melkein pakolista poistaa itsensä eutanasian keinoin, kun ei ole enää tuottava yhteiskunnan jäsen, jos sille tielle lähdetään. Niin kylmät on arvot tässä maassa nykyään.

Jos Putin päättää hyökätä Suomeen samoilla tekosyillä kuin Ukrainaan, niin Suomen kohdalla hän ei olisi vallan väärässä: täällä on todella monella samat arvot kuin oli Saksassa 1930-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Öö. Luulitko, että sairaalat ovat ihmisarvoisia paikkoja? Siellähän r aiskataan ja sivotaan synnyttäviä naisia ja viedään heiltä vauvoja.

Onko Sari muistanut ottaa lääkkeet?

Palliatiivinen hoito ja saattohoito on tosiaan kaksi eri asiaa, vaikka palliatiivinen hoitokin varsin usein päättyy saattohoitovaiheeseen. Palliatiivisessa hoidossa oleva voi hyvinkin olla edelleen kotona ja elää siellä ihan kohtuullisen mukavaa elämää. Saattohoitokaan ei aina vaadi sairaalahooitoa tai muutakana laitoshoitoa. Kun mun äidilleni lääkäri teki saattohoitopäätöksen, äiti siirrettiin samana päivänä kotiin. Sai olla - kuten oli aina toivonutkin - loppuun asti kotona. 

Mitä tulee kuolevan ihmisen ruokahaluun, niin siitä jo jotkut mainitsikin, että omaisen läsnäollessa ruokahalu voi hyvinkin hetkellisesti parantua. Isäni ei saanut äitiä syömään eikä juomaan enää yhtään mitään, mutta kun oli vappu ja kysyin äidiltä, haluaisiko hän simaa ja tippaleipää, niin halusi. Liotin pikkurillin kynnen kokoisen palan tippaleipää simaan ja teelusikan kärjellä laitoin äidin suuhun. Nautti mausta ja samoin niistä kahdesta teelusikallisesta simaa. Enempää ei halunnut, sanoi vain, että vatsa on jo täynnä. Mun äidilleni kotona tapahtuvan saattohoidon mahdollisti Vantaa-Kerava hyvinvointialueen kotihoito ja kotisairaala. Kiitos heille siitä. Sekä me omaiset. Äiti oli 3 viikkoa saattohoidossa ja sitten sai rauhallisesti omassa sängyssään nukahtaa ikiuneen. 

Ymmärrän, että kuolevalle omaiselleen haluaisi tuottaa niitä viimeisimpiä iloja kuten vaikka makunautintoja, mutta tosiasia on, että ei se sairaalaruoka tai muukaan laitosruoka mitään gourmeeta ole. Ihan sama, tarjoillaanko se soseutettuna vai ei. Kyllä se jää omaisten varaan tarjota niitä makunautintoja, jos potilas itse ei pysty niitä hankkimaan. Joku ketjun alkupäässä kysyi, söisikö itse nälissään sairaalan mautonta ruokaa. Juu, olen syönyt parikin viikkoa, kun en sängynpohjalta päässyt omin avuin ylös ja sairaalan kanttiiniin. Toisaalta olen myös 2 tuntia heräämöstä vuodeosastolle siirtymisen jälkeen vetänyt aamutakin päälle, laittanut lompakon taskuun ja tippatelineen kanssa lähtenyt sairaalan kanttiiniin. Mieluummin olisin sillä ekalla  kerrallakin syönyt jotain hyvää, mutta kun se ei nyt silloin ollut mahdollista.  

AP:lle vielä sanoisin, että kannattaa olla yhteydessä sinne hoitopaikkaan. Niissä kyllä yleensä on ainakin mehukeittoja ja jugurtteja, jos sellaiset maistuu omaisellesi paremmin. Mutta kuten ketjussa jo mainittukin, niin nielemisrefleksi ei välttämättä ole enää kovin hyvä eikä ne yskänpuuskatkaan - jos siis menee ruokaa tai juomaa henkitorveen - mitään miellyttävää kuolevalle ole. Ja ketjussa jo kerrottu sekin, mitä tapahtuu, jos elimistön pettäessä yritetään nesteyttää enemmän kuin mitä elimistö kykenee käsittelemään. Mulla on aikoinaan ollut keuhkoissa merkittävä määrä kudosnestettä ja voin kertoa, että se tukehtumisen tunne oli aika kammottava. 

Olen laittanut hoitotahtooni että minulle ei saa antaa ravintoa eikä nesteytystä paitsi sen verran että suu pysyy kosteana. Kipulääkkeet luonnollisesti tipasta mutta ei muita lääkkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut hoitotahtooni että minulle ei saa antaa ravintoa eikä nesteytystä paitsi sen verran että suu pysyy kosteana. Kipulääkkeet luonnollisesti tipasta mutta ei muita lääkkeitä. 

Kannattaa lisätä pahoinvointilääkkeet hoitotahtoon.

Olisi hyvä, jos sisaresi kävisi viemässä hänelle hyvää ruokaa, jos hän syö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömisen ihanuus hälvenee siinä vaiheessa kun oksentaa ja ripuloi sitä ruokaa kun kuoleva elimistö ei sitä enää eteenpäin kuljeta. 

Tätä ei vain kaikki tunnu ymmärtävän, kuten tässäkin ketjussa olemme saaneet huomata. Eivät tiedä mistä puhuvat.

Ruokaa, juomaa, nestettä pitäisi vaan antaa - jopa pakollakin.

Huh huh!

 

Eikö tästä asiasta voi puhua omaisille, jos he ihmettelevät eikä tiedä. Tai painattaa ja jakaa tiedotetta, että mitä kuolemassa tapahtuu ja mikä hoitotapa on kuolevalle armollisinta. Eikä huhhutella.

omaisten pitää itse tajuta kysyä, eikä vauvapalstalta, vaan sieltä hoitolaitoksesta, jossa omaisensa on hoidossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömisen ihanuus hälvenee siinä vaiheessa kun oksentaa ja ripuloi sitä ruokaa kun kuoleva elimistö ei sitä enää eteenpäin kuljeta. 

Tätä ei vain kaikki tunnu ymmärtävän, kuten tässäkin ketjussa olemme saaneet huomata. Eivät tiedä mistä puhuvat.

Ruokaa, juomaa, nestettä pitäisi vaan antaa - jopa pakollakin.

Huh huh!

Eikö tästä asiasta voi puhua omaisille, jos he ihmettelevät eikä tiedä. Tai painattaa ja jakaa tiedotetta, että mitä kuolemassa tapahtuu ja mikä hoitotapa on kuolevalle armollisinta. Eikä huhhutella.

omaisten pitää itse tajuta kysyä, eikä vauvapalstalta, vaan sieltä hoitolaitoksesta, jossa omaisensa on hoidossa

Juuri näin. Tässäkään aloituksessa ei tiedä, onko aloittajan omainen palliatiivisessa hoidossa vai saattohoidossa. Saattohoitopäätöksen tekee aina lääkäri ja siitä päätöksestä ja mitä se käytännössä tarkoittaa, lääkäri puhuu potilaan kanssa. Jos potilas on muistisairas tai muulla tavoin kykenemätön ottamaan informaatiota vastaan, lääkäri puhuu omaisen kanssa. Jos potilas on järjissään, mutta toivoo omaisensa olevan paikalla, kun lääkäri kertoo tarkemmin saattohoista, yleensä aina saattohoitopäätöksen tehnyt lääkäri tähän suostuu. Tai ainakin joku muu potilasta hoitavista lääkäreistä. 

Googlettamalla löytyy vaikka kuinka paljon tietoa kuolevan potilaan kohtaamisesta ja saattohoidosta. Eri hoitopaikoissa on sitten erilaisia käytäntöjä. Esimerkiksi siinä, onko hoitopaikassa ylipäätään mahdollista siirtää saattohoitopotilasta yhden hengen huoneeseen vai joutuuko olemaan samassa huoneessa useamman potilaan kanssa. Hoitopaikan hoitajilta voi sitten kysellä monista muistakin asioista kuin vain tuosta yhden hengen huoneesta. Esim just vaikka siitä, oisko mahdollista saada sille omaiselle mehukeittoa tai jugurttia, jos makea maistuu paremmin kuin soseutetut muut ruuat. Ja kyllähän jokainen varmaan itsekin tajuaa, että jos jauhelihakeiton vetää tehosekoittimessa soseeksi, niin ei se sotku kovin ruokahalua herättävältä näytä, vaikka samalta maistuukin. Mutta jos on jo vaikeuksia pureskella ja niellä, niin silloin soseutetaan ja nielemisvaikeuksissa voidaan lisätä sotkun sekaan nestettä. Jossain vaiheessa kuoleman lähestyessä sekään ei enää auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömisen ihanuus hälvenee siinä vaiheessa kun oksentaa ja ripuloi sitä ruokaa kun kuoleva elimistö ei sitä enää eteenpäin kuljeta. 

Tätä ei vain kaikki tunnu ymmärtävän, kuten tässäkin ketjussa olemme saaneet huomata. Eivät tiedä mistä puhuvat.

Ruokaa, juomaa, nestettä pitäisi vaan antaa - jopa pakollakin.

Huh huh!

 

Eikö tästä asiasta voi puhua omaisille, jos he ihmettelevät eikä tiedä. Tai painattaa ja jakaa tiedotetta, että mitä kuolemassa tapahtuu ja mikä hoitotapa on kuolevalle armollisinta. Eikä huhhutella.

omaisten pitää itse tajuta kysyä, eikä vauvapalstalta, vaan sieltä hoitolaitoksesta, jossa omaisensa on hoidossa

Tämähän se hullua onkin, omaiset eivät luota ammattilaisen kertomaan tietoon vaan uskovat saavansa mieleisensä vastaukset joltain keskustelupalstalla.

Nro 150: "Tämähän se hullua onkin, omaiset eivät luota ammattilaisen kertomaan tietoon vaan uskovat saavansa mieleisensä vastaukset joltain keskustelupalstalla."

Entisenä sairaanhoitajana ja myös yhden läheisen saattohoidossa mukana olleena sanoisin, ettei tuossa ole mitään hullua. Kun ihminen on läheisensä kohdalla hädissään ja ammattilaisten vastaukset lisäävät vain hätää ( = sairas läheinen tekee kuolemaa), apua ja vastauksia koitetaan hakea ihan mistä tahansa. Ei tämä poikkea mitenkään siitä, jos parantumattomasti sairas alkaa etsiä tietoa luontaistuotteista tai muista hokkuspokkushoidoista. Kyse on tavallaan luopumisprosessista, jossa alussa kielletään se fakta, että nyt tosiaan alkaa olla luopumisen aika. Ja monelle tulee myös hätä siitä, että ei itse ehditäkään tehdä asioita, joita haluttaisin tehdä. Koska asutaan kaukana. Ap taisi jossain kommentissaan mainita, että siskonsa pääsee vasta viikon päästä omaistaan katsomaan. Hyvin mahdollista, ettei omainen ole enää viikon päästä elossa, joten nyt ap koittaa saada tietoa siitä, miten omainen voitaisiin pitää vielä viikko hengissä, jotta edes sisko ehtisi vielä kerran tapaamaan. Ihan ymmärrettävä toive, vaikka ei sen kuolevan kannalta millään tavalla järkevä toive. 

Se on ihan hirveän surullista katsottavaa, sydämeni särkyi palasiksi vierestä seuratessa. 

Noin ei pitäisi kenenkään lähteä täältä. 

Vierailija kirjoitti:

Syömisen ihanuus hälvenee siinä vaiheessa kun oksentaa ja ripuloi sitä ruokaa kun kuoleva elimistö ei sitä enää eteenpäin kuljeta. 

Just näin se meni isälläkin. Kun elimistö ei enää huoli niin se ei huoli. Miksi ois kiusattu vaatimalla hänelle nestettä ja ruokaa. Olo tehtiin mukavaksi ja tuumittiin että 85v saa mennä heti kun on mennäkseen eikä lisäpäivillä ois saanut enää lisäarvoa. 

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan hirveän surullista katsottavaa, sydämeni särkyi palasiksi vierestä seuratessa. 

Noin ei pitäisi kenenkään lähteä täältä. 

Miksi katsoit vain  sivusta etkä syöttänyt ja juottanut?

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan hirveän surullista katsottavaa, sydämeni särkyi palasiksi vierestä seuratessa. 

Noin ei pitäisi kenenkään lähteä täältä. 

Vaan kun eutanasia ei ole Suomessa sallittu, niin noin lähdetään. Paitsi jos kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka lähtee nk saappaat jalassa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmeen paljon täällä on porukkaa, jotka ovat ok sen kanssa, että sairaalassa kuolevat itse mössöruoan kanssa.  

 

Syöttekö te normaalistikin mautonta ruokaa / sosetta vai miksi se on teistä ok sairaalassa? Itse ajattelen, että vanhuksille tai potilaille ennen ns varmaa kuolemaa yritettäisiin tarjota maukasta ruokaa ihan jo lohdutuksen takia kun ei siellä palliatiivisella osastolla juuri muita iloja enää ole.

Oletkohan sä ihan vakavissasi, tietämättömyyttäsi, vai täysi trolli? Veikkaan jälkimmäistä, ei kukaan aikuinen ole noin tyhmä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeen paljon täällä on porukkaa, jotka ovat ok sen kanssa, että sairaalassa kuolevat itse mössöruoan kanssa.  

 

Syöttekö te normaalistikin mautonta ruokaa / sosetta vai miksi se on teistä ok sairaalassa? Itse ajattelen, että vanhuksille tai potilaille ennen ns varmaa kuolemaa yritettäisiin tarjota maukasta ruokaa ihan jo lohdutuksen takia kun ei siellä palliatiivisella osastolla juuri muita iloja enää ole.

Oletkohan sä ihan vakavissasi, tietämättömyyttäsi, vai täysi trolli? Veikkaan jälkimmäistä, ei kukaan aikuinen ole noin tyhmä. 

Veikkaan, että elää kuplassa ja jos onkin ollut jossain sairaalahoidossa, on ollut yksityisellä. Tai sitten on tosiaan trolli. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 150: "Tämähän se hullua onkin, omaiset eivät luota ammattilaisen kertomaan tietoon vaan uskovat saavansa mieleisensä vastaukset joltain keskustelupalstalla."

Entisenä sairaanhoitajana ja myös yhden läheisen saattohoidossa mukana olleena sanoisin, ettei tuossa ole mitään hullua. Kun ihminen on läheisensä kohdalla hädissään ja ammattilaisten vastaukset lisäävät vain hätää ( = sairas läheinen tekee kuolemaa), apua ja vastauksia koitetaan hakea ihan mistä tahansa. Ei tämä poikkea mitenkään siitä, jos parantumattomasti sairas alkaa etsiä tietoa luontaistuotteista tai muista hokkuspokkushoidoista. Kyse on tavallaan luopumisprosessista, jossa alussa kielletään se fakta, että nyt tosiaan alkaa olla luopumisen aika. Ja monelle tulee myös hätä siitä, että ei itse ehditäkään tehdä asioita, joita haluttaisin tehdä. Koska asutaan kaukana. Ap taisi jossain kommentissaan mainita, että siskonsa pääsee vasta viikon päästä omaistaan

Näin juuri. Täällä ap varmasti hakee vertaistukea saman kokeneilta. Ja voihan hän epäillä, että läheisensä hoitopaikassa ei menetellä riittävän hyvin ja kuulla täällä, millaisia kokemuksia muissa paikoissa on. 

Tuo ap:n sisko ihmetyttää. Asuu siis ulkomailla. Eikö mitenkään saanut lentoja aiemmalle ajankohdalle vai onko hän itse sairas. Muut syyt eivät saisi mennä tämän asian edelle. (Koska saattaa myöhemmin tulla katumus.)

Isäni joutui erään suoslistosairauden vuoksi olemaan kaksi viikkoa täyspaastolla. Siis ei saanut syödä mitään. Hänet otettiin sitä varten sairaalaan ja avattii suoniyhteys, josta sitten ravitsemusliosta suoneen. Kun paasto päättyi ja sai taas luvan syödä, niin se aloitetiin hyvin hitaasti, ensin liemiä ja sileitä kiisseleitä, sitten soseita ja siitä pikkuhiljaa sitten kiinteämpää ruokaa. 

kuolevalla ihmisellä voi olla oaisten mielestä outojen ruokien takana jotain samanlaista. Kuolevaa tuskn määrätään täyspaastolle, mutta kuolevalla ei aina ole kunnollista ruokahalua, joen voi mennä pitkiä aikoja huonolla syömisellä. jos sitten näyttää, että ruokahalu alkaa palailla, niin ei sitä todellakaan heti tuoda mitään mäkkäriateriaa eteen, tai isoa t-luuphihviä lisukkeineen ja sanota, että nyt nauti elämästä, kun vielä voit, vaan se voidaan aloitaa hyvinkin soseilla.  Jos tekee toisin voi tulla pahoinvointia ripulia tai muita suolisto-ongelmia ja se voi tuottaa sekä kipua, että epämukavuutta, utta myös kuoleman. 

Omaisten (ja jos joskus itse on potilaana) pitäisi tsjuta oikeasti avata oma suu siellä sairaalassa ja kysyä mieltään askarruttavia asioita. Voi vaikka saada vastauksia. 

Jos

Nro 158: "Näin juuri. Täällä ap varmasti hakee vertaistukea saman kokeneilta. Ja voihan hän epäillä, että läheisensä hoitopaikassa ei menetellä riittävän hyvin ja kuulla täällä, millaisia kokemuksia muissa paikoissa on. 

Tuo ap:n sisko ihmetyttää. Asuu siis ulkomailla. Eikö mitenkään saanut lentoja aiemmalle ajankohdalle vai onko hän itse sairas. Muut syyt eivät saisi mennä tämän asian edelle. (Koska saattaa myöhemmin tulla katumus.)"

Juuri näin. Moni pitkään sairastanut ja/tai vanha ihminen on jo aika sinut sen kanssa, että lähtö on lähellä. Ne, jotka tähän eivät ole valmiita, on yleensä omaiset. Jotain jäi sanomatta, olisi pitänyt olla enemmän yhteuksissä jne....eli joidenkin kohdalla syyllisyyskin alkaa nostaa päätään. Tai sitten ei vaan haluta luopua. 

Mun isä tiesi, mikä äidin toive oli. Mutta hän ei halunnut luopua. Minäkin tiesin äidin toiveen, mutta koska olin vain tytär enkä aviopuoliso, niin isä sai päättää. Ekalla suonensisäisen nesteytyksen kerralla äiti siirrettiin päivystyksesta akuuttipaikalle hoivakotiin, mutta kun ei sielläkään syönyt, juonut eikä ottanut lääkkeitään, meni taas huonoon kuntoon. Soittivat isälle ja isä sanoi, että äitiä pitää hoitaa. Ja siten taas uudestaan päivystykseen suonensisäiseen nesteytykseen. Sieltä äiti olisi siirretty takaisin sinne hoivakotiin, mutta isä sanoi, että ei. Kun ne ei siellä hoida. Isälle kun hoito tarkoitti kaikin mahdollisin lääketieteellisin keinoin hengissä pitämistä. Joten kävin hakemassa äidin kotiin. Meni pari päivää ja kotihoito meni käymään. Totesi taas äidin rutikuivaksi ja nälkiintyneeksi, joten ei muuta kuin taas takaisin päivystykseen nesteytettäväksi. Oli viikon sairaalassa ja taas kotiin.3 päivää ja taas kuiva, joten taas kerran lanssilla päivystykseen nesteytettäväksi. Sillä kerralla sitten joku lääkäri katsoi, ettei yli 96-vuotiasta täysin dementoitunutta vanhusta kannata enää vähän väliä nesyetttää vain sen vuoksi, että aviomies ei halua jäädä yksin. Ja niin se lääkäri teki saattohoitopäätöksen ja äiti palasi kotiin. Mun äidillä oli vielä erittäin matala kipukynnys, joten voin kuvitella, miten kamalaa sille oli olla peloissaan vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten ympäröimänä ja vähän väliä laitettiin neuloja suoneen. Kun äiti vihdoin kuoli, isä mulle myhäillen näytti äidin jo 1990-luvulla tekemän ja allekirjoittaman hoitotahdon. Ainoa kerta, kun olen ikinä halunnut vetää isääni ihan kunnolla turpaan. Mä tiesin äidin toiveet, mutta isällä oli ihan mustaa valkoisellakin siitä. Omaa itsekkyyttään ei halunnut, että äidin toivetta olisi toteutettu. Äidin puolesta surettaa, kun joutui kärsimään ihan turhaan. Isän kohdalla sitten taas olen pelkästään helpotunut, koska eihän munkaan tarvitse koskaan noudattaa mitään isän toiveita. Toivokoon mitä haluaa, mä teen mitä haluan.