Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsi ei halua harrastaa?
10.08.2025 |
Eli lapseni ei halua harrastaa mitään. Ei ole ikinä halunnut ja on nyt 12v. En toki itsekään harrasta nykyään mitään mutta onko sillä nyt mitään väliä harrastaako lapsi jotain vai ei? Kaikki aina tuntuvat kysyvän ekana lapselta, että mitäs kaikkea sä harrastat. Ja vastaus on aina et pelaan tietokonetta, en tee muuta.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko harrastaa ohjatusti, mutta olisi ehkä hyvä tehdä muutakin kuin pelata.
Meillä toinen lapsi harrastaa kahta urheilulajia ohjatusti, on tosi seurallinen ja aktiivinen luonne. Toinen taas on koulupäivästä väsähtävä introvertti joka kyllä on kokeillut jotain ohjattuja harrastuksia tanssista kuviskerhoon, mutta halunnut lopettaa kaikki. Ei siis ole enää vuosiin harrastanut mitään ohjatusti, mutta käy päivittäin metsässä kävelemässä, valokuvaa luontoa omaksi ilokseen, piirtää, maalaa, tekee käsitöitä, kokeilee uusia ruoka- ja leivontareseptejä, lenkittää naapurin koiraa ja tapaa lähimpiä kavereita. Ilmeisesti myös laulaa ja soittaa rumpuja mutta vain kun muu perhe on poissa. En mä nyt tiedä onko joku noista "harrastus", mutta ei hän passiivinen ole.
Tällä menolla itsekseen hengaileva lapsi ei ainakaan kavereita saa. Ja sitten hieman vanhempana j
Kumma kun aikuinen saa olla yksin halutessaan, mutta lapsi ei saisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä jos ap:n lapsi myös lukee, piirtää, maalaa, värittää, leikkii ja tekee myös muita juttuja. Mutta aloituksesta saa sellaisen kuvan että lähinnä vain pelaa tietokoneella. Eikä perheellä ole aikomustakaan saada lasta tekemään muuta kuin pelaamaan, hakee vain muiden hyväksyntää asialle. Että joo, ei lapsen tarttekaan tehdä mitään muuta. Ei meidänkään lapset tee muuta kun pelaa kotona. Eivät edes halua uimaan, mutta se on ihan ok. Lapselle pitää antaa rauhaa pelata kaikki aika jos haluaa. Ihmisoikeudet on kaikilla päättää mitä tekee.
Mutta kyseessä on vasta lapsi! Ei lapsi päätä omista asioistaan ennen kuin on 18 vuotta.
Meidän toinen lapsi harrastaa taitoluistelua ja ratsastusta. Vie kamalasti aikaa ja rahaa, mutta hän nauttii. Toinen lapsi taas harrastaa kerran viikossa sulkapalloa, kun joku liikuntaharrastus on meidän mielestä ihan hyvä olla. Valitsi nyt sulkapallon ja siellä jopa vuoden nyt käynyt. Kaikenlaista on kokeillut, mutta ei ole oikein innostunut mistään kunnolla. Kuitenkin lasken myös harrastukseksi hänen kotona harrastamansa asiat, rubikin kuution ja virkkaamisen.
Ihania, sosiaalisia ja hyviä lapsia ovat molemmat. Uskon, että heistä tulee myös hyviä aikuisia, siitä vähän harrastavastakin.
Jos on jo lapsena koko elämänsä sohvaperuna niin taikaiskustako lapsi muuttuu 18-vuotiaana - ja hän on yhtäkkiä sosiaalinen, menestyvä ja maalaisjärjen omaava liikunnallinen, osaava ja terve yksilö yhteiskuntaamme?
En suosittele kasvattamaan lapsesta pelinarkomaania. Ketäköhän hän syyttää aikuisena surkeasta elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vihannut mitään niin paljoa kuin sitä, että vanhemmat pakottivat harrastamaan joukkueurheilua ja muuta paskaa. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. Halusin istua tietokoneen ääressä ja nauttia elämästäni, mutta piti pelata jotain potkupalloa tai jääkiekkoa vähä-älyisten tollojen kanssa jotka eivät erottaneet Amigaa Nintendosta. Olen tästä vieläkin äärimmäisen katkera, mutta onneksi olen aikusiällä pystynyt ostamaan asuntoni täyteen pelikonsoleita, tietokoneita, ja viihde-elektroniikkaa. Vanhempien luona käyn jouluisin jos huvittaa. Lätkää, jääkiekkoa tms vihaan edelleen pyhän vihan voimalla enkä halua niitä tai mitään muutakaan vastaavaa elämääni millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
En vihannut mitään niin paljoa kuin sitä, että vanhemmat pakottivat harrastamaan joukkueurheilua ja muuta paskaa. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. Halusin istua tietokoneen ääressä ja nauttia elämästäni, mutta piti pelata jotain potkupalloa tai jääkiekkoa vähä-älyisten tollojen kanssa jotka eivät erottaneet Amigaa Nintendosta. Olen tästä vieläkin äärimmäisen katkera, mutta onneksi olen aikusiällä pystynyt ostamaan asuntoni täyteen pelikonsoleita, tietokoneita, ja viihde-elektroniikkaa. Vanhempien luona käyn jouluisin jos huvittaa. Lätkää, jääkiekkoa tms vihaan edelleen pyhän vihan voimalla enkä halua niitä tai mitään muutakaan vastaavaa elämääni millään lailla.
Tuolla asenteella sinulla tuskin on kovinkaan paljoa elämänkokemuksia tai ihania ulkomaanreissuja takana ystäviesi kanssa tai yksin. Varmaan vihaat työkavereitaaikin kun ovat vaja-älyisiä ja muuta paskaa. Tuollainen aggressiivisuus on surullista. Sisällä pelaaminen ei varmaankaan ainakaan lievintä sisäistä tuskaasi. Harmi kun et tule toimeen muiden ihmisten kanssa, mutta on myös yksilölajeja, joita voi harrastaa. Miten olisi kuntosalitreeni tai juoksulenkit? Pääsisit purkamaan sisäisiä agressioitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä että joku aikuisenakin vielä on kauhean katkera vanhemmilleen jostakin tietokoneasiasta, kun peliaikaa rajoitettiin :D Että jouluna näkee vanhempiaan jos huvittaa, sellaiset traumat jäi. Ja koko elämä pyörii vain viihde-elektroniikan parissa koska kaikkea muuta vihataan pyhän vihan voimalla :D Kuulostaa jo sairaalloiselta peliaddiktilta.
Mites sun puoliso suhtautuu tähän pelaamiseesi? Vai oletko ikuinen sinkku ja siksi vihaat niitä lätkäpelaajia ja muita, jotka saivat kaikki naiset ja olet joutunut turruttamaan seksuaaliset halusi pelkkään tietokoneeseen, koska koet ettei kukaan halua sinua?
Sillä aikaa kun muut ovat olleet sekstaamassa viikonloppuna mökillä ja naku-uinnilla kuutamoyössä, sinä olet nauttinut kotona tietokoneen parissa, niin kuin jokaisena muunakin päivänä? Hauskan kuuloinen elämä, totta tosiaan. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
On se kumma jos nykyvanhemmat eivät jaksa edes kesällä tehdä lapsensa kanssa mitään, kun sääkään eikä pimeys ole esteenä. Eikun kuumuus joo. On liian kuumaa ja aurinkoista, että voisi mennä uimaan, kalastamaan, jäätelökiskalle tai keilaamaan tai ajaa vaikka kartingia yhdessä. Ja lapsi on vanhempien mielestä tyytyväinen kun saa pelata koko päivän. Sillä ei hän kiukuttele mistään kun on vain huoneessaan. Tekisin lasun jos vanhempien ymmärrys vanhemmuudesta on tota luokkaa. Että ei keskustella yhdessä eikä tehdä mitään. Riittää kun lapsi menee joskus kouluun ja pelaa sitten loppuaikansa. Kasvaa varmasti tosi tasapainoinen, sosiaalinen ja onnellinen lapsi.
Ei tarvitse olla sosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä todeta mutta pelaajista tulee joko tosi hinteliä tai ylipainoisia, kun lapsen kuuluisi luontaisesti jo urheilla ja olla timmissä kunnossa. Miten vartalo muuten jaksaa kannatella koko ajan kasvavaa pituutta jos ei ole lihaa luiden ympärillä? Kannustan aktiivisuuteen. Tekee hyvää kehon lisäksi myös mielelle. En yhtään ihmettele lasten huonoa koulumenestystä ja itsetunto-ongelmia mistään itsemurhista puhumattakaan, jos on vajottu jonnekin pelimaailman joka päivä ja menettää elämänilon. Terve lapsi haluaa leikkiä ja tutkia ympäristöä, ei olla vaan kotona. Mutta lapsi tarvitsee siihen kannustusta ja rohkaisua vanhemmiltaan.
Aikuinen ei voi todeta, että lapsi on jo 12-vuotias. Kyllä sen ikäinen osaa itse päättää ja tehdä mitä haluaa. No ei osaa ilman mitään vanhempien esimerkkiä! Lapsen voi raahata mukaansa ihan minne vain, oli se sitten 7v vai 13v. Ja parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Lasta ei pidä jättää yksin vaikka kuinka sulkeutunut olisi eikä uskaltaisi yksin tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma jos nykyvanhemmat eivät jaksa edes kesällä tehdä lapsensa kanssa mitään, kun sääkään eikä pimeys ole esteenä. Eikun kuumuus joo. On liian kuumaa ja aurinkoista, että voisi mennä uimaan, kalastamaan, jäätelökiskalle tai keilaamaan tai ajaa vaikka kartingia yhdessä. Ja lapsi on vanhempien mielestä tyytyväinen kun saa pelata koko päivän. Sillä ei hän kiukuttele mistään kun on vain huoneessaan. Tekisin lasun jos vanhempien ymmärrys vanhemmuudesta on tota luokkaa. Että ei keskustella yhdessä eikä tehdä mitään. Riittää kun lapsi menee joskus kouluun ja pelaa sitten loppuaikansa. Kasvaa varmasti tosi tasapainoinen, sosiaalinen ja onnellinen lapsi.
Ei tarvitse olla sosiaalinen.
Sosiaalisuus auttaa samaan ystäviä ja parisuhteen. Vai haluatko että lapsesi on koko elämänsä yksin vailla mitään ihania elämänkokemuksia ja turvaverkkoa kun vanhemmista aika jättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa oli parasta nimenomaan arkena harrastukset, niiden kautta myös uudet kaverit ja ympäristöt. Pääsi kokeilemaan kaikkea hauskaa ja oppimaan. Olisi kyllä ollut surkea lapsuus jos vanhempia ei olisi kiinnostanut elämäni ollenkaan, ja elämä olisi pyörinyt pelkästään kodin ja koulun ympärillä. Jopa kesälomalla! Kaveritkin olisi ollut vain ne samat naapurin lapset, jotka ovat samalla luokalla.
Ilmankos lapsista syntyy introverttejä, jos ei edes yökyläilemään pääse ikinä saatika viettämään rantapäiviä kesällä yleiselle rannalle. Onneksi itse pääsin elämään parasta lapsuutta ja nuoruutta. Kiitos rakkaille vanhemmilleni ja isovanhemmille. Lapsuuden onnelliset muistot ovat kantaneet minua myös aikuisena jos elämä on joskus vaikeaa.
Introverttius on synnynnäistä eikä tule yökyläilyn tms puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
En vihannut mitään niin paljoa kuin sitä, että vanhemmat pakottivat harrastamaan joukkueurheilua ja muuta paskaa. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. Halusin istua tietokoneen ääressä ja nauttia elämästäni, mutta piti pelata jotain potkupalloa tai jääkiekkoa vähä-älyisten tollojen kanssa jotka eivät erottaneet Amigaa Nintendosta. Olen tästä vieläkin äärimmäisen katkera, mutta onneksi olen aikusiällä pystynyt ostamaan asuntoni täyteen pelikonsoleita, tietokoneita, ja viihde-elektroniikkaa. Vanhempien luona käyn jouluisin jos huvittaa. Lätkää, jääkiekkoa tms vihaan edelleen pyhän vihan voimalla enkä halua niitä tai mitään muutakaan vastaavaa elämääni millään lailla.
Mitä jos puolisosi haluaa katsoa jääkiekon ja potkupallon MM-kisoja? Raivoatko hänellekin niin kuin kaikille muillekin?
Mutta hyvä kun nautit elämästäsi pelaamalla vain kotona. Eipähän jää tosiaan aikaa seksille eikä krapuloille. Etsisin kuitenkin elämääni muitakin kiinnostuksen kohteita. Miten olisi pienoismallien kokoaminen tai kokkaaminen? Entäs oman koiran hankinta jos puolisoa ei löydy? Pääsisit edes kolme kertaa päivässä kävelylle. Vai onko sekin ihan paskaa, niin kuin kaikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun esikoinenkaan oikein halunnut. Pienenä vein häntä kokeilemaan erilaisia harrastuksia, mutta mikään ei oikein napannut. Jossain kohtaa ( yläasteen aikana) annoin olla. Hän pelasi kavereiden kanssa tietokonepelejä.
Ihan hyvä hänestä tuli. On nykyään innokas opiskelija, hänellä on iso kaveripiiri ja hän on myös tutoroinut uusia opiskelijoita. Harrastukset ei olleet se juttu kuten kuopuksella, jolla oli useita lajeja mielenkiinnon kohteina. Ihmiset on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa oli parasta nimenomaan arkena harrastukset, niiden kautta myös uudet kaverit ja ympäristöt. Pääsi kokeilemaan kaikkea hauskaa ja oppimaan. Olisi kyllä ollut surkea lapsuus jos vanhempia ei olisi kiinnostanut elämäni ollenkaan, ja elämä olisi pyörinyt pelkästään kodin ja koulun ympärillä. Jopa kesälomalla! Kaveritkin olisi ollut vain ne samat naapurin lapset, jotka ovat samalla luokalla.
Ilmankos lapsista syntyy introverttejä, jos ei edes yökyläilemään pääse ikinä saatika viettämään rantapäiviä kesällä yleiselle rannalle. Onneksi itse pääsin elämään parasta lapsuutta ja nuoruutta. Kiitos rakkaille vanhemmilleni ja isovanhemmille. Lapsuuden onnelliset muistot ovat kantaneet minua myös aikuisena jos elämä on joskus vaikeaa.
Introverttius on synnynnäistä eikä tule yökyläilyn tms puutteesta.
Eikai alkoholistiakaan ruokita viinapullolla. Miksi introverttiä pitäisi ruokkia jättämällä hänet aina yksin? Hyvä ystäväni on ihan kuuluisa näyttelijä, joka pelkää kuollakseen olla esillä ja ihmisten edessä. Käy joka kerta ennen esitystä takahuoneessa oksentamassa pelkästä pelosta ja jännityksestä. Silti rakastaa tehdä sitä ja on siinä menestynyt. Ei kannatta ajatella, että olen nyt synnynnäiseati tällainen eikä siksi kannata mitään edes yrittää tai harjoitella. Voi olla aika silmiä avaava kokemus kun ylittää itsensä, ja se tunne voi olla tuhat kertaa parempi tunne mitä ikinä edes kuvitteli voivansa tuntea.
Mun esikoiseni on yläkoulun päivän päätteeksi aina todella väsynyt. Hän menestyy hyvin koulussa ja on pidetty kaveri, mutta kokee kouluympäristön todella rankkana. Jonkinlaisesta erityisherkkyydestä lienee kysymys, hänellä on esimerkiksi selvästi tavallista herkempi haju- ja makuaisti.
Pienempänä hänelle tuli järjestettyä kaikenlaisia liikuntaharrastuksia, mutta nyt olen itsekin luovuttanut. Hän käy kerran viikossa soittotunnilla, kavereiden kanssa silloin tällöin uimassa ja itsekseen kävelyllä. Ei jokaisella ole samanlaista kapasiteettia ottaa vastaan sosiaalisia tilanteita 6-7 tunnin koulupäivän jälkeen. Itsekin olin samanlainen.
Jos lapsi on ainut niin tarvitsee enemmän harrastuksia kuin perhe, jossa on useampia lapsia, jotka keksivät jo keskenään erilaisia pelejä ja leikkejä pitkin päivää toistensa kanssa. Oppivat pitämään puoliaan ja loistamaan myös. Muussa tapauksessa yksinäisestä lapsesta kasvaa mitään osaamaton nössö introvertti, joka on aina vaan yksin.
Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoiseni on yläkoulun päivän päätteeksi aina todella väsynyt. Hän menestyy hyvin koulussa ja on pidetty kaveri, mutta kokee kouluympäristön todella rankkana. Jonkinlaisesta erityisherkkyydestä lienee kysymys, hänellä on esimerkiksi selvästi tavallista herkempi haju- ja makuaisti.
Pienempänä hänelle tuli järjestettyä kaikenlaisia liikuntaharrastuksia, mutta nyt olen itsekin luovuttanut. Hän käy kerran viikossa soittotunnilla, kavereiden kanssa silloin tällöin uimassa ja itsekseen kävelyllä. Ei jokaisella ole samanlaista kapasiteettia ottaa vastaan sosiaalisia tilanteita 6-7 tunnin koulupäivän jälkeen. Itsekin olin samanlainen.
Siis tämähän on ihan normaalia, että on 1 ohjattu harrastus viikossa ja sitten harrastaa omaan tahtiin asioita kuten vaikkapa lenkkeilyä ja uimista. Mutta ap:n lapsi ei käy edes kesällä uimassa tai lenkillä. Pelkästään pelaa.
Sisareni ainut lapsi oli aluksi aika hiljainen eikä halunnut tehdä paljoa mitään. Ei oikein uskaltanut olla ryhmissä mukana. Siskoni palkkasi kotiin edullisen opiskelija-pianonopettajan, joka opetti lasta soittamaan pianoa. Piano oli ihan ilmaiseksi saatu roskalavaryhmistä. Lapsi sai kuitenkin onnistumisen tunteita ja kehitty samalla soittajana. Myös koulussa loisti musiikkitunneilla ja aloitti lauluharrastuksen seurakunnan lasten kuorossa. Nykyisin harrastaa myös tanssia ja käy suunnistamassa.
Jostain pitää aloittaa ja kasvattaa sitä itsetuntoa pikkuhiljaa.
Huh huh. Karhunpalvelus.