Jos lapsi ei halua harrastaa?

Ei pelkästään tietokoneella oloa. Voi myös haastatella lasta ja kysyä mitä kaikkea se tietokoneella oleminen sisältää. Jotkut tekevät tietokonehommista isoina ammatin, mutta jos käyttö on pelkkää viihdettä ja jatkuvaa dopamiinihakua kavereiden kanssa, on järkevää laittaa rajat.

Ei ole pakko harrastaa maksullisia asioita, koittakaa yhdessä löytää mukava tapa liikkua ja toteuttaa käsillä asioita. 

Itse olin tietokoneaddikti teininä. Opin kyllä paljon kaikkea tietokoneisiin ja kaikenlaiseen muuhunkin liittyvää josta on ollut myöhemminkin elämässä hyötyä, mutta ehdottomasti touhua olisi pitänyt rajoittaa. Saatoin myös käsikonsolilla pelata puoleen yöhön (tai pidemmälle). Univaje oli jatkuva seuralaiseni ja alisuoriuduin koulussa, kunto huononi, mieliala ja itsetunto huononi.

On myös aikuisena huono yhdistelmä tietokoneet työnä ja harrastuksena - pää ja kroppa hajoaa jos päivittäin istuu 10+ tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksen ei tarvitse olla mitään ohjattua toimintaa. Voi harrastaa vaikka lukemista, ulkoilua, pelaamista tai virkkaamista. 

Ei aikuisilla, mutta lapsilla harrastus tarkoittaa käytännössä samaa kuin ohjattu toiminta. Jos lapsi tekee jotain ilman valmentajaa/treenejä niin se ei ole harrastus.

Eikai ole tarkoitus, että jos aikuisena haluaa koodariksi niin pitäisi jo 11-vuotiaana pelata tietokoneella pelejä 10 tuntia päivässä :D Ei kai sitä ammattia harjoiteta vielä lapsena :D Se ei valmista lasta mitenkään siihen koulunkäyntiin, kun kaikki ohjelmat ja tekoäly ehtii tässä jo muuttua sataan kertaan. Se teknologia ja sen aikaiset sovellukset harjoitellaan sitten 19-vuotiaana kun alat ammattia harjoittamaan.

Ehdottomasti pitäisi harrastaa erilaisia lajeja jo lapsena. Ei vain yhtä tai kahta. Lasten harrastusten on tarkoitus opettaa valmiudet selviytymään nuoruudesta ja elämästä, ei ole tarkoitus opetella ammattia 11-vuotiaana. Eikä sitten tehdäkään mitään muuta ja äiti ja isä ovat ylpeitä. Lapsen työ on leikkiä, ei koodata tosissaan joka päivä 10 tuntia.

Lapsi tulee kantamaan kaunaa vanhemmilleen myöhemmin. Että miksi ei minnekkään viety tai tehty mitään. Muilla on ihania lapsuusmuistoja erilaisista harrastuksista ja hyvä itsetunto, mutta tämä pelaaja muistaa lapsuudestaan vain että pelasi. Hyvä jos aikuisena edes muistaa mitä peliä minäkin vuonna pelasi, kun se kaikki tulee olemaan vain usvaa mielessä.

Jos ei halua harrastaa, sille täytyy laittaa jotain sanktioita. Esimerkiksi ei viikkorahaa. 

Sillälailla. 

Jotain pitää harrastaa mitä se on niin saa itse päättää. Liikkua myös pitää säännöllisesti jos se ei liity siihen harrastukseen. Sillä on elinikäiset seuraukset. 

Vanhemman tehtävä on patistaa lasta tekemään myös niitä asioita joita ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Onpa harmi jos Kittilässä ei voi harrastaa balettia. Voisiko sitten ottaa selville, että saako tukirahan että edes kesälomilla lapsi pääsisi tanssileirille toiselle paikkakuntaan.

Toisaalta laitoin Googleen hakusanaksi lapsi+harrastus+kittilä+baletti, niin Kittilän kotisivuilla lukee selvästi, että Revontuliopistolla järjestetään taas nyt syksyllä alkaen erilaisia tanssikursseja kaiken ikäisille. Esim. 6-10-vuotiaiden baletti alkaa 15.9.-20.4. Ja hinta koko tuolta ajalta on 37€.

Avutonta jos aikuinen ei osaa etsiä lapselleen harrastuksia.

Onhan Kittilässä vaikka mitä tanssiharrastuksia, sitä balettiakin lapsille. Miksi joku väittää, ettei Kittilässä voi lapsi harrastaa balettia? Että pitää asua pk-seudulla ja olla rikas perhe, että lapsi voi harrastaa yhtään mitään. Aikamoisia tekoselityksiä.

Tiedän perheen, jossa kumpikaan vanhempi ei jaksa viedä lastansa mihinkään harrastukseen tai edes sinne uimaan. Asuvat lähekkäin ja molemmilla auto käytössä. Lapsi on puolet ajasta aina vuorotellen toisen luona.

Molemmat suuttuvat jos heiltä kysyy asiasta. Ei kuulemma tartte harrastaa tai tehdä mitään muuta ja pelaaminen on hyvä harrastus. Hienoa esimerkkiä kyllä antavat lapselleen. Perheessä ei osata myöskään puhua tunteista vaan kaikki keskustelu äityy aina riidaksi. Jopa opettajat ja koulun psykologin ovat haukkuneet, kun halusivat keskustella yhdessä lapsen ongelmista koulussa. Eivät kuulemma ammattilaiset tiedä ollenkaan, mikä on lapselleen parasta ja lähtivät ovet paukkuen pois tapaamisesta. Ei tarvitse varmaan sanoa, ettei vanhemmat ole jaksaneet itse kouluttautua mihinkään tai eivät jaksa ottaa selvää asioista. Edes kirjaa eivät ole ikinä lapselleen lukenut. Ja ovat riidoissa lapsen isovanhempieni kanssa eli lapsella ei ole tukijoukkoja tai ketään, joka viettäisi aikaa lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastuksen ei tarvitse olla mitään ohjattua toimintaa. Voi harrastaa vaikka lukemista, ulkoilua, pelaamista tai virkkaamista. 

Ei aikuisilla, mutta lapsilla harrastus tarkoittaa käytännössä samaa kuin ohjattu toiminta. Jos lapsi tekee jotain ilman valmentajaa/treenejä niin se ei ole harrastus.

Näinhän se nykyään on, ja se on erittäin huono asia. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa lapset eivät osaa tehdä mitään ilman äitiä, isää, opettajaa tai valmentajaa, ja eniten tilanteesta kärsivät nuo lapset itse.

Tasapainoisin aikuinen kasvaa lapsesta, joka osaa itse ja ystäviensä kanssa rakentaa arkeensa iloa ja mielekkyyttä.

-eri.

Meillä lapsi käynyt melkein päivittäin pelaamassa frisbeegolfia kavereidensa kanssa. Pyöräilevät kirjastolle 1,5km josta saavat lainaksi kiekot ja kenttä on kirjaston vieressä. Parempi kai tuokin vapaa-ajan viete, kuin että pelaisi vaan sisällä päivät pitkät kun kesä on ulkona. Joku voisi kutsua tuota myös harrastukseksi?

Talvella luistelevat yhdessä koulun jäällä. Mutta sitä en luokittelisi harrastukseksi, koska vapaa-ajan luistelu talvella niin kuin kesällä uiminen kuuluu jokaisen lapsen tavalliseen arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi käynyt melkein päivittäin pelaamassa frisbeegolfia kavereidensa kanssa. Pyöräilevät kirjastolle 1,5km josta saavat lainaksi kiekot ja kenttä on kirjaston vieressä. Parempi kai tuokin vapaa-ajan viete, kuin että pelaisi vaan sisällä päivät pitkät kun kesä on ulkona. Joku voisi kutsua tuota myös harrastukseksi?

Talvella luistelevat yhdessä koulun jäällä. Mutta sitä en luokittelisi harrastukseksi, koska vapaa-ajan luistelu talvella niin kuin kesällä uiminen kuuluu jokaisen lapsen tavalliseen arkeen.

Lisään vielä: että viedään lasta sinne rannalle uimaan kyllä iltaisin ja viikonloppuisin on aina joku perheen yhteinen pikkuretki ohjelmistossa. Välillä käydään kiertelemässä pieneläintiloilla ja toritapahtumissa, joskus Serenassa tai kesäteatterissa. Yrittäjänä aikuiset joutuvat kuitenkin myös kesällä tekemään päivällä etätöitä kotona, niin lapsen pitää kehitellä itse myös omia aktiviteettejä lähiympäristössä. Mennä vaikka sinne mustikkaan ja leipoa mustikkapiirakka. Pelaaminen ja takapihalla vähän trampan hyppely ei nyt yksinkertaisesti vain riitä terveeseen lapsuuteen. Jonain vuosina on ollut myös kesäleireillä, tänä vuonna ei ollut, mutta tehtiin yhteinen Ruotsin-risteily ja Tallinnan kylpyläreissu.

Omat vanhempani työnsivät harrastuksiin, jotta olisin mahdollisimman paljon pois kotoa. Osaa harrastuksista jatkoin vielä aikuisiällä, mutta sitten tuli pandemia ja harrastukset menivät tauolle. Tauon aikana tajusin, että en kaivannut harrastuksiani ja nautin elämästäni ilman niitä. Nyt on vierähtänyt jo useampi vuosi, enkä usko, että aloitan ainakaan mitään säännöllistä harrastusta enää koskaan, jos ylipäätään kiinnostun mistään. Olen nimittäin tajunnut, että en ole kovin kiinnostuvaa tyyppiä enkä koe juuri minkäänlaista intohimoa tai innostusta asioita kohtaan. 

Omassa lapsuudessa oli parasta nimenomaan arkena harrastukset, niiden kautta myös uudet kaverit ja ympäristöt. Pääsi kokeilemaan kaikkea hauskaa ja oppimaan. Olisi kyllä ollut surkea lapsuus jos vanhempia ei olisi kiinnostanut elämäni ollenkaan, ja elämä olisi pyörinyt pelkästään kodin ja koulun ympärillä. Jopa kesälomalla! Kaveritkin olisi ollut vain ne samat naapurin lapset, jotka ovat samalla luokalla.

Ilmankos lapsista syntyy introverttejä, jos ei edes yökyläilemään pääse ikinä saatika viettämään rantapäiviä kesällä yleiselle rannalle. Onneksi itse pääsin elämään parasta lapsuutta ja nuoruutta. Kiitos rakkaille vanhemmilleni ja isovanhemmille. Lapsuuden onnelliset muistot ovat kantaneet minua myös aikuisena jos elämä on joskus vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani työnsivät harrastuksiin, jotta olisin mahdollisimman paljon pois kotoa. Osaa harrastuksista jatkoin vielä aikuisiällä, mutta sitten tuli pandemia ja harrastukset menivät tauolle. Tauon aikana tajusin, että en kaivannut harrastuksiani ja nautin elämästäni ilman niitä. Nyt on vierähtänyt jo useampi vuosi, enkä usko, että aloitan ainakaan mitään säännöllistä harrastusta enää koskaan, jos ylipäätään kiinnostun mistään. Olen nimittäin tajunnut, että en ole kovin kiinnostuvaa tyyppiä enkä koe juuri minkäänlaista intohimoa tai innostusta asioita kohtaan. 

Ettei sinulle olisi vain iskenyt masennus? Monelle jää päälle se laiska ja vetelä olotila, jos on liian pitkään itsekseen tekemättä mitään. Mikään ei enää tunnu miltään. Dopamiineja ei saa mistään ja mikään ei kiinnosta. Juttelisin psykologin kanssa asiasta, että mistä tämä taantuminen johtuu. Toki jos nyt aikuisena haluat muuttaa metsään viettämään yksin erakkoelämää niin en sitä toki vastusta. Mutta lapsen ei kuulu elää sellaista elämää. Moni antaakin oman lapsensa huostaan kun ymmärtää, ettei pysty voimavaroillaan tarjota lapselleen parasta lapsuutta ja nuoruutta.

Hän on siis perheen ainoa lapsi ? Jos olisi sisarus niin eipä olisi huolta mitä touhutaan ja joskus tapellaan.

Ja niiden vanhempien joiden pitäisi näitä viestejä oikeasti lukea, niin eivät todellakaan klikkaa keskusteluja auki. Ei heitä kiinnosta mikään muu kun se sohva ja oma kalja. Pelkästään lapsista tai kasvatuksesta puhuminen saa heidät vihaisiksi, eikä asia kuulu kuulemma kenellekään.

t. tapailin joskus isää, joka suuttui kaikesta lapseen liittyvästä. En saanut kysellä lapsen kuulumisia, kokata kasviksia tarjolle, pyytää lasta tekemään mitään kotitöitä, tsempata isää ja lasta harrastamaan yhtään mitään. Molemmat vain pelasivat eikä asiasta saanut puhua tai riita oli valmis kun isä alkoi huutamaan.

Vierailija kirjoitti:

Haluaa. Kotona ja lähellä, omia juttuja. Ei ryhmässä, joukkoejuttuja tai soitin. Koulussa jo kokoonnutaan. Mitä lapsi itse tykkää tehdä.

Ja tämä on ok. Lapsi saa viihtyä kotona ja vaikka omissa oloissa jos niin haluaa. Kaikkia ei ryhmäjutut kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Omassa lapsuudessa oli parasta nimenomaan arkena harrastukset, niiden kautta myös uudet kaverit ja ympäristöt. Pääsi kokeilemaan kaikkea hauskaa ja oppimaan. Olisi kyllä ollut surkea lapsuus jos vanhempia ei olisi kiinnostanut elämäni ollenkaan, ja elämä olisi pyörinyt pelkästään kodin ja koulun ympärillä. Jopa kesälomalla! Kaveritkin olisi ollut vain ne samat naapurin lapset, jotka ovat samalla luokalla.

Ilmankos lapsista syntyy introverttejä, jos ei edes yökyläilemään pääse ikinä saatika viettämään rantapäiviä kesällä yleiselle rannalle. Onneksi itse pääsin elämään parasta lapsuutta ja nuoruutta. Kiitos rakkaille vanhemmilleni ja isovanhemmille. Lapsuuden onnelliset muistot ovat kantaneet minua myös aikuisena jos elämä on joskus vaikeaa.

No jopa nyt taas. Introverttiys (varsinkin lapsilla) on synnynnäinen ominaisuus, eikä siihen mitenkään kasveta.

Yökyläilin lapsena muutaman serkkuni luona ja vanhempani veivät minua ja kahta sisarustani ranoille kesäisin. Miksi rinnastaa nuo jotenkin kummasti harrastuksiin?

Ohjattua harrastusta minulla ei koskaan ollut sillä en semmosta halunnut, uimakoulut olen vaan käynyt. Koulupäivien jälkeen en olisi halunnut tai jaksanut lähteä ohjattuun harrastukseen, sisarusteni kanssa leikittiin, luin, piirsin, väritin yms. 

Uskon että monet lapset ovat tänäkin päivänä saman laisia kuin minä 30 vuotta sitten.