Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsi ei halua harrastaa?
10.08.2025 |
Eli lapseni ei halua harrastaa mitään. Ei ole ikinä halunnut ja on nyt 12v. En toki itsekään harrasta nykyään mitään mutta onko sillä nyt mitään väliä harrastaako lapsi jotain vai ei? Kaikki aina tuntuvat kysyvän ekana lapselta, että mitäs kaikkea sä harrastat. Ja vastaus on aina et pelaan tietokonetta, en tee muuta.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vihannut mitään niin paljoa kuin sitä, että vanhemmat pakottivat harrastamaan joukkueurheilua ja muuta paskaa. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. Halusin istua tietokoneen ääressä ja nauttia elämästäni, mutta piti pelata jotain potkupalloa tai jääkiekkoa vähä-älyisten tollojen kanssa jotka eivät erottaneet Amigaa Nintendosta. Olen tästä vieläkin äärimmäisen katkera, mutta onneksi olen aikusiällä pystynyt ostamaan asuntoni täyteen pelikonsoleita, tietokoneita, ja viihde-elektroniikkaa. Vanhempien luona käyn jouluisin jos huvittaa. Lätkää, jääkiekkoa tms vihaan edelleen pyhän vihan voimalla enkä halua niitä tai mitään muutakaan vastaavaa elämääni millään lailla.
Mitä jos puolisosi haluaa katsoa jääkiekon ja potkupallon MM-kisoja? Raivoatko hänellekin niin kuin kaikille muillekin?
Mutta hyvä kun nautit elämästäsi pelaamalla vain kotona. Eipähän jä
Tietokoneharrastajat eivät naisille tunnetusti kelpaa, siksi keskityn itseeni. Harrastan ja teen vain asioita mitkä itseäni kiinnostavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienemmät lapset eli kehittymässä olevat alle 13-vuotiaat tarvitsevat enemmän harrastuksia ja ohjattua toimintaa kun teinit. Teini-iässä on jo pidempiä koulupäiviä ja aika menee kavereiden kanssa ulkosalla pyörien ja monilla on jo omat mopot ja osataan käyttää julkisia, niin vanhempien ei tarvitse kuskailla koko ajan kaikkialle puistoihin leikkimään ja harrastustunneille. Teinit on jo ehtinyt harrastaa lukuisia lajeja ja osaavat jo kaikenlaista. 13-vuotiaat on jo itsenäisiä, mutta alakoululaiset tarvitsevat vielä vanhempia kuskaamaan harrastuksiin ja sinne uimarannalle.
En harrastanut lapsena mitään. En edes tajunnut, että voisi olla harrastuksia. Kukaan ei ikinä puhunut mistään harrastuksista, olen aika varma ettei kukaan meidän luokalla harrastanut mitään.
Aikuisena olen sitten harrastanut senkin edestä. Nautin suunnattomasti uusista asioista ja olen kokeillut kaikkea laidasta laitaan. Pisin harrastus on kestänyt lähes 15 vuotta ja se onkin niistä kaikista paras.
Vierailija kirjoitti:
En vihannut mitään niin paljoa kuin sitä, että vanhemmat pakottivat harrastamaan joukkueurheilua ja muuta paskaa. Inhosin sitä sydämeni pohjasta. Halusin istua tietokoneen ääressä ja nauttia elämästäni, mutta piti pelata jotain potkupalloa tai jääkiekkoa vähä-älyisten tollojen kanssa jotka eivät erottaneet Amigaa Nintendosta. Olen tästä vieläkin äärimmäisen katkera, mutta onneksi olen aikusiällä pystynyt ostamaan asuntoni täyteen pelikonsoleita, tietokoneita, ja viihde-elektroniikkaa. Vanhempien luona käyn jouluisin jos huvittaa. Lätkää, jääkiekkoa tms vihaan edelleen pyhän vihan voimalla enkä halua niitä tai mitään muutakaan vastaavaa elämääni millään lailla.
Siis tämähän on ainoita oikeita mielipiteitä tässä koko keskustelussa.
Ohjatut harrastukset ovat P A S K A A. Urheiluseurat ovat täynnä ikäluokkansa pahimpia kusipäitä. Urheiluseuroissa pyörivät aikuiset? Arvasit oikein: samaa kusipääsakkia. Jos lapsi ei halua harrastaa, niin uskokaa sitä.
Tietokonepelaajien itsetunto on yleensä huono, tyttöystävää ei saa eikä kavereita, ja syy on aina sama. Vanhemmat ei ole antaneet huomiota ja opettanut elämässä tärkeitä taitoja. Kuten esimerkiksi miten pitää itsestään huolta ja hankkimalla elämyksiä muiden ihmisten kanssa. Ei pelimaailmassa vaan oikeassa elämässä. Miten ulkopuolinen voisi pärjääkään tässä maailmassa? Siksi virtuaalimaailma ei saa olla koko elämä eikä edes niitä tärkeimpiä asioita arjessa ja kesälomassa. Pitää olla paljon myös muuta sisältöä ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun harrastus oli lapsena kirjojen lukeminen ja metsäkävelyt. Äidin mieliksi kävin 2 vuotta balettia ja vihasin joka sekuntia siellä. Sain jo lapsena kuulla ettei mun harrastukset ole oikeita harrastuksia. Ilmeisesti harrastus määritellään tälläisten ihmisten mukaan 1. Siitä pitää maksaa 2. Sen on oltava joukkue juttu 3. Pitää erikseen mennä paikkaan x tekemään sitä.
Pelit voi olla harrastus, mutta jos ne menee elämän edelle se on addiktio.
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepelaajien itsetunto on yleensä huono, tyttöystävää ei saa eikä kavereita, ja syy on aina sama. Vanhemmat ei ole antaneet huomiota ja opettanut elämässä tärkeitä taitoja. Kuten esimerkiksi miten pitää itsestään huolta ja hankkimalla elämyksiä muiden ihmisten kanssa. Ei pelimaailmassa vaan oikeassa elämässä. Miten ulkopuolinen voisi pärjääkään tässä maailmassa? Siksi virtuaalimaailma ei saa olla koko elämä eikä edes niitä tärkeimpiä asioita arjessa ja kesälomassa. Pitää olla paljon myös muuta sisältöä ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.
Muistelen vieläkin kaiholla lapsuuden kesälomia, kun saatoin pelata tietokoneella yöt päivät. Elämäni parasta aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjojen lukeminen on harrastus mutta mikä on metsäkävely? Kävin minäkin pienenä joka päivä metsässä kävelyllä, koska meidän perheessä oli 2 koiraa, ja muutenkin kävin vanhempieni kanssa marjastamassa ja sienestämässä, mutta miksi sanoa kenellekkään, että harrastan metsäkävelyä? Olisin varmaan itsekin ihmetellyt.
Mikset vain sanonut että harrastat lukemista ja liikuntaa. Jos joku kysyy että minkälaisia kirjoja luet ja mitä liikuntaa niin vastaat että niitä nuorten kirjoja erityisesti hevosista tms. ja eniten tykkäät ulkoliikunnasta, erityisesti retkeilystä metsässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepelaajien itsetunto on yleensä huono, tyttöystävää ei saa eikä kavereita, ja syy on aina sama. Vanhemmat ei ole antaneet huomiota ja opettanut elämässä tärkeitä taitoja. Kuten esimerkiksi miten pitää itsestään huolta ja hankkimalla elämyksiä muiden ihmisten kanssa. Ei pelimaailmassa vaan oikeassa elämässä. Miten ulkopuolinen voisi pärjääkään tässä maailmassa? Siksi virtuaalimaailma ei saa olla koko elämä eikä edes niitä tärkeimpiä asioita arjessa ja kesälomassa. Pitää olla paljon myös muuta sisältöä ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.
Muistelen vieläkin kaiholla lapsuuden kesälomia, kun saatoin pelata tietokoneella yöt päivät. Elämäni parasta aikaa!
Kovin on surullista, jos et lapsena paremmasta tiennyt. Muut oli landella ja ulkomailla ja ratsastusleireillä ja uimassa niin sinä teet sitä samaa kotona kuin joka päivä arkenakin. Kukaan ei välittänyt sinusta tai halunnut viettää kesää kanssasi. Kyllä se kuulostaa enemmän surulliselta kuin ilonaiheelta. Anna kun arvaan, vanhemmat ryyppäsivät koko kesäloman niin sait uppoutua ihan luvalla taikamaailmaasi omaan huoneeseen pimeeseen. Toisaalta hyvä juttu, että pääsit piiloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulu on aika rankkaa, ei sitä jaksa lähteä harrastamaan. Jos myöhemmin jokin juttu kiinnostaa voi voimien mukaan .....
"Eikai alkoholistiakaan ruokita viinapullolla. Miksi introverttiä pitäisi ruokkia jättämällä hänet aina yksin? Hyvä ystäväni on ihan kuuluisa näyttelijä, joka pelkää kuollakseen olla esillä ja ihmisten edessä. Käy joka kerta ennen esitystä takahuoneessa oksentamassa pelkästä pelosta ja jännityksestä. Silti rakastaa tehdä sitä ja on siinä menestynyt. Ei kannatta ajatella, että olen nyt synnynnäiseati tällainen eikä siksi kannata mitään edes yrittää tai harjoitella. Voi olla aika silmiä avaava kokemus kun ylittää itsensä, ja se tunne voi olla tuhat kertaa parempi tunne mitä ikinä edes kuvitteli voivansa tuntea."
Ensimmäisessä lauseessa mainitset sairauden (alkoholismi), toisessa lauseessa introverttiyden ja koko lopputeksti koskee esiintymisjännitystä/-pelkoa.
Aika sekavaa settiä. Et selkeästi tiedä introverttiydestä juuri mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain ohjattua ja maksullista (liikunnallista) toimintaa pidetään harrastuksena?
Koska tavoitteeton prseellään istuminen ei ole harrastus, vaikka siinä tuijottaisi ruutua taikka postimerkkiä.
Entä esimerkiksi piirtäminen/maalaaminen, kirjoittaminen tai soittaminen? Eivätkö ne ole harrastuksia, jos niitä tekee omatoimisesti?
Ei, koska ei ole tavoitetta, eikä kehitystä.
Soittamisessa ei kehitystä?
Ei silloin, jos istuu kotona yksinään rämpyttämässä. Teet vaan samat virheet kokoajan, kun kukaan ei ole korjaamassa.
Joillakin on itsekritiikki kehittynyt enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepelaajien itsetunto on yleensä huono, tyttöystävää ei saa eikä kavereita, ja syy on aina sama. Vanhemmat ei ole antaneet huomiota ja opettanut elämässä tärkeitä taitoja. Kuten esimerkiksi miten pitää itsestään huolta ja hankkimalla elämyksiä muiden ihmisten kanssa. Ei pelimaailmassa vaan oikeassa elämässä. Miten ulkopuolinen voisi pärjääkään tässä maailmassa? Siksi virtuaalimaailma ei saa olla koko elämä eikä edes niitä tärkeimpiä asioita arjessa ja kesälomassa. Pitää olla paljon myös muuta sisältöä ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.
Muistelen vieläkin kaiholla lapsuuden kesälomia, kun saatoin pelata tietokoneella yöt päivät. Elämäni parasta aikaa!Kovin on surullista, jos et lapsena paremmasta tiennyt. Muut oli landella ja ulkomailla ja ratsastusleireillä ja uimassa niin sinä teet sitä samaa kotona kuin joka päivä arkenakin. Kukaan ei välittänyt sinusta tai halunnut viettää kesää kanssasi. Kyllä se kuulostaa enemmän surulliselta kuin ilonaiheelta. Anna kun arvaan, vanhemmat ryyppäsivät koko kesäloman niin sait uppoutua ihan luvalla taikamaailmaasi omaan huoneeseen pimeeseen. Toisaalta hyvä juttu, että pääsit piiloon.
Olen tosi surullinen siitä, että minua ei siunattu fahrenheit-huoneenlämpöisellä älykkyysosamäärällä, että osaisin samaistua tuollaiseen perusnormokuhnurin Pirkka Parhaat -elämään. Mutta hyvin osasit arvata lapsuuteni ihan päin persettä. Olet kyllä ihan saatanan pihalla jos kuvittelet, että tietokonepelien vetovoima ei voi perustua muuhun kuin rikkinäiseen perheeseen tai kaverittomuuteen.
Toi ratsastusleiri on kyllä ihan paras. Voi v i t t u, kyllä nyt harmittaa kun en koskaan "päässyt" ratsastusleirille....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien psykologien, terapeuttien ja kasvatuskirjojen mukaan lapsen tulisi harrastaa kehityksen, hyvinvoinnin ja terveyden näkökannalta. En lähde väittelemään ammattilaisia vastaan.
Ihmettelen kyllä vastakommentteja, että kun koulu on niin rankkaa niin ei voi harrastaa mitään mutta pelata saa, jossa psyyke käy vain ylikierroksilla ja silmissä vilisee ja korvissa paukkuu. Sitten raivokohtaus jos kuolit tai et läpäissyt kenttää. Mieluummin menee harrastamaan vaikka sitä kitaransoittoa koulun vastapainoksi ja käy lenkillä. Pelaamiselle jää kotitöiden ja läksyjen jälkeen silti alkaa. Ainakin meidän lapsi pääsee yleensä koulusta 13:15 ja nukkumaanmenoaika on klo 22. Kouluun kävelee 5 minuutissa. Siinä on melkein 9 tuntia aikaa joka päivä tehdä muutakin kuin makoilla sängyllä puhelimen kanssa ja syödä koulun jälkeen. Ei tietenkään saa vain pelata koko aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokonepelaajien itsetunto on yleensä huono, tyttöystävää ei saa eikä kavereita, ja syy on aina sama. Vanhemmat ei ole antaneet huomiota ja opettanut elämässä tärkeitä taitoja. Kuten esimerkiksi miten pitää itsestään huolta ja hankkimalla elämyksiä muiden ihmisten kanssa. Ei pelimaailmassa vaan oikeassa elämässä. Miten ulkopuolinen voisi pärjääkään tässä maailmassa? Siksi virtuaalimaailma ei saa olla koko elämä eikä edes niitä tärkeimpiä asioita arjessa ja kesälomassa. Pitää olla paljon myös muuta sisältöä ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.
Muistelen vieläkin kaiholla lapsuuden kesälomia, kun saatoin pelata tietokoneella yöt päivät. Elämäni parasta aikaa!Kovin on surullista, jos et lapsena paremmasta tiennyt. Muut oli landella ja ulkomailla ja ratsastusleireillä ja uimassa
Ratsastusleiri on kyllä omiin korviin se pahin vaihtoehto. Synnyin ennen peliaikaa. Makasin kesän huoneessani tai takapihalla ja luin. Edelleenkin vihaan landea hevosista puhunattakaan.
Omituista, että on aikuisia ihmisiä, jotka kuvittelevat kaikkien pitävän samoista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös poika ei halunnut harrastaa mitään ohjattua. Kokeiltiin ja ehdoteltiin kyllä kaikenlaista, mutta ei. On introvertti luonteeltaan. Harrasti kyllä kotona esim. piirtämistä, pienoismallien rakentelua, legoja ja tietysti sitä pelaamista. Nykyisin opiskelee jo yliopistossa.
Mun molemmat pojat on myös introvertteja ja harrastaneet kaikkea tuollaista. Mutta myös joukkuelajeja ja ovat niissä tosi hyviä (SM tasoa). Eivät vaan hengaa joukkueen kanssa vapaa-ajalla (kuin joskus). Olen tyytyväinen, että liikkuvat ja oppivat ryhmädynamiikkaa ja poistuvat mukavuusalueeltaan.
Yksinäisten lasten syndrooma tuo pelaaminen. Älkää ihmiset tehkö vain yhtä lasta. Tehkää 0 tai vähintään 2. Ja kasvattaja ne lapset. Älkää jättäkö yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien psykologien, terapeuttien ja kasvatuskirjojen mukaan lapsen tulisi harrastaa kehityksen, hyvinvoinnin ja terveyden näkökannalta. En lähde väittelemään ammattilaisia vastaan.
Vetoat auktoriteettiin, mutta auktoriteettisi ovat pelkkiä humanistipellejä. Palaa sitten asiaan, kun sinulla on esittää empiiristä evidenssiä tuollaisen imperatiivin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Pienemmät lapset eli kehittymässä olevat alle 13-vuotiaat tarvitsevat enemmän harrastuksia ja ohjattua toimintaa kun teinit. Teini-iässä on jo pidempiä koulupäiviä ja aika menee kavereiden kanssa ulkosalla pyörien ja monilla on jo omat mopot ja osataan käyttää julkisia, niin vanhempien ei tarvitse kuskailla koko ajan kaikkialle puistoihin leikkimään ja harrastustunneille. Teinit on jo ehtinyt harrastaa lukuisia lajeja ja osaavat jo kaikenlaista. 13-vuotiaat on jo itsenäisiä, mutta alakoululaiset tarvitsevat vielä vanhempia kuskaamaan harrastuksiin ja sinne uimarannalle.
Mitä ihmettä? Olen valmentanut junioriurheilijoita reilu parikymmentä vuotta ja kyllä edellisessäkin seurassa valmennusryhmäni 9-11 vuotiaat pojat tuli ihan itse treeneihin, yleensä pyörällä.
En taatusti mene itseäni nöyryttämään itseäni salille muiden pilkattavaksi, enkä toisaalta edes halua parisuhdetta (salilla käynnille ei ole tarvetta). Kavereita ei ole.