Miksi palstamiehet tuntuvat vihaavan kahviloita, ravintoloita ja matkustelua?
Miten jokin niin tavallinen ja lähtökohtaisesti miellyttävä asia kuin hyvä ruoka ja juoma tai uusien paikkojen näkeminen voi herättää niin paljon ärtymystä? Miksi ette halua nauttia hetkistä hyvässä seurassa hyvän ruuan ja juoman äärellä ja eikö teistä ole antoisaa nähdä uusia maisemia, tutustua vieraisiin kulttuureihin, maistaa erilaisia ruokia ja ylipäätään kokea jotain uutta? Puhumattakaan siitä, miten tärkeää on joskus vain irtautua arjesta ja rentoutua.
Kommentit (1070)
1. Ei ole rahaa tehdä sitä
2. Eivät osaa keskustella asioista, joten heille se on ruoan mättämistä suuhun mahdollisimman nopeasti ja pois.
Olettaisin että sen takia etteivät tunne oloaan siellä mukavaksi. Ehkä syrjäytyneenä ei osaa enää käyttäytyä tuollaisilla paikoilla niin pistää kiusallisesti silmään 🤔
Siksi, että en ole mieslapsi jolla jippii -jahuu.-jutut ovat elämän kohokohta.
Mielummin mökötän rauhassa ja hiljaisuudessa luonnon sylissä yksinäni. Tuo kaikki tarpeeton paska, millä tyhjäpäiset ihmiset kuvittelevat hankkivansa elämänsä sisältöä, on nähty tuhannesti.
Ei osata toimia kahvilassa tai ravintolassa, ei ole rahaa. Ei ole kielitaitoa eikä osata toimia ulkomailla. Eikä ole rahaa.
Rahat sijoitetaan eikä tuhlata.
ketä tuhlailukulttuuri jaksaa kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että en ole mieslapsi jolla jippii -jahuu.-jutut ovat elämän kohokohta.
Mielummin mökötän rauhassa ja hiljaisuudessa luonnon sylissä yksinäni. Tuo kaikki tarpeeton paska, millä tyhjäpäiset ihmiset kuvittelevat hankkivansa elämänsä sisältöä, on nähty tuhannesti.
Meinaat että nuo sulkee pois toisensa? Minä nautin fine diningista siinä missä nokipannikahveista ja trangialla tehdystä ruoasta.
En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka eivät löydä mistään maailman maasta mitään mielenkiintoista. Miten voi olla mahdollista, että koko valtava ja monimuotoinen maailma ei herätä pienintäkään uteliaisuutta? Jos ei turistikohteet kiinnosta niin maailmassa on silti vaikka kuinka paljon nähtävää ja koettavaa ja voi kokeilla esim luontomatkailua, seikkailumatkailua, kiertää pieniä kyliä jne. Jos mikään ei kiinnosta, silloin ongelma ei ole paikoissa, vaan omassa asenteessa.
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että en ole mieslapsi jolla jippii -jahuu.-jutut ovat elämän kohokohta.
Mielummin mökötän rauhassa ja hiljaisuudessa luonnon sylissä yksinäni. Tuo kaikki tarpeeton paska, millä tyhjäpäiset ihmiset kuvittelevat hankkivansa elämänsä sisältöä, on nähty tuhannesti.
Vaikutat tosi ihanalta ja sellaiselta johon olisi mukava tutustua.
NOT.
Nautin mieluummin luonnossa olemisesta, luonnossa liikkumisesta ja luonnon tarkkailusta. Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut luonnosta. Matkustaminen mökille luontoon on mielestäni mielenkiintoisempaa kuin turistirysään ulkomaille meneminen.
Typerää rahan tuhlausta turhaan ylihintaiseen hetkelliseen asiaan.
"Miksi tuntuvat"
Tää on vain sun pienen pienen pääsi sisällä tapahtuvaa ajatuksenkulkua. Miehet eivät liity tähän mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Hedonistinen herkuttelu = vieraisiin kulttuureihin tutustuminen.
Ruoka on yksi kulttuurin tärkeimpiä puolia. Se kertoo alueen historiasta, arjesta, uskonnosta, ilmastosta ja ihmisistä. Ja bonusta siitä, että se on hedonistista.
Lihavat ja huonokuntoiset palsta"miehet" ovat parhaimmillaan suljetuissa tiloissa, joissa ei ole paljoa ihmisiä. Peräkammarin hiljaiset äidin pojat, eivät ole tottuneet tämän ajan menoihin.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka eivät löydä mistään maailman maasta mitään mielenkiintoista. Miten voi olla mahdollista, että koko valtava ja monimuotoinen maailma ei herätä pienintäkään uteliaisuutta? Jos ei turistikohteet kiinnosta niin maailmassa on silti vaikka kuinka paljon nähtävää ja koettavaa ja voi kokeilla esim luontomatkailua, seikkailumatkailua, kiertää pieniä kyliä jne. Jos mikään ei kiinnosta, silloin ongelma ei ole paikoissa, vaan omassa asenteessa.
Henkisesti kuollut jo teininä. Autopilotilla mennään mikä mennään
Vierailija kirjoitti:
Typerää rahan tuhlausta turhaan ylihintaiseen hetkelliseen asiaan.
Et ymmärrä elämyksistä mitään. Taidat olla hieman tylsämielinen.
Monella se taitaa olla rahasta kiinni. Ei sillä ettei ulkomaille kiinnostaisi lähteä mutta turha sitä matkustelua on johonkin Tinderiin laittaa kiinnostuksen kohteeksi jos siihen ei kykene. Englannin puhuminen luonnistuu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
1. Ei ole rahaa tehdä sitä
2. Eivät osaa keskustella asioista, joten heille se on ruoan mättämistä suuhun mahdollisimman nopeasti ja pois.
Laitatko vielä ne asiat joista eivät "osaa" (luetaan tahdo) keskustella? Oman kokemukseni perusteella miehet kyllä keskustelevat sujuvasti keskenään.
En ole mies enkä varsinaisesti vihaa noita asioita, mutta minusta nuo ovat persoonattomia asioita ja pohjautuvat lähinnä kuluttamiselle. Jos uusi ihminen kertoisi noita asioita ensimmäisenä itsestään, skippaisin.
Koska valtaosa näistä kahviloista ja ravintoloista, joihin naiset haluavat mennä, ovat jonkun sortin somehittejä.
Siellä pitää sitten jonottaa tosi kauan ja syödä maksimissaan keskinkertaista ruokaa ja esittää "onhan tää ihanaa ja parhautta", ihan vaan naista miellyttääksesi. Tärkeintä on postata someen että täällä ollaan ja ihanaa oli. Olen monessa somehittiravintolassa käynyt ja todennut että somekohu saa näköjään eltaantuneen salaatinkin maistumaan naisten suussa kultahippusilta.
T. Itsekin kokki
Hedonistinen herkuttelu = vieraisiin kulttuureihin tutustuminen.