Mies raivostuu ihan tavanomaisista asioista

Vierailija kirjoitti:

Onnea. Lapsesi kärsii koko loppuelämänsä sympaattisen hermoston ylikuormituksesta ja keho on jatkuvassa hälytystilassa.

Komppaan tätä. Oon nyt n. 40v, mutta vastaavantyyppisen isän lapsi. Lisäksi syyllistyn helposti kaikesta, koska kaikki oli aina muiden vikaa (läheisten), jos faijalla oli joku ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selitättekö vielä, miten ne lapset pelastetaan tuollaiselta isältä? Te jotka sanotte että pelasta edes lapset. Haluan kuulla pelastamiseen jonkun konkreettisen, Suomen lain ja oikeuskäytännön mukaisen keinon, joka on käytännössä mahdollista toteuttaa. 

 

Naisenhan on ihan helppo pelastaa itsensä tuollaiselta mieheltä. Sen kun eroaa. Mutta mites ne lapset siis pelastetaan?

Tähän kaivattaisiin vielä vastausta!

2 asiaa: lapsi nauhoittaa puhelut ja lspsi soittaa poliisille tai lastensuojeluun, joka räyhäämisestä.

En ikinä katsoisi tuollaista käytöstä omassa kotonani. En siis ikimaailmassa. Mies lääkäriin tai ero. 

Mulla oli toi vaiva. Raivostuin pienistä. Lopetin työssäkäynnin kokonaan. Jätin alkoholin ja lihan ruokavaliosta pois ja liikuin 6 viikossa joka päivä 4 h. Olen nyt parempi iskä ja leppoinen. Vaimokin oli tyytyväinen, mutta halusi että käyn töissä. Aloitin taas tuöelämän ja olin jälleen raivohullu. Noh, erosin vaimosta ja työelämästä ja olen taas parempi isä lapsilleni. Työelämä köytännössä rikkoi perheen.

 

t. Ei koskaa enää töitä m47

Vierailija kirjoitti:

Onhan se mies muuten aivan ihana,  sinä pelkään suunnattomasti, että et enää löydä uutta kumppania ja miten sinä pärjäisit taloudellisesti jne ... joten johan tuollaisia pikkuisia ärhentelyjä sietää.

4:lta kysyisin, mikä mahtaa tuossa tilanteessa olla se "muu keino", jota et viitsinyt mainita?

Kallonkutistaja, rauhoittava lääkitys nyt ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen tähden tee jotain! Itse olen narsistin lapsi ja joudun nyt käymään kaiken läpi, että pääsen eroon kaikesta siitä, mitä sain niskaani lapsena. Tuossa on vähän sitä samaa turvattomuuden tunnetta ja munankuorilla kävelyä, koti ei ole turvallinen paikka vaan pitää varoa tekemästä tai sanonasta mitään väärää, ettei isä hermostu :/ Itse toivoin, että toinen vanhempani olisi ottanut paikkansa vanhempana ja ollut puolellani, kun nasse kävi kuumana. Olisi opettanut, mikä on oikein ja väärin, että kelpaan sellaisena kuin olen. Puhu miehelle, kerro miten pelottava hän on suuttuessaan ja ettei teillä kummallakaan ole turvallinen olo kotona. Että noin toimimalla lapsi oppii pelkäämään isää, jonka kuitenkin pitäisi olla se turva ja tukimuuri. Ja kysy myös, muistaako, miltä itsestä lapsena tuntui kun oma isä toimi samalla tavalla. Vähänkään kehityskelpoinen kyllä tajuaa asian. 

<

Anoppini aina hokee, et mies on hyvä kun ei lyö, petä tai juopottele. Aika pienet vaatimukset siis. Nykyään vaaditaan muutakin, inhimmillisyyttä ja läsnäoloa. Ilman huutoa tai pelkoa.

Vierailija kirjoitti:

Miettii vaan että jos tollanen saa dementian ja viimeinenkin jarru lähtee, alkaa nyrkit heilua.

Voi olla tai sitten ei. Dementian myötä tulevaa käytöstä ei voi ennustaa.

Oma appeni oli läheisille tosi raskas. Huusi ja raivosi. Vaimolleen ja pojilleen. Hänen ärinöitään sain minäkin joskus kokea. 

Dementian iskiessä hän muuttui lempeäksi. Vaimolleenkin kertoi ensimmäisiä kertoja, kuinka paljon rakastaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa kamalalta. Odotin rähjäämisellä, että olis raivonnut, uhkaillut, riehunut jostain väärinpäin kenkähyllyyn laitetusta kengästä.

Mutta siis mies putsasi mansikoita pakkaseen ja turhautui, kun muut vaan mussuttaa marjoja ympärillä eikä tarjoudu spontaanisti olemaan edes vähän avuksi? (Mikä muuten tuossa tilanteessa olisi ihan kohteliasta kysyä, että voinko auttaa).

Mies ostanut vahingossa vääränlaista kalaa kaupasta, jonka kuitenkin putsannut itse parhaansa mukaan ja tehnyt siitä ruuan perheelleen, jolloin perheen lapsi valittaa ettei voi syödä sitä, kun oli pari ruotoa (kyseessä sen ikäinen lapsi, että tarjoutuu jatkossa itse ostamaan kalansa). Kyllä minäkin loukkaantuisin lapsen kiittämättömästä käytöksestä. Ehkä mies vähän ylireagoi, mutta kyllä se kertoo vähän siitäkin, että siinä menee raja. 

Minusta sinun ja lapsen olisi hyvä vähän miettiä omaa käytöstänne noissa tilanteissa. Tok

En tiedä apn lapsen ikää, mutta...

Olimme aikoinaan äitini ja lasten kanssa joka kesä risteilyllä. Lähes kuus vuotias poikani erään kerran sai kyyneleet silmiin ja itkun kurkkuun, kun häntä harmitti, ettei voinut ravintolassa maksaa, kun oli kuitenkin ainoa "mies" porukassa. Äitini huomasi sit antaa rahat pojalle, joka "hoiti sit laskun". Kyllä ne lapset nuorinakin ymmärtävät, et joku maksaa ja se vois olla myös tää lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapa kamalalta. Odotin rähjäämisellä, että olis raivonnut, uhkaillut, riehunut jostain väärinpäin kenkähyllyyn laitetusta kengästä.

Mutta siis mies putsasi mansikoita pakkaseen ja turhautui, kun muut vaan mussuttaa marjoja ympärillä eikä tarjoudu spontaanisti olemaan edes vähän avuksi? (Mikä muuten tuossa tilanteessa olisi ihan kohteliasta kysyä, että voinko auttaa).

Mies ostanut vahingossa vääränlaista kalaa kaupasta, jonka kuitenkin putsannut itse parhaansa mukaan ja tehnyt siitä ruuan perheelleen, jolloin perheen lapsi valittaa ettei voi syödä sitä, kun oli pari ruotoa (kyseessä sen ikäinen lapsi, että tarjoutuu jatkossa itse ostamaan kalansa). Kyllä minäkin loukkaantuisin lapsen kiittämättömästä käytöksestä. Ehkä mies vähän ylireagoi, mutta kyllä se kertoo vähän siitäkin, että siinä menee raja. 

Minusta sinun ja lapsen olisi hyvä vähän

"Edelleenkään en tiedä tapauksesta enempää. Mutta miettikää aselmaa, jos rähjääjä noissa esimerkeissä olisi perheen äiti? Löytyisikö ymmärrystä ja selityksiä helpommin? Kuten se turhautuminen siihen, että kaikkensa yrittää mutta mikään ei riitä ( Usein virheellinen oletus joka lähtee lähinnä kuormittumisesta ja uupumisesta)  

Sen ilmaisu naisille on sallitumpaa kuin miehille? Ymmärrättävää sekin, koska miehen ärhentely nähdään usein syystäkin tuhoavampana kuin naisen."

Minusta äidin huuto on pahempi, kuin isän. Ei sekään ehkä ole reilua, että näin ajattelen. Se kun pitää sisällään ajatuksen, että äiti on se turvallinen ja isä voi sit olla vähän epävakaampi. 

Mutta aina, kun kumman tahansa vanhemman huuto saa lapsen itkemään ja pelkäämään, menee pieleen. Se järkyttää perusturvallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selittäkää miten ero olisi hyvä ratkaisu? Väitätte, että siinä lapsi saisi vihdoin rauhallisen kodin, jossa ei tarvitse pelätä. No niin saisikin, joka toinen viikko. Ja joka toinen viikko kodin, jossa joutuu pelkäämään entistä pahemmin, kun äiti ei ole siellä turvana. Eli kyllä lapsen elämä tuossa menisi vielä pahemmaksi ja vielä ahdistavammaksi. Ne joka toiset viikot äidin rauhallisessa kodissakin tulisi menemään sitä isäviikkoa pelätessä.

Minä olen tehnyt selväksi lapsille, että voi kertoa jos isän luona on ahdistavaa, ja exälle, että jos ei osaa käyttäytyä, alan yh:ksi. Tähän mennessä exä on ainakin tsempannut lasten kanssa ja kaikki on mennyt hyvin.

Olen kuullut tällaisesta ennenkin. Ehkä ero toisille on sen verran herättävä, et itsereflektio alkaa toimia.

Autisti se on

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus laittoi miettimään sitä, miten tärkeää on osata pitää puolensa. Kun joku ärjymällä räyhää, niin sinä ärähdät takaisin. Suutut. Näytät että minulle (ja lapsille) ei puhuta tuolla tavalla. Joku kypsempi persoona voisi tietysti sanoa että jämäkkä sanominen ja itse rauhallisena pysyminen olisi tärkeää, mutta yleensä nämä perhettään tyrannisoivat tyypit pitävät rauhallisuutta ja viilipyttymäisyyttä lammasmaisena alistuvuutena. Vaikka kuinka sulla olisi se looginen ja järkevä pointti. Ei, on syytä opetella se selkärangasta heti ilmoille tuleva vastaärähdys.

Ap:n esimerkeistä huomaa, että siellä perhe jo munankuorilla kävelee niin hiljaisesti, ettei edes uskalleta sanoa reaktion pelossa että "hei, osta mieluummin sitä ruodotonta kalaa" tai "syödään ensin, niin sulla on sitten paremmin tilaa laittaa ne mansikat". Siis sellaista ihan normaalia keskustelua vältetään, minkä seurauksena tyranni sitten marttyyrina p

Tämä niiin totta. Olen itse ollut yliherkkä (mitä se yli tässä nyt tarkoittaakaan) lapsi. Ja toki se herkkyys seuraa aikuisuuteen. Vaistoan ihmisten mielialat ja pidätetynkin kireyden ym. aggression. Teki minusta nuorempana puolustuskyvyttömän. Eli henkisesti minun ylitseni käveltiin.

Lasten myötä kehittyi se leijonaemo. Jo se pelkkä asennemuutos muutti kaiken. Kerroin jo aiemmin tiukasta apesta, jota kaikki varoivat. Minulta riitti pelkkä katse tiukassa tilanteessa, hän sulki suunsa ja muutti täysin suuntaa. 

Sama muutos tapahtui avioliitossa. Toisinaan sanon kovaa takaisin, toisinaan riittää vaan asenne, et mun yli ei kävellä. Huutaa ei tarvitse. Se varmuus kumpuaa sisältä. Huutaja on omalla kohdallaan jo menettänyt pelin.

Vierailija kirjoitti:

0/5

Keksitty juttu

Mitä väliä, kun muut kommentit ovat aitoja?

Kyllä välillä vaan kaikki ottaa päästä ja lapselle voi sanoa että isä on väsynyt. Kun miehesi oikeasti on väsynyt ja vastoinkäymiset tuntuu isommilta kuin on

Kokemuksesta voin kertoa ja kompata muita tässä ketjussa, että lapseesi jää tuosta huutamisesta ihan hirveät traumat ja mahdollisesti kokemus ettei kukaan (äitikään) suojellut tai puolistanut häntä.

Tuosta voi seurata vaikka sitten mitä lapsesi resilienssistä ja saamastaan tuesta riippuen: mm. masennusta, addiktio-ongelmia (päihteet, pelit...), sosiaalista eristäytymistä ja pelkoa, epämääräistä ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta, huono itsetunto, masennusta. Altistaa myös hyväksikäytölle ja väkivaltaiseen suhteeseen jäämistä sitten teininä tai aikuisena, jos ei opi minkälainen käytös on ok puolisolta (tai keltään ) ja minkälainen ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se mies muuten aivan ihana,  sinä pelkään suunnattomasti, että et enää löydä uutta kumppania ja miten sinä pärjäisit taloudellisesti jne ... joten johan tuollaisia pikkuisia ärhentelyjä sietää.

4:lta kysyisin, mikä mahtaa tuossa tilanteessa olla se "muu keino", jota et viitsinyt mainita?

Kallonkutistaja, rauhoittava lääkitys nyt ainakin.

Mieluummin ensin perusteelliset labrat ja hormoonit tasapainoon. Sitten toki terapia ym.

Isän huutaminen ei ole niin paha asia, kuin äidin huutaminen.

Onkohan miehesi nepsy?

Onko hänellä verensokerit kunnossa?

Onko miehelläsi työstressiä?

Annatko tarpeeksi?

Olen kestänyt tätä raivoamista jo 35 vuotta, mutta rakastan miestäni.

Kyllä miesten ja varsinkin isien rima on matalalla 🙄🤮

Mun isä ei ole ollut koskaan fyysisesti väkivaltainen, joten en usko, että sun ukkosikaan sitä tulee olemaan. Pyytäisin kuitenkin sinua miettimään, että mitä tuollainen käytös tekee lapsesi itsetunnolle ja onanarvontunnolle. Itse olen joutunut käymään terapiassa useita vuosia. Olisin niin toivonut, ettei koko saan tarvitse pelätä. Vielä näin 60-vuotiaana pelkään sukujuhlia, koska kyllä se isä jossain vaiheessa suuttuu monestakin asiasta.

Lohiepisodista kysyisin, että miehenkö rahoilla teillä eletään? Miksi et sanonut, että mies voi toki olla ostamatta valitsemaansa ruotoista lohta, mutta sinä ostat tulevaisuudessakin lohta lapselle ja sulle. Mies olkoon ilman, jos haluaa. Jos nimittäin mies päättää mitä ostetaan, on kyseessä todennäköisesti myös taloudellinen väkivalta.

Tai kun seuraavalla kauppareissuilla, jos mies on lohta nappaamassa, niin kovasti ääneen puhut siitä, että lohtahan ei osteta, koska mies niin huutamalla päätti.

Listaisin ärhentelyt esim. viimeisen kuukauden aikana. Sopisin lapsen kanssa, että pidetään ärhentelynäytös. ( Siksi sopisin, ettei muksu pelästy.) Näytät miehelle muutaman kerran, miltä tuntuu, kun yhtäkkiä toinen suuttuu. Etukäteen kurjoitat, että nämä on näytöksiä. Näin ei mies voi syyttää, että käyttäydyt samoin. Sen jälkeen lasta miehen käytöksestä käteen, ja vaatimus tälle muuttaa käytöstään. Jos ri muuta, niin yksin voi ärhennellä. Sulla on velvollisuus äitinä huolehtia lapsesi hyvinvoinnista.

Voi että tämä kommentti ja sen saamat yläpeukut saivat vereni kiehumaan vai että henkinen väkivalta ei ole niin paha asia kuin fyysinen? Ei varsinkaan kun se on MIEHEN tekemää. Olen itse tällaisen raivohullun lapsenlapsi. Äiti ja muut naiset pappani ympärillä käyttivät kaiken energiansa hänen leppyyttämiseen. Äidistäni kasvoi kynnysmatto, jolla ei ole identiteettiä. Terapiassa olen minäkin joutunut käymään 3 v. Ja pappani syntyi vasta sotien jälkeen joten sotatraumoilla hänen käytöstään ei voi perustella. Hemmoteltu suurten ikäluokkien kakara.

Ja sinulla on velvollisuus äitinä huolehtia lapsesi hyvinvoinnista eroamalla tuollaisesta vaarallisesta raivohullusta. Miesten kohdalla henkinen väkivälta ei yleensä jää siihen, nyrkit ja seks. väkivalta tulevat jossain vaiheessa kuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se mies muuten aivan ihana,  sinä pelkään suunnattomasti, että et enää löydä uutta kumppania ja miten sinä pärjäisit taloudellisesti jne ... joten johan tuollaisia pikkuisia ärhentelyjä sietää.

4:lta kysyisin, mikä mahtaa tuossa tilanteessa olla se "muu keino", jota et viitsinyt mainita?

Ööh no vaikka koittaa tehdä asialle jotain?! En ymmärrä miten ihmiset ajattelevat ekana eroa kun on vaikeaa. Ei ihme että parisuhteet eivät kestä kun ratkaisuna on aina ero.

Et sinä tiedä, miten paljon on avioliittoja ja parisuhteita, joissa vaan yritetään ja yritetään "tehdä asialle jotain," eikä mikään johda mihinkään toivottuun tulokseen.

Sitten kun on lopulta pakko lopettaa koko suhde, niin tulee sinun kaltaisesi mäkättäjä, joka taivastelee, että parisuhteet ei kestä, kun ratkaisuna on aina ero.

Itsekin kärsin kymmenen vuotta ja yritin "tehdä jotain.". Kaikki valui hiekkaan.  Toinen lupaili muuttaa käytöstään mutta ei muuttanut.  Keskusteltiin, etsittiin keinoja.  Aivan turhaa.  Ei ihmisen perusluonne muutu.  Negatiivinen asenne kaikkeen vain kasvoi.  Minä olin kuulemma syypää, kun en ymmärtänyt.  Tuo minun ymmärtämättömyyteni oli hänellä aina ensimmäisenä ( ja ainoana) selityksenä.  Ei osannut kertaakaan määritellä, mitä minä en hänen mielestään ymmärtänyt.  

Lopulta "ymmärsin," että tyhjän saa pyytämättäkin, niinkuin vanha kansa on sanonut.  Jos ihminen ei osaa muuta kuin meuhkata, niin meuhkatkoon seinille.  Elämäni paras päätös.

Nyt olen ollut jo kauan naimisissa tavallisen mukavan miehen kanssa ja elämä sujuu hyvin.  

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella erikoiselta jos lapsi on niin vanha että voi itse maksaa kalansa kun haluaa syödä mutta sitten itkee mitättömistä asioista.

Mitä erikoista tuossa nyt on. Nykyisin nuoret itkevät kaikkialla, työpaikoillakin tulee heti itku kun joku asiakas on pahalla päällä. Kaikkialla itketään pikkuasioista, kai siinä kyynelkanavat puhdistuu.