Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Kotipalvelulle voi antaa kotiavaimen niin pääsevät sisään omineen. Ei tarvita mitään sovelluksia. Jos ei avaimet riitä niin teettää lisää niin voi antaa ruuan tuojillekin ym ketkä vakituiseen käyvät. 

Meillä isä soitteli jopa yöllä lapsilleen koska hoitaja oikein tulee. No ei ollut aavistustakaan. Hoitajilla oli aikataulut, jotka venyivät päivästä riippuen. Sovellus aikaseirantaan olisi hyvä. 

Isän hoitajilla oli tietenkin avain. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset ovat raskasta seuraa, kaikki pitää tehdä heidän ehdoillaan ja silti narisevat ihan kaikesta ja pilaavat kaikkien tunnelman. 

Tämä. Minä rakastan vanhempiani ja yritän nähdä niitä mahdollisimman usein, mutta on tosi raskasta kun äiti valittaa aina kaikesta ja kääntää kaiken negatiiviseksi ja haukkuu koko ajan isääni. Tässä on vuorovaikutus mennyt 50 vuotta aina äidin ehdoilla enkä enää oikein hyvin jaksa sitä, että minä olen aina se, joka sopeutuu. 

Miehen vanhemmat taas ovat toisella tapaa raskaita: eivät puhu koskaan mistään muusta kuin itsestään. Edes ajankohtaisista asioista ei voi puhua, kun haluavat vaan puhua omista pikku puuhistaan, siis siitä että tiistaina tiskasin astiat ja pesin pyykit ja kävin kakalla jne. 

Jos on kovin yksinäinen, on usein aika hyvä idea katsoa peiliin ja miettiä millaista seuraa on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha on itsekeskeisyyden seuraus, ei yksinäisyyden.

Tuo ei ole totta. Nimenomaan yksinäisyys aiheuttaa pahaa. Mitä varten olla elossa, jollei kukaan enää välitä. 

Yksinäisyyskin on itsekeskeisyyden seurausta. Ihminen, joka elää muita ajatellen, saa aina seuraa. Vanhuskin voisi olla seurakunnan toiminnassa mukana ja yrittää tuoda iloa muille ja saada sitä kautta ystäviä tms. 

Parasta lääkettä yksinäisyyteen on miettiä, miten voisi muita ilahduttaa. Menee vaikka keräämään roskia tienposkeen ja kyllä jokainen koirantaluttaja pysähtyy juttelemaan. Muutenkin vanhusten olisi syytä lähteä sieltä kotoa enemmän liikenteeseen eikä vaan kykkiä odottamassa, että seura tulee luo. Vähäkin liikuntakyky menee, ellei sitä käytä. Ei pidä aina odottaa että joku tulee taluttamaan ja hyysäämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omin itse muutama vuosi sitten yön yli päivystyksessä tarkkailussa ja siinä samalla tuli nähtyä miten tyylikkäästi vanhus voi hyppyyttää samalla paikkakunnalla asuvia lapsiaan. 

Vanhus oli tuotu ambulanssilla sairaalaan sydänkohtausepäilyn vuoksi. Ambulanssin oli keskellä yötä soittanut tytär, jonka vanhus oli ensin herättänyt. Samainen tytär tuli hakemaan vanhusta aamuyöllä, kun mitään hätää ei ollutkaan. Vanhus soitteli myös muille lapsilleen aamuyöllä. 

Sydänkohtaus olikin närästys, johon oli lääkitys, mutta sitä vanhus ei ollut ottanut. Lapsilleen hän asian kommunikoi... Ei tälle täällä voida tehdä mitään, tulkaa hakemaan pois. Ei sanaakaan närästyksestä, eikä lääkkeen ottamatta jättämisestä.

Siinä valvoi moni lapsi keskellä työviik

Kyse ei ollut siitä, että olisi mennyt päivystykseen "turhaan", vaan siitä että herättelee lapsensa keskellä yötä useampsan kertaan. Eikä edes kerro, mikä oli syynä, vaan antaa ymmärtää että enää ei voida tehdä mitään. 

Sinne päivystykseen pääsee tarvittaessa ihan ambulanssilla, jos on hätä ja Kela taksilla pääsee sitten takaisin kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset ovat raskasta seuraa, kaikki pitää tehdä heidän ehdoillaan ja silti narisevat ihan kaikesta ja pilaavat kaikkien tunnelman. 

 

Tämä. Minä rakastan vanhempiani ja yritän nähdä niitä mahdollisimman usein, mutta on tosi raskasta kun äiti valittaa aina kaikesta ja kääntää kaiken negatiiviseksi ja haukkuu koko ajan isääni. Tässä on vuorovaikutus mennyt 50 vuotta aina äidin ehdoilla enkä enää oikein hyvin jaksa sitä, että minä olen aina se, joka sopeutuu. 

Miehen vanhemmat taas ovat toisella tapaa raskaita: eivät puhu koskaan mistään muusta kuin itsestään. Edes ajankohtaisista asioista ei voi puhua, kun haluavat vaan puhua omista pikku puuhistaan, siis siitä että tiistaina tiskasin astiat ja pesin pyykit ja kävin kakalla jne. 

Jos on kovin yksinäinen, on usein aika hyvä idea katsoa peiliin ja miettiä millaista seuraa

Näillä tyypeillä sieltä heidän omasta peilistään näkyy yleensä vain minut on hylätty / minulla on paskat lapset. Mitään käsitystä oman toiminnan vaikutuksesta muihin ei ole. 

-ohis

Oma rauha on oikeastaan hyvä juttu, miksi siitä väkisin väännetään negatiivisesti yksinäisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotipalvelulle voi antaa kotiavaimen niin pääsevät sisään omineen. Ei tarvita mitään sovelluksia. Jos ei avaimet riitä niin teettää lisää niin voi antaa ruuan tuojillekin ym ketkä vakituiseen käyvät. 

Ei ollut ylimääräisiä avaimia, kun turvapalvelukin tarvitsi yhdet. Ja kuten sanoin, äidillä oli kotihoito vain loppuvaiheessa eli kun oli jo saattohoidossa ja eli enää 3 viikkoa. Sekin pidempään kuin oli arvioitu. Saattohoitopäätöksen tehneen lääkärin arvio oli vain yksi viikko. 

Kotikulmilla laittavat oman lukkonsa oveen joka toimii läpykällä, yksineläjille ainakin.  Ottivat pois kuoleman tultua.

Täällä ei tuollaista edes ehdotettu. Saattohoitopäätös tehtiin, kun äiti ei enää syönyt eikä juonut. Lääkärin arvio tosiaan oli, että äiti elää enää korkeintaan viikon. Viikossa ei välttämättä olisi edes ehditty laittaa mitään omia lukkoja mun vanhempieni oveen. 

Vierailija kirjoitti:

Suomi on yksinäisten maa, syitä kylmä ilmanala (=masennus, itsetuhoisuus, "kylmä sydän" eli ei empatiaa), introvettiyteen taipuvainen kansanluonne, solidaarisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen poissaolo. Lisäksi kuplaantuminen ja some lisäävät yksinäisyyttä. Etätyö ja -opskelu. Perhekoot pienet, ei varaa kodeissa ylimääräiselle huoneelle esim.vanhusta varten. Kaikki yhteiskunnan rakenteet vahvistavat yksinäisyyden lisääntymistä. Surullistahan se on. Mikä avuksi? Yhteisöllinen asuminen voisi olla ratkaisu (siis tyyliin Tyttökullat) ja vapautuvat asunnot kohtuuhinnalla nuorille. Asumisen hinnan kohtuullistaminen voisi lisätä syntyvyyttäkin. Vai meneekö rahan ahneus yhteisöllisyyden edelle Suomessa? Pelkään pahoin, että kyllä. 

 

Ensinnäkin, aikoinaan 60-luvulta lähtien suomalaiset nuoret menivät joukoittain Ruotsiin Volvobaanalle töihin, sekä hitsareiksi telakoille. Siellä oli jos jonkinlaista suomea puhuvaa persoonallisuutta. Yksi asia oli varma, jos joku oli huseerannut tilinsä, niin muut vippasivat, että pärjäsi seuraavaan tiliin, jopa jos kadulla pyysivät toiselta tuntemattomalta finskalta, niin heti tuli ja varmistus, että pärjäätkö varmasti seuraavaan tiliin mutta tässä sulle, että saat ruokaa. Miettikääs tätä :))) 

Vierailija kirjoitti:

Oma rauha on oikeastaan hyvä juttu, miksi siitä väkisin väännetään negatiivisesti yksinäisyyttä?

On vanhuksia, jotka eivät enää pärjää kodeissaan, kunnat ovat sulkeneet vanhainkotejaan. Nykyisin hoitokoteihin pääsee lähinnä siinä kunnossa, että olet lähes liikuntakyvytön tai todella sekaisin.

Kun on liian terve sairaalaan, mutta liian sairas kotiin on ongelmissa.

Samaan aikaan "virallinentotuus" väittää, että kaikki vanhukset haluavat olla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma rauha on oikeastaan hyvä juttu, miksi siitä väkisin väännetään negatiivisesti yksinäisyyttä?

On vanhuksia, jotka eivät enää pärjää kodeissaan, kunnat ovat sulkeneet vanhainkotejaan. Nykyisin hoitokoteihin pääsee lähinnä siinä kunnossa, että olet lähes liikuntakyvytön tai todella sekaisin.

Kun on liian terve sairaalaan, mutta liian sairas kotiin on ongelmissa.

Samaan aikaan "virallinentotuus" väittää, että kaikki vanhukset haluavat olla kotona.

Tämä on kyllä ihan totta, mutta tuossahan ei olekaan kyse yksinäisyydestä vaan avuntarpeesta ja  riittämättömästä avun saannista. Vanhus voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka pystyisikin tekemään vielä kaiken itse. Minkä tahansa ikäinen voi tuntea itsensä yksinäiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa jossain vuodeosastolla ehkä puoli vuotta. Sen aikaa jaksoi olla vaan toisen tukena. Mutta kun nykyään ollaan niin hirvittävän pitkään täysin avuttomia, kun vanhukset pidetään väkisin hengissä, ei anneta menehtyä siihen ensimmäiseen tai toiseen infarktiin kuten ennen. 

Entisaikojen yhteisöllisyyttä ei voi verrata nykytilanteeseen, kun ennen näin huonokuntoiset vanhukset kuolivat nopeasti pois. Ne kotona asuvat vanhukset toimittelivat askareita ja enimmäkseen oli nuppikin terävä. Mutta nykyään ollaan lähes toimintakyvyttöminä ja mahdollisesti muistisairainakin jopa 20 vuotta. Kukaan ihminen ei yksinkertaisesti jaksa niin pitkää aikaa vuorovaikutusta, joka on aina vaan sitä samaa väsyneen vanhuksen valituksen kuuntelua, sama levy pyörii kerrasta toiseen, mitään mielenkiintoa keskustelukumppanin asioihin ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

Miksi se, mitä vanhus haluaa ja kaipaa, on tärkeämpää kuin se, mitä sen lapsi tai lapsenlapsi haluaa tai kaipaa? Kun asiat on menneet sen vanhuksen pillin mukaan jo 80 vuotta, menköön sitten loppuun saakka? 

Vai voisiko olla, että nämä vanhukset voisivat hieman kultivoida sitä irtipäästämisen kykyä ja sydämen sivistystä mitä menneillä sukupolvilla oli, ymmärtää, että hei, minä en ole enää se päähenkilö, panna kädet ristiin ja alkaa luottavaisin mielin odottaa kuolemaa? Antaa muille se lahja, että nämä saisivat elää omaa elämäänsä? 

Sellaista viisasta vanhusta, joka myötäeläisi niiden elämää, joiden aika on elää NYT, käytäisiin varmaan katsomassakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omin itse muutama vuosi sitten yön yli päivystyksessä tarkkailussa ja siinä samalla tuli nähtyä miten tyylikkäästi vanhus voi hyppyyttää samalla paikkakunnalla asuvia lapsiaan. 

Vanhus oli tuotu ambulanssilla sairaalaan sydänkohtausepäilyn vuoksi. Ambulanssin oli keskellä yötä soittanut tytär, jonka vanhus oli ensin herättänyt. Samainen tytär tuli hakemaan vanhusta aamuyöllä, kun mitään hätää ei ollutkaan. Vanhus soitteli myös muille lapsilleen aamuyöllä. 

Sydänkohtaus olikin närästys, johon oli lääkitys, mutta sitä vanhus ei ollut ottanut. Lapsilleen hän asian kommunikoi... Ei tälle täällä voida tehdä mitään, tulkaa hakemaan pois. Ei sanaakaan närästyksestä, eikä lääkkeen ottamatta jättämisestä.

Ihminen ei aina toimi järkevästi.  Itse vasta seitsemältä laitoin viestit lapsille että isä kuoli yöllä.  Tietenkin vanhukset voi haudata itsensä niin ei lapset ja miniät suotta näkisi vaivaa 

Tämä oma rauha on sillä tavoin jännä käsite, että lähisuvussa on ollut useampikin ihminen, joka on mennä porskuttavat niin, että hänestä ei ole kuulunut juuri mitään.

Sitten yhtäkkiä n. 75....80 v ovat ilmestyneet tarpeineen ja vaatimuksineen, oma rauha ei enää riitä, eikä ymmärretä että nuoremmalla polvella on kädet täynnä töitä omassa arjessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Miksi se, mitä vanhus haluaa ja kaipaa, on tärkeämpää kuin se, mitä sen lapsi tai lapsenlapsi haluaa tai kaipaa? Kun asiat on menneet sen vanhuksen pillin mukaan jo 80 vuotta, menköön sitten loppuun saakka? 

Vai voisiko olla, että nämä vanhukset voisivat hieman kultivoida sitä irtipäästämisen kykyä ja sydämen

Vai pitäisi tässä kuolemaa ajatella ja siitä teille puhua.  Ihmiset ovat kovin lapsellistuneet kun sen heikkokuntoisen pitäisi jaksaa "biletyksestä"  jne 

Olen ihan varma että tulen kuolemaan vaikken siitä puhu ja joka päivä ajattele. Nytkin vaan mökille  yksin nelostietä paahtamassa, tauolla.  80.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma rauha on oikeastaan hyvä juttu, miksi siitä väkisin väännetään negatiivisesti yksinäisyyttä?

On vanhuksia, jotka eivät enää pärjää kodeissaan, kunnat ovat sulkeneet vanhainkotejaan. Nykyisin hoitokoteihin pääsee lähinnä siinä kunnossa, että olet lähes liikuntakyvytön tai todella sekaisin.

Kun on liian terve sairaalaan, mutta liian sairas kotiin on ongelmissa.

Samaan aikaan "virallinentotuus" väittää, että kaikki vanhukset haluavat olla kotona.

 

V.tut halua loppuun asti yksin.

ÄIti eli yksin kotona 70-85-vuotiaana. Apuja pyydettiin, keskusteluja käytiin yhteiskunnan taholle, palveluja tai palvelutalopaikkaa. Ei Mitään. Voi niin erittäib hyvin. Puolisokea ja kuuro.

Kylmää ruokaa tuotiin ovenraosta jääkaappiin 2 x viikossa. Tätä neljä vuotta.

Äiti kompuroi kynnykseen ja kaatui naamalleen pyykkien kanssa, pyykkikoneelle mennessä kylppäriin, kirjaimellisesti. Naapuri löysi rivitalossa. Aivoverenvuoto ja toispuoleinen halvaus. Nyt makaa pakkolääkittynä osastopaikalla. Ei pysy pystyssä lainkaan. On ollut tässä tilassa viisi vuotta.

Otetaanpa huomioon, että jumppasi säännöllisesti, kävi kirjastossa, kävi kaupassa, kuunteli musiikkia ja radio-ohjelmia, katsoi telkkaria, kävi kioskilla, asui itsenäisesti rivitalossa ennen tapahtunutta yksin 15 vuotta miehen kuoltua.

Pitikö tämän mennä näin. Mikä säästö tässä nyt on.

Törkeää.

Miksi toimintakykyiset yksinäiset vanhukset eivät aktiivisesti hanki seuraa toisista toimintakykyisistä vanhuksista jotka kaipaavat seuraa? 

Luulisi että helpoiten löytyisi seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa jossain vuodeosastolla ehkä puoli vuotta. Sen aikaa jaksoi olla vaan toisen tukena. Mutta kun nykyään ollaan niin hirvittävän pitkään täysin avuttomi

Odotatko muistisairaalta oikeasti mielenkiintoa työelämäsi asioihin ja uusiin nyxiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vanhukset osallistuivat perheen arkeen, eivät olleet pelkästään hoivattavina."

Tämä. Ennen oltiin toki monta sukupolvea saman katon alla, mutta vanhus ei ollut vain hoivattavana. Se mummo/vaari saattoi katsoa kouluikäisten perään, jotka tulivat koulusta kotiin. Tai mummo/vaari kuori perunat päivällistä varten. Vaikka kaikkeen eivät olisi kyenneet, niin moni ikäihminen oli aktiivinen ja auttoi siinä missä voi.

Nykyisin monet vanhukset ovat entistä väsyneempiä. Eivät jaksa auttaa ja osallistua. Vointi on huonompi. Siinä missä ennen menehdyttiin sydänkohtauksiin ja syöpiin, niin nykyisin porskutetaan pidempään. Muistisairauksiakaan ei ennen ollut samalla tavalla, kun ihmiset ehtivät kuolla nykymittapuulla sen verran nuorina.

Niinpä, tätä ajan takaa. Ja siis kyseessä on vain fakta, ei yritys arvottaa ihmisiä

Ja me vanhusten lapsetkin olemme erilaisia. Minä esimerkiksi olen sosiaalisten vanhempien autistinen lapsi. Olisi aivan absoluuttisen mahdotonta, että näkisin vanhempiani enemmän kuin nyt, saati sitten asuisin niiden kanssa. Tapaamme sen verran kuin mihin minä pystyn. Ja valitettavasti koko ajan vähemmän, koska vanhempani muuttuvat vanhemmiten minulle raskaammiksi ja toisaalta oma autismini on pahentunut vaihdevuosien myötä -taas näitä juttuja, joita ei naisautisteista oikein tiedosteta.