Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Taasko vakiokiusaaja tulee

kostokiusaamaan juuri minun

viestini perään, kun en ole se hlö,

joka kahvittelee vieraiden kanssa?

 

 

On pistetty merkille. -ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi toimintakykyiset yksinäiset vanhukset eivät aktiivisesti hanki seuraa toisista toimintakykyisistä vanhuksista jotka kaipaavat seuraa? 

Luulisi että helpoiten löytyisi seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä 

Osa hankkiikin. Osa on taas on hyvin kriittisiä seurastaan. Eivät kuulemma halua viettää aikaa vanhusten kanssa. Yksinäisyys on osalla oma valinta, jonka tekemistä eivät edes tunnista.

Se on hyvä jos yksinäisyys on oma valinta ja muiden vanhusten seura ei kelpaa. Toivottavasti muistavat olla sitten valittamatta siitä muille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Miksi se, mitä vanhus haluaa ja kaipaa, on tärkeämpää kuin se, mitä sen lapsi tai lapsenlapsi haluaa tai kaipaa? Kun asiat on menneet sen vanhuksen pillin mukaan jo 80 vuotta, menköön sitten loppuun saakka? 

Vai voisiko olla, että nämä vanhukset voisivat hieman kultivoida sitä irtipäästämisen kykyä ja sydämen

Meillä länsimaissa ei ole enää kuolemisen taitoa, on vain loputon ja järkyttävä kuolemanpelko. Siitä se vanhusten yksinäisyys ja turvattomuudentunnekin tulee. Jos ne olisivat kerta kaikkiaan hyväksyneet kuolemansa, ne voisivat olla rauhallisin mielin. Muistisairaat tietysti asia erikseen. 

Tähän on tultu, kun on hylätty kaikki hengelliset arvot. Kun siinä elämän lopussa ei ole enää muuta jäljellä, ja jos se kivijalka puuttuu, ihmisestä tulee pelkkä ihmisen irvikuva. Eivät nimittäin edellisen sukupolven vanhukset olleet tämmöisiä kuin nämä. 

Ja ei, ei tarvitse palata kristinuskoon, jos ei siitä pidä. Esim. Sogyal Rinpochen kirja "Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta" on hyvää luettavaa niille, jotka eivät tahdo ajatella mitään tuonpuoleista elämää sinänsä; vaikka tavallaanhan kuolema on aina siirtymä, jos ei muuhun niin Loputtomaan Olemattomuuteen. 

Meidän pitäisi ajatella kuolemaa paljon enemmän voidaksemme elää hyvin ja erityisesti hyvän vanhuuden. Ja ennen kaikkea kuolla hyvin. Jokainen meistä voi ajatella, että se hyvä kuolema on viimeinen lahja, jonka voimme antaa läheisillemme -siis niin, että se kuoleva antaa oman kuolemansa lahjaksi läheisilleen, näyttää näille, että voi olla levollinen ja seesteinen ja sisäisessä rauhassa. 

Nykyäänhän palliatiivinen hoito on jo todella hyvää ja kehitetään edelleen, enää ei pelätä että syöpäpotilaat tulevat riippuvaisiksi morfiinistaan. Joten pelättävää ei ole. 

Minulla ei ole elämässäni kummoista annettavaa ollut muille ainakaan tähän mennessä, mutta toivon että voin aikanaan antaa läheisilleni hyvän muiston kuolemastani. Olen nelikymppinen, joten minulla on todennäköisesti vuosikymmeniä aikaa harjoitella -ja samalla elämäni paranee, koska prioriteetit kirkastuvat kun pitää mielessä sen, mihin tämä loppuu. 

Mutta joo, ei se vanhusten yksinäisyys ja turvattomuus lopu millään painikkeilla, nappuloilla tai läheisten juoksemisella. Sitä ei olisikaan, jos he olisivat eläneet toisin, mielensä sisällä. Ja kun nuo tunteet tulevat, on jo liian myöhäistä koulia mieltään. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että asiakkaan ollessa

tuolikunnossa, avain luovutettu hoitajalle.

(Mutta vain siinä tapauksessa).

Toivottavasti saan mummoiässäkin vielä 

pitää vikkelät juoksijan kintut.. 

//

Lammas - olet palstalla kirjoittavista

yksi suosikkihlöitäni. Olet aina tyyni,

rationaalinen, perustelet laajasti, et nimittele,

omaat maanläheisen viisauden. Ole hyvä,

Viisas Nainen, kukka päivääsi. 🌸🏵🌼

Kuvasit itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa jossain vuodeosastolla ehkä puoli vuotta. Sen aikaa jaksoi olla vaan toisen tukena. Mutta kun nykyään

 

Valtaosa vanhuksista ei ole muistisairaita. Alle 30 % kehittää muistisairauden, siitä vaan vouhkataan niin paljon että ihmiset pitävät niitä yleisempinä kuin ovatkaan. 

Ja kyllä, odotan vanhuksilta sitä, mitä omat isovanhempani olivat: kun he vanhenivat ja haurastuivat, alkoivat antaa enemmän tilaa muille, kuuntelivat lastenlapsiaan ja lapsiaan kiinnostuneena. Vallankin mummuni muuttui vaan lempeämmäksi ja rauhallisemmaksi, pappa myös, vaikka oli aikamoinen änkyrä jossain kohtaa. 

Katsos kun ihmisen kuuluu kasvaa ja kehittyä henkisesti ihan loppuun saakka. Jostain syystä sodan jälkeen syntyneille sukupolville ei ole sitä muistiota toimitettu, näemmä. Edelliset sukupolvet sen kyllä osasivat. 

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Suomessa on n. 150 000 ihmisellä muistisairausdiagnoosi. Merkittävällä osalla se on ilman diagnoosia.

https://www.kaypahoito.fi/hoi50044

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Nykyinen henki on että minä, minä, minun asiani, olenhan tärkeä bossi, toinen jalka haudassa oleva on ihan tarpeeton jo, sama mitä mieltä on säästäkään moinen horisija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa jossain vuodeosastolla ehkä puoli vuotta. Sen aikaa

Tokihan sinä olet tärkeämpi kuin suuret ikäluokat, sinun asiasi ennen kaikkea kun tapaat vanhempasi.  Eikö sulla ole kavereita joiden kanssa setvit työikäisten asioita? 

Vierailija kirjoitti:

Aika tyhmää tekstiä monelta. Mikä ihmisiä vaivaa nykyään kun on näin kovat arvot monella? Sen vanhuksen pitäisi olla kiva ja herttainen, suorittaa elämäänsä loppuun saakka, että lapset voivat hänet hyväksyä. Vanha ei saa olla sellainen kuin hän lopulta on.

 

Ajatelkaa vaikka muutamia entisiä presidenttejämme, vähänkö se aikanaan matkustivat, kirjoittivat kirjoja, pitivät puheita ja elivät hyvin sosiaalista elämää. Harrastuksia oli. Silti heille tuli muistisairaus. 

 

Eivät vanhat ihmiset valitse itse osaansa, eivät he valitse muistisairautta tai muitakaan sairauksia tai sitä miten pitkään ovat hoivilla. Vanhuus, aika, sairaudet kenties onnettomuudet vaan tekevät heistä sellaisia kuin he ovat. Siinä kun tulee sairauksia ja liikuntakyky heikkenee ihmisen elinpiiri kapenee ja reviiri pienenee. Tulee väsymystä ja huonoa oloa niin, ettei jaksa enää kulkea Martoissa ym vaikka haluaisikin. 

Kuinka monta kymmentä vuotta sinä jaksat unohtaa itsesi? 

Kekkosen muistisairaus oli muuten aika lailla itseaiheutettua. Mikään määrä urheilua ei kumoa ryyppäämisen vaikutusta. 

Suurin osa vanhuksista ei ole muistisairaita. 

Ja ei, vanhuksen ei tarvitse suorittaa, kuten ei kenenkään muunkaan, mutta elämään kuuluu se, että kasvu jatkuu kuolemaan saakka. Vanhusten kasvu on sitä, että opitaan luopumaan ja päästämään irti, annetaan estradi niille, joiden vuoro on elää, oma ilo tulee siitä, että iloitaan muiden puolesta ja siitä, että voidaan olla myötätuntoisena korvana nuoremmille polville. Minulla on ollut suuri onni tällaisia vanhuksia tuntea. Siinä on sellaista roolimallia, että tulee hyvin pieni ja nöyrä olo. Ja toisaalta: voi ajatella, että ihminen ei ole koskaan, ei koskaan niin vanha, että olisi "hyödytön", koska aina voi olla roolimallina muille. Jos ei muussa niin siinä miten kärsitään arvokkaasti ja uljain mielin -koska kärsimykseltähän ei kukaan tässä maailmassa välty. 

Kukaan ei loppujen lopuksi saa valittamisesta itselleen mitään henkistä hyvää, vaikka se voi hetkellisesti siltä tuntua. Myönteiseen keskittyminen missä hyvänsä tilanteessa parantaa elämänlaatua paljon enemmän. Kokeile olla viikkoa valittamatta niin näet. 

Tämä ketju on ollut hyvin opettavainen. Olen nähnyt miten onnekas olen kun olen saanut tuntea niin viisaita vanhuksia, etten osaa edes pelätä vanhuutta, kun ajattelen että ehkä voin olla yhtä viisas sitten itse. Vaikka olisi kuinka sairas, ihmisen on mahdollista säteillä lähelleen sellaista hyvyyttä, että minulla ei ole sille sanoja. 

Mutta se edellyttää sitä, että ei antaudu uhriutumiselle, itsesäälille ja itsekkyydelle missään elämän vaiheessa. 

Luulen näin 40 vuoden kokemuksella että se on hyvän elämän avain muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa jossain vuodeosastolla ehkä puoli vuotta. Sen aikaa

Kyllä se henkinen kehitys loppuu sinultakin kun tulee verenkiertohäiriötä aivoihin tai alkavat kasvaa alz-valkuaista?   Henkinen kehitys voi olla vielä pahasti kesken jos vanhuutta ei mitenkään ymmärrä ja vaatii heiltä enemmän kuin itseltään toisten huomioimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Nykyinen henki on että minä, minä, minun asiani, olenhan tärkeä bossi, toinen jalka haudassa oleva on ihan tarpeeton jo, sama mitä mieltä on säästäkään moinen horhorisija

Monella on sellainen vanhempi, jolle ei enää halua kertoa omia asioitaan tai murheitaan, koska niihin palataan jopa vuosikymmenten päästä ivallisesti kommentoiden. Tällainen vanhempi harvemmin näkee mitään vikaa omassa käytöksessään.

Välit ovat viileän etäiset. 

-ohis

805 koska sinä alat kasvaa henkisesti ei ainakaan vielä ole sellaista nähtävissä. Oikeesti kasva aikuiseksi ja mieti  🤦. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Miksi se, mitä vanhus haluaa ja kaipaa, on tärkeämpää kuin se, mitä sen lapsi tai lapsenlapsi haluaa tai kaipaa? Kun asiat on menneet sen vanhuksen pillin mukaan jo 80 vuotta, menköön sitten loppuun saakka? 

Vai voisiko olla, että nämä vanhukset voisivat hieman kul

 

Tämä on muuten totta. Lähipiirin vanhuksista eniten yksinäisyyttä ja tylsyyttä valittaa appiukkoni, joka itse asiassa on täysin toimintakykyinen, vireä, matkustelee, sillä on paljon ystäviä jne. Mutta luulen että se mitä siltä puuttuu on merkitys ja tarkoitus. On aina elänyt hetkessä, itsekkäästi ja materialistisesti ja sellaisen varaan on vaikea hyvää vanhuutta rakentaa. 

Ihmisellä pitäisi aina olla jotain itseä suurempaa niin asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa.  

Luulen, että uskonto oli ennen vanhaan suuri lohtu vanhuksille. Koskaan ei ollut yksinäinen olo ja saattoi aina rukoilla läheistensä puolesta ja olla siten niiden kanssa yhteydessä. Uskonnolla on suuri välinearvo, on harmi että olemme yhteiskuntana luopuneet siitä niin tyystin. 

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Miksi se vanhus on mielestäsi tärkeämpi kuin nuorempi ihminen? Vaikka vanhuksella on ollut vuosikymmeniä enemmän aikaa elää ja puhua asioistaan? 

On vain luonnollista, että vanhus siirtyy syrjään ja antaa estradin muille ja löytää oman ilonsa muiden ilosta ja myötäelämisestä, muiden kuuntelusta pikemmin kuin omista asioista puhumisesta. Se on osa ihmisen normaalia kehitystä, niin kauan kun on lapsia kotona ja työelämä, ihminen tietysti ihan käytännön syistä keskittyy elämään hyvin konkreettisessa mielessä, mutta vanhuksella olisi mahdollisuus siirtyä ihan toiselle levelille. 

Ainoa, mikä siitä pidättää on loputon itsekkyys. Ja kumma, ettei se itsekkyys ja iän tuoma viisaus saa huomaamaan, että sillä, joka kuuntelee muita, on aina seuraa. Ihan aina. Että jos yksinäinen on, kannattaa antaa muiden puhua itsestään ja niitä saa hätistellä kepillä loitommaksi. 

Mutta tietysti jos kerta kaikkiaan vaan vielä vanhanakin näkee, että muut ovat olemassa vain täyttääkseen juuri sinun tarpeesi ja mielitekosi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Nykyinen henki on että minä, minä, minun asiani, olenhan tärkeä bossi, toinen jalka haudassa oleva on ihan tarpeeton jo, sama mitä mieltä on säästäkään moinen horhorisija

Monella on sellainen vanhe

Voi hyvät jysäykset miten täynnä tää palsta on. ihmisiä joiden jotain nuoruustoilailua on arvosteltu.  Sillon 30 vuotta sitten  äitykkä sanoi mulle että sais hameessa olla pituutta 10 centtiä enemmän ja toi poika on hulttio mutta laps piti mennä tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

 

 

 

Nykyinen henki on että minä, minä, minun asiani, olenhan tärkeä bossi, toinen jalka haudassa oleva on ihan tarpeeton jo, sama mitä mieltä on säästäkään moinen horisija.

Työikäinen on aktiivisessa elämänvaiheessa, mihin liittyy paljon puuhaa, virikkeitä ja sitä kautta tietysti myös puhuttavaa. Vanhus on siirtynyt passiiviseen elämänvaiheeseen, jossa rooli on eri, kuuntelijan, ei toimijan. 

Jos tahtoo muistella, voi vaikka kirjoittaa muistelmansa. 

Ihmiset oikeasti arvostaa sitä, joka kuuntelee. Jos olisin vanha, tahtoisin mieluummin arvostusta kuin sietämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

 

Miksi se vanhus on mielestäsi tärkeämpi kuin nuorempi ihminen? Vaikka vanhuksella on ollut vuosikymmeniä enemmän aikaa elää ja puhua asioistaan? 

On vain luonnollista, että vanhus siirtyy syrjään ja antaa estradin muille ja löytää oman ilons

Mielestäni et voi hyvin ja aikuisesti.  Olet ehkä nuori tai jos sulla on oikeest on jo  yli 80 v vanhemmat oletko ehkä tullut heihin tuossa itsekkyydessäsi.  Harvoin olen noin tärkeilevää ihmistä kuullut.  Olen vanhus, paljon tapaan lasteni serkkujakin. 

minua haukuttiin 16v tyhmäksi laiskaksi läskiksi tuskin nytkään osaisin heitä oikein palvella.

Vierailija kirjoitti:

Miksi toimintakykyiset yksinäiset vanhukset eivät aktiivisesti hanki seuraa toisista toimintakykyisistä vanhuksista jotka kaipaavat seuraa? 

Luulisi että helpoiten löytyisi seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä 

Eivät ole penaalin terävimpiä tai ovat vaan laiskoja ja passiivisia tehdäkseen asialle yhtään mitään. 

Sama juttu nuoremmissakin ihmisissä jotka valittaa yksinäisyyttään.