Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kysyy, miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Vastaus: vanhukset eivät halua eivätkä suostu. 

Vanhukset haluavat, että heidän kotiinsa ja elämäänsä tullaan. Silloin kun heille sopii. Mukaudutaan heidän tapoihin ja rutiineihin. Katsomaan salkkarit ja pesemään ikkunat. He eivät halua lähteä mihinkään, eivätkä kykene sopeutumaan enää mihinkään, joten silloin ei voi olla enää "mukana" eikä "osana elämää", kun ei pysty joustamaan omista elämisen ja olemisen tavoista. Mutta eipä pysty joustamaan perheelliset, työssäkäyvät aikuiset lapsetkaan. Joten siinäpä sitä sitten ollaan.

Muuten samaa mieltä, mutta itse kyllä joustan iäkkään äitini vuoksi ja koen, että mun vierailut hänen luona on osa omaa elämääni ja sen rytmiä.Vietän aikaa äitini luona, vaikka siellä pyörii ne sitten se siitä salkkarit  ja muut rutiinit..Sit kun on aika lähteä, äiti saattaa pyydellä, että jäisin. Sanon, että pitää mennä omaan kotiin omille hommille ja sanon, että jos haluaa, voi tulla mun luo, saa jäädä yöksi tai tuon kotiin illalla (asutaan samalla paikkakunnalla). Harvemmin lähtee, mutta siinä tulee ilmaistuksi, etten omalta elämästäni ehdi istua katsomossa salkkareita, mut hän on tervetullutta seuraa ja jos jää kotiin , se on hänen valintansa, ei mitään ikäihmisen jättämistä yksin.

Nro 678: "Minusta silloin, kun omat ikätoverit ei enää jaksa matkustella kauemmas tapaamisiin eikä itsekään jaksa. Ja kun itse ei jaksa matkustaa lasten ja lastenlasten luo eikä näillä oo viitseliäisyyttä matkustaa omien vanhempien, tätien, setien, enojen tai isovanhempien luo."

Varmaankin näin. Toisaalta ikätovereiden kanssa voi soitella edelleenkin. Paitsi ei sitten enää, jos ei osaa käyttää puhelinta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä on varaa pitää vanhukset omissa asunnoissaan. Ennen ei sellaista vaihtoehtoa ollut köyhinä aikoina. Monessa maassa kyllä lapst huolehivat vaikka vuorotellen vanhemmistaan ja heillä on varattuna taloissa oma tilakin.

Minkä tilan varaisit suvun vanhuksille kaksiosta?

Mun äidin perhe otti äitini mummon vuodeksi vuorollaan 1940-luvulla. Lakihan määräsi huolehtimaan. 

Heillä oli käytössä vain huone ja keittiö. Mummo asui sen vuoden keittiössä joka toki oli samalla myös keittiökäytössä. 

Missä äitisi hoidetaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha on itsekeskeisyyden seuraus, ei yksinäisyyden.

Tuo ei ole totta. Nimenomaan yksinäisyys aiheuttaa pahaa. Mitä varten olla elossa, jollei kukaan enää välitä. 

Ajatus on itsekeskeinen. Ei ihminen elä muita varten vaan itseään. Terve itsekkyys ei ole itsekeskeisyyttä. Syy elää lähtee itsensä arvostamisesta, eikä omanarvon tunne voi olla riippuvainen muiden mielipiteistä tai muiden seurasta.

Lääkäri jutussa sanoo toisin. Ihminen kaipaa omaisiaan. 

Vierailen usein iäkkään sukulaisen luona. Ei hän erityisesti ilahdu käynneistäni. Siivoilen ja joskus vien tarvikkeet ja leivon hänen kanssaan. Joskus käydään kävelyllä. Että olisi vaihtelua.

Hän toistelee usein sitä, että omat ikätoverit ovat poissa. Hän kaipaa heitä, sitä yhteistä maailmaa, jonka ovat jakaneet. Minä olen vieras, toisesta maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen 80. Ei mun 50+ lapsilla mitään ruuhkavuosia enää ole.  Yhdellä on vielä ens talven abi kotona.

En silti tarkoita että heidän tarvitsee minua muistaa , saati "passata."

Tämä! Mä tiedän monia 50v , jotka priorisoi aikuisten lastensa muutot yms. normaaliin aikuiselämään liittyvät asiat ohitse menojen, jotka liittyvät heidän omien vanhempiensa henkeen ja terveyteen.

Mun ajatusmaailman mukaan pikkulapset ja heikot vanhukset menee tärkeysjärjestyksessä ykköseksi, aikuiset terveet ihmiset pääosin ei niin paljon apua tarvitse.

Kannattaa katsoa leffa Mielensäpahoittaja. Siinä on hyvin kuvattu sukupolvien välinen kuilu. Ei eri sukupolvet oikein pysty kohtaamaan toisiaan. Ovat niin eri maailmoissa. 

Ongelmia tulee, kun yhdessä pitäisi olla. Molempien pitäisi joustaa. Nuoret on työstä väsyneitä ja on perhe ja harrastukset. Harva jaksaa ottaa omaishoitajan roolin.

Ei ennenkään vanhusten elämä lastensa nurkissa hyvää ollut. Se oli vaan pakon sanelemaa, kun ei ollut vaihtoehtoa. Toivottavasti ei siihen kurjuuteen enää mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset jotka 2000-luvun alussa olivat 80-vuotiaita eivät olleet boomereita.   Oletteko sen huomanneet aloituksessa?

Niin, 2000-luvun alussa kasikymppisiä olivat boomereiden kiltit vanhemmat, sodankäynyt sukupolvi. Ja ne vanhuksia laiminlyöneet olivat itse boomerit, emme me heidän lapsensa. Jännää, että tuostakin nyt sitten syytetään kilttiä X-sukupolvea, tosiaan.

Ja pskat..Mun sodsnkäynyt ukki pieksi isääni kuin vierasta sikaa tämän ollessa lapsi..Isäni hoiti silti vanhempansa ja omilta lapsistaan ei todellakaan odottanut sitä kuria ja tottelevaisuutta, mihin hänet oli kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 80. Ei mun 50+ lapsilla mitään ruuhkavuosia enää ole.  Yhdellä on vielä ens talven abi kotona.

En silti tarkoita että heidän tarvitsee minua muistaa , saati "passata."

Tämä! Mä tiedän monia 50v , jotka priorisoi aikuisten lastensa muutot yms. normaaliin aikuiselämään liittyvät asiat ohitse menojen, jotka liittyvät heidän omien vanhempiensa henkeen ja terveyteen.

Mun ajatusmaailman mukaan pikkulapset ja heikot vanhukset menee tärkeysjärjestyksessä ykköseksi, aikuiset terveet ihmiset pääosin ei niin paljon apua tarvitse.

Ei kai niitä muuttoja nyt jatkuvasti ole. Jos tarvitsee apua niin siihen nyt vain täytyy sopeutua että auttajalla on omat aikataulunsa ja prioditeetinsa. Monesti sitä apua ei saa juuri silloin kun haluaa ja täysin sellaisena kun sen haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä monissakin suvuissa näin tapahtui. Ja ovat hyvin unohtaneet.

Mun boomer- isän ja boomer-äidin vanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan, kokonaisia hiihto- ja joululomia. Yksi mummo hoiti kokonaisia kesälomia, sillä päiväkoti ei ollut vaihtoehto kaikille (se oli 60-lukua).

Ja sama myös mieheni puolella, hänen äiti hoiti boomer-ikäisen poikansa lapsia, kokonaisia kesälomia. Olisi hoitanut meidänkin, mutta silloin oli jo liian vanha, ei raaskittu vaivata. 

Eli tämä ei ole mitään poikkeuksen poikkeusta, vaan näin on ollut tietyllä sukupolvella, ns hiljainen sukupolvi joka kävi sodatkin, hoiti hyvin usein lapsenlapsiaan ja tosi pitkiä jaksoja.  Näistä kukaan ei ollut maatalon emäntä, vaan olivat töissä kodin ulkopuolella. Silti onnistui lastenhoito, en tiedä miten. E

Ot. Oman vanhenemisensa huomaa siitä, että törmää itseään nuorempiin ihmisiin, jotka puhuvat varmaan sävyyn ajasta, jonka sinä olet elänyt ja he Ja ai että kun se ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 80. Ei mun 50+ lapsilla mitään ruuhkavuosia enää ole.  Yhdellä on vielä ens talven abi kotona.

En silti tarkoita että heidän tarvitsee minua muistaa , saati "passata."

Tämä! Mä tiedän monia 50v , jotka priorisoi aikuisten lastensa muutot yms. normaaliin aikuiselämään liittyvät asiat ohitse menojen, jotka liittyvät heidän omien vanhempiensa henkeen ja terveyteen.

Mun ajatusmaailman mukaan pikkulapset ja heikot vanhukset menee tärkeysjärjestyksessä ykköseksi, aikuiset terveet ihmiset pääosin ei niin paljon apua tarvitse.

Ei kai niitä muuttoja nyt jatkuvasti ole. Jos tarvitsee apua niin siihen nyt vain täytyy sopeutua että auttajalla on omat aikataulunsa ja prioditeetinsa. Monesti sitä apua ei saa juuri silloin kun haluaa ja täysin sellaisena kun sen haluaa.

Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno.

"Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno."

Siihen nyt harvoin on edes niillä lapsilla paljoa tehtävissä. Jos kyse on taiolisi tuosta niin silloin soitetaan hätäkeskukseen.

Eikä kaikki vanhuksetkaan tarvitse koko ajan tai ollenkaan apua paitsi vauvalle kirjoittavien vanhemmat 60+.

Sukulaismies vielä 85 -87 -vuotiaana metsästään teki sauna/takkapuut ja ajeli ne 10 kmn päähän taloonsa.  Nyt on 90, taitaa halkojakin olla riittävästi mutta yksin asuu talossaan , taajamassa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa"  välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä.  Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.

Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa.  "Maailman sivu"  perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin.  Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä.  Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.

Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa.  Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.

Mä mietin, missä vaiheessa vanhuksen yksinäisyys alkaa? Alkaako se parisuhteessa olevilla puolison kuolemasta ja sinkuilla si

Vanhemiseen kuuluu paljon luopumista. Joutuu monesti luopumaan ystävistä, oman ikäluokan ystävistä, sisaruksista, toimintakyvystä, terveydestä jne. Väkisinkin se luo myös turvattomuutta. Aika usein se yksinäisyyden kokemus on nimenomaan turvattomuuden tunnetta tai tunnetta siitä että ei pystykään enää hallitsemaan omaa elämäänsä vaan sitä tavalla taikka toisella hallitsee muut tai sitä hallitsee oma terveys tai toimintakyvyn aleneminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIkä siinä on niin vaikeaa pitää yhteyksiä omien vanhempien kanssa? Minun isä kuoli jo 42v, ja äiti eli 68v.

Kyllä me äidin kanssa aina oltiin soitteluväleissä, koska oltiin eri kaupungeissa. Äiti sairastui ja olin jo silloin onneksi muuttanut mieheni kanssa pk-seudulle joten pystyin olla loppuaikoina äidin tukena ainakin vähän. Anoppi oli paljon iäkkäämpi, hänelle toimin kodinhoitajana yli 3 vuoden ajan pientä korvausta vastaan.

Ehdotin jopa, että hankittaisiin yhteinen koti, kun anopilla todettiin Alzheimer. 

Kannattanee muistaa, että jokainen meistä vanhenee vuorollaan ja saattaa sitä seuraa tarvita. Pitää vaan itse yrittää pysyä kunnossa, että pärjää. 

No se siinä ehkä käy vaikeaksi, kun nämä heittäytyvät autettaviksi täysivoimaisina 68-vuotiaina, mutta sitä auttamista ri

Sama se on myös monilla, kun on pieniä lapsia..Kyse kai on siitä, millainen toiminta on omien arvojen mukaista ja onko rakkautta vanhempia kohtaan.Kyllä mäkin muistan, miten raskasta oli isäni viimeisten elinvuosien ... kaatumisia, yöllisiä ambulanssireissuja, sekoiluja yms. Kaiken jaksoi, kun tiesi, että kuitenkin tää on mun valinta ja haluan pitää isästäni huolta..Ja isän kuoltua olin tyytyväinen, että olin tehnyt niin.

Vierailija kirjoitti:

"Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno."

Siihen nyt harvoin on edes niillä lapsilla paljoa tehtävissä. Jos kyse on taiolisi tuosta niin silloin soitetaan hätäkeskukseen.

Todellakin on.. Jokainen joka on nähnyt läheltä miten terveydenhuoltojärjestelmämme toimii (eli ei toimi) tietää, että kun omainen joutuu hoitoon, sitä pitää olla haukkans vahtimassa, että saa hoitoa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno."

Siihen nyt harvoin on edes niillä lapsilla paljoa tehtävissä. Jos kyse on taiolisi tuosta niin silloin soitetaan hätäkeskukseen.

Todellakin on.. Jokainen joka on nähnyt läheltä miten terveydenhuoltojärjestelmämme toimii (eli ei toimi) tietää, että kun omainen joutuu hoitoon, sitä pitää olla haukkans vahtimassa, että saa hoitoa..

Ja lisäksi siinä tilanteessa oleva läheinen tarvitsee läsnäoloa enemmän kuin se aikuinen lapsi.

Nro 693: "Vanhemiseen kuuluu paljon luopumista. Joutuu monesti luopumaan ystävistä, oman ikäluokan ystävistä, sisaruksista, toimintakyvystä, terveydestä jne. Väkisinkin se luo myös turvattomuutta. Aika usein se yksinäisyyden kokemus on nimenomaan turvattomuuden tunnetta tai tunnetta siitä että ei pystykään enää hallitsemaan omaa elämäänsä vaan sitä tavalla taikka toisella hallitsee muut tai sitä hallitsee oma terveys tai toimintakyvyn aleneminen."

Tuo pitää varmasti paikkansa ja on jossain määrin ymmärrettävääkin. Tosiasia kuitenkin on, että vanhukselle voi sattua mitä tahansa 5 minuuttia sen jälkeen, kun siellä käyneet ovat lähteneet kotiinsa. Mä käyn isän luona joka tiistai pari tuntia, mutta jos sille sattuu jonain muuna aikana jotain eikä itse kykene hälyttämään apua, niin mikäli sille ei satu just sen viikon perjantaina tulemaan siivouspalvelu, mä löydän isän sitten taas seuraavana tiistaina. On vähän epärealististakin ajatella, että hänelle voisi sattua jotain vain ja ainoastaan tiistaisin klo 14-16. Onneksi isä sentään pitkän väännön jälkeen hyväksyi turvarannekkeen, joka kolahtaessaan johonkin hälyttää automaattisesti, mutta jos hän saa vaikka sohvalla maatessaan jonkun sairaskohtauksen eikä itse kykene sitä rannekkeen nappia painamaan, niin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno."

Siihen nyt harvoin on edes niillä lapsilla paljoa tehtävissä. Jos kyse on taiolisi tuosta niin silloin soitetaan hätäkeskukseen.

Todellakin on.. Jokainen joka on nähnyt läheltä miten terveydenhuoltojärjestelmämme toimii (eli ei toimi) tietää, että kun omainen joutuu hoitoon, sitä pitää olla haukkans vahtimassa, että saa hoitoa..

Ja lisäksi siinä tilanteessa oleva läheinen tarvitsee läsnäoloa enemmän kuin se aikuinen lapsi.

Tämä! En voi sanoin edes kuvata , millaista halveksuntaa koen ihmisiä kohtaan, jotka jättää hauraat läheisensä ilman läsnäoloa ja turvaa hädän hetkellä kun oma pikku ker m a p e r se Ville-Petteri 25v tarvii mamin apua kattiloiden ostossa tai muussa pilipalimenossa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 693: "Vanhemiseen kuuluu paljon luopumista. Joutuu monesti luopumaan ystävistä, oman ikäluokan ystävistä, sisaruksista, toimintakyvystä, terveydestä jne. Väkisinkin se luo myös turvattomuutta. Aika usein se yksinäisyyden kokemus on nimenomaan turvattomuuden tunnetta tai tunnetta siitä että ei pystykään enää hallitsemaan omaa elämäänsä vaan sitä tavalla taikka toisella hallitsee muut tai sitä hallitsee oma terveys tai toimintakyvyn aleneminen."

Tuo pitää varmasti paikkansa ja on jossain määrin ymmärrettävääkin. Tosiasia kuitenkin on, että vanhukselle voi sattua mitä tahansa 5 minuuttia sen jälkeen, kun siellä käyneet ovat lähteneet kotiinsa. Mä käyn isän luona joka tiistai pari tuntia, mutta jos sille sattuu jonain muuna aikana jotain eikä itse kykene hälyttämään apua, niin mikäli sille ei satu just sen viikon perjantaina tulemaan siivouspalvelu, mä löydän isän sitten taas seuraavana tiistaina. On vähän epärealis

Puhelimella kun voi tsekata? Me on sisarusten ja äidin kanssa sovittu soittoajat, milloin kukin soittaa. Ei se estä mitään, mut ainakaan apua ei joudu odottamaan koko päivää, koska jos vastausta ei tulisi , siihen reagoitaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jäikö lukematta henkeen ja terveyteen liittyvä meno."

Siihen nyt harvoin on edes niillä lapsilla paljoa tehtävissä. Jos kyse on taiolisi tuosta niin silloin soitetaan hätäkeskukseen.

Todellakin on.. Jokainen joka on nähnyt läheltä miten terveydenhuoltojärjestelmämme toimii (eli ei toimi) tietää, että kun omainen joutuu hoitoon, sitä pitää olla haukkans vahtimassa, että saa hoitoa..

Ja lisäksi siinä tilanteessa oleva läheinen tarvitsee läsnäoloa enemmän kuin se aikuinen lapsi.

Tämä! En voi sanoin edes kuvata , millaista halveksuntaa koen ihmisiä kohtaan, jotka jättää hauraat läheisensä ilman läsnäoloa ja turvaa hädän hetkellä kun oma pikku ker m a p e r se Ville-Petteri 25v tarvii mamin apua kattiloiden osto

Mutta onko se hauras henkilö läheinen, vai ihan vain hauras ihminen? Ville-Petteri on varmasti läheinen.