Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki
20.07.2025 |
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/8694755
Tuossa kerrotaan lääkäristä, joka päivysti juhannuksena 2000-luvun alussa ja 3 iäkästä naista oli kokenut itsensä niin yksinäiseksi, eträ olivat yrittäneet tap paa itsensä. Konkretisoitui, että ovat juhlapäivänä yksin eikä kenenkään tärkeän kanssa.
Suomalaisten itsekeskeisyys on aivan kauheaa mielestäni.
Eikö tänne saa perhekeskeisyyttä muuta kuin pakolla? (Saisihan sen, jos lakiin palautettaisiin 60-luvulla poistettu vaatimus, että lapset hoitavat vanhempansa.)
Onko muiden kulttuurien yhteisöllisyys pakosta vai halusta.
Väitän, että eroamiset ja yksilökeskeisyys ovat myös nuorten pahoinvoinnin juurisyy.
Kommentit (1145)
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki lässyttäjät jotka valittavat omista vanhuksista, toivon teille samaa kurjaa, yksinäistä ja itsemurha altista vanhuutta. Itse pidän vanhemmista ja lapsistani huolta, luottakaa vaan näivettyvään yhteiskunnan huomaan itsenne vanhoina päivinä.
Niin mutta pidätkö huolta aidosti vai uhriudutko? Välitätkö siis oikeasti heistä vai oletko läheisriippuvainen? Ihan hirveän moni tällä hetkellä 70-80v nainen on läheisriippuvainen ja elänyt elämänsä muita passaten ja uhriutuen.
He ovat kasvaneet miellyttämään muita eivätkä käsitä miksi ovat yksin lopulta.
He ovat eläneet mielestään aina toisia varten, vaikka todellisuudessa ovat latistaneet omat toiveensa marttyyreina ja se on kuormittanut läheisiä ja lapsia.
Kun lapset lopulta huomaavat että tämä ihminen on tosi raskas ja itsekäs, sillä hän tekee muille vaan saadakseen itse tyydytystä riippuvuuteensa.
Tunnen tällaisia eläkeikäisiä naisia, keiden elämäntehtävä on passata etenkin miessukupolvea, poikiaan ja miestään. He ajattelevat että ruuanlaitto ja kotityöt ovat rakkautta eivätkä lainkaan käsitä, miksi jäävät yksin vanhoina.
Mikseivät he kelpaakaan vaikka niin paljon ovat muille tehneet? Ja sitten marmatetaan että kukaan ei välitä. Miksiköhän?
Vaan ovatko tunteneet mitään? Ovatko puhuneet tunteistaan, toiveistaan ja olleet onnellisia itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nykyisin ei naiset passaa, he enemmän saavat rakkautta puolisoiltaan ( vaihtuvilta) ja lapsiltaan. Peppua kuntosalille rakentamaan ja silikonit , eivät ole marttyyreja.
Ihan hölmöhän se olisi huolehtia kodistaan, lapsistaan, laitta ruokaa kun on Wolt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki lässyttäjät jotka valittavat omista vanhuksista, toivon teille samaa kurjaa, yksinäistä ja itsemurha altista vanhuutta. Itse pidän vanhemmista ja lapsistani huolta, luottakaa vaan näivettyvään yhteiskunnan huomaan itsenne vanhoina päivinä.
Niin mutta pidätkö huolta aidosti vai uhriudutko? Välitätkö siis oikeasti heistä vai oletko läheisriippuvainen? Ihan hirveän moni tällä hetkellä 70-80v nainen on läheisriippuvainen ja elänyt elämänsä muita passaten ja uhriutuen.
He ovat kasvaneet miellyttämään muita eivätkä käsitä miksi ovat yksin lopulta.
He ovat eläneet mielestään aina toisia varten, vaikka todellisuudessa ovat latistaneet omat toiveensa marttyyreina ja se on kuormittanut läheisiä ja lapsia.
Kun lapset lopulta huomaavat että tämä ihminen on tosi raskas ja itsekäs, sillä hän tekee muille vaan saadakseen itse tyydyty
Aika mielenkiintoinen psykologinen paasaus. Eiköhän ne aikuiset lapset usein vaan irtaannu siitä äidistään niinkuin elämänkulun pitää ollakin. Se vanha eläkeläinen rupeaa tuntumaan tyhmältä ja ikävältä. Sinä vielä lisäksi syyttelet että sinulle lapsena annettiin ruokaa jne. Semmosta ikävää ihmistä kukaan jaksa
Vierailija kirjoitti:
Suvussa on ollut hyvin itsenäisiä sinkkuneitejä, eläneet yli 90. Terveyttäkin että pärjänneet itse elämänsä loppuun saakka.
Periaatteeni on, vaikka olen leski ja lapsiakin on, pärjätä myös ilman "röyhkeitä vaatimuksia lapsille". En tiedä miksi pitäisi muuttaa jonnekin kun asun kaupungissa kerrostalossa. Nykyisin on esim nuo palvelubussit hyviä, hakevat kotiovelta bussimatkan hinnalla.
Tämä vauva tietysti on provopalsta mutta kyllä täällä aikuiset esittävät aika röyhkeitä vaatimuksia vanhemmilleen. Mikseivät auta, arkemme on raskas, katso lapsiamme, anna ennakkoperintöä, muuta omaisuuttaan rahaksi ja anna meille. Toisivat parempia lahjoja ja tuomisia tullessaan.
Ihan järkevää asua paikassa, missä on palveluita. Mulle on selvää, että nuoret rakentavat elämänsä sinne, missä on töitä ja muutenkin parhaat olosuhteet sellaiseen elämään kuin mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No te kaikki lässyttäjät jotka valittavat omista vanhuksista, toivon teille samaa kurjaa, yksinäistä ja itsemurha altista vanhuutta. Itse pidän vanhemmista ja lapsistani huolta, luottakaa vaan näivettyvään yhteiskunnan huomaan itsenne vanhoina päivinä.
Niin mutta pidätkö huolta aidosti vai uhriudutko? Välitätkö siis oikeasti heistä vai oletko läheisriippuvainen? Ihan hirveän moni tällä hetkellä 70-80v nainen on läheisriippuvainen ja elänyt elämänsä muita passaten ja uhriutuen.
He ovat kasvaneet miellyttämään muita eivätkä käsitä miksi ovat yksin lopulta.
He ovat eläneet mielestään aina toisia varten, vaikka todellisuudessa ovat latistaneet omat toiveensa marttyyreina ja se on kuormittanut läheisiä ja lapsia.
Kun lapset lopulta huomaavat että tämä ihminen on tosi raskas ja itsekäs, sillä hän tekee muille vaan saadakseen itse tyydyty
Onko onnellisempi nainen joka kuuntelee itseään, välttelee vastuutaan, etsii jatkuvasti onneaan uusissa parisuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tiedä, millaista on olla yksinäinen vanhus. Ongelman ratkaisun ensimmäinen askel kysyä yksinäiseltä vanhukselta, mikä hänestä auttaisi ongelmaan, eikä väittää että minä tietäisin paremmin. Tämä yksinkertainen, empatiaan pyrkivä ajattelu on hyvä lähtökohta noin ylipäätään asioihin, joista ei ole (vielä) omakohtaista kokemusta.
Anoppini on yksinäinen. Asuu yksin ja kärsii siitä kovin. Hän on välillä raskasta seuraa; roikkuu menneisyyden vääryyksissä, pitää uuvuttavia monologeja ja on äkkiväärä. Mutta hän on myös iloinen, huumorintajuinen, energinen ja leikkisä lastemme kanssa. Jälkimmäinen hän on silloin, kun häntä on nähnyt pidempään kuin pari tuntia kerrallaan.
Yksinäisyys tekee anopista vaikeamman ihmisen, kuten varmasti monen muunkin vanhuksen kohdalla. Olemme oppineet että anopin omassa päässä vellovat ajatukset on saatava ensin ulos. Sitten vanhuksen aivot tavallaan re-boottaa itsensä takaisin sosiaaliselle taajuudelle, anoppi rentoutuu kun kokee olevansa aidosti haluttua ja hyväksyttyä seuraa ja yhdessä olo on helpompaa ja kivaakin. Vielä 10 vuotta sitten, anoppini ollessa 77v. välttelin hänen kanssaan olemista ja kuormituin kamalasti siitä itsekeskeisestä marinasta. Sitten oma äitini kuoli ja opettelin empaattisen ajattelun metodia.
Anopin toive on viettää aikaa yhdessä tehden normaaleja asioita. Hän haluaa ylläpitää toimintakykyään ja itsenäisyyttään siten, että käymme yhdessä vaikka metsäretkillä ja saunassa ja taidenäyttelyissä. Kun kysyin, mikä anopistani on mukavaa, hän sanoi että kun saa tehdä ruokaa muillekin kuin itselleen. Kokonaisen päivällisen teko lukuisille ihmisille ruokavalioineen kuitenkin stressaa anoppia hieman liikaa, joten olemme yhdessä sopineet että anoppi saa tehdä yhteiselle aterialle ruokalajin, jonka ympärille me kokoamme muut tarjoilut.
Ja niinpä nykyään 87-vuotiaalle anopille voikin yhtäkkiä sanoa aivan tasavertaisesti, ilman loukkaamista ja draamaa, että sinun nuorena kokemasi vääryys on onneksi mennyttä. Nyt ollaan tässä yhdessä, haluaisitko keittää teetä jos minä vispaan mustikoille kermaa.
Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa" välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä. Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.
Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa. "Maailman sivu" perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin. Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä. Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.
Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa. Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa käyttää Wolttia, teistä ei tule ikävia marttyyri-mummoja. Pesulaa, siivouspalveluja, keskittykää halimiseen ja rakkauden toistelemiseen.
Ei vikaa jota ei vanhemmista löytyisi, jos ei juoppo, on huolehtinut arjesta, vika sekin.
Äitipuoleni piti huolen 35 vuotta, että me isämme lapset edellisestä liitosta emme ole yhtä arvokkaita kuin hänen synnyttämänsä. Minä kelpasin tyttönä kyllä ilmaiseksi lapsenvahdiksi ja kotiapulaiseksi. Tämä 1990- ja 2000-luvuilla. Päätin terapiapolun aikana, että minä en aikuisena jaksa myötäillä, ja erkaannuin siinä samalla sitten sekä isästäni että velipuolistani.
Kun isäni kuoli, ajautui äitipuoli parissa vuodessa huomattavan yksinäiseen jamaan kun eläkkeellä ei olekaan enää vanhoja ystäviä maisemissa tai elämänkumppania. Velipuoleni tekevät uraa eivätkä ehdi / halua nähdä äitiään, joka tumuttelee yksinäisyyteensä. Viime aikoina hän on alkanut nostalgiseksi (varmaan päissään) ja lähettelee Facessa valokuvia ajasta, jolloin olimme lapsia ja kyselee kuulumisiani. Ilmeisesti nyt seurani kiinnostaisi.
En voi välttyä miettimästä, miten paljon äitipuoleni kaltaisia ihmisiä tässä maassa tallaa seuraavat vuosikymmenet, kun uusperheiden naiset elävät miehiään pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen sinkku ja minä en voi odottaa iän kertyessä muiden hoitavan ja tekevän asioita puolestani. Minun on pärjättävä ilman jälkikasvun apua ja tukea koska minulla ei sellaisia ole. Olen syntynyt 1950-luvun jälkipuoliskolla ja kuulun niiden eläkkeelle jääneiden joukkoon, jotka jo ymmärtävät itsestään ja omasta terveydestään ja hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyden jotta voi asua ja elää mahdollisimman kauan itsenäisesti ilman ulkopuolista apua. Hallitsen hyvin älypuhelimen, netin käytön, älytelevision jne. ja yritän opetella ja ottaa selvää aina, kun näiden suhteen tulee muutoksia ja uudistuksia. En istua kökötä kotona ja odota, että joku tulisi vaan tapaan ihmisiä ja solmin uusiakin tuttavuuksia esimerkiksi kuntosalilla, kahviloissa jne. Osaan olla ja viihdynkin hyvin myös itsekseni enkä ole kaveririipuvainen vaan voin lähteä jonnekin ihan yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa" välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä. Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.
Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa. "Maailman sivu" perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin. Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä. Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.
Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa. Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.
Mä mietin, missä vaiheessa vanhuksen yksinäisyys alkaa? Alkaako se parisuhteessa olevilla puolison kuolemasta ja sinkuilla sitten, kun kaikki sisarukset, ystävät ja kaverit on jo kuolleet tai ainakin hoivakodissa? Vai sitten, kun itse ei pysty enää lähtemään kotoaan yhtään minnekään eli muiden ihmisten tapaaminen onnistuu vain, jos joku tulee käymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa" välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä. Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.
Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa. "Maailman sivu" perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin. Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä. Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.
Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa. Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.
Tuon viestin kirjoittaneena haluan sanoa, että oli pienten lasten äidille myös vaativaa lohkaista vapaa-ajasta aikaa anopille, joka vaati vuorokauden verran yleisöä omille vääryyksilleen. Siinä tulee ihan primitiivinen pelko, että minusta tulee tuollainen itsekin, kun seura tekee kaltaisekseen.
On myös raskasta, kun kaikki ikääntyneet eivät edes yritä hakea sosiaalisuutta muualta kuin lapsiltaan. Eivät suostu muuttamaan haja-asutusalueelta vaikkapa kirkonkylälle kauppojen, kirjaston, terveyskeskuksen ja ulkoilureittien lähettyville vaan väkisin on asuttava paikassa jossa lähin naapuri on kilsan päässä, katuvaloja ei ole, ilman autoa ei pääse mihinkään ja se hiton pihatiekin on niin pitkä ettei sitä saa kolattua lumesta ilman traktoria.
Sitten odotetaan, että lapset 100km päästä käyttävät kaupassa ja lääkärissä, hoitavat pihatyöt, talon kunnossapidon jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin aika on muuttunut. Toki naiset ennen synnyttivät koko synnytysikänsä 18- 48 vuotiaina, perheissä lapsilla isot ikäerot. Itsekin olen iäkkään äidin kuopus mutta omani synnytin alle 30 v.
Siitä mietin kun täällä vauvalla toistuu yhtälö, pienet lapset ja hoitoa vaativat kahdeksankymppiset vanhemmat. Eli ketju menee, nelikymppisten synnyttäjien lapset vasta nelikymppisinä lisääntyvät.
65-vuotiaan tuttuni nuorimmat lapsenlapset ovat 9-vuotiaita. Enää ei kuulemma tule, ovat lapsensa sanoneet. Hän on ollut työelämässä, ei ole voinut muualla Suomessa asuvia lastenlapsiaan hirveesti hoidella. Taisi ottaa omaa lomaa tyttären synnysajankohtaan jotta pääsi avuksi.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa" välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä. Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.
Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa. "Maailman sivu" perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin. Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä. Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.
Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa. Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.
Mä mietin, missä vaiheessa vanhuksen yksinäisyys alkaa? Alkaako se parisuhteessa olevilla puolison kuolemasta ja sinkuilla si
Yksinäisyys voi tulla aiemminkin. Ehkä sisarukset ovat kuolleet, mutta ystävät alkavat olla niin heiveröisiä, etteivät jaksa kuin korkeintaan tunnin-kahden vierailuja ehkä kerran kuussa. Jos ystäviä on elossa enää kolme, ei siinä kovinkaan montaa seurallista tuntia vanhus elämäänsä saa.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin aika on muuttunut. Toki naiset ennen synnyttivät koko synnytysikänsä 18- 48 vuotiaina, perheissä lapsilla isot ikäerot. Itsekin olen iäkkään äidin kuopus mutta omani synnytin alle 30 v.
Siitä mietin kun täällä vauvalla toistuu yhtälö, pienet lapset ja hoitoa vaativat kahdeksankymppiset vanhemmat. Eli ketju menee, nelikymppisten synnyttäjien lapset vasta nelikymppisinä lisääntyvät.
65-vuotiaan tuttuni nuorimmat lapsenlapset ovat 9-vuotiaita. Enää ei kuulemma tule, ovat lapsensa sanoneet. Hän on ollut työelämässä, ei ole voinut muualla Suomessa asuvia lastenlapsiaan hirveesti hoidella. Taisi ottaa omaa lomaa tyttären synnysajankohtaan jotta pääsi avuksi.
"Pienet lapset" on suhteellinen käsite. Tässä asiayhteydessä käsitän "pienillä lapsilla" lapsia, jota ei voi vielä jättää viikonlopuksi yksin kotiinkaan. Ts ne on otettava mukaan, jos lähtee kauemmas huolehtimaan vanhuksesta.
Nro 496: "Yksinäisyys voi tulla aiemminkin. Ehkä sisarukset ovat kuolleet, mutta ystävät alkavat olla niin heiveröisiä, etteivät jaksa kuin korkeintaan tunnin-kahden vierailuja ehkä kerran kuussa. Jos ystäviä on elossa enää kolme, ei siinä kovinkaan montaa seurallista tuntia vanhus elämäänsä saa. "
Näin se varmaan on. Ihmiset, joiden ansiosta ei ennen vanhuuttaan ole ollut yksinäinen, ovat joko poissa tai liian huonokuntoisia enää tapaamaan. Mä en kaipaa nytkään yhtään pidempiä vierailuja kuin tunnin pari kerrallaan enkä edes kolmea kertaa kuukaudessa. Kerran kolmessa kuukaudessa on sopivampi. Mutta ihmiset on niin erilaisia. Joku on aina ollut seurallinen ja tarvitsee paljon kontakteja ja jollekin toiselle taas riittää paljon vähempikin tapaaminen. Introverttiydessä on omat hyvät puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään Suomessa on vallalla sellainen kulttuuri, että ikääntyvät halutaan jonnekin pois silmistä häiritsemästä heitä nuorempien ihmisten kaunista ja rohkeaa elämää. Omassa lähipiirissänikin on minua vain 10-15 vuotta nuorempia jotka pitivät ikääntyviä omia vanhempiaankin ällöttävinä vanhuksina eivätkä juuri osallistuneet heidän elämäänsä ja ovat siirtäneet tämän asenteen myös omalle jälkikasvulleen.
Edestään vielä löytävät.
-Karma-
Aloittaja kysyy, miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Vastaus: vanhukset eivät halua eivätkä suostu.
Vanhukset haluavat, että heidän kotiinsa ja elämäänsä tullaan. Silloin kun heille sopii. Mukaudutaan heidän tapoihin ja rutiineihin. Katsomaan salkkarit ja pesemään ikkunat. He eivät halua lähteä mihinkään, eivätkä kykene sopeutumaan enää mihinkään, joten silloin ei voi olla enää "mukana" eikä "osana elämää", kun ei pysty joustamaan omista elämisen ja olemisen tavoista. Mutta eipä pysty joustamaan perheelliset, työssäkäyvät aikuiset lapsetkaan. Joten siinäpä sitä sitten ollaan.
Alue: Aihe vapaa
Suvussa on ollut hyvin itsenäisiä sinkkuneitejä, eläneet yli 90. Terveyttäkin että pärjänneet itse elämänsä loppuun saakka.
Periaatteeni on, vaikka olen leski ja lapsiakin on, pärjätä myös ilman "röyhkeitä vaatimuksia lapsille". En tiedä miksi pitäisi muuttaa jonnekin kun asun kaupungissa kerrostalossa. Nykyisin on esim nuo palvelubussit hyviä, hakevat kotiovelta bussimatkan hinnalla.
Tämä vauva tietysti on provopalsta mutta kyllä täällä aikuiset esittävät aika röyhkeitä vaatimuksia vanhemmilleen. Mikseivät auta, arkemme on raskas, katso lapsiamme, anna ennakkoperintöä, muuta omaisuuttaan rahaksi ja anna meille. Toisivat parempia lahjoja ja tuomisia tullessaan.