Lue keskustelun säännöt.
Milloin sen oikein tietää haluaako lapsia vai ei?
16.07.2025 |
Olen 30v nainen enkä vieläkään tiedä haluanko lapsia. Olen onnellinen tällä hetkellä elämässä, mutta tämä nyt vaan on kysymys mikä tulevien vuosien aikana pitäisi päättää.
En yleisesti välitä lapsista enkä pidä vauvoja söpönä tms. En tällä hetkellä ole kiinnostunut lapsiperhe-elämästä. Toisaalta en myöskään ole nimittänyt itseäni velaksi eli en myöskään ole tehnyt päätöstä, ettenkö lapsia haluaisi. Olen siis tällä hetkellä melko avoinna asian suhteen.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi noin ajatella.
Mistä sen tietää mitä tekee kun tilanne tulee päälle.
Tilanne näyttää sen. Osittain harjoiteltu asia tilannetta varten voi myös valita puolestasi mitä keho tekee kunakin hetkenä.
Minä tein maalin, vain se harjoite mikä oli ajettu sisään elimistön toimintoihin tai selkäytimen hermostoon.
Avasin ajatuksissani tölkin, kuten monesti töissä tehdessä olen tehnyt, vaikka tällä hetkellä olikin tarkoitus asettaa se kuivakaappiin telineeseen odottamaan parempaa käyttöä.
Ehkä elimistö päättää itse lapsen tai munasolun jakautumisesta, kun siittiö on siihen tunkeutunut.
Et sinä vaan joku muu osasto sisälläsi. Eli todellinen sinä, joka ei mieti vaan tekee mitä tilanne vaatii.
Löydä todellinen sinuus muualta kuin ajattelua seuraavasta sinuudesta. Olet vain filtteri maailman ja itsesi välissä.
Just toi harha että sä voit päättää elämästäs ja asioistas. Se ajatteleva minä joka kuvittelee olevansa tämän kehon puikoissa. Se ego.
Se häiritsee monesti kaikkea kuten lasten saamista ja pohtii onko kannattavaa tehdä elämässä asioita.
Kun laitat egos ja rationaalisen ajattelun sivuun taustalle ja alat elämään elämääsi, niin ne lapset tulee itsestään.
Minulla on Ruotsissa 2 lasta ja Norjassa yksi ja Suomessa on neljä kappaletta lapsia.
Kaikki lähti siitä hetkestä, kun olin Norjalaisessa kapakassa ja mulle tultiin vittuilemaan. Kaveri hoki että mitä sä mietit, mitä sä mietit!!!
Sitten joku naksahti miun päässä. Mietin että mitä mä mietin. Mut on koulutettu näitä tilanteita varten. Meni arviolta 6 sekuntia ja seitsemän raavasta miestä makas baarin lattialla lähes tajuttomassa tilassa. Mitä mä oikein mietin? Elämässä jos jäät miettimään tai kuten veteraanit sanoi että "älä jää tuleen makaamaan", niin se on ohi.
Elämä on elettävänä nyt ja tässä. Ajattelu ja suunnittelu ja vatvominen kannattaa jättää pois kokonaan ja laittaa koko elämä automaatille.
Sillä lähtee stressit ja tulee tehtyä asioita. Lapsia ei rakenneta kuin jotain materiaaleja. Ne syntyy rakkaudesta. Elämä on rakkaus, elämä ei ole mikään suunnitelma tai rakennelma.
Minä en ole koskaan halunnut lapsia ja täytän 35 syksyllä.
Kaiken lisäksi on mt haasteita. Taitaa jäädä tekemättä
Vierailija kirjoitti:
Yleensä silloin huomaa haluavansa lapsia, kun se ei enää ile mahdollista. Nykyään ihaillaan kaikenlaista turghaa huttua, joka ajaa lapsien hankkimisen ohi ja lopuksi vain turhat ja tarpeettomat asiat jää jäljelle.
En minä ole ainakaan huomannut. Elämäni ei todellakaan ole turhaa ja tarpeetonta huttua. Liekö sinun elämäsi sellaista, oli lapsia tai ei - ja luulet lasten tuovan onnen kaikille? Sehän ei todellakaan pidä paikkaansa. Samanlaisia, puutteellisia ihmisiä ne lapsetkin ovat kuin vanhempansakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
Katkera äiti -spämmi siellä. Jos sinua masentaa se, että olet hankkinut lapsia, älä pura sitä meihin muihin täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
Kertoisitko vielä tarkasti kuukautiskiertosi vaiheet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tämä aihe tuli uniin. Nuorempana unet, joissa odotin lasta, olivat ahdistavia. Kolmenkymppisenä huomasin, että uni, jossa pidin vauvaa olallani, olikin aivan ihana uni.
Ja sitten vauva puklusi paidallesi ja turautti vaippansa täyteen haisevaa ripulipaskaa suoraan nenäsi kohdalla.
🤭💩💩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
No, minä olen hankkinut lapsia ja se masentaa. En haluaisi olla äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
Katkera äiti -spämmi siell
En ole kuullutkaan mistään katkerasta äidistä. Kyllä meitä tahattomasti lapsettomiakin (ja siitä ehkä katkeria) on, mutta sulla on joku vahva kielto sen suhteen. Kannattaa miettiä mistä se johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
No, minä olen hankkinut lap
Mä voin adoptoida ne.
Äitini hoki koko lapsuuteni ajan miten ei olisi halunnut lapsia. Vaikka minulla ei ollut huono lapsuus, niin tuo asia tuli aika usein esiin aina kun joku lähipiiristä sai lapsen. Erityisen pahaksi meni jos oli useampi lapsi. En tiedä olisiko välittänyt edes potentiaalisesta lapsenlapsesta, mitä ei kyllä ole tulossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on löytänyt kumppanin, jonka havaitsee luotettavaksi ja joka pitää perhettä arvossa ja toimii tasa-arvoisesti, kannattaa perhe perustaa. Ei lapsista tarvitse etukäteen erityisesti tykätä eikä tietää kaikkea niistä eikä hoitokokemusta tarvita. Omista lapsista kyllä välittää vaikka vieraat tuntuisi ikäviltä. Bonuksena on se, miten vänkää on huomata piirteitä omasta ja puolison sukulaisista arjen toimissa.
Sitä ei tarvitse tietää. Siitä innostuu kun saa lapsen. Lapsen saaminen tekee ihmisestä aikuisen.
Lapsia tulee suunnittelematta ja silti ihmiset pärjäävät. Lapsia ei tarvitse suunnitella eikä se oikeasti ole edes tarkoitus, koska silloin liian moni ei saa lapsia, vaikka niin olisi halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
Katkera äiti -spämmi siell
Jos on ollut kurjia kokemuksia omasta lapsuudesta, voi päättää olla itse erilainen äiti/isä lapsilleen kuin oma äiti/isä oli. Mulla on ollut ikävä, manipuloiva, syyllistävä, narsistinen äitimuori. Ajattelin etukäteen että en halua lapsia, enkä varsinkaan tyttölapsia. No, mulla on kolme hienoa tytärtä ja puoliso, jonka kanssa on ollut perhearki hyvä ja turvallinen jakaa. Kumpikin on saanut toteuttaa itseään myös töissä, eli vastuut on jaettu välillä niin että toinen tekee enemmän kotihommia ja vuoroin toinen. Toimi hienosti, ja lapsilla on jo omat perheet, ja lapsenlapset on ihan nastoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin vale: kyllä se mieli muuttuu. Uskoin oikeasti että joskus vaan tulee jostain ulkopuolelta halu lapsiperhe-elämään ja lapseen, kun sitä toitotettiin väistämättömyytenä naisen elämässä. Ei sellaista mistään koskaan tullut ja nyt mietin suht vanhana lapsettomana, että se lapsi pitäisi vaan päättää hankkia jos vielä onnistuu. Mitään mystistä biologista halua ei koskaan tullut.
No mulla kyllä mieli muuttui. Oman kurjan lapsuuteni takia suorastaan kammosin lapsia ja koko perhe-käsitettä pitkälti yli kolmikymppiseksi. Kun olin käsitellyt traumani, havaitsin ettei lapsiperhe-elämän tarvitse olla yhtä helvettiä vaan useimmille se on tärkeää ja antoisaa. Lisäksi lapset on tosi hauskoja. Mutta enää en voi saada lapsia että se jää minulta kokematta. Masentaa.
En ole kuullutkaan mistään katkerasta äidistä. Kyllä meitä tahattomasti lapsettomiakin (ja siitä ehkä katkeria) on, mutta sulla on joku vahva kielto sen suhteen. Kannattaa miettiä mistä se johtuu.
Sinähän tarkasti tiedät ventovieraiden palstailijoiden mielensisällön 🤭 Kaikilla ei ole jotain kieltoa päällä, vaan mielipiteitä voi olla erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kun on löytänyt kumppanin, jonka havaitsee luotettavaksi ja joka pitää perhettä arvossa ja toimii tasa-arvoisesti, kannattaa perhe perustaa. Ei lapsista tarvitse etukäteen erityisesti tykätä eikä tietää kaikkea niistä eikä hoitokokemusta tarvita. Omista lapsista kyllä välittää vaikka vieraat tuntuisi ikäviltä. Bonuksena on se, miten vänkää on huomata piirteitä omasta ja puolison sukulaisista arjen toimissa.
Tosi vänkää joo 😂
Kyllä sä sitten tiedät, kun haluat
Päätin 35-vuotiaana, että otan enemmin riskin yhden lapsen äitinä kuin kadun lapsettomuutta. Taustalla oli vakaa parisuhde ja tarpeeksi varallisuutta.
Lapsista ei tarvitse erityisesti pitää. Oma on aina oma. Lapsiperhe-elämäkin on paljon hauskempaa kuin luulin.
Alkaa paikat vaan olla aika tuhkaituneet jo 30 vuotiaana.
Ootko sä se pimeästä reijästä kirjoitteleva synkkämielinen ja kalpeaksikin kehuttu perssilmäinen peikko, joka tykkää vittuilla muille ja antaa itsestään aina tuossa sävyssä sen parhaimman hajuisen puolensa?