Lue keskustelun säännöt.
Milloin sen oikein tietää haluaako lapsia vai ei?
16.07.2025 |
Olen 30v nainen enkä vieläkään tiedä haluanko lapsia. Olen onnellinen tällä hetkellä elämässä, mutta tämä nyt vaan on kysymys mikä tulevien vuosien aikana pitäisi päättää.
En yleisesti välitä lapsista enkä pidä vauvoja söpönä tms. En tällä hetkellä ole kiinnostunut lapsiperhe-elämästä. Toisaalta en myöskään ole nimittänyt itseäni velaksi eli en myöskään ole tehnyt päätöstä, ettenkö lapsia haluaisi. Olen siis tällä hetkellä melko avoinna asian suhteen.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
No nyt on paksua tuubaa. Ensinnäkin veloilla on monesti paljon ystäviä, sekä toisia veloja että lapsellisia ihmisiä. Sen lisäksi heillä on sukulaisia ja sukulaisten lapsia, joihin he pitävät yhteyttä. Eikö ole melko turvatonta, jos ainoa ihminen keneen voi turvautua on oma lapsi? Mitä jos se muuttaa ulkomaille tai vammautuu tai kuolee? Silloin ei ole ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tämä aihe tuli uniin. Nuorempana unet, joissa odotin lasta, olivat ahdistavia. Kolmenkymppisenä huomasin, että uni, jossa pidin vauvaa olallani, olikin aivan ihana uni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ei kannata hankkia lapsia, jos ei ole sellasta vahvaa kotona pysymisen oloa. Sitten kun tullaan äidiksi, niin pitää tykätä olla vaan kotona lapsen kanssa ja kaikki mitä lapseen tulee pitää olla ykkössijalla. Se oma elämä loppuu, aletaan elämään lapsen elämää ja kasvattamaan sitä. Miehet monesti haluaa lapsen, mutta se kodin/lapsen hoitaminen on sitten toista ja sitten erotaan. Älä tee lapsia, nauti omasta elämästä.
Mun kaverilla meni just noin. Vaikka on uranainen, tavallaan lopetti äidiksi tultuaan entisen elämänsä ja alkoi elää vain lapsilleen. Rakasti yli kaiken niiden kanssa leikkimistä, puuhaamista, niiden hoitoa, syöttämistä, harrastuksissa mukana olemista yms. Edelleenkin on ihan lastensa elämässä kiinni vaikka ovat jo isoja.
Ja
Ei lasten kanssa puuhaaminen ja harrastuksissa mukana oleminen ole tietääkseni liiallista holhoamista.
Mä en halunnut lapsia ennen kuin n. 25 v jälkeen, tuota ennen siis en pitänyt lapsista, lapset lähinnä ärsytti (vaikka sukulaisilla on lapsia myös). Hiljalleen muuttui siten ettei lapset enää ärsytä, ja vauvakuume noussut jo korkealle. Parin vuoden sisällä haluaisin jo lapsen, nyt olen 29v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
No nyt on paksua tuubaa. Ensinnäkin veloilla on monesti paljon ystäviä, sekä toisia veloja että lapsellisia ihmisiä. Sen lisäksi heillä on sukulaisia ja sukulaisten lapsia, joihin he pitävät yhteyttä. Eikö ole melko turvatonta, jos ainoa ihminen keneen voi turvautua on oma lapsi? Mitä jos se muuttaa ulkomaille tai vammautuu tai kuolee? Silloin ei ole ketään.
No mulla ei ole kavereita eikä sukulaisia tai niiden lapsia. Jos olisi puoliso ja lapsia niin siinä olisi oma lauma. Nyt olen ihan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
No nyt on paksua tuubaa. Ensinnäkin veloilla on monesti paljon ystäviä, sekä toisia veloja että lapsellisia ihmisiä. Sen lisäksi heillä on sukulaisia ja sukulaisten lapsia, joihin he pitävät yhteyttä. Eikö ole melko turvatonta, jos ainoa ihminen keneen voi turvautua on oma lapsi? Mitä jos se muuttaa ulkomaille tai vammautuu tai kuolee? Silloin ei ole ketään.
Mulla on juuri tuo tilanne, että olen vela ja on paljon ystäviä ja läheisiä ympärillä. Paitsi että sukulaisten lapsiin en pidä yhteyttä, en ymmärrä miksi edes pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
Tää on se katkera äiti -spämmi.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinun pitää pohtia asiaa niin silloin et todennäköisesti halua.
Ihan normaalia pohtia tuollaisia. Minä olin vastaavassa tilanteessa pitkään, ja päädyin lopulta tekemään yhden lapsen. Tyytyväinen olen ollut. Ei kaikille tule mitään "pakko saada" - tunnetta, vaan päätös tehdään sen perusteella, mitä elämästä tietää ja sitten sitoudutaan lopputulokseen. Tunneälykkään ihmisen merkki, että ajattelee asiaa kaikilta kanteilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vaikea miettiä, samalla kun yhteiskunnassa tulee automaattisesti painostuksia ja ihminen aina haluaa kuulua joukkoon ja tehdä asiat niinkuin muutkin. Itse selvitin sen niin että ajattelin että elän vaikka kahdestaan mieheni kanssa mökillä, kaukana kaikista ihmisistä. Haluaisinko sinne lapsen meidän seuraksi - ja vastaus oli että en. tajusin että olin miettinyt lapsen tekemistä vain sen takia koska "koska muutkin" ja "nyt on sen aika" mutta samalla pääkopassa oli aina ajatus "en halua tätä joten miksi kuuntelen muita".
Silloin kun ehkäisy pettää eikä aborttia haluakaan tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on minun päätettävissä ja vastaus on: Et halua, elät iloisesti vapaana sinappikoneista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Et yhtään kliseisempää vastausta keksinyt? Haluat vahingon kiertämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
Ai sä tiedät jo, että tulet olemaan hauras ja muistihäiriöinen? Ja kukaan ei myöskään pidä puoliasi?
Ok, en vaan tiedä ketään, joka osaisi ennustaa tulevaisuutensa noin tarkkaan. Saatat kuule kuolla ennen kuin sinusta tulee hauras ja muistihäiriöinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
Tää on se katkera äiti -spä
En ole vaikka niin haluaisitkin uskoa. Valitettavasti en itse ruvennut haluamaan lapsia ennen kuin nelikymppisenä ja siinä vaiheessa se oli liian myöhäistä itsellisestikin, koska olen jo vaihdevuotinen (parit kuukautiset jääneet mm jo välistä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
No nyt on paksua tuubaa. Ensinnäkin veloilla on monesti paljon ystäviä, sekä toisia veloja että lapsellisia ihmisiä. Sen lisäksi heillä on sukulaisia ja sukulaisten lapsia, joihin he pitävät yhteyttä. Eikö ole melko turvatonta, jos ainoa ihminen keneen voi turvautua on oma lapsi? Mitä jos se muuttaa ulkomaille tai vammautuu tai kuolee? Silloin ei ole ketään.
No mulla ei ole kavereita eikä sukulaisia tai niiden lapsia. Jos olisi puoliso ja lapsia niin siinä olisi oma lauma. Nyt olen ihan yksin.
Ole onnellinen, ettei sinulla ole puolisoa ja kakaroita riesanasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
En ole vaikka niin haluaisitkin uskoa. Valitettavasti en itse ruvennut haluamaan lapsia ennen kuin nelikymppisenä ja siinä vaiheessa se oli liian myöhäistä itsellisestikin, koska olen jo vaihdevuotinen (parit kuukautiset jääneet mm jo välistä)
Tämä erityisesti paljastaa Katkera äiti -spämmin. Kukaan ei täällä ala luetella kuukautiskiertonsa yksityiskohtia. Ketään ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset ole vauvoja ja pikkulapsia kuin hetken aikaa. Sun pitää miettiä, miltä elämäsi näyttää lapsettomana 40+ vuotiaana: kaikki kaverit viettää aikansa oman perheensä kanssa kun sinä olet yksin. Kukaan ei auta kun sairastut ja vanhenet.
Höpön löpön. Täällä viisikymppinen vela, jolla on useita vela-kavereita ja kukaan meistä ei ole yksin. Ollaan myös terveitä. Jos sairaus tulee, ei siinä lapsi auta, vaan mennään lääkäriin.
No mä oon 42 v lapseton ja olen ihan yksin, kun kaverit viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Lisäksi kukaan ei ole pitämässä puoliani vanhempana, kun olen hauras ja muistihäiriöinen. Apua saa vain jos joku sitä itselle vaatii, jos silloinkaan.
Ai sä tiedät jo, että tulet
No kun molemmin puolin isovanhemmilla on ollut muistihäiriöt ja isällä on, niin aika todennäköistä että minullekin tulee. Ilman perhettä mulla ei muuta näin keski-iässä ole odotettavissakaan kuin kuolema joko omin käsin tai hylättynä jossain laitoksessa.
Vierailija kirjoitti:
Se on itsekästä. Lapsensa kärsivät äitinsä liiasta holhoamisesta, hössötyksestä ja puuttumisesta. Saati mahdolliset tulevat lasten puolisot.
Kaikki on itsekästä ja se on kaikkeuden ydin. Olla yksin/yhtä.
Kukaan ei ole erillinen kappale. Elämä tai geenit on itsekkäitä. Itsekkyys pitäisi kääntää yhdeksi tai ykseydeksi.
Itse olin samassa tilanteessa kuin ap. Sitten 35-vuotiaana ehkäisystä huolimatta raskaustesti näytti plussaa. Päätettiin pitää lapsi, ja en ole päivääkään katunut, äitiys olikin lopulta se mun juttu. Jos ehkäisy ei olisi pettänyt, olisin ollut onnellinen niinkin, mutta olen onnellinen näinkin. Ehkä miehelle asia oli vielä suurempi kysymysmerkki, mutta lopulta hyväksi isäksi hänkin paljastui.