Ero pyörii mielessä päivittäin

Olen siis henkisesti varautunut siihen, että mies ei ehkä olekaan tukena vastoinkäymisissä. Se on nähty jo.

Ap

Sama vanhempi jatkaa.

Jos mies ei noita uskottomuusasioita suostu käsittelemään, niin joudut ne joka tapauksessa jossain vaiheessa itse yksin käsittelemään. Se on synkkää ja rankkaa aikaa. Toivon sulle voimia siihen. Sen jälkeen mikään ei ole aivan ennallaan. Susta tulee niin vahva, ettet vielä tajuakaan. Samaan aikaan jokin sinussa on aivan rikki ja kuolee, luovut kaikista harhoista, mutta samaan aikaan ymmärrät kaiken, tunnet myötätuntoa jota et tiennyt olevan olemassakaan ja kasvat ihan todella aikuiseksi ja osaat auttaa sisäistä lastasi.

Tai ehkä olet tehnyt tätä jo pikkuhiljaa, etkä joudu käymään sitä kaikkea läpi kerralla. Silloin se voi tapahtua lempeämmin. Katkeruus on se, mitä kannattaa pelätä. Kukaan ei halua olla katkera vanhus, joten jollain lailla on hyvä tehdä rauha itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tärkeintä on, että toteutat itseäsi ja elät omaa elämääsi, oli se sen miehen kanssa tai ilman. Ole uskollinen itsellesi. 

Yleensähän me ihmiset syytetään olosuhteita: kumppania tai sen puutetta, työtä tai sen puutetta, lapsuuden perhettä, asuinpaikkaa, raha-asioita tai geenejä, kun ei haluta kohdata itseämme ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Sinä olet selvästi oikealla tiellä, kun olet jo tehnyt paljon muutoksia. Jatka vain miettimällä, mitä elämältä haluat. Suhdeasiaa ei tarvi päättää nyt, jos et sen osalta tiedä. Toteuta ensin ne, mitkä tiedät. 

Vierailija kirjoitti:

Sama vanhempi jatkaa.

Jos mies ei noita uskottomuusasioita suostu käsittelemään, niin joudut ne joka tapauksessa jossain vaiheessa itse yksin käsittelemään. Se on synkkää ja rankkaa aikaa. Toivon sulle voimia siihen. Sen jälkeen mikään ei ole aivan ennallaan. Susta tulee niin vahva, ettet vielä tajuakaan. Samaan aikaan jokin sinussa on aivan rikki ja kuolee, luovut kaikista harhoista, mutta samaan aikaan ymmärrät kaiken, tunnet myötätuntoa jota et tiennyt olevan olemassakaan ja kasvat ihan todella aikuiseksi ja osaat auttaa sisäistä lastasi.

Tai ehkä olet tehnyt tätä jo pikkuhiljaa, etkä joudu käymään sitä kaikkea läpi kerralla. Silloin se voi tapahtua lempeämmin. Katkeruus on se, mitä kannattaa pelätä. Kukaan ei halua olla katkera vanhus, joten jollain lailla on hyvä tehdä rauha itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tärkeintä on, että toteutat itseäsi ja elät omaa elämääsi, oli se sen miehen kanssa tai ilman. Ole uskollinen

No seuraavaksi ajattelin lähteä yksinäni jonnekin matkalle, mies ei ole innostunut matkustelusta. Matkustaa jo töiden puolesta tarpeeksi ja kokee sen raskaaksi. Ja kallistakin se on jos lomalle lähtee. 😊

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä. 

Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa. 

Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin s

Ei meilläkään niitä yhteisiä projekteja aina ollut, ja nyt kun mietin, niin ei mies sillä tavalla osannut ennen olla tukena, eikä kovin hyvin vieläkään, jos ei ymmärrä asiaa. Mutta on iän myötä kehittynyt siinä ja minunkin on pitänyt oppia avautumaan asioista ja ehkä osoittamaan se tuen tarve. Olen varmaan vaikuttanut niin itseriittoiselta, ettei hän aiemmin edes ymmärtänyt, miten paljon olisin kaivannut tukea. Hän on siinä mielessä enemmän käytännön ihminen, ja vaatii edelleen välillä herättelyä.

Tärkeintä on nyt, että pistät itsesi etusijalle. Sitten se mieskin oppii. Eihän sen niin pitäisi mennä, mutta silti se menee niin. Hyväksy se ja päästä irti niistä odotuksista, jotka eivät toteutuneet, niin elämäsi muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama vanhempi jatkaa.

Jos mies ei noita uskottomuusasioita suostu käsittelemään, niin joudut ne joka tapauksessa jossain vaiheessa itse yksin käsittelemään. Se on synkkää ja rankkaa aikaa. Toivon sulle voimia siihen. Sen jälkeen mikään ei ole aivan ennallaan. Susta tulee niin vahva, ettet vielä tajuakaan. Samaan aikaan jokin sinussa on aivan rikki ja kuolee, luovut kaikista harhoista, mutta samaan aikaan ymmärrät kaiken, tunnet myötätuntoa jota et tiennyt olevan olemassakaan ja kasvat ihan todella aikuiseksi ja osaat auttaa sisäistä lastasi.

Tai ehkä olet tehnyt tätä jo pikkuhiljaa, etkä joudu käymään sitä kaikkea läpi kerralla. Silloin se voi tapahtua lempeämmin. Katkeruus on se, mitä kannattaa pelätä. Kukaan ei halua olla katkera vanhus, joten jollain lailla on hyvä tehdä rauha itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tärkeintä on, että toteutat itseäsi ja elät omaa elämääsi

Todella hyvä suunnitelma. Olet lomasi ansainnut.

Vierailija kirjoitti:

Kuvaillun kaltaiset liitot loppuvat viimeistään siihen, että mies lähtee itseään puolet nuoremman naisen matkaan jossain vaiheessa. Nyt on jo petettykin eikä asioista edes suostuta keskustelemaan. Erokeskustelujakaan tuskin kannattaa odottaa, kaunista eroa ei tuollaiselta suhteesta voi odottaa.

 

Anteeksi tämä inhorealistinen kommentti. Haluaisin ainoastaan herätellä alottajaa todellisuuteen.

Tuhlaatko vain elämäsi kakkaan suhteeseen.

Pettäminen on kerrasta poikki. Ei armoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaillun kaltaiset liitot loppuvat viimeistään siihen, että mies lähtee itseään puolet nuoremman naisen matkaan jossain vaiheessa. Nyt on jo petettykin eikä asioista edes suostuta keskustelemaan. Erokeskustelujakaan tuskin kannattaa odottaa, kaunista eroa ei tuollaiselta suhteesta voi odottaa.

 

Anteeksi tämä inhorealistinen kommentti. Haluaisin ainoastaan herätellä alottajaa todellisuuteen.

Tuhlaatko vain elämäsi kakkaan suhteeseen.

Pettäminen on kerrasta poikki. Ei armoa.

Eipä ollut helppoa lähteä, kun lapsi oli vuoden vanha ja se päiväkotirumba oli päivittäistä. Ei se olis ollut mikään todellinen ero joka viikko sopia lapsen hoidosta exän kanssa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mua vaivaa se, ettei meillä ole miehen kanssa hauskaa yhdessä juuri koskaan. Järjestetän kyllä toisinaan parisuhde aikaa, käydään ravintolassa tai matkalla. Mutta ei oikein puhuta mitään tai sitten lähinnä töistä tai sellaisesta. Mitään yhteisiä unelmia ei oikein ole. Joskus menee vaan riitelyksi, harvemmin tosin nykyään. 

Yritän asennoitua positiivisesti ja olla provisoimatta, keksiä kevyitä puheenaiheita yms, jotta voisi edes hetken olla mukavaa. 

Ap

Hyvä ap, miksi jaat elämäsi ihmisen kanssa, jonka kanssa et ilmiselvästi viihdy? Eikö yhdessä viihtymisen pitäisi olla se aivan ensisijainen asia, miksi suhteeseen ylipäätään ryhdytään?

Teitä ei yksinkertaisesti kiinnosta olla toistenne seurassa. Ja voin vakuuttaa, että se näkyy ja tuntuu myös muille samassa tilassa oleville. Ehkä kiinnostus voisi palata, jos kunnioituksen ja luottamuksen saisi palautettua esim terapiassa. Mutta tuo miten mies suhtautuu terapiaan sen jälkeen kun on itse sinua pettänyt, olisi ainakin itselleni 100% varma tieto siitä että minua ei kunnioiteta, piste. No, se pettäminenkin kyllä riittäisi siihen. 

Itsellä takana samankaltainen kädenlämpöinen pitkä liitto, josta eroa en ole katunut hetkeäkään. Nykyisen mieheni ajatuksia ja pohdintoja ja tunteita kuuntelen niin suurella ilolla ja nautinnolla, että olen suoraan sanottuna järkyttynyt ajatuksesta, että istuisimme viettämässä kuvaamasi kaltaista ns. parisuhdeaikaa. Aivan totaalista elämän hukkaan heittämistä. 

Tee miehelle selväksi, että tarvitsette pariterapiaa tai loppu on vääjäämätön. Jos oikeasti itse uskot, että se terapia auttaisi palauttamaan tarvittavat tunteet. Täältä luettuna vaikuttaa, että sinua ei kyllä oikeasti enää kiinnosta. 

Ja jos tuo suhde on parasta mitä haluat lapsiesi kokevan rakkaudessa tulevaisuuden aikuisina, jää, annat siihen sellaisen mallin että muistavat ja aivan varmasti. Mutta, muistavatko, miten ilolla äiti aina otti isän vastaan kun isä tuli töistä? Muistavatko, miten isä katsoi äitiä rakastavasti ja lempeästi ja ihaillen? Miten äiti ja isä huomioivat vuoroin toisiaan, halusivat ilahduttaa ja osoittivat arvostavansa? Halasivat, suukottelivat, silittelivät, hymyilivät, nauroivat, nauttivat toistensa seurasta?

Tuskastuttaa, huoh. Koska osuu, kun tein itse tuon idioottimaisen virheen että a) en puhunut koskaan oikeasti ja b) en lähtenyt, kun yritin lopulta puhua mutta mies ei halunnut kuulla. Ja nyt tuntuu sietämättömältä, että joku on ihan yhtä typerä kuin itse silloin olin. Vaikka mulle koitettiin siitä sanoa. 

älä mieti noin paljoa. sullahan menee aivot ihan solmuun, kun mietit tuollaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vaivaa se, ettei meillä ole miehen kanssa hauskaa yhdessä juuri koskaan. Järjestetän kyllä toisinaan parisuhde aikaa, käydään ravintolassa tai matkalla. Mutta ei oikein puhuta mitään tai sitten lähinnä töistä tai sellaisesta. Mitään yhteisiä unelmia ei oikein ole. Joskus menee vaan riitelyksi, harvemmin tosin nykyään. 

Yritän asennoitua positiivisesti ja olla provisoimatta, keksiä kevyitä puheenaiheita yms, jotta voisi edes hetken olla mukavaa. 

Ap

Hyvä ap, miksi jaat elämäsi ihmisen kanssa, jonka kanssa et ilmiselvästi viihdy? Eikö yhdessä viihtymisen pitäisi olla se aivan ensisijainen asia, miksi suhteeseen ylipäätään ryhdytään?

Teitä ei yksinkertaisesti kiinnosta olla toistenne seurassa. Ja voin vakuuttaa, että se näkyy ja tuntuu myös muille samassa tilassa oleville. Ehkä kiinnostus voisi palata, jos kunnioituksen ja luot

Vasta nyt luin nuo edellisen sivun pohdinnat mitä on kumppanuus ym. En ihan tiedä onko tämä sitä, mutta jatkan tuohon edelliseeni että me mieheni kanssa puolin ja toisin tuetaan ja mahdollistetaan toisillemme niitä tärkeitä asioita, joihin toisella on intohimo, esim jokin harrastus tms. Silkasta halusta antaa toiselle se mahdollisuus nauttia elämästä niin paljon, kuin se ikinä realistisesti on mahdollista. Sitä on rakkaus, puhdas halu ilahduttaa ja tehdä toinen onnelliseksi. Milloin milläkin tavalla huomioiden. Ja vaikeissa paikoissa ja kriiseissä: vaikka pää kainalossa toista tukien. Yhtenä rintamana, jossa otetaan huomioon se toinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja tietysti unelmoidaan, haaveillaan, suunnitellaan, toteutetaan. Koska yhdessä on vaan niin helvetin hyvä olla! 

Olen ehdottanut miehelle asumuseroa, jotta saataisiin joku ratkaisu tähän soutamiseen ja huopaamiseen. Siihen vastasi, että jos muutan omilleni niin tämä oli tässä. Asumusero ei siis hänelle käy ja ymmärrän sen kyllä. Mies on sen osalta tehnyt päätöksen. Luottamus on mitä on.

Ap

Tuo turhautunut jatkaa yhä, jotenkin tuntuu että tästä pohdinnasta puuttuu nyt aika lailla kokonaan se, miten Sinä haluaisit tulla parisuhteessa kohdelluksi. Haluaisitko miehen, joka osoittaa arvostavansa niin, että siitä ei jää sinulle pienintäkään epäilystä? Miehen, joka puolustaisi sinua loppuun saakka ihan missä tahansa tilanteessa täysin epäröimättä? Miehen, joka kertoisi ja näyttäisi sinulle, että ei olisi missään muualla mieluummin kuin sinun kanssasi, illalla kun menette nukkumaan? Miehen, joka ilahtuu kun tulet kotiin? Miehen, joka katselee sinua kuin ihanaa aarretta, koska olet hänelle sellainen? Tai mitä tahansa, Mitä Sinä Haluat?

Jos haluat jotakin ihan muuta mitä nyt saat, sinun tehtäväsi on selvittää onko se mahdollista saavuttaa tässä suhteessa joillakin keinoin. Jos ei ole, sitten tuhlaat elämääsi. Tuntuu, että et arvosta itseäsi juurikaan. Tai luulen tunnistavani sen, kun itse toimin samalla tavalla siinä kädenlämpöisessä suhteessani. 

Yleensä niille pohdinnoille on syynsä, joko tyytymättömyys parisuhteeseen tai omaan elämään, tai molempiin.

Ehkä tartut tilaisuuteen pohtia, mitä sinä itse haluat elämältäsi ja mitä parisuhteeltasi, mitkä asiat ovat ehdottomia, minkä kanssa voit tehdä kompromisseja.

Puhumattoman miehen kanssa on hankala puhua, mutta ehkä yrität vielä kokeilla. Tai jos siitä ei tule mitään kahdestaan, niin voisitteko mennä pariterapiaan yhdessä? 

Vierailija kirjoitti:

Sama vanhempi jatkaa.

Jos mies ei noita uskottomuusasioita suostu käsittelemään, niin joudut ne joka tapauksessa jossain vaiheessa itse yksin käsittelemään. Se on synkkää ja rankkaa aikaa. Toivon sulle voimia siihen. Sen jälkeen mikään ei ole aivan ennallaan. Susta tulee niin vahva, ettet vielä tajuakaan. Samaan aikaan jokin sinussa on aivan rikki ja kuolee, luovut kaikista harhoista, mutta samaan aikaan ymmärrät kaiken, tunnet myötätuntoa jota et tiennyt olevan olemassakaan ja kasvat ihan todella aikuiseksi ja osaat auttaa sisäistä lastasi.

Tai ehkä olet tehnyt tätä jo pikkuhiljaa, etkä joudu käymään sitä kaikkea läpi kerralla. Silloin se voi tapahtua lempeämmin. Katkeruus on se, mitä kannattaa pelätä. Kukaan ei halua olla katkera vanhus, joten jollain lailla on hyvä tehdä rauha itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tärkeintä on, että toteutat itseäsi ja elät omaa elämääsi, oli se sen miehen kanssa tai ilman. Ole uskollinen

Oho. Helmikommentti, joka laittaa ajattelemaan asiaa eri kanteilta ja korostaa omaa vastuuta.

Kurakommentin taas erottaa manipuloinnista ja röyhkeydestä, jossa halutaan tehdä päätös toisen puolesta, vaikka asiasta ei juuri mitään tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi olla vähän erilainen ajatus, mutta jos mies kerran on hyvä isä ja osallistuu kodinhoitoon ja biologinen kellosi tikittää, miksi et tekisi sitä lasta? 

Sitten on ainakin lapsilla sama isä, vaikka eroaisitkin, eikä näitä uusperhesumplailuja, kenenkä isin viikonloppu on nyt vuorossa, Mikon vai Pekan. Helpompaa se on, jos vaikka päätätkin sitten erota. Funtsi. 

Mistäs tiedät, löydätkö miestä ja onko se edes kunnollinen tai kunnon isä sille jälkeläiselleen, jos sellaisen päätyisit jonkun toisen kanssa tekemään? Dumppaa sut raskausaikana. Ne sun ikäluokan eronneet on monesti aiheesta dumpattuja. 

Ja lapsellasi olisi täyssisarus. 

Vuosisadan paskin ja käsiträmättömän vastuuton neuvo. Kuin lapset olisivat leikkikaluja aikuisten nukkeleikissä.Tehdä nyt lisää lapsia liittoon, josta Ap mieluiten lähtisi ja jossa ei ole rakkautta. Lapsi ei ikinä korjaa huonoa suhdetta eikä lasta pidä IKINÄ tehdä muka suhteen pelastukseksi.

Ap, jos ajattelet elämääsi tällaisena kuin nyt tästä 10 ja 20n vuoden päähän(lapsi toki kasvaa), niin millaisena näet itsesi? Oletko onnellinen, tasapainoinen, tyytyväinen? Oletko voinut toteuttaa haaveitasi?

Vai, näetkö itsesi katkeroituneena, koet tuhlanneesi elämääsi ihmiseen jota et syvällä sisimmässäsi rakasta, kykene hyväksymään häntä puutteineen, antamaan anteeksi virheitä, toipumaan, vaan olet vain sietänyt häntä syistä x ja z, mutta liiton aikana tulleet haavat eivät ole todellisuudessa parantuneet.

Luottamus, rakkaus ja tunneyhteys ovat suhteen kulmakivet. Joskus jokin niistä, tai ne kaikki voivat rikkoutua niin pahoin, ettei niitä saa enää rakennettua takaisin.

Kun ette ole myöskään pystyneet puhumaan tapahtuneista(tai miehesi ei), kytee jossain piilossa kohtaamattomia ja käsittelemättömiä tunteita. Ette enää luota toisiinne, kykene näyttämään aidosti toisillenne miltä oikeasti tuntuu, vaan piilotatte itsenne toisiltanne, varotte toisianne. Millaista elämää se on pidemmän päälle?

Vastauksen tiedät lopulta vain sinä, mennäkö eteenpäin vaiko jäädä suhteeseen. Antaako anteeksi, tehdä sovinto, vai kantaa kipua. Kosto ei ole sovinto, se vain rikkoo lisää.

Tylsyys taas sinällään on tavoiteltava tila, niin elämässä kuin arjessa. Tasaisuus. Harvan parisuhde taikka arki on alati hauskaa ja ihanaa instagram kuvastoa, vaan arkiruokaa, perustyötä ja kotitöitä, väliin lomia. Mutta siksi juuri on olennaisen tärkeää millaisessa seurassa sitä arkeaan viettää, onko siihen itse tyytyväinen.

Tai onko siihen kenties tyytyväinen jopa yksin. Sekin on vaihtoehto, ei pelkästään se uusi parisuhde. Voi myös olla parisuhteessa ja asua erillään, olla sitoutunut, ei ole pakko hypätä uusioperhe kuvioon.

Onni ja ne hauskat hetket kumpuavat tasaisen turvallisen arjen sallimalta vakaalta pohjalta. Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, kunhan on kohtuullisen hyvin.

Toivon sinulle viisautta ja voimaa vaikeassa päätöksessäsi. Vain sinä kuulet oman sisäisen äänesi, joka ohjaa sinua elämässä. Luota itseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos uhraisit ajatuksen teidän lapselle. Hän ei halua että vanhemmat eroavat jos kerran arki sujuu ihan hyvin. Lapsen koti on äiti ja isä, vanhemmat. 

Nykyaikana hysteerisenä jahdataan romanttista rakkautta ja täydellistä suhdetta. Kärsivällisyys ei riitä rakentamaan vaan ainoastaan hajoittamaan. Ei ihme että niin suuri osa liitoista päättyy eroon. 

Eli sinusta, kun väkivaltaa tai päihdeongelmaa ei ole, pitäisi jatkaa? Vaikka tuntisi itsensä yksinäiseksi eikä luottamuskaan ole kunnossa? Mitä ehdotat, miten saan tuon eron/asumuseron mielessä pyörimisen loppumaan?

Mies oli jokin aikaa sitten pitkällä työmatkalla ja elämä tuntui paljon kevyemmältä silloin. Kaipaan omaa rauhaa.

Ap

Kannattaa kuunnella sitä mitä sun sisin sanoo siitä mitä tarvitset ja haluat elämältä ja parisuhteilta. Todella monille neuvojille täällä av:llä ero on jonkinlainen mörkö, tabu ja suurin piirtein rikos. Osa kuvaa sitä jopa väkivallaksi puolisoa kohtaan. 

Heille normaalia on että suhteet lässähtävät rakkaudettomiksi kaverisuhteiksi, joissa on vaan jostain ihmeen syystä pakko pysyä, koska sitä on sitoutuminen. Heidän mielestään ei saa enää päättää omasta elämästään tai muuttua ihmisenä ja tarpeiltaan, ei saa kuunnella syviä tunteitaan kun on kerran alkanut jonkun kanssa seurustella. On jotenkin muka velkaa kumppanille ja kaikille ympäröiville sen että pysyy suhteessa tai on kehittymätön himojen mukaan menevä tuuliviiri johon ei voi luottaa. Varsinkaan lasten vanhemmilla ei saa enää olla mitään omia haluja, tarpeita tai unelmia. Ydinperhe se on oltava vaikka hammasta purren ja henkisesti pahoinvoiden.

Niin yksinkertaista. Ei tarvitse yhtään miettiä ja puntaroida, haluatko mieluummin olla yksin vai tuossa suhteessa. Koska sitä kautta tuppaa liian usein jäämään epätyydyttävään suhteeseen ettei tarvitsisi olla yksin. Vastaus löytyy siitä, että onko tästä suhteesta saatavissa ne asiat, joiden vuoksi voit käsi sydämellä sanoa olevasi onnellisessa parisuhteessa. Onko niin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi?  Vakavaan suhteeseen?

Mistä ne naiset sen tietäis?

Onko mies sitten jotenkin parempi ap:n mielestä, jos moni nainen ottaisi hänet kun eivät tiedä totuutta?

Tottakai hän voi olla parempi mies jollekin toiselle, jos päättää olla pettämättä tätä.

Ap

Tämä on muuten yksi niistä asioista, jotka tuntuu pahalta. Ajatus siitä, että minä en ollut uskollisuuden ja rehellisyyden arvoinen, mutta joku toinen voisi olla.

Ap

Ja sitten se miten muistot häistä ja lapsen vauva/taaperokuvista on mustamaalattu uskottomuudella. Ensimmäisenä hääpäivänä olin hakemassa sormustani pienennyksestä itkien, kun salasuhde oli juuri kuukautta aiemmin (vihdoin) paljastunut. Useamman kuukauden epäilin joista kaksi viimeistä leikin salapoliisia, ennen kuin vihdoin sain miehen kiinni.

Ap

Ansaitset parempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä. 

Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa. 

Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin sellaista, kun nyt kuvittelen? Jos olen rehellinen, niin ei se olisi. 

Pistä paperille kaikki elämäsi pysyvät asiat, siis ne jotka pysyvä

Hyvää ja huonoa tässä ohjeessa. Joillekin -kuten itselleni- hyvä parisuhde on ihan valtavan tärkeä onnellisuustekijä. Ei minua kiinnosta kovinkaan paljon esim rahatilanne, pärjään pienellä. Pienellä rakkaudella en pärjäisi, suhteessa siis. Yksinkin on sentään vapaa etsimään muuta, kylmä liitto on kuin olisi kylmiöön teljettynä. 

Käytännön elämä on järjestynyt aina ennenkin, ja järjestyi eron jälkeenkin, vaikka eksä oli hoitanut arkea paljon. Lappujen painot mulle olisi siis kaikki pienet arkiset käytännölliset asiat 1, kaikki pienet ja suuret tunteet 17. Vain ap tietää, mitkä painot hänellä itsellään kuuluisi olla.

(Enkä ole muuten liidellyt kukasta kukkaan kun näin jotkut romantikoista aina ajattelevat, toisessa pitkässä suhteessani.)