Lue keskustelun säännöt.
Ero pyörii mielessä päivittäin
08.07.2025 |
En tiedä mitä enää tekisin. Eron pohtiminen on alkanut pyöriä ihan jatkuvasti päässä ja uuvuttaa tämä päättämättömyys.
Suhdetta takana 14 vuotta, josta naimisissa 10. Yksi alakouluikäinen lapsi. Enempää en halua.
Miehen "aiheuttama" pettämiskriisi, valehtelua, kun lapsi oli vuoden vanha. Hammasta purren on jatkettu, koska elämä erillään tuntui vaan sekin liian raskaalta. Ajattelin, että aika korjaa.
Myöhemmin petin myös minä. Sama lopputulos, mies ei halua keskustella asiasta, niinkuin ei halunnut omastaankaan. Työnnetään mappi ööhön, ja odotetaan, että aika korjaa.
Noh, aika on sikseen parantunut haavoja, ettei asia satuta enää enkä näe painajaisia. Mutta jotain puuttuu. Aika ei korjannut yhteyttä, eikä ehkä luottamustakaan.
Mulla on ollut tosta kriisistä asti rakennettuna enemmän ja vähemmän plan B. Hyvä ammatti, rahaa säästössä.. jotta voin tarvittaessa rahoittaa itse omat unelmani, jos suhde kariutuu.
En koe, että oltaisiin tiimi miehen kanssa. Toisaalta suhteessa ei tällä hetkellä ole isoja ongelmiakaan. Ei alkoholismia, väkivaltaa, riitelyä.. Ollaan vaan. Seksiäkin on, se onkin ehkä ainut asia, joka on aina toiminut meidän kahden välillä. Jopa kriisiaikoina, vaikka hiljaisempaakin on ollut.
Nyt en vaan pääse irti ajatuksesta, että vaikka mies on hyvä ja osallistuva isä, niin haluanko tätä lopun elämääni. Hoitaa kotia, siivoaa yms. Korkeasti koulutettu ja hyvätuloinen, joskin meillä on omat rahat ja kulut maksetaan 50/50. Mies aika pihi. Moni nainen ottais hänet kiljuen... Olenko kiittämätön?
Tuntuu, ettei meillä ole enää hauskaa yhdessä. Mietin, millaisia uusperhesotkuja sitten olisi tiedossa ja onko helpompi näin.
Näkemyksiä, kokemuksia, vertaistukea?
N33
Kommentit (253)
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että se äijä kertoo heti ekana että mä petin... eiköhän osaa hetken olla hurmaava.
Sittenhän on ihan turha miettiä, että moni ottaisi riemusta kiljuen, kun eivät tiedä totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Mistä ne naiset sen tietäis?
Onko mies sitten jotenkin parempi ap:n mielestä, jos moni nainen ottaisi hänet kun eivät tiedä totuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vaivaa se, ettei meillä ole miehen kanssa hauskaa yhdessä juuri koskaan. Järjestetän kyllä toisinaan parisuhde aikaa, käydään ravintolassa tai matkalla. Mutta ei oikein puhuta mitään tai sitten lähinnä töistä tai sellaisesta. Mitään yhteisiä unelmia ei oikein ole. Joskus menee vaan riitelyksi, harvemmin tosin nykyään.
Yritän asennoitua positiivisesti ja olla provisoimatta, keksiä kevyitä puheenaiheita yms, jotta voisi edes hetken olla mukavaa.
Ap
Ei tuo nyt kovin hyvältä suhteelta kuulosta.
No mies on sellainen katastrofi-ajattelija. Kaikki menee pieleen kuitenkin, niin miksi haaveilla. Oli kyse sitten asunnon tai mökin hankinnasta, matkan varaamisesta tms... Rahaa olis, mutta sitä säästetään pahan päivän varalle. Enkä puhu nyt pikkurahoista.
Tosin, meillä on aina ollut omat rahat ja kulut jaettu 50/50 niin eipä nuo miehen säästäminen minulle kuulu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Mistä ne naiset sen tietäis?
Onko mies sitten jotenkin parempi ap:n mielestä, jos moni nainen ottaisi hänet kun eivät tiedä totuutta?
Tottakai hän voi olla parempi mies jollekin toiselle, jos päättää olla pettämättä tätä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Samaan syssyyn voisi kysyä, miksi kukaan enää huolisi minuakaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä voi olla vähän erilainen ajatus, mutta jos mies kerran on hyvä isä ja osallistuu kodinhoitoon ja biologinen kellosi tikittää, miksi et tekisi sitä lasta?
Sitten on ainakin lapsilla sama isä, vaikka eroaisitkin, eikä näitä uusperhesumplailuja, kenenkä isin viikonloppu on nyt vuorossa, Mikon vai Pekan. Helpompaa se on, jos vaikka päätätkin sitten erota. Funtsi.
Mistäs tiedät, löydätkö miestä ja onko se edes kunnollinen tai kunnon isä sille jälkeläiselleen, jos sellaisen päätyisit jonkun toisen kanssa tekemään? Dumppaa sut raskausaikana. Ne sun ikäluokan eronneet on monesti aiheesta dumpattuja.
Ja lapsellasi olisi täyssisarus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kannattaa erota ja sitten huomaa miten onnellinen on ilman yhtään kumppania, ei tarvitse tehdä koko ajan kompromisseja elämässä
ja lapset toipuvat kyllä erosta aina
Eivät aina.
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi olla vähän erilainen ajatus, mutta jos mies kerran on hyvä isä ja osallistuu kodinhoitoon ja biologinen kellosi tikittää, miksi et tekisi sitä lasta?
Sitten on ainakin lapsilla sama isä, vaikka eroaisitkin, eikä näitä uusperhesumplailuja, kenenkä isin viikonloppu on nyt vuorossa, Mikon vai Pekan. Helpompaa se on, jos vaikka päätätkin sitten erota. Funtsi.
Mistäs tiedät, löydätkö miestä ja onko se edes kunnollinen tai kunnon isä sille jälkeläiselleen, jos sellaisen päätyisit jonkun toisen kanssa tekemään? Dumppaa sut raskausaikana. Ne sun ikäluokan eronneet on monesti aiheesta dumpattuja.
Ja lapsellasi olisi täyssisarus.
Ihan helevetin huono ja itsekäs ajatus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi olla vähän erilainen ajatus, mutta jos mies kerran on hyvä isä ja osallistuu kodinhoitoon ja biologinen kellosi tikittää, miksi et tekisi sitä lasta?
Sitten on ainakin lapsilla sama isä, vaikka eroaisitkin, eikä näitä uusperhesumplailuja, kenenkä isin viikonloppu on nyt vuorossa, Mikon vai Pekan. Helpompaa se on, jos vaikka päätätkin sitten erota. Funtsi.
Mistäs tiedät, löydätkö miestä ja onko se edes kunnollinen tai kunnon isä sille jälkeläiselleen, jos sellaisen päätyisit jonkun toisen kanssa tekemään? Dumppaa sut raskausaikana. Ne sun ikäluokan eronneet on monesti aiheesta dumpattuja.
Ja lapsellasi olisi täyssisarus.
Koska minulle ei ole tullut sellaista tunnetta, että haluaisin raskautua miehelle enää. Ajatus pelkästään ahdistaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi olla vähän erilainen ajatus, mutta jos mies kerran on hyvä isä ja osallistuu kodinhoitoon ja biologinen kellosi tikittää, miksi et tekisi sitä lasta?
Sitten on ainakin lapsilla sama isä, vaikka eroaisitkin, eikä näitä uusperhesumplailuja, kenenkä isin viikonloppu on nyt vuorossa, Mikon vai Pekan. Helpompaa se on, jos vaikka päätätkin sitten erota. Funtsi.
Mistäs tiedät, löydätkö miestä ja onko se edes kunnollinen tai kunnon isä sille jälkeläiselleen, jos sellaisen päätyisit jonkun toisen kanssa tekemään? Dumppaa sut raskausaikana. Ne sun ikäluokan eronneet on monesti aiheesta dumpattuja.
Ja lapsellasi olisi täyssisarus.
Koska minulle ei ole tullut sellaista tunnetta, että haluaisin raskautua miehelle enää. Ajatus pelkästään ahdistaa.
Ap
Tarkoitin tuolla biologisella kellolla siis enkä ennemminkin sitä, että jos haluan jotain muuta elämältäni, kuin tätä, niin aika alkaa käydä vähiin. Myöhemmin menee paljon ovia kiinni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onko tuo nyt lapsellekaan hyväksi, jos vanhemmilla ei ole koskaan hauskaa yhdessä. Tuommoisen parisuhteen mallinko haluat antaa lapsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Samaan syssyyn voisi kysyä, miksi kukaan enää huolisi minuakaan?
Ap
Niin, kyllähän pettäjästä aina huono vibat tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä.
Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa.
Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin sellaista, kun nyt kuvittelen? Jos olen rehellinen, niin ei se olisi.
Pistä paperille kaikki elämäsi pysyvät asiat, siis ne jotka pysyvät, erosit tai et. Hyvät ja huonot. Pistä toiselle paperille ne asiat, jotka ovat totta nykytilanteessa, mutta eivät eron myötä, taas hyvät ja huonot. Nyt sinulla on nykytilanne kahdella paperilla. Laita kolmannelle paperille ne asiat, jotka ovat totta, jos eroat, hyvät ja huonot. Nyt sinulla on kahdella paperilla vaihtoehto. Niitä vertaamalla saat paremman kuvan vaihtoehdoistasi.
Sitten voit tehdä mielikuvaharjoituksena kaksi päätöstä. Päätä ensin erota. Käy mielessäsi läpi se prosessi ja se, millaista elämäsi on sen jälkeen. Itse ainakin huomaan haaveillessani, että se ei ole realistista. Haaveet eivät ota realiteetteja huomioon. Todellisuudessa ero tekisi elämästäni tosi hankalaa. Toisaalta ehkä jos olisin tehnyt sen sinun iässäsi, niin kaikki voisi olla nyt toisin. Ehkä paljon paremmin, ehkä paljon huonommin, en tiedä.
Mieti sitten vaihtoehtoa, että jäät nykyiseen. Mieti pahin vaihtoehto, mutta mieti myös, mitä uusia mahdollisuuksia siinä on. Mitä voit tehdä toisin? Ennen kaikkea oman elämäsi suhteen, vaikka olet parisuhteessa. Älä keskity siis parisuhteeseen, vaan koko elämääsi.
Miltä nuo vaihtoehdot tuntuvat, kun pohdit niitä faktojen pohjalta? Kukaan muu ei voi sanoa puolestasi, mikä on oikea ratkaisu, koska kukaan muu ei ole elänyt elämääsi päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä.
Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa.
Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin sellaista, kun nyt kuvittelen? Jos olen rehellinen, niin ei se olisi.
Pistä paperille kaikki elämäsi pysyvät asiat, siis ne jotka pysyvä
Kiitos tästä vastauksesta, olet paljon pohtinut asioita monelta kantilta. :)
Olenkin jo tehnyt muutoksia ja ottanut vastuuta omasta onnellisuudesta: aloittanut uusia harrastuksia, opiskellut uuden ammatin ja vaihtanut työpaikkaa. On ostettu uusi koti. Melkein kaikki muu on vaihdettu, paitsi parisuhde.
Puhut vastauksessasi kumppanuudesta, mitä se sinusta pitää sisällään?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Mistä ne naiset sen tietäis?
Onko mies sitten jotenkin parempi ap:n mielestä, jos moni nainen ottaisi hänet kun eivät tiedä totuutta?
Tottakai hän voi olla parempi mies jollekin toiselle, jos päättää olla pettämättä tätä.
Ap
Tämä on muuten yksi niistä asioista, jotka tuntuu pahalta. Ajatus siitä, että minä en ollut uskollisuuden ja rehellisyyden arvoinen, mutta joku toinen voisi olla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät että moni nainen ottaisi riemusta kiljuen pettäjätaustaa omaavan miehesi? Vakavaan suhteeseen?
Mistä ne naiset sen tietäis?
Onko mies sitten jotenkin parempi ap:n mielestä, jos moni nainen ottaisi hänet kun eivät tiedä totuutta?
Tottakai hän voi olla parempi mies jollekin toiselle, jos päättää olla pettämättä tätä.
Ap
Tämä on muuten yksi niistä asioista, jotka tuntuu pahalta. Ajatus siitä, että minä en ollut uskollisuuden ja rehellisyyden arvoinen, mutta joku toinen voisi olla.
Ap
Ja sitten se miten muistot häistä ja lapsen vauva/taaperokuvista on mustamaalattu uskottomuudella. Ensimmäisenä hääpäivänä olin hakemassa sormustani pienennyksestä itkien, kun salasuhde oli juuri kuukautta aiemmin (vihdoin) paljastunut. Useamman kuukauden epäilin joista kaksi viimeistä leikin salapoliisia, ennen kuin vihdoin sain miehen kiinni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä.
Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa.
Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin sellaista, kun nyt kuvittelen? Jos olen rehellinen, niin ei se olisi.
Pistä paperille ka
Kumppanuudella tarkoitan sellaista, että jaetaan arki ja parisuhteesta irrallisten vastoinkäymisten edessä kohdataan ne yhdessä, ollaan samalla puolella. Suunnitellaan ja toteutetaan asioita yhdessä. Meillä on toisiamme täydentäviä ominaisuuksia, jotka mahdollistavat molemmille enemmän kuin mihin yksin pystyisimme. Ollaan hyviä kavereita ja tavallaan se tuki ja turva, vaikkei välttämättä emotionaalisella tasolla, koska siellä on se menneiden, selvittämättömien asioiden klikki. Meidän elämässä on ollut tosi paljon vastoinkäymisiä ja siinä ollaan sitten kyllä toisiamme tuettu.
Mutta ei tämä miettiminen silti ole kokonaan loppunut, vaikka olen päättänyt tähän jäädä. Enää en välitä siitä, mitä suhteesta puuttuu, vaikka se oli kolmekymppisenä varmaan päällimmäinen asia. Ongelma on se, että välillä meinaan tukehtua tähän ja kaipaan vapautta. Toisaalta mietin, että jos sitä vapautta olisi, niin osaisinko sittenkään käyttää sitä, vai tulisiko minusta vain täysin passiivinen. Hyvä koulu itsensä tuntemiseen ja kehittämiseen tämä ainakin on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempana, mutta samassa tilanteessa olleena (ja edelleen olevana) tiedän, ettei nämä ole ihan yksinkertaisia asioita. Kun siinä ei ole kyse pelkästä parisuhteesta. Siinä on kyse perheestä, kodista, jossain määrin suvusta ja kaveripiiristä, raha-asioista, yhteisestä omaisuudesta, yhteisistä projekteista ja suunnitelmista ja käytännössä melkein koko elämästä.
Tässä vaiheessa, kun suunnilleen kaikki romanttiset kuvitelmat on haihtuneet ja parasta elämässä on ne hetket, kun saa olla yksin, tiedän että jos eroaisin, niin en enää muuttaisi saman katon alle kenenkään kanssa.
Käytännön asiat, yhteinen elämä ja kumppanuus saavat jäämään. Vapauden kaipuu ja halu olla omissa oloissa ja päättää itse kaikesta houkuttelevat lähtemään. Mutta olisiko elämä yksin sellaista, kun nyt kuvittelen? Jos olen rehellinen, n
Kerrot, että suunnittelette asioita yhdessä yms. Millaisia asioita ne ovat? Minun miehen kanssa meillä ei ole mitään yhteisiä projekteja tai suunnitelmia. Olen ollut useammassa leikkauksessa ja tukena minulla on ollut isäni, siskoni tai äitini. Mies oli kuskina vasta viimeisessä.
Ap
Mistä ne naiset sen tietäis?