Ero pyörii mielessä päivittäin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla savuttaa pönttö lujaa. Näytä nyt edes tämä ketju sille ukolles niin tajuaa lähteä. Hyvää yksinäistä jatkoa, ei sinua kukaan tule haluamaan yhtä iltaa enempää. 

Sekin on ihan ok. 😊

En pakota enkä painosta ketään mihinkään. 

Jos ei halua sitoutua niin sitten ei halua.

Ap 

Nyt tullaan siihen filosofiseen osuuteen sitten. Jokaisella on vain yksi elämä. Jokaisella on unelmia. Jokaisen pitäisi elää täysillä ja tavoitella omia unelmia. Jos ne ovat ristissä mun unelmien kanssa, niin toivon sen sanottavan mulle suoraan. Kunnioitan sitä ja arvostan rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Jos toinen kokee, että elämä on rikkaampaa ilman minua niin menköön. Vaikka sattuisi, niin on vapaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella ikävältä tuollainen. Mielestäni olet päätöksesi tehnyt. Ajattelet häntä päivittäin, kenties jopa sängyssä ja joudut silti roikkumaan tämän nykyisen idiootin kanssa.

Tähdennettäkööt vielä, etten pidä häntä idioottina. Hän on todella älykäs mies. Minä en vain tainnut olla se hänen unelmien nainen.

Ap

No joko nyt vihdoin osaat tehdä oikeasti päätöksen lähteä? Minusta ainakin aika selvä tapaus. 

Tuo on ihan totta, että pitäisi elää täysillä. Aina sanotaan, että vanhat ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan sitä kun eivät uskaltaneet tarttua tilaisuuksiin ja tehdä niin kuin olisi halunnut. Sinä ehdit vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Miten niin moni nainen ottaisi hänet kiljuen? Siis pettäjän, joka ei halua puhua tai selvittää tilanteita, puhumatta siitä, että hän olisi aikoinaan korjannut tekemänsä virheen? Joo, kuulostaa siis todella halutulta mieheltä... not.

Mistäpä sen ulkopuolinen tietäisi, ennenkuin paremmin tutustuu. Ja saattaishan mieskin olla "parempi mies" jollekulle toiselle. 

Heitetään tähän nyt vaikka että mies on korkeassa asemassa, hyvätuloinen, pitkä ja lihaksikas, viimeisen päälle järjestelmällinen ja siisti ihminen. 

Meinaatko, ettei naisia riittäisi jonoksi asti? Niitä, joiden luottamusta hän ei ole ainakaan vielä pettänyt.

Ap

Ei kiinnosta korkea asema eikä tittelit, jos mies mies on pihi ja kaikki menee 50/50.

Taidat kyllä päätyä ojasta allikkoon miehen vaihdossa kun alle keski-ikäisenä olet saanut jo paljon enemmän mitä moni oikeasti lommoja saanut keski-ikäinen on saavuttanut. Tosin tässä iässä jo uskaltaa elää sillä tavalla laajemmin että sovitusta pidetään kiinni mutta ei roikuta pallona toisen jalassa. Pettämisellä kyllä muija laitetaan vaihtoon, se tahtoo tulla tavaksi puhui asiasta miten paljon tai vähän tahansa.

Pihiys ulottuu elämässä yleensä kaikkeen tekemiseen. En pidä muutenkaan liian pidättyväisistä ihmisistä, se pihiys liittyy myös näiden tunne-elämään eli eivät osaa/pysty jakamaan itsestään muille, ei edes läheisilleen. Silloin tunne-elämäkin kuihtuu. Ja tosiaan vaikka olen nainen, en tarkoita että miehen pitäisi tarjota mitään, koska olen aina ollut se yleensä paremmin tienaava ja omaisuuttakin on. Mutta kokemusta on ihmisistä, joiden koko elämä pyörii sen sijoittamisen ja saldon tuijottamisen  ympärillä  ja siinä että onhan kaikki nyt mennyt pennilleen tasan. Itse mieluummin annan kuin otan.

Näiltä ihmisiltä puuttuu yleensä perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemukset ja siksi he ovat loputtoman janoisia niiden suhteen, jotka ovat anteliaampia luonteita. Näitä seikkoja kannattaa pohtia, ja ei tosiaan vaan materian kautta, mutta uskon että ymmärrät, koska näitä luonteen tyyppejä löytyy Suomesta tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Taidat kyllä päätyä ojasta allikkoon miehen vaihdossa kun alle keski-ikäisenä olet saanut jo paljon enemmän mitä moni oikeasti lommoja saanut keski-ikäinen on saavuttanut. Tosin tässä iässä jo uskaltaa elää sillä tavalla laajemmin että sovitusta pidetään kiinni mutta ei roikuta pallona toisen jalassa. Pettämisellä kyllä muija laitetaan vaihtoon, se tahtoo tulla tavaksi puhui asiasta miten paljon tai vähän tahansa.

Mitä tarkoitat ojasta allikkoon ja että olen saavuttanut paljon enemmän kuin moni lommoja saanut keski-ikäinen?

Ap

Melko samantapaisessa tilanteessa olevana antaisin kaksi neuvoa: Ensinnäkin lue joku avioerokirja, esim Marianne Stolwbown Erosta eteenpäin. Ainakin itse sain siitä paljon sellaisiakin ajatuksia, joita en ollut vielä huomannut ottaa huomioon. Toisekseen, kerro eroajatuksista läheisillesi. Esim. vanhemmillesi. Minulle tämä oli todella iso kynnys, joka hidasti prosessia jopa muutamalla vuodella. Kun sitten kuulin, että vanhempani eivät vastustaneetkaan eroa, vaan ehkä ovat sen kannallakin, tunsin helpotusta. Oli todella tärkeää peilata tilannetta läheisten kanssa. 

Avioterapiat ovat minusta aivan yliarvostettu asia. Olen itse ollut puolisoni kanssa terapiassa kahdesti. Nyt menen vielä omalle terapiajaksolle syksyn aikana. 

Päätöstä en ole pystynyt tekemään. Olen itse jo lähemmäs 50v. Kaipaan omaa rauhaa. Tilaa hengittää ja olla vapaasti minä. Nykytilanteessa koko perheemme on kääntynyt sisäänpäin, enkä voi olla tekemisissä oikein edes omien sukulaisteni kanssa. Myös kaikki ystävät ovat kaikonneet. Mies elää minun kauttani ja on kietoutunut minuun kaikin tavoin. 

Eron suhteen olen pohtinut samoja aiheita kuin ap, esim. noista muuttamisen kustannuksista. Mies ei suostu puhumaankaan mitään avioerosta ja silti meilläkin on iso oma kotitalo ja siitä velkaa. Itse tarvitsisin neuvoja siihen, että kuinka toimitaan niissä tilanteissa, joissa yhteisen omaisuuden purkuun tarvitaan viranomaisten apua.

upup

Oon itseasiassa alkanu miettiä, ettei parisuhteissa ole loppujen lopuksi mitään järkeä.

Meillä on kitkutettu jo vuosikausia huonossa suhteessa. Turhautuminen puolison touhuihin on ollut jokapäiväistä. Hän on hyvin saamaton, istuu vaan sohvalla ja mitään ei voi tehdä koska A. ei osaa ja B. ei ole rahaa. Me olemme kuitenkin molemmat korkeakoulutettuja ja hyvin tienaavia ihmisiä pääkaupunkiseudulla. Jopa asuntolaina alkaa olla kohtuullisella tasolla, eli taloudellisestikin olisi jo mahdollista investoida johonkin. Keskustelu ei onnistu ja toimi. Mies ei yksinkertaisesti ymmärrä mitä puhun. Ei kuule, ei ymmärrä sanoja ja ei ymmärrä lauseiden merkitystä. Ei ymmärrä pointtia tai sitä miksi ylipäänsä sanon asioita. Lopputulemana toistelen samoja asioita jopa satoja kertoja. Kaiken tämän jälkeen olen niin turhautunut, että en halua nähdä häntä silmissäni, saati esim. koskettaa tai harrastaa seksiä. Suhteemme on ollut lähes täysin seksitön jo pitkän aikaa. 

Kaiken tämän jälkeen sitä ihmettelee miksi olemme vielä yhdessä. Mua on pidätellyt se, että koen avioeron hyvin negatiivisena asiana. Ja vaikka en haluakaan uutta parisuhdetta, olen kuitenkin arvostanut parisuhdetta esim. lomien aikana. Mies on hyvin läheisriippuvainen. Hän ei keksi mitä edes itse söisi jos minä olen lasten kanssa jossain (silloin kyllä keksii, jos lapset ovat koulussa ja minä töissä). Vaikka hän ei seurassa kuuntele muiden puhetta, häntä vaivaa samaan aikaan ihan hirveä fomo. Juurikin perheyksikköön liittyen. En ole voinut tehdä mitään lasten kanssa ilman, että hän on mukana enää moneen vuoteen. Mutta sama koskee myös esim. omien vanhempieni tapaamista. 

Miestä vaivaa kolme eri fobiaa, joiden vuoksi ei pysty kaikkeen normaaliin toimintaan. (ahtaan- ja korkeanpaikan kammo, sekä pelkää pistäviä hyönteisiä). Hänen tärkein tavoitteensa elämässä on istua kotisohvalla, niin että minä olen vieressä - syödä (joskus myös juoda) ja katsella TVstä vähintään 20-vuotta vanhoja elokuvia ja sarjoja. Niiden pitää myös olla sellaisian "hyvän mielen" juttuja, eikä missään tapauksessa ainakaan väkivaltaisia. 

Olen yrittänyt saada häntä lääkäriin selvittämään, voisiko hänellä olla neurologisia ongelmia (näistä on siis muitakin viitteitä) mutta hän ei suostu. Hän on kuitenkin myös työelämässä, eli en viitsi ihan pelkän oman epäilyn vuoksi häntä pakottakaan (pää on kuitenkin kuvattu noista kuulemiseen liittyvistä asioista noin vuosi sitten - sai kuulolaitteen, mutta se ei auta). Toisaalta olemme olleet kahdesti myös pariterapiassa, mutta se ei johda mihinkään. Hän juttelee mukavia ja haluaa esittää kaiken olevan hyvin terapeutin vastaanotolla. Mutta tosiasiassa hän ei kuitenkaan halua ryhtyä mihinkään muutoksiin. Hänen mielestään minun pitää muuttua. 

Tätä kaikkea on siis jatkunut jo vuosia. Mutta ilman sitä viimeistä niittiä en ole saanut vietyä avioeroprosessia loppuun. Meillä on nyt jo toinen harkinta-aika käynnissä. 

Pariterapioihin ja eroseminaareihin liittyvä ongelma on siinä, että niissä pitäisi aina pystyä keskustelmaan sivistyneesti ja rakentavasti. Hiukan naureskellaan sitä, että "eihän se eron syy voi olla se, että se toinen on idiootti"! Mutta mitäs sitten, kun kaikki muu on hyvin - ja käsissä on vaan se loputon kypsyminen siihen, että se toinen ON idiootti?

Koitan kovasti keskittyä itseen, töihin, harrastuksiin, lapsiin jne. Yhdessä pitävä voima on siinä, että olisi se kumppani vanhuuden päiville. Mutta jos en oikein nyt - enkä enää moneen vuoteen ole jaksanut hänen seuraansa tuon yllä mainitun syyn vuoksi, niin miten voin olettaa nauttivani siitä vanhuksenakaan? Ja kun epäilys on nimenomaan ihan aidosta heikkolahjaisuudesta, niin eihän se toinen mitään turvaa minulle ainakaan ole tuomassa. 

Ja asiahan on ihan eri, jos toinen esim. sairastuu ja sen vuoksi muuttuu hölmöksi. Mutta entäpä jos syynä onkin ne alunalkaenkin erilaiset taustat ja jo ihan alusta asti vaivanneet eroavaisuudet, jotka ovat vuosien saatossa vain voimistuneet...? 

Kun eroavaisuutta on kaikessa: -  aina vuorokausirytmistä siihen että tehdäänkö asiat mielummin heti vai vasta sitten kun ihan pakko; välttääkö huonompikin vai haluatko parhaan mahdollisen - kun joka ikinen asia on kuin saman asteikon kaksi eri ääripäätä - ja siihen lisänä keskustelu ei toimi ja seksielämää ei ole (eikä voisi edes kuvitella olevan). 

Vo kun olis kristallipallo, josta näkis onko parempi yksin vai suhteessa joka on huono (mutta ei ehkä ihan riittävän huono).

Itse tässä n. 50-vuotiaana mietin eroamista myös vanhuusvuosien näkökulmasta. Sitä kautta olen miettinyt omia sukulaismummuja:

Haluaisinko samanlaisen elämän kuin mummu A:lla, jolla oli puolikuntoinen puoliso, joka melko pitkälti vaan istui tuolissaan olohuoneen nurkassa.  Tässä elämäntavassa on jotain todella samaa kuin tässä omassa etätyökuolemaan ajatuneessa parisuhteessa. Mummu A eli siitä, että piti huolta kaikesta ja hoiti aivan kaiken. Tässä vaihtoehdossa ei ehkä koskaan mietitty, kuinka onnellisia ollaan, vaan siihen vähään mitä on, on tyydytty, ja siitä on oltu kiitollisia. 

Vai haluaisinko samanlaisen elämän kuin mummu B:llä joka jäi nuorena leskeksi. Mulla tää yksinjääminen olis avioero. Sekä mummu A että mummu B mummoutuivat siihen oman kodin piiriin ja tapasivat paljon ystäviä ja sukulaisia. Elämä keskittyi todella paljon kodin ja puutarhanhoidon ympärille. Mummu B:llä oli kaunis hyvin hoidettu koti. Usein mietin, että haluaisin elää kuten hän.  

Kolmas vaihtoehto olisi mummu C. Hän elää punaviinirannikolla railakasta elämää yhdessä siippansa kanssa, jonka kanssa avioliitto ei todellakaan ole ollut mikään helppo (eikä ole vieläkään). Elämässä on paljon ystäviä, mielenkiintoista touhua ja mukavia asioita. Heitä ei paljon kiinnosta sukulaisten asiat ja velvollisuudet. Seurana on ennen kaikkea ukko jonka kanssa ovat jatkuvasti myös eron partaalla - olleet jo vuosikymmeniä. 

Mä itse koen olevani jumissa tollasessa tilanteessa, jossa mummu A oli ehkä 80-vuotiaasta eteenpäin. Haaveilen, että voisin tehdä niinkuin C. Voisin tavallaan elää unelmaa, mutta riitainen avioliitto rikkoo unelman. Olen myös hyvin vastuuntuntoinen luonteeltani ja haluan huolehtia läheisistäni. Ja jos taas itse aiheutan tuon tilanteen joka B:llä on, koen haavoittavani niin monia. Enkä usko, että uusi pariutuminen olisi helppoa. Ei sen vuoksi, että itsekään kelleen kelpaisin, tai että itsekään ketään kelpuuttaisin.