Nyt se siis alkoi meidänkin tuttavapiirissä!! Avioerosta.

Miten se voi tulla kellekään täydellisenä yllätyksenä? Oletteko te eläneet jossain täysin umpiossa? Katselleet tv:stä Salkkareista tai jostain muusta saippuasarjasta millaista parisuhde-elämä oikeasti on? Eikö nykyään enää ole ns. yleissivistystä kellään....

Tottakai on suhteita, joita ei edes lasten vuoksi kannata jatkaa. On pahaa mustasukkaisuutta, henkistä väkivaltaa ym., mistä lähipiirikään ei tiedä. MUTTA on paljon suhteita, jotka oikeasti vaan muuttuvat arkisiksi ja sitä tosiseikkaa ei nykyään kestetä niin helposti, koska ONNELLISUUTTA ja sitä että TÄÄLLÄ ELETÄÄN VAIN KERRAN -ajatusta toitotetaan koko ajan.

Toisen pariskunnan naisista on minun läheisin ystävätär ja olen jonkin aikaa jo kuunnellut marmatusta miehen saamattomuudesta kotitöiden suhteen, sitä että ei enää huomioi ym. Sitten ystäväni sai tarpeekseen ja päätti ottaa hengähdystauon ja muutti vuokrakämppään. Tuloksena oli avioero. Ja heidän asioistaan tiedän luultavasti kaiken. Toinen pariskunta taas tapaus " lukiossa yhteen ja nyt kolmevitosena haikaillaan menetetyn nuoruuden perään" . Viis siitä vaikka lapsia on!

Joten älkää viitsikö näiden lyhyiden viestien perusteella olettaa, että olen ihan naiivi, elämästä mitään ymmärtämätön. Ymmärrän sen, että nykymaailma on todella julma ja itsekeskeinen. Ja moni meistä aikuisista opettaa sen haluamattaan myös lapsilleen :(

Vierailija:

Miten sinä saatana voisit ymmärtää ystäväsi tilannetta, kun et itse ole hän, hänen paikallaan.

Että mua surettaa tämmöiset ihmiset kuin sinä. Mutta nyt ymmärrän senkin, miksi ihmiset ovat niin katkeria nykyään. Jos joku toinen valitsee toisin kuin sinä ja on vieläpä tyytyväinen, niin onhan se kamala katsella. Kyllä se on niin, että lapset ovat paljon onnellisempia, kun ympärillä on kaksi toisiaan rakastavaa vanhempaa. Kuin se, että vanhemmat eivät tule toimeen, mutta jatkavat vaan, koska on pakko.

Jokainen varmaan tietää ja myöntää, että sellaisessa suhteessa, missä on esim. väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, laiminlyöntiä, tolkutonta mustasukkaisuutta tai muita vakavia ongelmia, joita ei saada selvitettyä, on turha kiusata itseään tai lapsiaan.



Eri asia on sitten se, että lähdetään siksi, että suhde arkipäiväistyy. Niin käy kaikille suhteille. Ei se tarkoita sitä, että asioiden tila pysyisi sellaisena jatkuvasti. Jos heti lähtee vaihtamaan kaveria, niin sitähän saa tehdä lopun ikäänsä. Ei se rakkauden ensihuuma kestä kenekään kanssa kymmeniä vuosia yhtäsoittoa.

Itseäni myös surettaa se, että moni lapsi joutuu kärsimään siitä, että vanhemmat eivät enää elä hehkeintä romanssivaihetta arkipäiväisessä liitossaan eivätkä viitsi tai jaksa tehdä omalta osaltaan asian hyväksi mitään vaan syyttävät puolisoitaan omasta saamattomuudestaan tai omasta identiteettikriisistään. Ja loppujen lopuksi lapset kärsivät kuitenkin eniten.

Asiat harvoin ovat juuri sitä, miltä näyttävät.



-Eli jos ystäväsi kertoo sinulle jotakin/sinä teet oman päätelmäsi näkemäsi perusteella, älä pidä sitä absoluuttisena totuutena, jossa ei ole mitään sivujuonteita!!

Esim. " kasvoimme erillemme, olemme vain kavereita, kipinä hiipui" voi tarkoittaa sitä, että toinen on paljastunut narsistiksi, jonka kanssa ei voi elää (tunteetkin häviävät pikuhiljaa). Tai että jompi kumpi on pettänyt luottamuksen vaikkapa useita keetoja vuosien varrella, josta syystä rakkauden tunteita on vaikea löytää jne.





Joskus ero on ainoa järkevä asia!!





Nimim. onnellisesti naimisissa 8. vuotta, mutta ymmärrän eroavia.

En kuvailisi suhdettamme miksikään teatteriksi. LÄhimmät ystäväni,

tuttavaperheet tiesivät osittain missä mennään. Mutta kun tilanne

hiljalleen lipuu väärään suuntaan, on itse todella sokea näkemään

totuutta. Eikä ole helppo tehdä ratkaisua, vaikka tietäisikin sen olevan

oikea. Toinen katuu, sanoo muuttuvan sa jne. Elämä on kovin

monisäikeistä eikä aina ole sitä helpointa tietä kuljettavana.



Mutta minun osaltani ratkaisu on nyt tehty ja uusi alku elämäsää edessä!

ei kestänyt pettävää miestä, vaan se, ettei mies tahtonut pysyä uskollisena.

Ihmettelee ap

Vierailija:

Asiat harvoin ovat juuri sitä, miltä näyttävät.

-Eli jos ystäväsi kertoo sinulle jotakin/sinä teet oman päätelmäsi näkemäsi perusteella, älä pidä sitä absoluuttisena totuutena, jossa ei ole mitään sivujuonteita!!

Esim. " kasvoimme erillemme, olemme vain kavereita, kipinä hiipui" voi tarkoittaa sitä, että toinen on paljastunut narsistiksi, jonka kanssa ei voi elää (tunteetkin häviävät pikuhiljaa). Tai että jompi kumpi on pettänyt luottamuksen vaikkapa useita keetoja vuosien varrella, josta syystä rakkauden tunteita on vaikea löytää jne.

Joskus ero on ainoa järkevä asia!!

Nimim. onnellisesti naimisissa 8. vuotta, mutta ymmärrän eroavia.

Vierailija:

Toisen pariskunnan naisista on minun läheisin ystävätär ja olen jonkin aikaa jo kuunnellut marmatusta miehen saamattomuudesta kotitöiden suhteen, sitä että ei enää huomioi ym. Sitten ystäväni sai tarpeekseen ja päätti ottaa hengähdystauon ja muutti vuokrakämppään. Tuloksena oli avioero. Ja heidän asioistaan tiedän luultavasti kaiken.

Vierailija:

Kerrotko itse _aivan kaiken_ ystävillesi? En minä ainakaan. He saattavat kuvitella tietävänsä kaiken minusta, mutta he eivät tiedä!!

On typerää kuvitella tietävänsä toisten asiat paremmin kuin he itse.

Tai ainakin näin voin sanoa jälkikäteen. Minulla ja exällä oli aivan toimiva suhde, minä vain voin jatkuvasti huonosti, luultavasti oman kehityskriisini vuoksi. Joka päivä tuntui kuin tukehtuisin. Olen sittemmin löytänyt uuden onnen ja voin hienosti mutta tunnen samalla suurta syyllisyyttä siitä, että hajotin esikoiseni perheen ja riistin häneltä rakkaan isän. Toki he yhä näkevät toisiaan, mutta äärimmäisen harvoin.



Jotain oppia on silti tarttunut tästäkin kokemuksesta takaraivoon, enkä milloinkaan enää lähtisi liitosta samoin perustein kuin ensimmäisestä lähdin.

" Aivan! JOSKUS ero on ainoa järkevä asia mutta onko se järkevä joka toisessa avioliitossa? Eli ns. turhaakin eroa puolustelevat ovat sitä mieltä, että EROON on aina painava syys??"



Mistä SINÄ tiedät, mikä ero on ___TURHA ERO___??? Sen tietävät vain asianosaiset itse.



Jos sinulla ei ole yliluonnollisia kykyjä, et voiolettaa että tietäisit toisten asiat. Minusta on hassua, että jotkut kuvittelevat olevansa oikeassa ja tietävänsä kaiken toisia paremmin. Jospa sinulle ei ole ihan kaikkia asioita kerrotukaan, voisiko se olla mahdollista?





38

ymmärrän pointtisi, älä hiilly :) Varmasti turhiakin eroja on, mutta uskon että vielä enemmän on ihan oikeasti sellaisia eroja joihin on hyvät syyt, mutta ero naamioidaan vain tuohon " kasvettiin erillemme" -soopaan.





38

Olen kurkkuani myöten täynnä ihmisiä jotka syyttävät sormella ja paheksuvat, tuomitsevat toisia.



Asiat ovat harvoin juuri sitä miltä näyttävät.

ap nyt hiilty ihan turhaan. Keskustelu lähti eri urille kuin halusit, mutta ihan vaan siitä syystä että kenenkään on turha kauhistella toisten turhia eroja ellei tiedä niitä todellisia syitä. Ihan suotta sinä asetat itsesi ystäviesi yläpuolelle, anna heidän elää ihan niinkuin itse tahtovat. Muistathan kauhistella asioita heille itselleenkin myös vai onko tämä vaan tätä palstalätinää?

Minä en ainakaan ole pystynyt puhumaan parisuhteeni vaikeista seikoista ystävilleni avoimesti, sillä ne ovat olleet liian kipeitä ja puolisoni ei halunnut, että niistä puhutaan ulkopuolisille. Suhde päätyi eroon.



Syynä oli " erilleen kasvaminen" , mutta mistään arjen harmaudesta ja sen sietämättömyydestä ei ollut kysymys. Se, että toinen tai molemmat tuntevat, etteivät saa mitään vastakaikua omille ajatuksilleen ja tunteilleen toiselta, on pidemmän päälle aika sietämätöntä. Siihen päälle kun heitetään vielä paha yksilötason kriisi niin ei se vaan oikeasti toimi, että kaikki on ihan perusok, jos taustalta puuttuvat tunteet ja kaikki läheisyys. En halua elää elämääni siten, että joutuisin vanhana katkerana katumaan sitä, etten koskaan tehnyt epätyydyttävälle elämälleni mitään.



Erotakin voi niin monella tapaa. Itse hoidin tämän asiallisesti ja hyvissä väleissä exän kanssa.

Olin kyllä tietoinen etukäteenkin, että lapsen tulo muuttaa suhdetta, mutta eihän sitä voi tietää, miltä lapsen saaminen oikeasti tuntuu ennen kun sen on saanut, vai mitä? Olimme seurustelleet 10 vuotta ennen lapsen saamista ja olemme kummatkin 30-vuotiaita, joten mistään vaaleanpunaisista unelmista ei lapsen hankkimisessa ollut meidän tapauksessamme kysymys.



Mutta sinä et taida halutakaan ymmärtää, mitä tarkoitan...

se arkielämä on tylsää puurtamista. Intohimo tulee ja menee mutta tasainen arkielämä on ja pysyy. Ja monet sanovat ettei ole mitään yhteistä?? Mielestäni lapset ovat kummallakin yhteistä!!! Jos pariskunta on yhdessä vuosikymmeniä niin kyllä se yhteiselo muuttuu toisen välittämiseksi ja huolehtimiseksi. Ja seuraava kriisi tulee 45 huiteilla kun naisten hormonitoiminta muuttuu ja vaihdevuodet alkavat. Mitäs se Vanhasen Merja tuumasi!! Aamupuuron joukossa pitäisi syöttää hormoneja...

Puheen tasolla ollaan valmiit tekemään mitä vain lasten hyvinvoinnin ja onnen eteen. Kuitenkin uuden rakkauden ja jännittävän seksin edessä lapset unohtuvat helposti. Surullista.

Olkaa onnellisia, jos teillä kaikki on sujunut niinkuin ajattelitte etukäteen, kaikilla näin ei ole. Yksi tärkeä pointti on vauvaperheissä myös se, että isänkin pitäisi osata kasvaa isäksi ja ottaa hänelle kuuluva vastuu.

Sitäkin voi olla vaikea ennustaa parikymppisestä pojasta että miten hän tulee tästä roolistaan tulevaisuudessa selviämään. Paljon on niitä tapauksia kun äiti jää yksin vauvan hoidosta vastaamaan ja uusi isä elää kuin ennen vauvaa. Tästä ei puhuta!! Kuka kehtaa asiasta kertoa avoimesti? Myös tämänkaltainen ongelma on yllättävän usein syynä eroon.

Miten sen kipinän saisi säilymään? Luulen että jos joskus kumpikin haluaa ja uskaltaa olla vähän hulluja eikä aina pyritä elämään niin järkevästi. Ei välitetä niin mitä muut ajattelee vaan pyritään rakentamaan oma elämä mielekkääksi ja uskaltamaan olla omia itsejä. Vapaus on tärkeää ainakin meille. Mies antaa munmennä ja esim käyn työkavereitten kanssa välillä kovastikin juhlimassa. Arki on puisevaa (kun vielä huolehdittavia lapsia) ruuanlaittoineen ja aikatauluineen mutta eikä intohimo tosiaan liian usein valtaa meitä. Mutta sitten kun valtaa niin kivaa. Uskon siis intohimoon.