Nyt se siis alkoi meidänkin tuttavapiirissä!! Avioerosta.

Se on tää nykyinen asenne, että jonkun toisen pitää tehdä MINUT onnelliseksi. Vaikka sehän on mahdoton tehtävä. Kyllä ihmisen pitää se onnellisuus itse löytää, eikä sysätä onnen tuottamista jonkun toisen, kuten aviopuolison tehtäväksi.



Itsellä takana saman miehen kanssa jo melkein 18 vuotta. Aikaan on mahtunut ylämäkiä ja alamäkiä. Lapsiakin on kolme (kohta neljä) iältään 2 - 11v. Varmaan kriisejä on ollut ja tulee jatkossakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että muistaa tylsyyden iskiessä, että se menee ohi muutenkin kuin puolisoa vaihtamalla. Vaihtelua elämään vo hakea vaikka opiskelulla, harrastuksilla, uudella työpaikalla jne. Ja kaikilla sellaisillakin toimilla on yllättävän virkistävä vaikutus. Ja kas kummaa, jonkun ajan kuluttua huomaakin olevansa aika onnellinen nykyisessä suhteessa ja elämässä...



Toki, jos on todella pahoja ongelmia, niin sitten lienee parempi tehdä radikaalejakin ratkaisuja. Normaali arjen tuoma tylsyys ei mielestäni siihen riitä, jos molemmilla on tahtoa saada asiat toimimaan.

No sitten on kyllä alamäki alkanut. Vaikka kuinka ollaa perhe niin kyllä siellä taustalla pitää olla se miehen ja naisen parisuhdekin ja rakkautta ja halua ilman lastakin. Olen ollut kaverityyppisessä parisuhteessa ja tiedän tasan tarkkaan että ei sellainen voi kauaa toimia.

voi puolison tahto hiipua. Mitäs teet? Nyt asiat voi näyttää siltä että yhdessä ollaan seuraavat 50v mutta ei elämä todellakaan aina mene niinkuin suunnittelet.. Kun ollaan harmaahapsia useimmalla meistä on jotain kipeää elettynä, oli se sitten ero, vakava sairaus, työttömyys, läheisen kuolema tms.

Ennen näitä koettelemuksia (siis omakohtaisia) on niin helppo tuomita toisten ratkaisut..

Minun tuttavapiirissä on myös alkanut erokierre, joka liittyy niin selvästi ihmisten omiin kriiseihin (30jne.), että on tuskaa katsoa vierestä kun kaveri yrittää paikata omaa minää vaihtamalla parisuhdetta. Todellisuudessa oikeisiin asioihin pääsisi pureutumaan ihan itsetutkiskelulla .

Vierailija:

Esimerkiksi lasten saaminen on niin suuri muutos parisuhteelle, että aina se ei sitä kestä. Toki olen samaa mieltä siinä, että tuntuu, että nykyään luovutetaan helpommin ja päätetään erota. Itse kyllä aion yrittää viimeiseen saakka pysyä yhdessä mieheni kanssa, mutta mielestäni ei kannata missään nimessä pysyä yhdessä pelkästään sen takia että on lapsia. Kyllä lapsetkin aistivat jos äidillä ja isällä ei mene hyvin, on kireä ilmapiiri tms. Parempi sitten vaan myöntää tappio ja erota, jos on ensin yrittänyt muuttaa tilannetta mutta se ei enää ole korjtattavissa.

Samaa mieltä kuin ap..

Olen nähnyt tuttujen kautta. Kaveriuhteena ollut ex-liitto oli taspaksua puuroa. Vanhemmat eivät näyttäneet mitään tunteitaan koska niitä ei ollut (ei negatiivia eikä positiivisia tunteita). Sovittiin vaan sovussa kuka käy kaupassa ja kuka vaihtaa vaipan.



Uuden suhteen myötä arkeen tuli kaikille aurinko ja jopa lapset kertovat äidilleen OMA-ALOITTEISESTI kuinka uusi isi ja uusi perhe on ihana.



Mutta tässä vaaditaan se, että uusi isäpuoli ottaa uuden naisensa lapset ns. omikseen eikä pidä heitä " sun lapsina" .

Ja isi lähtee etsimään onnea jonkun toisen naisen luota ja äiti jonkun toisen miehen luota, että te sitten saatte uusia kivoja ihmissuhteita ja kaksi kotia... Juupa juu. Lapset varmaan on innoissaan!

vaan uuden iloisemman kodin ja arjen muodostaminen. Mutta se vaatii sen, että kaikki osapuolet uudessa perheessä tulevat hienosti toimeen ja puolison lapset entisestä suhteesta otetaan " omiksi" eli kohdellaan kuin omaa lasta. Olen nähnyt, että se on mahdollista.

Vierailija:

Olen nähnyt tuttujen kautta. Kaveriuhteena ollut ex-liitto oli taspaksua puuroa. Vanhemmat eivät näyttäneet mitään tunteitaan koska niitä ei ollut (ei negatiivia eikä positiivisia tunteita). Sovittiin vaan sovussa kuka käy kaupassa ja kuka vaihtaa vaipan.

Uuden suhteen myötä arkeen tuli kaikille aurinko ja jopa lapset kertovat äidilleen OMA-ALOITTEISESTI kuinka uusi isi ja uusi perhe on ihana.

Mutta tässä vaaditaan se, että uusi isäpuoli ottaa uuden naisensa lapset ns. omikseen eikä pidä heitä " sun lapsina" .

Miten sinä saatana voisit ymmärtää ystäväsi tilannetta, kun et itse ole hän, hänen paikallaan.



Että mua surettaa tämmöiset ihmiset kuin sinä. Mutta nyt ymmärrän senkin, miksi ihmiset ovat niin katkeria nykyään. Jos joku toinen valitsee toisin kuin sinä ja on vieläpä tyytyväinen, niin onhan se kamala katsella. Kyllä se on niin, että lapset ovat paljon onnellisempia, kun ympärillä on kaksi toisiaan rakastavaa vanhempaa. Kuin se, että vanhemmat eivät tule toimeen, mutta jatkavat vaan, koska on pakko.

Sanokaapa nyt rehellisesti kuinka moni pystyy ottamaan uuden suhteen mukanaan tuomat lapset oikeasti omikseen? Jos nyt sattuu saamaan kaupassa vaikka pari murrosikäistä lasta ja tietysti heidän toisen vanhempansa, joka voi olla mahdollisesti kovinkin katkera.



Minusta kyllä tuntuu, että vaikeaa olisi. Joten, en siis usko, että uusiopeerheissä elämä on lapsille mitenkään ristiriidatonta tai " ruusuilla tanssimista" , jos nyt ei ole sitä ydinperheessäkään aina.

Vierailija:

vaan uuden iloisemman kodin ja arjen muodostaminen. Mutta se vaatii sen, että kaikki osapuolet uudessa perheessä tulevat hienosti toimeen ja puolison lapset entisestä suhteesta otetaan " omiksi" eli kohdellaan kuin omaa lasta. Olen nähnyt, että se on mahdollista.

Sitten taas uutta ja iloisempaa kotia etsimään, niinkö?

Itse eroamme mieheni kanssa, yhteistä taivalta takana 18 vuotta ja

lapsiakin on. Kaikki, jotka ovat erostamme kuulleet sanovat, että ei

olis teistäkään uskonut jne. Mutta syyt eroomme ovat OIKEESTI todella raskauttavat, ettei ole mistään hetken mielijohteesta kyse. Eli haluan vain sanoa, ettei kaikki aina ole sitä, miltä näyttää ;

kuin ensimmäiset liitot. Uusista liitoista erotaan vieläkin hanakammin kuin ensimmäisestä.

T.20

ja jos joku ei muista niin nuo prosenttiluvut julkaistiin jossain tutkimuksessa viime vuoden puolella (valitettavasti en muista, missä..) En siis keksinyt niitä itse :)

Juu ja kyse oli AVIOliitoista. Avoliitot hajoavat ilmeisesti vieläkin helpommin..

Ei ikinä vienyt sukkiaan likapyykkikoriin vai puoliso paljastui massamurhaajaksi?

Ei voi tietää kaikkea mitä toisten elämässä tapahtuu ellei elä sitä heidän kanssa 24/7 ja se lienee aika harvinaista. Se on nin helppoa sanoa että kasvettiin erillemme ja ei tässä mitään... Ystäväni hakee eroa parhaillaan todella lyhyeksi jääneen avioliiton jälkeen. On lapset ja tiilitalo ja kaiken piti olla hienosti. Tapahtui jotain niin sietämätöntä että on pakko erota ja paheksuntaa tulee varmasti monesta suunnasta mutta ei KUKAAN lähde vatvomaan todella inhottavia asioita kovin monelle ihmiselle.

Aina varsinkin vaimo kehui miten ihanaa ja upeaa kaikki on. Kylässä istuivat käsi kädessä ja vauvakin oli ihana ja helppo, siis tosi kiltti.

Sitten tuli ero, avioliitto olikin ollut ihan jotain muuta mitä antoivat ymmärtää. Itse en tällaista teatteria ymmärrä, ehkä sinä voisit valaista miksette koskaan kertoneet ongelmistanne vai kerroitteko vain joillekin tietyille ihmisille?

Nämä tutut eivät kertoneet KENELLEKKÄÄN..

Kyllä se parisuhde vaan muuttuu aika radikaalisti lapsen syntymän myötä. Alussa voi olla aikamoinen kriisi, kun kahden sijasta onkin kolme ja esimerkiksi kahdenkeskeistä aikaa ei ole juuri yhtään, kaikki äidin huomio menee lapselle jne. Minä voin ainakin myöntää, että alussa oli molemmilla vaikeaa, minä olin masentunut ja todella väsynyt yösyötöistä jne. Nykyään meillä menee jo hyvin taas (lapsi kohta 1 v), mutta lapsen syntymä oli kyllä aikamoinen kasvun paikka. Tuskin se perhe-elämä nyt aina kellään mitään auvoa koko ajan on, kyllä minä sen tiedän, mutta silti lapsen syntymän merkitys parisuhteellekin yllätti minut.





t. olikohan se 4

- Kaksi käsiksikäymistä

- Aiheetonta mustasukkaisuutta, tavaroiden tutkimista, huorittelua

useamman vuoden ajan