Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä, että tällaiseen ketjuun tuli taas astetta yksinkertaisempia ihmisiä pahoittamaan mielensä siitä, kun osa ihan oikeasti elää onnellista ja tyytyväistä elämää ilman pershedelmiä.
Termisi kuvaa hyvin omaa ajatusmalliasi, olet kääntynyt itsesi lapsia vastaan. Toimiihan se toki tuokin. Jatka itsesi huijaamista.
Kerrotko vielä, miksi sinua ahdistaa lapsettomuus noin paljon? Hirveät defenssit päällä kieltämässä, että lapsettomuus voisi olla oikeasti joillekin toivottu ja hyvä asia.
Omat defenssit on siitä että noin mäkin aikaan luulin mutta mieli muuttui. Tein virheen ja väärän valinnan itse. Sitä et voi muuksi muuttaa kohdallani.
Mietin myös itse toisinaan, että muuttuisiko oma mieli lasten hankinnan suhteen sitten, kun saakin sen oman lapsen, kun tähän ikään mennessä en ole tuntenut tarvetta hankkia lapsia ja tulla äidiksi vaan olen ollut hyvin neutraali asian suhteen. Mielestäni olisi kamalampaa katua lapsen hankkimista kuin lapsettomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tuohon liittyy niin moninaisia asioita, etten viitsi tässä alkaa selittää. Mutta sanottakoon, että näin 50-vuotiaana en juurikaan ajattele enää tuota asiaa, en kadu, en ole katkeroitunut, suuntaudun muihin asioihin. Kavereiden ja sukulaisten lapset on mukavia olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä joku NYT, tällä hetkellä siis , sanoa olevansa 'vapaaehtoisesti lapseton'(mutta joskus ,hiukan myöhemmin elämässä,saattaa halutakin 'vapaaehtoisesti hankkia' lapsen.)
Se ns. VELA ei sinänsä ole mikään 'lifelong-statement', vakaumus, tai 'julistus itsestä'.
(...kuten ei oikeastaan mikään mitä mieltä NYT on itsestä ja omasta ajattelustaan)
Ei voi tietää mitä elämässä esim. viiden vuoden päästä tapahtuu.
Jos ja kun vaikka rakastuu johonkin ihanaan mieheen, ja haluaakn lapsen.
Halut elämässä yleensä muuttuvat,mukautuvat, tai ihan kokonaan vaihtuvat. (tai sitten unohtuvat kokonaan) .
Tämä. Juuri näin se on. Hyvin kirjoitettu.
En kuvittele mutta ihminen tyytyy erittäin helposti siihen mitä on. Ja onnellisuus on aivokemiaa.
Et taida juuri ymmärtää psykologiaa?
Ei siihen psykologiaa tarvita, että ymmärtää sinun ajatusharhasi. Riittää, että osaa lukea. Nyt voit sitten lopettaa tuon toisten puolesta puhumisen. Me aikuiset tiedämme ihan itse, mikä meitä kaduttaa ja mikä ei. Sitä ei sanele psykologia eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.
Vierailija kirjoitti:
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.
Tämä oli hyvä kulma. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.
Harva katuu lapsenhankintaa oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.
Harva katuu lapsenhankintaa oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tabu on myös se että myöntäisivät että kaduttaa. Sitähän ei voi tehdä.
Ikävä pilata voimaantumisesi, mutta sellaista ei voi myöntää, mitä ei tunne. Se nyt vain on niin, että kaikkia ei lapsettomuss kaduta, vaikka miten yrittäisit muuta itsellesi uskotella. Sinä et päätä näitä asioita.
Ei lapsettomuus tietenkään kaikkia kaduta.
Mutta uskon myös, että on vaikeaa myöntää edes itselleen, saati julkisesti, jos kaduttaa. Koskee muitakin elämän valintoja ja on ihan peruspsykologiaa. Se on sinänsä oikein hyvä juttu, on helpompi elää eteenpäin, kun ei jää haikailemaan menneitä valintoja, joille ei mitään voi.
Anonyymilla palstalla voi kyllä myöntää asioita, joita ei julkisesti myöntäisi. Minä en tunne tarvetta valehdella täällä koska kukaan ei tiedä kuka olen. Itselleni katumisen käsite on tässä asiassa vähän outo, koska en voi tietää millaiset olisivat seuraukset jos olisin valinnut toisin. On vaikea haikailla jotain, mitä ei ole kokenut. Olen myös nähnyt niin kamalia perhetarinoita, etten voi ajatella, etteikö joku niistä olisi voinut olla minunkin kohtaloni jos olisin lapsia tehnyt.
Lasten katuminen on toisenlainen ilmiö, koska lapsia tehnyt tietää millaista oli olla lapsettomana ja voi kaivata sitä aikaa. Tämä on mielestäni enemmän tabu kuin lapsettomuuden tuska, josta puhutaan kuitenkin paljon. Niin moni leimakirves heilahtaa saman tien, jos varsinkin nainen kertoo katuvansa lapsiaan. Tämä on asia, jota kukaan ei ainakaan julkisesti voi sanoa, yön pikkutunteina parhaalle ystävälle sitten kyllä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
En kuvittele mutta ihminen tyytyy erittäin helposti siihen mitä on. Ja onnellisuus on aivokemiaa.
Et taida juuri ymmärtää psykologiaa?
Ei siihen psykologiaa tarvita, että ymmärtää sinun ajatusharhasi. Riittää, että osaa lukea. Nyt voit sitten lopettaa tuon toisten puolesta puhumisen. Me aikuiset tiedämme ihan itse, mikä meitä kaduttaa ja mikä ei. Sitä ei sanele psykologia eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.
Paitsi sinä kaikkitietävä jota ei kaduta mikään oma valinta.
(Koska olet liian heikko myöntämään sitä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuvittele mutta ihminen tyytyy erittäin helposti siihen mitä on. Ja onnellisuus on aivokemiaa.
Et taida juuri ymmärtää psykologiaa?
Hah! Lapsi ei tajua edes sitä, että onnellisuus syntyy nimenomaan siitä, että on tyytyväinen siihen mitä on. Kannattaa lukea vähän lisää sitä psykologiaa. Ihan perusjuttuja, että onnellisuus ei tule ulkopuolelta, kuten lapsista, omaisuudesta tms. vaan se sitä mainostamaasi aivokemiaa, jonka edellytys on se, että ihminen ei haikaile saavuttamattomia, vaan osaa nauttia siitä, mitä elämässä on.
Paljon olisi jäänyt elämättä ellei olisi lasta. Viime hetkillä sain, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.
Harva katuu lapsenhankintaa oikeasti.
Mistäs sen luulet tietäväsi? Sehän ei vielä tarkoita mitään, että sitä, katumista ei sanota ääneen. Ja jos se lastenhankinta ei kaduttaisi, ei kukaan koskaan hylkäisi lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.
Harva katuu lapsenhankintaa oikeasti.
Siksipä onkin hyvä, että ihmiset, jotka eivät tosissaan halua lapsia, eivät niitä hanki. Muuten useampi varmasti katuisi lapsenhankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kuvittele mutta ihminen tyytyy erittäin helposti siihen mitä on. Ja onnellisuus on aivokemiaa.
Et taida juuri ymmärtää psykologiaa?
Ei siihen psykologiaa tarvita, että ymmärtää sinun ajatusharhasi. Riittää, että osaa lukea. Nyt voit sitten lopettaa tuon toisten puolesta puhumisen. Me aikuiset tiedämme ihan itse, mikä meitä kaduttaa ja mikä ei. Sitä ei sanele psykologia eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.
Paitsi sinä kaikkitietävä jota ei kaduta mikään oma valinta.
(Koska olet liian heikko myöntämään sitä)
Lopetahan jo. Ei se katumus sillä synny, että sinä jankutat tuota mantraasi uudestaan ja uudestaan. Aikuinen ihminen ymmärtää, että elämässä mikään asia ei tapahdu turhaan. Siksi ei kannata katua mitään. Se kun ei muuta tapahtunutta. Asioista voi ottaa opiksi, mutta katumalla jää vain vellomaan menneeseen ja elämä menee ohi.
Tuohon lastenhankinta-kysymykseen kannattaisi oikeastaan suhtautua vain sellaisella 'molempi parempi asenteella.
Eli jos haluaa (ja onnistuu saamaankin) niin iloita sitten täysillä siitä.
Jos taas ei haluakaan, niin olla tyytyväinen sitten siiihen tilanteeseen (eikä halutakaan muuta)
Jos taas haluaa muttei saa ,niin sitten adoptio on paras ratkaisu.
terv.nimim. 'Kahden adoptiolapsen äiti ja nyt onnellinen mummo'.
(...eikä siis vain pelkkä 'joku vanha nainen ')
Vierailija kirjoitti:
Tuohon lastenhankinta-kysymykseen kannattaisi oikeastaan suhtautua vain sellaisella 'molempi parempi asenteella.
Eli jos haluaa (ja onnistuu saamaankin) niin iloita sitten täysillä siitä.
Jos taas ei haluakaan, niin olla tyytyväinen sitten siiihen tilanteeseen (eikä halutakaan muuta)
Jos taas haluaa muttei saa ,niin sitten adoptio on paras ratkaisu.
terv.nimim. 'Kahden adoptiolapsen äiti ja nyt onnellinen mummo'.
(...eikä siis vain pelkkä 'joku vanha nainen ')
Harmi vaan, että se adoptio ei ole mikään automaatio. Sinun jos kenen luulisi sen tietävän.
Minulle on nuoresta asti ollut niin selvää ettei äitiys ole minua varten, että tuo kysymyskin on vähän kuin "kaduttaako ettei sinusta koskaan tullut ballerinaa" tms. Siis ihmisenä joka ei koskaan ole kokenut mitään mielenkiintoa tai kutsumusta balettia kohtaan. On lukemattomia suuntia mitä olisin elämälleni voinut ottaa mutta en ottanut. Olen elänyt elämääni omalla tavallani ja olen siihen tyytyväinen.
Ap:ta taitaa kaduttaa lasten hankkiminen, vaikuttaa niin kovasti projektiolta.
Kaikenlaista sitä katuu, mutta en lapsettomuutta. Lapset ei ole ollut mun juttu ja kun on seurannut kavereiden elämiä lapsineen, en ole kadehtinut, joskus hieman kauhistellut, vaikka yritän olla neutraali. On ollut kieltämättä jokusen kerta kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että onneksi mulla ei ole lapsia.
Hoivaviettiin mulla on riittäneet lemmikkieläimet, tosin niitäkään ei ole ollut vuosiin, enkä enää otakaan, kun oma raihnaisuus ja kuolema lähestyy.
Jos pitäisi valita, katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin lapsenhankintaa.