Lue keskustelun säännöt.
Sinä yli 50-vuotias lapseton nainen, kaduttaako tai harmittaako koskaan, ettet hankkinutkaan lasta/lapsia?
31.05.2025 |
Et halunnut lapsia tai ehkä olisit halunnutkin muttet saanut ja nyt olet yli 50-vuotias. Tuleeko koskaan sellaisia hetkiä, että olisi sittenkin pitänyt hankkia lapsi? Tai harmittaako/kaduttaako, että äitiys ja lapsiperhe-elämä jäi sinulta kokematta?
Kerro myös halutessasi, oletko parisuhteessa tai tapailetko miehiä vai elätkö yksin.
Kommentit (618)
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kuvittele mutta ihminen tyytyy erittäin helposti siihen mitä on. Ja onnellisuus on aivokemiaa.
Et taida juuri ymmärtää psykologiaa?
Ei siihen psykologiaa tarvita, että ymmärtää sinun ajatusharhasi. Riittää, että osaa lukea. Nyt voit sitten lopettaa tuon toisten puolesta puhumisen. Me aikuiset tiedämme ihan itse, mikä meitä kaduttaa ja mikä ei. Sitä ei sanele psykologia eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho.
Paitsi sinä kaikkitietävä jota ei kaduta mikään oma valinta.
(Koska olet liian heikko myöntämään sitä)
Minä en ymmärrä että miksi sinulle olisi niin tärkeää kuulla että muutkin kokisivat katumusta omista valinnoistaan. Olen pahoillani puolestasi, jos sinä kadut. Ehkä se on kuitenkin
Et ole eri, tuolla et huijaa ketään.
Sinusta puuttuu luonnollinen aisti.
Olen pahoillani siitä.
Aisti? Kyllä minulla ihan kaikki aistit on. Ymmärrän kuitenkin, mitä haluat sanoa ja millä tavalla haluaisit minua loukata. Että olisin jotenkin luonnoton, kun vauvakuumetta ei koskaan tullut. Olkoon sitten niin, siitä ei tarvitse kenenkään olla pahoillaan koska vauvakuumeen puuttumisen takia olen saanut elää juuri sellaista elämää kuin olen halunnut ja jonka olen kokenut olevan minulle tarkoituksenmukainen. Koska tuota lisääntymisviettiä ei ole ollut, ei myöskään tarvitse katua nyt viisikymppisenä. Se kuulostaa ikävältä ja katkeroittavalta tilanteelta, josta en sinua kadehdi yhtään.
"Minusta päätös hankkia lapsia on vielä isompi ja todellakin peruuttamaton. Siinä on kyse toisesta ihmisestä ja hänen elämästään. Jos ei ole ihan varma, haluaako lapsia, on siinä tilanteessa parempi jäädä ilman, vaikka lapsettomuus ehkä joskus alkaisikin kaduttaa kuin mahdollisesti katua lapsen hankkimista."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olen päinvastaista mieltä epävarmoista, sillä kyllä lapsen hankkiminen on aiheuttanut epävarmuutta monessa lapsellisessakin, mutta rakkaus omaan lapseen ja elämä yleensä kantaa.
Omien lasten kautta voi myös korjata omaa lapsuuttaan, kun tarjoaa lapselleen sitä, mitä ei itse saanut. Myös perheen antama rakkaus korjaa parhaimmillaan ihmisissä olevia haavoja. Osa omia kykyjään epäilevistä on myös näitä täydellisyyden tavoittelijoita - kuitenkin ns. kyllin hyvä vanhemmuus riittää, ei tarvitse olla täydellinen kaikessa.
Lapsettomuus on yksi satuttavimmista asioista, silloin kun siitä kärsii - elämä tuntuu merkityksettömältä tulevaisuuta ajatellen ja kokemus perheestä sekä eritoten vanhemman ja lapsen välinen rakkaus jää kokematta.
Elämästä jää puuttuman myös uusia yleensä hyvin pysyviä ihmissuhteita ja tietenkin myös isovanhemmuus.
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Mutta eivät kaikki kadu samoja tekemättömiä asioita. Luulisin, että itse ainakin saattaisin katua menetettyjä uramahdollisuuksia tai sivu menneitä parisuhteita.
En lapsettomuutta. Tosin luonteeseeni ei muutenkaan kuulu haikailla. Mennyt on mennyttä, meillä on vain tämä hetki.
Olisi hirveää jos joutuisin katumaan lasta. Jos mies jättäisi ja joutuisin työttömäksi. Jos lapsi vammautuisi vakavasti. Jollen voisi hyväksyä lapsen elämäntyyliä. Ja niin edelleen.
Lapsettomuus on ollut meille paras valinta. Jokainen eläköön kuten itse haluaa. Joko sinkkuna, aikuisten perheessä tai lapsiperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta paras tapa korjata mahdollista rikkinäistä lapsuuttaan on hoivata ja tukea itseään, antaa itselleen se tuki, jota ei lapsena saanut. Käsittääkseni psykologit ovat tästä samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
"Minusta päätös hankkia lapsia on vielä isompi ja todellakin peruuttamaton. Siinä on kyse toisesta ihmisestä ja hänen elämästään. Jos ei ole ihan varma, haluaako lapsia, on siinä tilanteessa parempi jäädä ilman, vaikka lapsettomuus ehkä joskus alkaisikin kaduttaa kuin mahdollisesti katua lapsen hankkimista."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olen päinvastaista mieltä epävarmoista, sillä kyllä lapsen hankkiminen on aiheuttanut epävarmuutta monessa lapsellisessakin, mutta rakkaus omaan lapseen ja elämä yleensä kantaa.
Omien lasten kautta voi myös korjata omaa lapsuuttaan, kun tarjoaa lapselleen sitä, mitä ei itse saanut. Myös perheen antama rakkaus korjaa parhaimmillaan ihmisissä olevia haavoja. Osa omia kykyjään epäilevistä on myös näitä täydellisyyden tavoittelijoita - kuitenkin ns. kyllin hyvä vanhemmuus
Mieluummin siis katuisit lapsen hankkimista kuin sitä, ettet hankkinut lasta? Siitähän tuossa kommentissa oli pohjimmiltaan kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Minusta päätös hankkia lapsia on vielä isompi ja todellakin peruuttamaton. Siinä on kyse toisesta ihmisestä ja hänen elämästään. Jos ei ole ihan varma, haluaako lapsia, on siinä tilanteessa parempi jäädä ilman, vaikka lapsettomuus ehkä joskus alkaisikin kaduttaa kuin mahdollisesti katua lapsen hankkimista."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olen päinvastaista mieltä epävarmoista, sillä kyllä lapsen hankkiminen on aiheuttanut epävarmuutta monessa lapsellisessakin, mutta rakkaus omaan lapseen ja elämä yleensä kantaa.
Omien lasten kautta voi myös korjata omaa lapsuuttaan, kun tarjoaa lapselleen sitä, mitä ei itse saanut. Myös perheen antama rakkaus korjaa parhaimmillaan ihmisissä olevia haavoja. Osa omia kykyjään epäilevistä on myös näitä täydellisyyden tavoittelijoita - kuitenkin ns. kyllin hyvä vanhemmuus
Tämä on yksi näkökulma. Toinen on se, että voi siirtää eteenpäin omia haavojaan sen sijaan että korjaisi niitä. Tämä on yllättävän monen todellisuus. Järjellä on vakaasti päättänyt olla erilainen vanhempi kuin omansa. Sitten kuitenkaan ei osaa mitään muuta, ja näkee itsessään sen oman vanhemman tekemässä juuri ne samat virheet ja siirtämässä niitä sukupolvelta toiselle.
Elämässä voi jäädä tärkeitä ihmissuhteita myös lasten takia. Tässä iässä ei ole harvinaista saada yhteydenottoja vanhoilta ystäviltä joilla ei ole nyt ketään kun lapset ovat lähteneet kotoa. Ei ole ollut aikaa, ei mielenkiintoa mihinkään muuhun kuin perhekuplaan. Ihmisiä on hylätty elämästä, kun on ajateltu että se oma perhe riittää. Sitten onkin aika tyhjää kun huomaa että parisuhdekaan ei enää välttämättä kanna ilman lapsia, sekin on unohdettu lapsiarjen alle. Vanhoja ystäviä ei ole eikä uusia ole syntynyt.
En sano, että tämä olisi se yleisin skenaario, vaan sekä sinun kirjoittamasi että minun näkökulmani ovat mahdollisia. Molempia näkee. Kukaan ei voi tietää, miten oma elämä menee. Lapsilla tai ilman.
Itse ainakin työnantajana karsastan lapsettomia hakijoita. Todennäköisyys että luonteessa jotain vikaa on ilmeinen. Kokemusta nimittäin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Epäilen. Aika moni lapsia tehnyt vanhus itkee yksinäisyyttään ja varmasti myös katuu sitä, että meni tekemään lapsia "vanhuuden turvaksi", vaikka niitä lapsia ei nyt kiinnostakaan edes puoleksi tunniksi pyörähtää äitiä/isää tapaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Mutta eivät kaikki kadu samoja tekemättömiä asioita. Luulisin, että itse ainakin saattaisin katua menetettyjä uramahdollisuuksia tai sivu menneitä parisuhteita.
En lapsettomuutta. Tosin luonteeseeni ei muutenkaan kuulu haikailla. Mennyt on mennyttä, meillä on vain tämä hetki.
Ei voi verrata lasta uramahdollisuuteen tai parisuhteeseen. Niitä sinulla varmaan silti on mahdollista hankkia jopa useampia.
Harva valitsee nuorena että en halua ollenkaan uraa, ja katuu myöhemmin, absurdi ajatus.
Harva myöskään nuorena valitsee että en ryhdy ikinä suhteeseen, ja sitä katuu, tai toki jos katuu asian voi korjata vielä vanhainkodissa.
Kuten uran, lasta et korjaa. Sehän tässä on keskustelun alla.
Sitä valintaa et voi vaihtaa enää myöhemmin. Uran ja suhteen voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tyytyväinen ettei lapsia tullut. Tämä oli minulle oikein sopiva vaihtoehto.
Kyllähän se aika paljon kertoo ihmisestä jos ei elämässään ole edes yhtä valkoihoista lasta saanut tehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näissä keskusteluissa on aina tämä puuduttava kaava:
ap: kadutteko lapsettomuutta
vastaajat: ei kaduta, koska...
ap: valehtelijat, älkää selittäkö, kaduttepa.
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin työnantajana karsastan lapsettomia hakijoita. Todennäköisyys että luonteessa jotain vikaa on ilmeinen. Kokemusta nimittäin on.
No sinulle ei kukaan täysipäinen töihin edes hae, joten ei mikään ihme, että vastaan on tullut luonnevikaisia. Sellainen pomo kuin alaisetkin.
Lapsettomilta pitäisi poistaa äänioikeus.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomilta pitäisi poistaa äänioikeus.
Keksi jotain uutta, lapsipieni. Tuo on niin väsynyt yritelmä, että variksiakin naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän fakta:
Enemmän katuu tekemättömiä asioita kun tehtyjä.
Kaikki vanhukset allekirjoittaa tämän.
Epäilen. Aika moni lapsia tehnyt vanhus itkee yksinäisyyttään ja varmasti myös katuu sitä, että meni tekemään lapsia "vanhuuden turvaksi", vaikka niitä lapsia ei nyt kiinnostakaan edes puoleksi tunniksi pyörähtää äitiä/isää tapaamassa.
Itkee varmasti samalla myös kaikkia niitä elämän pituisia muistoja ja kokemuksia mitä lapsilta aikanaan sai vuosikymmenten aikana?
Elämän rikkautta jota joku lapseton ei ole edes koskaan kokenut, ja sitä tulee sinun mielestäsi ihan itkeä?
Enemmän heillä on kerrottavaa keinituolissa muille ja lapsuuskuvia näytettävänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin työnantajana karsastan lapsettomia hakijoita. Todennäköisyys että luonteessa jotain vikaa on ilmeinen. Kokemusta nimittäin on.
No sinulle ei kukaan täysipäinen töihin edes hae, joten ei mikään ihme, että vastaan on tullut luonnevikaisia. Sellainen pomo kuin alaisetkin.
Luuletko että itse teen työhaastattelut? Meillä on aivan omat henkilöt siihen, suurin osa naisia.
Surullista, miten lapset ovat jollekin noin paha pakkomielle. Suosittelen terapiaa. Ei ole tervettä tuollainen.