Yksikään suhde ei onnistu eron jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Tämä voi olla suurin syy miksi ei ole onnistunut. Avioliitto tarkoittaa, että jaatte kaiken. Sekä kodin että myös ne lapset. Jos karsit pois lapselliset, sinulle jää lapsettomat. Ne lapsettomat, jotka ovat sitä vapaaehtoisesti, eivät halua myöskään sinun lapsia. Ne, jotka haluaisivat lapsia, haluaisivat niitä nyt sinun kanssa. Niitähän sinä et halua. Jäljelle jää ehkä ne, joille riittää sinä ja sinun lapset, ilman että hän saa omia. Olet rajannut joukkoa todella paljon. Akateeminen, kultturelli, kristitty, lapseton nainen, joka ei saa enää lapsia, mutta hänelle käy että sinulla on kolme.

Tätä näkökulmaa itsekin edustin kommentissani. Joukko rajautuu todella pieneksi vielä tuon uskonnollisuuden takia.

Ap vielä...

Usko ei ole pakollinen. Kuten sanoin, en ole mitenkään tiukkapipoinen lajin edustaja, varsin liberaali. Mutta jonkin verrn piireissä liikun, ollut aiemmin mm. srk-neuvostossa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä oikeastaan haluat? Ja miksi pitäisi muuttaa yhteen, etenkin noin lyhyen suhteen johdosta?

Hyrrr, ap itse sanoi että suhteet on ollut 4-8 viikon mittaisia ja pisimmät 6 ja 9 kk. Eli ainakin neljä erillistä suhdetta joissa kaikissa olisi jo pitänyt muuttaa yhteen.

Nousisi niskakarvat pystyyn jos tapailukumppani noin nopeasti ehdottelisi yhteenmuuttoa. Tulisi mieleen että etsii lähinnä majoituspalvelua tai kulujen jakajaa eikä mitään kumppania. Ja että ööh minulla on siis asuntolaina ja jo puoliksi maksettu talo, meinaako tinderprinssi että laitan sen lihoiksi ja puran taloudelliset tulevaisuudensuunnitelmani parin viikon tuntemisen perusteella? Että voin muuttaa jonnekin vuokralle? Meinaako se minun luokseni? Ostamaan uutta taloa tuikituntemattoman parin viikon tinderprinssin kanssa?

Nuorena sitä pystyi vaihtamaan vuokra-asuntoa kuin sukkia, mutta nyt vanhempana on itsellänikin mennyt jäitä hattuun.

Olisi kiusallista jos pintapuolinen tuttavuus eli se parin viikon tinderprinssi alkaisi haaveilla tuollaisista. Yhteenmuutosta puhuessa en mieti mitään yhdessä heräämisiä vaan mielessäni pyörii oma taloudellinen tulevaisuuteni, taloni arvo, myynnistä koituva hässäkkä, taloudellinen yhteensopivuus, onko minulla jossain missä asua jos tulee ero jne. Suhteen pitäisi olla samalla vakavuusasteella kuin asuntolaina, kun omistusasujana minulle tuo suorasti tarkoittaa joko nykyisen lainani purkamista, uuden yhteisen ottamista tai sitä että minusta tulee miehen vuokraemäntä. Jostain syystä ei houkuta.

Vierailija kirjoitti:

Ap lisää...

Sen verran paljastan, että teen itsenäistä työtä yliopistolla ja lisäksi konsulttina eli jonkinlainen monipaikkaisuus on työss pakollista. Asun kahdella eri paikkakunnalla. Kumppani ei varmasti voi liikkua koko ajan, paitsi jos etätyö mahdollistaa.

Tapailujen joukossa on matalapalkka-aloilla toimivia naisia. En ole materialisti sanan perimmäisessä tarkoituksessa, mutta elämäntyyleissä voi olla valtava ero. Itselleni oopperaliput ovat arkea, jollekin toiselle ihan vstenmielinen ajatus.Vakavassa suhteessa toivon samankaltaisuutta eli jokin akateeminen, itsenäistä työtä tekevä nainen olisi ihanne. Keskusteluja teekupin ääressä myös akateemisista aiheista olisi toiveena. Olen avoimin mielin halunnut tutustua, mutta nopeasti sitä tulee käsitys, ollaanko lainkaan samalla aaltopituudella. Pari sopivaa on löytynyt pidempään suhteeseen, mutta molemmat jättivät minut.

Haluat yhteen asuntoon, joita sinulla on kaksi. Miten saat tuon yhtälön toimimaan?

Teen tyypillistä matalapalkka-alan työtä, muttei se ole estänyt minua sivistämästä itseäni. Osaan keskustella ja opin mielelläni lisää. Usein minua luullaankin kulttuurialan ihmiseksi.

Työstäni maksetaan samaa rahaa, jolla ostan samoja asioita kuin muutkin. Siinä ei ole eroa.

Pisimmät suhteet 6 ja 9 kk ja perustuivat aidolle rakkaudelle? Mä en edes tuntenut miestäni kuin pienen pintaraapaisun verran 9 kk jälkeen. Ihastunut olin toki, mutta miten voi rakastua jos ei edes tunneta? Mulla meni ainakin pari vuotta ennen kuin tunsin häntä niin paljon että tiesin olevani rakastunut.

Ihmisistä tulee vanhemmiten niin itsekkäitä, ettei suostuta joustamaan yhtään. Suurin ongelma lienee myös se, ettei tutustuta kunnolla ja on paljon vaatimuksia. Olen katsonut vanhempien avioeroja ja suhteiden uudelleen luomisia ja minulla on aika hyvä käsitys miehistä.

Kertomasi perusteella vaikutat siltä, että toivoisit asioiden menevän juuri sinun haluamallasi tavalla. Se on vaikeaa, kun naisilla on oma tahto ja naisetkin haluavat tehdä iloa tuottavia asioita kuten käydä konsertissa. 

Ap jatkaa..

Kiitos, oikeasti hyviä kommentteja! Ex-vaimo ja kaikki pitkät suhteet - itsekkääksihän ovat minua haukkuneet kaikki. Minun urani ehdoillahan sitä elämää onkin eletty. Totta tämä.

Ei toki tarvitse taloa ostaa lyhyen tuntemisen perusteella, mutta oman kokemuksen mukaan 2 kk näyttää suunnan. Joko tapailu päättyy tai se jatkuu. Kun se jatkuu, on rakkautta ilmassa. Suhde ei ole seuraus välttämättä mutta seurustelulle suuri todennäköisyys.

Vierailija kirjoitti:

Hei lopettakaa nyt tämä ap:n kiusaaminen.

Itse olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 23 vuotta, ihan sieltä nuoruudestamme. Kaksi lasta kasvatettu ja kuopus muutti juuri omilleen.

Niin kyllä se "työtä" ja keskustelua on vaatinut, että näillä vuosilla on pysynyt hyvä keskusteluyhteys, sängyssä sujuu ja on edelleen kiva viettää aikaa yhdessä. Yleensä se vaatii myös sen, että molemmat tulevat vähän vastaan. Oma mieheni viihtyy myös illat sohvalla, mutta niin minäkin. Molemmilla on omat harrastukset ja sitten on ne yhteiset puuhat.

Niin mulle ei tulisi mieleenikään jättää tuota omaa miestäni sen takia, että viihtyy kotona ja pitää rauhallisesta arjesta. Ei se tee miehestä mitenkään huonompaa. Päinvastoin!

Tsemppiä ap, löydät ehkä vielä jonkun kivan naisen, joka pitää sellaisesta elämästä kuin sinäkin. :) Ja ex-vaimo tietää varmasti ottaneensa riskin uuden miehen kanssa ja elää sen kanssa, että o

"Rikottu", kun lapset kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat pois kotoa? Heidän kannaltaan lienee sama, onko vanhemmilla yhteinen osoite. 

Moni eronnut nainen sanoo, ettei ikinä enää muuttaisi saman katon alle, mutta totuus on usein toinen. Näin minunkin kumppanini tapauksessa. Kun toista rakastaa, ei hänestä erossa halua elää. Toisin sanoen ei ole vain löytynyt sitä jonka kanssa haluaisi asua yhdessä. Yksinäistä on elää ilman aitoa kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa...tuleepa yllätyksenä, että noinkin moni ajattelee, ettei yhteen muuttaisikaan?

Toivon siis yhdessäoloa tiiviisti ydinperheenä. Yhteisen hirsitalon rakentamista, pihan laittoa, kotona oleilua. Ehkä koiria/kissoja. Harrastan jkv kulttuuria, mutta mieluiten vietän aikaa kotona.

Tähän kotona oleiluunko  exvaimo kyllästyi? Oletko laittanut itsesi tarjolle nettideittiappeihin? Kirjoititko nuo toiveesi? Joku toinen kotihiiri voisi kiinnostua ja te sopisitte toisillenne.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti vanhemmiten eläkeiässä voi tulla mieleen yhteenmuutto, kun ei enää jaksa veivata kahden kodin väliä. Helpompaa, että se toinen on valmiiksi samassa paikassa.

Nainen ei välttämättä etsi hoodettavaa.

Keski-ikäinen lapseton nainen tuskin on kiinnostunut miehestä jolla on lapsia. Tälle naiselle ovat tärkeitä omat ikääntyvät vanhemmat, sisarukset, työ, harrastukset, ystävät. Ehkä myös koira tai kaksi : )

Aika uuvuttavaa deittailla joku toivelista valmiina takataskussa. Eikö ole vaan mielenkiintoista tutustua erilaisiin ihmisiin ja olla kiinnostunut heidän elämästään? 

Vierailija kirjoitti:

Pisimmät suhteet 6 ja 9 kk ja perustuivat aidolle rakkaudelle? Mä en edes tuntenut miestäni kuin pienen pintaraapaisun verran 9 kk jälkeen. Ihastunut olin toki, mutta miten voi rakastua jos ei edes tunneta? Mulla meni ainakin pari vuotta ennen kuin tunsin häntä niin paljon että tiesin olevani rakastunut.

Sä olet niitä hitaasti syttyviä. Me menimme nopeasti yhteen. Oltu useampi vuosi yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen lapseton nainen tuskin on kiinnostunut miehestä jolla on lapsia. Tälle naiselle ovat tärkeitä omat ikääntyvät vanhemmat, sisarukset, työ, harrastukset, ystävät. Ehkä myös koira tai kaksi : )

Jep, sekä lisäksi vielä lapsettomat miehet, jotka eivät halua lapsia. Siinäpä mun lista. 

Ap tässä...

Ex-vaimo: taisi jäädä nuoruus elämättä lapsikatraan kanssa. Itsenäistyi, alkoi opiskella yliopistotutkintoa, tapasi uuden miehen ja avioitui. Valtavan räväkkä ja aktiivinen, energinen nainen. Hän on puhjennut kukkaan, löytänyt itsensä kotiäitivuosien jälkeen. Olemme asuneet ulkomaillakin eli miehen varjoon kyllä valitettavasti tainnut jäädä. Täytyy sanoa, että uusi mies taitaa olla sitä, mitä hän mieheltä toivoi. Aktiivinen mies, joka harrastaa kaikkea, urheileekin kilpatasolla, harrastavat kilpatansseja yms kaikkea mitä en voisi kuvitellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei nykyään halua muuttaa yhteen ainakaan noin kiireellä. Itse haluaisin katsoa rauhassa suhteen kehittymistä. Pelkään suhteen arkipäiväistymistä, jos muutetaan yhteen. Mahdollisesti myös ajautumistani sisäkön rooliin. 

Tämä.

Edellisessä suhteessa mies toivoi yhteenmuuttoa, mutta jo ihan erillään asuessakin oli suhteesta hiljalleen karissut kaikki romanttiset eleet jne. ja toinen alkanu passivoitua. Kuin olisi ajatellut, että suhde saatu, nyt ei enää tarvitse panostaa.

Siinä vaiheessa, kun laitoin miehen keittiössä yksinäni meille ruokaa toisen hilpaistua paikalta saatesanoin "sä teet niin hyvää ruokaa että oon vaan tiellä :)", niin totesin ettei tämä ole suhde jota haluan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisimmät suhteet 6 ja 9 kk ja perustuivat aidolle rakkaudelle? Mä en edes tuntenut miestäni kuin pienen pintaraapaisun verran 9 kk jälkeen. Ihastunut olin toki, mutta miten voi rakastua jos ei edes tunneta? Mulla meni ainakin pari vuotta ennen kuin tunsin häntä niin paljon että tiesin olevani rakastunut.

Sä olet niitä hitaasti syttyviä. Me menimme nopeasti yhteen. Oltu useampi vuosi yhdessä.

Mentiin mekin nopeasti yhteen ja totta kai mies sytytti, mutta ei siinä rakkaudesta voi puhua parin kuukauden jälkeen, kun hädin tuskin tunnetaan. 

Vierailija kirjoitti:

No miksi jätit sen lapsesi äidin. Ajattelitko, että sinulle on joku takuusuhde olemassa. Etkö varautunut siihen, että olet sitten loppuelämäsi yksin jos jätät AVIOVAIMOSI jonka pitäisi vasta kuolema sinusta erottaa. 

Halusit sinkuksi, olet nyt sinkku. Enjooooy.

"Osaan kirjoittaa mutta en lukea"

Vierailija kirjoitti:

Moni eronnut nainen sanoo, ettei ikinä enää muuttaisi saman katon alle, mutta totuus on usein toinen. Näin minunkin kumppanini tapauksessa. Kun toista rakastaa, ei hänestä erossa halua elää. Toisin sanoen ei ole vain löytynyt sitä jonka kanssa haluaisi asua yhdessä. Yksinäistä on elää ilman aitoa kumppania.

Minulla on oma tupa ja lupa, sekä suunnitelmat asumiseen ja raha-asioihin liittyen. Ikä alkaa vitosella ja vasta nyt saan asua yksin ja rauhassa.