Arvostettu aivotutkija: pitkäaikainen eristäytyminen vaikkapa etätöihin ole edes superintrovertille hyväksi

Nämä vastaavat jutut etätyön ns. haitoista ovat 100% aina kiinteistösijoittajien masinoimia. Liikekiinteistöbisnes sakkaa etätyön takia, joten pitää yrittää pakottaa työmuurahaisia toimistoille keksityillä verukkeilla. Isot sijoitusyhtiöt, mm. eläkevakuutusyhtiöt ym. käyttävät valtavaa taloudellista voimaansa ja painostavat mediaa julkaisemaan tällaista paskaa sillä uhalla että muuten menettävät omaa rahoitustaan tai mainostajia.

Se, miten etätyö sopii kullekin, on niin monen yksilökohtaisen piirteen summa, että ärsyttää kun yleistetään ja yksinkertaistetaan asiaa.

En minä ainakaan työkavereille haluaa alkaa selitellä omia asioitani vapaaehtoisesti. Vastaan toki jos jotain kysytään esim. viikonlopun suunnitelmista (kerron siis vain jotain pintapuolista). Haluan pitää työn ja yksityisen elämän täysin erillään.

100 % etätyö on tuottavampaa kuin 100 % lähityö.

Siitä voi päätellä, kumpi on tehokkaampi tapa tehdä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama mitä mieltä hän on, tai on tutkinut. Voin paremmin kuin koskaan kun pääsin eläkkeelle. Ei tartte väkisin kenenkään kanssa puhua jos ei halua.

Mulla on auttanut jo sekin, että teen vain 3-päiväistä työviikkoa ja senkin etänä. 10 tuntia viikossa työmatkoihin on 10 tuntia viikossa aikaa, jonka voi käyttää johonkin muuhun. Jos siis tekisi 5-päiväistä työviikkoa ja lähitöitä. Kun yli 12 vuotta sitten aloitin etätyöt, en ollutkaan työpäivien jälkeen niin väsynyt. Aloinkin jaksaa taas tavata muita ihmisiä töiden jälkeen. Ymmärrän kyllä tuon tutkimuksen idean, mutta se perustunee siihen, että ihmisen kaikki - tai ainakin läes kaikki - sosiaaliset kontaktit on siellä työpaikalla. No itseasiassa niin mullakin oli silloin, kun tein lähitöitä. Kun ei vaan huvittanut eikä jaksanut enää tavata ketään muita. Kun vihdoin pääsi kotiin, oli kotityöt seuravaana edessä. Ja sitten olikin jo ilta ja aika mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas aamulla raahautua bussipysäkille. Työpaikatkin on erilaisia. Meillä toimistolla kaikki istuvat avokonttorissa vastamelukuulokkeet korvillaan ja jokainen käy hakemassa kahvinsa siihen työpöydän ääreen silloin, kun haluaa. Joskus voi osua kollegan kanssa samaan aikaan kahvia hakemaan, mutta ei läheskään aina. Porukka käy myös syömässä eri aikoihin. Ihan jo senkin mukaan, mihin aikaan on tullut töihin, milloin alkaa joku palaveri jne. Joskus voi käydä samaan aikaan jonkun kanssa, mutta aika tavallista on, että silloinkin puhutaan työasioista eikä omista asioista. Toisaalta miksi omista asioista edes pitäisi puhua työkaverin kanssa? Toki silloin, jos elämässä ei ole ketään muutakaan, jolle niistä puhua. Itse koen, että työkaverit on vähän kuten naapuritkin. Ihan ok ihmisiä, joskus voi muutaman sanan vaihtaa, mutta ovat kuitenkin vain tuttavia. Mulla etätyö mahdollisti sen, että pystyin ottamaan koiran. Nyt on pakko käydä vähintään 3 kertaa päivässä koiran kanssa lenkillä. Monesti käytän ruokataukoni ulkoiluun. Jos olisin lähitöissä, 10 tuntia päivässä olisi koiralle liian pitkä aika olla yksin. Minuutiksikaan ei voisi jäädä ylitöihinkään. Etätyössä voin käyttää koiran ulkona ja jatkaa siitä sitten vaikka iltaan asti töiden tekoa, jos on tarve. Harvoin on muuten sellainen koiranulkoilutuslenkki, ettei tule juteltua kenenkään toisen koiranomistajan kansa. 

On varmasti totta, että jotkut erakoituu etätöissä, vaikka eivät haluaisi erakoitua. Toisille taas etätyöt mahdollistaa vilkkaamman sosiaalisen elämän. Ja kolmas sitten ihan aidosti nauttii vain niiden itselleen lähimpien ja tärkeimpien ihmisten seurasta eikä small talk työpaikalla ole sitä, mitä sosiaaliselta kanssakäymiseltä haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi oletetaan että etätöitä tekevällä ei ole muuta elämää? Ei ystäviä tai harrastuksia, ei sukulaisia, perhettä? Ihan kuin ne työkaverit ja heidän kanssaan juttelu olisi jokin olennaisen tärkeä osa elämää. Harva eristäytyy täysin muutenkaan, kyllä työkavereihin pidetään yhteyttä viestein ja välillä puhelimitsekin. 

Tämäpä juuri. Mulla on esimerkiksi tänään tiedossa työpäivä, jolloin tulen keskustelemaan ihmisten kanssa melkein koko päivän. Ilman, että poistun kotoani kertaakaan. Ja kyllä niitä rentoja keskusteluja muustakin kuin työasioista todennäköisesti tänäänkin mahtuu sekaan. (Itse asiassa yleensä enemmän kuin toimistolla ollessa, koska ei siellä kukaan ehdi kahvihuoneessa istumaan.)

Höpö höpö

Minulla on tänään poikkeuksellisesti lähikokous kello 10. Aamusta menee ihan hukkaan puolitoista tuntia, kun pitää sonnustautua ja pakata koko päivän tavarat mukaan ja lähteä kulkemaan kokouspaikalle. Kokouspaikalla pitää olla varttia ennen kokousta, jotta ehtii ilmoittautua, saada vierailijaläpyskän ja isäntä hakee aulasta kokoushuoneeseen. Kukaan maksava asiakas ei nykyään hakua tätä ajan hukkaa. Etäkokoukset alkavat sekuntien tarkkuudella sovittuun aikaan ja fyysisiin valmisteluihin menee korkeintaan vartti (siisti meikki, hiusten harjaaminen, siisti paita).

Toimistolle en mene, siellä tylksverit notkuvat ovella juttelemassa eikä työt etene. Harmittaa sitten illalla tehdä niitä töitä kotona, kun on koko päivän ollut toisten viihdykkeenä.

Etätyökateus on 2020-luvun säälittävämpiä ilmiöitä.

Sitten kipuillaan hiilijalanjäljen kanssa ja pohditaan, kuinka monta miljardia menee päästölupien ostamiseen jostain sellaisesta maasta, joka laskee omat päästönsä alakanttiin. Syyllistetään, että liikenne sitä hiilijalanjälkeä kasvattaa. Mutta kun olisi näin helppo tapa vähentää liikennettä, niin eeeiiii kelpaa.

Lisäksi työkaveri on lopultakin vain työkaveri. Minulla on ollut urani varrella muutamia todella hyviä työkaveita:

- yksi jäi eläkkeelle viiden vuoden jälkeen

- yksi irtisanoutui heti tämän jälkeen

- minut ja toinen hyvä työkaverini irtisanottiin ja loput ihanat työkaverit jäivät sinne työpaikalle.

Käteen jäi siis musta pekka. Kyllä ne hyvät ystävät, jotka säilyvät, ovat privaattielämän puolella. Näihin entisiin työkavereihinkin tulee oltua harvakseltaan yhteydessä

Nyt olen uudella työpaikalla ja koska haluan suojella itseäni, niin en päästä enää ketään niin lähelle. Teen siis mielelläni etätyötä, jotta minulle jää energiaa ja aikaa todellisille ystävilleni ja sukulaisilleni.

Vierailija kirjoitti:

Se, että työkavereiden kanssa vietetään taukoja ja puhutaan myös omista asioista, on aivoillemme tärkeää, Huotilainen kertoo

Mistä tulee oletus, että työkaverit on ainoita ihmisiä, joiden kanssa on mahdollisuus puhua?

Mitä tämä lähityöpakotus on? Minun työhyvinvointia etätyö on lisännyt huimasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmistä ei ole luotu elämänään täysin yksin. Jos on muuten aktiivinen sosiaalinen elämä, niin tuskin on hätää.

Mut on heitäkin, jotka sit ovat yksin ja yksinäisiä, etäpäivän lisäksi.

Eli kaikki hyödyt pois kaikilta muilta, koska on mahdollisesti porukassa joku erakko, jolle työpaikan kahvihetki on ainoa sosiaalinen tapahtuma koko viikossa?

Älyttömältä kuulostaa.

Ja kuinka monessa toimistotyöpaikassa edes on mitään isomman köörin juorukahvittelua tietyllä kellonlyömällä, kuten vanhan ajan tehtaassa konsanaan?

Mitä ihmettä, puhuiko joku hyödyn ottamisesta pois?

Kunhan todettu, et jotkut ovat yksinäisiä, jotkut ei. Oli etänä tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten sosiaalinen elämä = juodaan perseet olalle joka perjantaina.

Alkoholi se vasta aivoja rappeuttaakin. Sosiaalista tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Joo parempi olla monitoimi.. avokonttorissa missä jatkuva meteli ja idootit pyörii ympärillä. Se tekee aivoille hyvää

Aivoille tekee hyvää, kun joutuu sopeutumaan ja selviämään. Jatkuva mukavuusalueella oleminen tylsistyttää.

Alkuvuodesta Hesari toitotti etätöistä paluuta ja jatkaa nyt samasta aiheesta "aivoterveyden" teemalla. Herää kysymys, minkä tahon etua nyt ajetaan? 

kyllä tehokas rangaistus on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi oletetaan että etätöitä tekevällä ei ole muuta elämää? Ei ystäviä tai harrastuksia, ei sukulaisia, perhettä? Ihan kuin ne työkaverit ja heidän kanssaan juttelu olisi jokin olennaisen tärkeä osa elämää. Harva eristäytyy täysin muutenkaan, kyllä työkavereihin pidetään yhteyttä viestein ja välillä puhelimitsekin. 

Tämäpä juuri. Mulla on esimerkiksi tänään tiedossa työpäivä, jolloin tulen keskustelemaan ihmisten kanssa melkein koko päivän. Ilman, että poistun kotoani kertaakaan. Ja kyllä niitä rentoja keskusteluja muustakin kuin työasioista todennäköisesti tänäänkin mahtuu sekaan. (Itse asiassa yleensä enemmän kuin toimistolla ollessa, koska ei siellä kukaan ehdi kahvihuoneessa istumaan.)

Kuulostaa melko sairaalta. Ikävä, että joudut olemaan ruudun äärellä, etkä poistu kotoasi. 

Ei ole. En jaksa kuunnella työkavereiden oman elämänsä kehuskeluja ja katsella sitä jatkuvaa keskinäistä kilpailua milloin mistäkin.