Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei ymmärrä että hänellä ei ole oikeutta puhua minun lapsuusaikojeni sairauksista muille
07.05.2025 |
Ne on MINUN yksityisasioitani, ei hänen. Tekisi mieli alkaa levitellä hänen sairausasioitaan samalla tavalla. Ymmärtäisikö sitten?
Aikuinen tytär
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen. Miksi suutut ikivanhoista asioista? Jos ei tämän hetkisiä vaivoja kerro vaan lapsuuden.
Eikös hän suuttunut asiasta joka tapahtui nyt ja joka toistuu, eli siitä että hänen asioistaan puhutaan? Miksi niitä pitää puhua kenellekään jos ei aloittaja halua? Kun kyseessä on kerran sinusta pikkujuttu, niin luulisi että sen toiminnan lopettaminenkin olisi sitten pikkujuttu.
Tämä! Kun kyseessä on pikkujuttu, niin miksi asiaa sitten yleensä ottaa esiin kenenkään muun kanssa.
Mua niin tympii se, että ihan kaikki minuun liittyvät asiat, varsinkin jos asetan rajoja äidilleni, ovat pikkujuttuja, mistä minä en saa välittää.
Kun sanon, että minulla saa olla asioita joita en kerro, loukkaantuu kun kyllähän hänen pitää tietää kun hän on äiti. Juurikin äidin rakkauteen vetoaa ja huolehtimiseen. No, en enää silti kerro mitään minkö haluan pitää itselläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksen ongelma ei kuulosta kyllä normaalin ihmisten ongelmalta. Ei normaalia 40-vuotiasta kiinnosta v it tuakaan, jos oma äiti tilittää jostain lapsuuden korvatulehduskierteestä, kihomadoista tai muusta lapsuuden sairaudesta esim. silloin, kun keskustelee muiden kanssa kokemuksistaan lapsiperhearjesta. Vaatii tietynlaisen draamanjanoisen ja riidanhaluisen luonteen, että jaksaa tuollaisesta vetää herneet, että ei äidillä ole oikeutta päättää minun puolesta mikä 7-vuotiaana sairastamani tauti on salainen ja mikä ei. Ymmärrän toki närkästyksen, jos äiti tilittää aikuisen lapsen sairauksista tai asioista, tai silloin lapsen ollessa 7-vuotias vaahtoaa ympäriinsä tämän kihomadoista. Ihmiset ovat nykyään niin järkyttävän herkkänahkaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen. Miksi suutut ikivanhoista asioista? Jos ei tämän hetkisiä vaivoja kerro vaan lapsuuden.
Eikös hän suuttunut asiasta joka tapahtui nyt ja joka toistuu, eli siitä että hänen asioistaan puhutaan? Miksi niitä pitää puhua kenellekään jos ei aloittaja halua? Kun kyseessä on kerran sinusta pikkujuttu, niin luulisi että sen toiminnan lopettaminenkin olisi sitten pikkujuttu.
Tämä! Kun kyseessä on pikkujuttu, niin miksi asiaa sitten yleensä ottaa esiin kenenkään muun kanssa.
Mua niin tympii se, että ihan kaikki minuun liittyvät asiat, varsinkin jos asetan rajoja äidilleni, ovat pikkujuttuja, mistä minä en saa välittää.
Kun sanon, että minulla saa olla asioita joita en kerro, loukkaantuu kun kyllähän hänen pitää tietää kun hän on äiti. Juurikin äidin rakkauteen v
Minkä ikäidiä te oikkeen olette? 20 v?
Olen 80, minua ei ees kiinnosta lasteni asiat niin paljon että edes tahtoisin tietää tarkalleen, puhuvat mitä puhuvat. Tottakai hengessä olen mykana heidän sairauksissaan jos niistä puhuvat. Vaikka tyttären kanssa olen enemmän yhteyksissä, hänenkin aikuistuvat lapsensa saavat elää ihan omaa elämäänsä.
Joskus kyselevät mitä kulkutauteja meillä nyt olikaan tms. En tiedä muistanko enää ees.
En voi sanoa kyllä koskaan moista edes ajattelleeni, että mitä äiti mahtaa jostain iankaikkisen vanhoista asioista muille jaaritella. Jos tämän hetkisistä puhuisi, niin siitä en olisi niinkään mielissäni, mutta jostain muksuna sairasteluista? Antaa mennä vaan, hyvä jos itsekään muistan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen ongelma ei kuulosta kyllä normaalin ihmisten ongelmalta. Ei normaalia 40-vuotiasta kiinnosta v it tuakaan, jos oma äiti tilittää jostain lapsuuden korvatulehduskierteestä, kihomadoista tai muusta lapsuuden sairaudesta esim. silloin, kun keskustelee muiden kanssa kokemuksistaan lapsiperhearjesta. Vaatii tietynlaisen draamanjanoisen ja riidanhaluisen luonteen, että jaksaa tuollaisesta vetää herneet, että ei äidillä ole oikeutta päättää minun puolesta mikä 7-vuotiaana sairastamani tauti on salainen ja mikä ei. Ymmärrän toki närkästyksen, jos äiti tilittää aikuisen lapsen sairauksista tai asioista, tai silloin lapsen ollessa 7-vuotias vaahtoaa ympäriinsä tämän kihomadoista. Ihmiset ovat nykyään niin järkyttävän herkkänahkaisia.
Ihmiset NYKYÄÄN herkkänahkaisia :D Pah! Itse ainakin kasvoin keskellä aikuisia joilla ei ollut minkäänlaista tunnesäätelyä. Kaikesta itkettiin ja huudettiin koko ajan. Mutta minä en saanut reagoida.
Mummille ei saa sanoa ei kun se itkee!!!
Äidille ei saa sanoa ei!! Sekin itkee ja raivoaa!!
Erityisesti 50-70 luvuilla syntyneissä on aivan raivohullua sakkia jotka eivät kestä mitään vastoinkäymisiä.
Äitini kirkui että soittaa poliisit kun ystäväni oli kuollut ja kehtasin itkeä asiasta.
HÄNPÄ SITTEN KERTOMAAN YSTÄVÄNI ONGELMISTA! KAIKILLE! Minä en saanut puhua mistään ettei äiti ala kirkumaan!!
Ne on ihmiset olleet aivan psykoottisia huutajia aina, nykynuoret puhuu vaikeuksistaan netissä ja ovat HERKKÄNAHKAISIA! Kun ennevvanhaam,,, kotona yksityisesti kilaroitiin ja hakattiin koko perhe, kyllä jämpti se oli parempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuotakin kummastelen kun moni pitää äitinsä sisaruksia niin vieraina ihmisenä ettei äiti saisi olla heidän asioistaan tietoisia ja itse eivät edes tunne setiään, tätejään , enojaan.
Mekään emme mikään läheinen suku ole mutta kyllä aikuiset lapseni kyselevät miten ellen tai pentti tai maire voivat, vieläkö pystyvät kotona asumaan tms.
Monelle se kiinnostus sukuun herää vasta kun ei enää vanhempaa polvea ole, sitten jää just perinnölliset sairaudet tietämättä vaikka sitten kiinnostaa sukututkimukseen hakea sukupuuta.
Meillä siis äiti puhuu minun asioista ja muiden tietämiensä sairauksista sisälleen, mutta omista vaikenee kuin muuri. "Ei sen tartte tietää".
Että näin!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on myös rajaton äiti, nykyisin ei juurikaan nähdä eikä soitella.
On aina kertonut mun asiat kaikille, lapsuuden sairaudet mukaan lukien. Nyt selittäisi kaikille kummin kaiman tutuille ja mökkinaapureiden satunnaisille vieraille mun avioliiton tilan ja meidän lasten lasten asiat. Lapsena tuo käytös tosiaan ajoi salailuun, koulukiusaaminen, sijoiltaan mennyt nivel, mikä tahansa asia oli parempi kestää itse kuin käydä läpi se mylly, jossa äiti jauhoi herkät ja vaikeatkin asiat tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hulluinta oli kaiketi se, että mitään asiaa ei oikeastaan hoidettu, taivasteltiin vaan.
Samalla äiti kertoi mulle ja kertoisi edelleenkin, kaikki omat asiansa. Ihan kaikki. Lapsi ei todellakaan halua kuulla vanhempiensa seksielämästä, äidin intiimivaivoista, työpaikan Kaisaliisan avioerosta tai Mirjamaijan syöpähoidoista. Ei nelikymppinenkään lapsi halua.
Aikuisena olen sanonut, etten halua tiet
Tavallisesti meitä sanotaan täällä tunnekylmiksi ihmisiksi jotka ei näytä tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuotakin kummastelen kun moni pitää äitinsä sisaruksia niin vieraina ihmisenä ettei äiti saisi olla heidän asioistaan tietoisia ja itse eivät edes tunne setiään, tätejään , enojaan.
Mekään emme mikään läheinen suku ole mutta kyllä aikuiset lapseni kyselevät miten ellen tai pentti tai maire voivat, vieläkö pystyvät kotona asumaan tms.
Monelle se kiinnostus sukuun herää vasta kun ei enää vanhempaa polvea ole, sitten jää just perinnölliset sairaudet tietämättä vaikka sitten kiinnostaa sukututkimukseen hakea sukupuuta.
Meillä siis äiti puhuu minun asioista ja muiden tietämiensä sairauksista sisälleen, mutta omista vaikenee kuin muuri. "Ei sen tartte tietää".
Että näin!
Eihän äidit/isät saa lapsilleen puhua vaivoistaan, lääkkeistään, lääkärissäkäynneistään.. täältäkin alinomaa saa lukea ettei joku jaksa nähdä äitiään kun se puhuu lääkkeistään ja vaivoistaan. Eikö vois vaikka vertailla kaupungin parhaita iskubaareja, jaksais kuunnella. 😀
Työkaveri on tälläinen rajaton hölöttäjä. En haluaisi tietää hänen lapsensa arkaluonteisia asioita sairauksista seksuaalielämään. Ja tunnen tämän lapsen, on siis nykyään aikuinen, ja se tekee asiasta vieläkin kiusallisempaa. En vain ymmärrä tällaista käytöstä.
En tietenkään enää kerro juuri mitään tälle hölöttäjälle, koska opin aika nopeasti hänen levittävän tietoa eteenpäin ja pistämällä vielä värikynää sekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuuntelee keski-ikäisten naisten jutustelua sehön on pelkkää terveystietoa. .
Migreeni, niskasärky, polvi temputtelee, laktoosit, keliakiat, sitten ääntä alentaen naisten vaivoista. Ja sitten kun meidänkin sinillä tätä samaa, mummo ei ota keliakiaa tosissaan jne jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuotakin kummastelen kun moni pitää äitinsä sisaruksia niin vieraina ihmisenä ettei äiti saisi olla heidän asioistaan tietoisia ja itse eivät edes tunne setiään, tätejään , enojaan.
Mekään emme mikään läheinen suku ole mutta kyllä aikuiset lapseni kyselevät miten ellen tai pentti tai maire voivat, vieläkö pystyvät kotona asumaan tms.
Monelle se kiinnostus sukuun herää vasta kun ei enää vanhempaa polvea ole, sitten jää just perinnölliset sairaudet tietämättä vaikka sitten kiinnostaa sukututkimukseen hakea sukupuuta.
Meillä siis äiti puhuu minun asioista ja muiden tietämiensä sairauksista sisälleen, mutta omista vaikenee kuin muuri. "Ei sen tartte tietää".
Että näin!
Eihän äidit/isät saa lapsilleen puhua vaivoistaan, lääkkeistään, lääkärissäkäynneistään.. täältäkin alinomaa saa lukea ettei joku jaksa nähdä äitiään kun se puhuu lääkkeistään ja vaivoistaan. Eikö vois vaikka vertailla kaupungin parhaita iskubaareja, jaksais kuunnella. 😀
Kyllä meillä saa puhua, tai puhuu minulle, ei suostu lääkäriin. Minä kuuntelen kyllä, en kerro eteenpäin, vaikka hän minun asioista kertookin.
Kiva kun vetoaa minuun, että ethän sinä näistä puhu. No en, mutta soisin ettei hänkään niitä muiden asioita puhuisi. Hänen mielestään minun pitää olla se luotettava, mutta hänen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äiti samanlainen. Eilen päätin että nyt riittää, ikinä enää en kerro hänelle mitään, en soita enkä kysy kuulumisia. Onneksi se on jo vanha joten eiköhän tuo kohta saada mullan alle. Ei välttämättä edes haittaisi että jotain kertoo mutta kun se on aina pilkkaamista. Haukkuu omaa lastaan ventovieraillekin ja pilkkanauraa.
töissä on uskomattomia juorutätejä. olen tahtomattani kuullut kaupungin miesten "varustuksen"koot jne yksityiskohtia tahtomattani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Päätin jo varhaisteininä, etten kerro äidille ikinä mitään omia asioita, joita en halua koko ison suvun ja kaupungin tietävän. Eikä kyllä ole muutenkaan juuri asiaa ollut.
Vituttaa vieläkin, kun kuopuksen syntymän jälkeisenä päivänä äiti oli soittanut miehelle, joka oli iloissaan hölöttänyt kaikenlaista ja kertonut kaikki perseelleen menneen, vaikean synnytyksen tapahtumatkin. Ja senhän tiesi että niitä oli sitten jauhettu kaikkien tuttujen kanssa. Joskus kun ko. vauva oli jo parivuotias, kotipuolessa vieraillessa joku mulle tuntematon tuli taivastelemaan että tääkö on se lapsi, jonka synnytys oli niin hankala. Olin ihan raivona. Äiti? Ei tajunnut yhtään miksi olin.
Ihan turha sille on mitään sanoa. Ei tajua, uhriutuu vaan.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri on tälläinen rajaton hölöttäjä. En haluaisi tietää hänen lapsensa arkaluonteisia asioita sairauksista seksuaalielämään. Ja tunnen tämän lapsen, on siis nykyään aikuinen, ja se tekee asiasta vieläkin kiusallisempaa. En vain ymmärrä tällaista käytöstä.
En tietenkään enää kerro juuri mitään tälle hölöttäjälle, koska opin aika nopeasti hänen levittävän tietoa eteenpäin ja pistämällä vielä värikynää sekaan.
Samoin, en todellakaan olisi halunnut kuunnella appiukon vaimon selostusta aikuisen tyttärensä hiivatulehduksen yksityiskohdista tai seksielämän viime käänteistä. En minäkään ymmärrä tällaista käytöstä ja tällaisten ihmisten rajattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Päätin jo varhaisteininä, etten kerro äidille ikinä mitään omia asioita, joita en halua koko ison suvun ja kaupungin tietävän. Eikä kyllä ole muutenkaan juuri asiaa ollut.
Vituttaa vieläkin, kun kuopuksen syntymän jälkeisenä päivänä äiti oli soittanut miehelle, joka oli iloissaan hölöttänyt kaikenlaista ja kertonut kaikki perseelleen menneen, vaikean synnytyksen tapahtumatkin. Ja senhän tiesi että niitä oli sitten jauhettu kaikkien tuttujen kanssa. Joskus kun ko. vauva oli jo parivuotias, kotipuolessa vieraillessa joku mulle tuntematon tuli taivastelemaan että tääkö on se lapsi, jonka synnytys oli niin hankala. Olin ihan raivona. Äiti? Ei tajunnut yhtään miksi olin.
Ihan turha sille on mitään sanoa. Ei tajua, uhriutuu vaan.
Eikös se vaikeilla synnytyksillä kehuminen ole naisten lempipuuhaa?
Minkälaisista kaupungeista te kaikki olette kotoisin kun koko kaupunki puhuu ja tietää kaiken? Noin normaalisti esim en tiedä tästä 100 asunnon talosta ihmisten asioista mitään, en ees nimiä,. vaikka pihassa säätilat ja hiekoitukset puhutaankin. Saati että toistemme lapsia tuntisimme.
siis pähkinä allergia jne hengenvaarallisen ilmottaminen esim päivähoitoon on eri asia ,kun juoruilu jonkun marttakerhon piirissä. samoin sukuasian ,voi sanoa että suvussa syöpää,, muttei tarvi kertoa yksityisasiaa, koko kylälle, vaan ainoastaan vaikka omille lapsille.
muutenkin lasten ja vanhempien suhteen normaali kohteliaisuus ja aikuistuminen ja tasapainoisuus on tärkeä aihe, eli henkisen kypsyyden ja terveiden ihmisuhteiden kasvaminen.hyvät välit ja hyvä henkinen tasapaino on tavoiteltavaa.