Äitini ei ymmärrä että hänellä ei ole oikeutta puhua minun lapsuusaikojeni sairauksista muille

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Ei täällä kukaan nimiä kerro, hyvänen aika. Jos kysyisin vaikka toipumisesta lonkkaleikkauksen jälkeen niin miten ihmeessä se yhdistyisi äitiini kun lonkkaleikkauksia tehdään vuodessa jotain 10 000 - 20 000 kpl 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Kirjoittavatko ihmiset nimellä  tunnistettavasti äideistään täällä? Hiukan eri asia kirjoittaa anonyymisti johonkin palstalle kuin tosielämässä kertoa että MEIDÄN MINNALLA OLI TAAS HIIVATULEHDUS JA ARVATKAA SITTE MITÄ SATIAISIAKIN OLI JA

Ehkä palstalla puhutaan kun tosielämässä ei viitsi? 

Toki aivan varmasti osa tänne kirjoittajistakin kertoilee työpaikallaankin äitinsä virtsankarkailut ja muut. Mutta siinäkin tapauksessa jostain tuo rajattomuus on opittu ja jok

Ajattelen asiaa niin, että äiti opetti minulle hänen maailmankuvansa ja siirsi oman häpeänsä minulle. Minä olin teini-iän ja varhaisaikuisuuden mahdoton paskanjauhaja ja juoruaja. Kerroin ihan kaiken kaikille. Sitten huomasin käyttäytyväni kuin hän. Ystävät (luojan kiitos!) antoivat minulle suoraa palautetta siitä miltä moinen käytös tuntuu. Ja hävetti niin älyttömästi. Mutta opin. 

Vanhemmat opettavat lapsilleen oman käytöksensä. Lapset saavat sitten omakohtaisesti kokea sen, mikä saa heidät toimimaan niin. 

Äiti puhuu kaikille kaikki koska se häpeää itseään. Minä tiedän että minulle siirtyi häpeä yli sukupolvien eikä se ole minun vikani. Nyt ymmärrän äitiä ja voin antaa anteeksi. Enkä koe tarvetta enää käyttäytyä niin. Mutta se matka oman pahan olon ja huomionkaipuun ymmärtämiseen oli todella kipeä ja ymmärrän miksei kaikki pysty siihen. Ihan ajallisestikin, jos on lapset ja työ, mistä otat aikaa surra ja käydä läpi kymmeniä vuosia häpeää ja kipua. 

Äitini on pohjimmiltaan, siellä jossain, ihan oikeasti kiva ihminen. Kaikki hänen paskuutensa johtuu siitä että hän ei itse usko sitä. Ei hänessä ole oikeasti mitään vikaa, kaikki johtuu siitä että hän luulee että on. Välit poikki silti, en jaksa enää, vetää kaikki samaan murheen alhoon kanssaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen. Miksi suutut ikivanhoista asioista? Jos ei tämän hetkisiä vaivoja kerro vaan lapsuuden.

Ahaa, voinko mä kertoa äitini 15 vuoden takaisesta alapääleikkauksesta, kun sekin on niin vanha asia? 

Joissain suvuissa todellakin hämärtyy kaikki yksityisyys. Yleensä todella matalan tuloluokan perheitä, sillä eihän tuollaisella lörpöttelyllä pysty pitämään yhtäkään liikesalaisuuttakaan. Maineen ylläpidosta puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Tuota, tämä on anonyymi palsta. En nyt heti muista kenenkään kirjoittaneen äidistänsä nimeltä mainiten. Ihan eri asia.

En kyll ymmärrä onko niin kauheaa puhua lapsella olleen paljon allergioita mutta aikuistuessa hävisivät tai oli se rämäpää, vähän väliä tikattiin kun jotain pihalla sattui tai oöi paha angiina 10-vuotiaana ja paha vesirokkokin. R-vika, kävi puheopetuksessa.

Mikään noista ei koske lapsiani mutta tommosia voivat mummot vaikka muistella  kun vaikka lapsi käy perheineen kylässä.  Onko tuo niin kauheaa?  Kai on.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös rajaton äiti, nykyisin ei juurikaan nähdä eikä soitella. 

On aina kertonut mun asiat kaikille, lapsuuden sairaudet mukaan lukien. Nyt selittäisi kaikille kummin kaiman tutuille ja mökkinaapureiden satunnaisille vieraille mun avioliiton tilan ja meidän lasten lasten asiat. Lapsena tuo käytös tosiaan ajoi salailuun, koulukiusaaminen, sijoiltaan mennyt nivel, mikä tahansa asia oli parempi kestää itse kuin käydä läpi se mylly, jossa äiti jauhoi herkät ja vaikeatkin asiat tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hulluinta oli kaiketi se, että mitään asiaa ei oikeastaan hoidettu, taivasteltiin vaan. 

Samalla äiti kertoi mulle ja kertoisi edelleenkin, kaikki omat asiansa. Ihan kaikki. Lapsi ei todellakaan halua kuulla vanhempiensa seksielämästä, äidin intiimivaivoista, työpaikan Kaisaliisan avioerosta tai Mirjamaijan syöpähoidoista. Ei nelikymppinenkään lapsi halua. 

Aikuisena olen sanonut, etten halua tiet

Aamen. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös rajaton äiti, nykyisin ei juurikaan nähdä eikä soitella. 

On aina kertonut mun asiat kaikille, lapsuuden sairaudet mukaan lukien. Nyt selittäisi kaikille kummin kaiman tutuille ja mökkinaapureiden satunnaisille vieraille mun avioliiton tilan ja meidän lasten lasten asiat. Lapsena tuo käytös tosiaan ajoi salailuun, koulukiusaaminen, sijoiltaan mennyt nivel, mikä tahansa asia oli parempi kestää itse kuin käydä läpi se mylly, jossa äiti jauhoi herkät ja vaikeatkin asiat tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hulluinta oli kaiketi se, että mitään asiaa ei oikeastaan hoidettu, taivasteltiin vaan. 

Samalla äiti kertoi mulle ja kertoisi edelleenkin, kaikki omat asiansa. Ihan kaikki. Lapsi ei todellakaan halua kuulla vanhempiensa seksielämästä, äidin intiimivaivoista, työpaikan Kaisaliisan avioerosta tai Mirjamaijan syöpähoidoista. Ei nelikymppinenkään lapsi halua. 

Aikuisena olen sanonut, etten halua tietää tai kuulla, äiti vastaa, että no saahan sitä puhua tai jopa, kerron silti. Ainoa tapa pitää omaa yksityisyyttä ja omia rajoja on sitten pitää etäisyyttä. Nyt sitten päivittelee kaikkialla, että mikähän sillekin tuli.

Kuulostaa äidiltäni. Hän ajattelee olevansa oikeutettu kuulemaan kaikista asioistani, pienistä ja isoista, vain koska on äitini. Hän ei ymmärrä, että vanhempi ja lapsi ovat kaksi erillistä yksilöä, jolloin on omat elämät ja että lapsella ei ole velvollisuutta jakaa elämäänsä vanhemmalleen. Hän naamioi sen äidinrakkaudeksi ja välittämiseksi, mikä on oppikirjaesimerkki manipuloinnista: pitämällä etäisyyttä ja huolehtimalla yksityisyydestäni hänen mielestään torjun äidinrakkauden ja estän häntä toteuttamasta tärkeintä rooliaan elämässään eli äitiyttä.

Hän myös kertoilee omasta elämästään ja läheistensä elämästä yksityiskohtaisemmin kuin haluan kuulla tai minua kiinnostaa. Hän ei vaikuta käsittävän, että elämme omia elämiämme eivätkä toistemme elämänpiirin asiat, tapahtumat ja ihmiset ole automaattisesti myös toiselle olennaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen. Miksi suutut ikivanhoista asioista? Jos ei tämän hetkisiä vaivoja kerro vaan lapsuuden.

Ahaa, voinko mä kertoa äitini 15 vuoden takaisesta alapääleikkauksesta, kun sekin on niin vanha asia? 

Mikäsalaisuus se on ?  Vasta puhuin tyttären, 45, ystävättären kanssa joka oli menossa kohdunpoistoon. Kerroin että minultakin tuon ikäisenä.  Tosin tietysti kerroin itse mutta vaikka tytärkin olisi sanonut että äiskältäkin ei haittaisi. Sehän on sellaista naisen elämän yleistä tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Sano äidillesi selkeästi, että hänen ei ole sopivaa puhua asioistasi muille. Hän ei ehkä ole tullut edes ymmärtäneeksi lapsensa yksityisyyden rajojen olemassaoloa. Hän saattaa jotenkin automaattisesti ajatella omien lastensa asioiden olevan hänenkin asioitaan siinä mielessä, että hän voi vapaasti päättää puhumisistaan.

Ongelma vaan on, että nämä rajattomat ja lastensa erillisyydelle sokeat vanhemmat eivät helpolla opi. Vaikka asiasta moneen kertaan sanoisi, viesti ei mene perille, koska sen ymmärtäminen vaatisi niin isoa itseymmärryksen muuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös rajaton äiti, nykyisin ei juurikaan nähdä eikä soitella. 

On aina kertonut mun asiat kaikille, lapsuuden sairaudet mukaan lukien. Nyt selittäisi kaikille kummin kaiman tutuille ja mökkinaapureiden satunnaisille vieraille mun avioliiton tilan ja meidän lasten lasten asiat. Lapsena tuo käytös tosiaan ajoi salailuun, koulukiusaaminen, sijoiltaan mennyt nivel, mikä tahansa asia oli parempi kestää itse kuin käydä läpi se mylly, jossa äiti jauhoi herkät ja vaikeatkin asiat tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hulluinta oli kaiketi se, että mitään asiaa ei oikeastaan hoidettu, taivasteltiin vaan. 

Samalla äiti kertoi mulle ja kertoisi edelleenkin, kaikki omat asiansa. Ihan kaikki. Lapsi ei todellakaan halua kuulla vanhempiensa seksielämästä, äidin intiimivaivoista, työpaikan Kaisaliisan avioerosta tai Mirjamaijan syöpähoidoista. Ei nelikymppinenkään lapsi halua.&nbsp

Eikö sinulla ja äidilläsi ole samoja läheisiä?  Outoja perhesuhteita.  Mikä elämässäsi on niin salattavaa , sekin ihmetyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ?

Ai miksi kertoo? Ei harmainta hajua, ehkä ei omassa elämässä ole riittävästi kerrottavaa. Jos joku kertoo vaikka oman lapsensa diabeteksesta niin äitini haluaa ilmeisesti osallistua keskusteluun kertomalla kaiken mitä minulla on joskus ollut. Ei tajua etten ole hänen jatkeensa, ja minun terveysasiani ovat vain ja ainoastaan minun asioitani.

Ap

Sen lisäksi että tuo on väärin sinua kohtaan niin onhan tuo myös todella mautonta niitä muita keskustelijoita kohtaan. Joku puhuu lapsensa sairastelusta ja toinen alkaa kertomaan koettelemuksista jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten. Onko äidilläsi jotenkin kehittymätön tunneäly? 

Sitten kun menette lääkäriin vaihdevuosioireitten kanssa, teiltäkin kysytään, onko äidillä, mummoilla, tädeillä tai sisaruksilla ollut veritulppaa tai syöpää. Oletus on, että tiedätte. Minä vastasin iloisesti, että ei ole mitään, ja vasta apteekista kotiin kävellessäni tajusin, että mistä kummasta minä tuon voisin tietää, kun eihän kukaan minulle noista kertoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Ei täällä kukaan nimiä kerro, hyvänen aika. Jos kysyisin vaikka toipumisesta lonkkaleikkauksen jälkeen niin miten ihmeessä se yhdistyisi äitiini kun lonkkaleikkauksia tehdään vuodessa jotain 10 000 - 20 000 kpl 😅

Sinulla ei sitten muuta elämää netti?  Ei työkavereita, ystäviä, puolison sukua jne?   Et ikinä puhu kenenkään sairauksista, älä naurata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös rajaton äiti, nykyisin ei juurikaan nähdä eikä soitella. 

On aina kertonut mun asiat kaikille, lapsuuden sairaudet mukaan lukien. Nyt selittäisi kaikille kummin kaiman tutuille ja mökkinaapureiden satunnaisille vieraille mun avioliiton tilan ja meidän lasten lasten asiat. Lapsena tuo käytös tosiaan ajoi salailuun, koulukiusaaminen, sijoiltaan mennyt nivel, mikä tahansa asia oli parempi kestää itse kuin käydä läpi se mylly, jossa äiti jauhoi herkät ja vaikeatkin asiat tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hulluinta oli kaiketi se, että mitään asiaa ei oikeastaan hoidettu, taivasteltiin vaan. 

Samalla äiti kertoi mulle ja kertoisi edelleenkin, kaikki omat asiansa. Ihan kaikki. Lapsi ei todellakaan halua kuulla vanhempiensa seksielämästä, äidin intiimivaivoista, työpaikan Kaisaliisan avioerosta tai Mirjamaijan syöpähoidoista. Ei nelikymppinenkään lapsi halua.&nbsp

Oot aika itseesi ja ongelmiisi käpertynyt?

Semmoisia ne naiset ovat. Juoruaa aina kaikesta, kunhan vaan saavat tilaisuuden siihen. Työpaikan taukohuoneessa, meillä naiset aina juoruaa toisten asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Ei täällä kukaan nimiä kerro, hyvänen aika. Jos kysyisin vaikka toipumisesta lonkkaleikkauksen jälkeen niin miten ihmeessä se yhdistyisi äitiini kun lonkkaleikkauksia tehdään vuodessa jotain 10 000 - 20 000 kpl 😅

 

 

Sinulla ei sitten muuta elämää netti?  Ei työkavereita, ystäviä, puolison sukua jne?   Et ikinä puhu kenenkään sairauksista, älä naurata.

Kaikki eivät todellakaan puhu, ei kannata projisoida omia huonoja tapojaan muihin. Eilen näin ystävääni joka kertoi saaneensa antibioottikuurin yhteen vaivaan, en minä siitä kertonut edes miehelleni koska asia ei hänelle kuulu. 

Vierailija kirjoitti:

En kyll ymmärrä onko niin kauheaa puhua lapsella olleen paljon allergioita mutta aikuistuessa hävisivät tai oli se rämäpää, vähän väliä tikattiin kun jotain pihalla sattui tai oöi paha angiina 10-vuotiaana ja paha vesirokkokin. R-vika, kävi puheopetuksessa.

Mikään noista ei koske lapsiani mutta tommosia voivat mummot vaikka muistella  kun vaikka lapsi käy perheineen kylässä.  Onko tuo niin kauheaa?  Kai on.

Niin, lapsen elämähän on aina vanhemmankin elämää niin kauan kuin vanhempi hoitaa lasta. Pikkulasten vaivat ovat hyvin keskeisiä. Kyllä minua silti hävettää kun äiti kertoo lapsuuteni ummetuksista ja muista. Ehkä jotkut nuhakuumeet ja vesirokot ovat ok puheenaiheita, mutta kun puhutaan mistään housujen sisällä tapahtuvasta, se voi lapsesta tuntua todella nololta.

Verraten, olin omalla mummollani kylässä, ja paikalla oli myös serkkuni jolla oli pieni lapsi. Tämä 5 vuotias oli nolostunut itkemiseen saakka siitä, että mitä jos hän menee pissalle ja lirinä kuuluu oven läpi. Samoin kun olin kaupassa, kassajonossa kuulin keskustelun; pieni lapsi itki koska maha oli kipeä. Häntä pieretti mutta se oli valtavan noloa hänelle. Äiti nauroi mutta lasta nolotti. Pienille lapsille nämä ovat joskus todella isoja asioita. Muistin sitten oman, mummoni sanoi huumorilla aikanaan että "hienojen rouvien pissaaminen ei lorise" ja otin asian pikkulapsena vakavasti ja häpesin kamalasti pissalla käymistä. 

Jos lapsi kuulee omien asioidensa puhumista, se tuntuu lapsesta pahalta. Ja se toistuu sitten aikuisenakin. Omalla kohdalla kehostani puhuttiin ihan kaikille ja puhuttiin kuin omaisuutena. Se ahdisti.

Itsellä ehkä eniten tämä aihe ahdisti siksi, että kyllä minun kakka ja pissajutut sai kertoa toisille, mutta kotona alkoholistien kanssa näkemäni asiat joita itse luulin normaaleiksi olivatkin salaisuuksia joiden puhumisesta sai hirveät huudot. Mistä minä olisin lapsena voinut tietää että ei ole normaalia että isä nukkuu (sammunut) pihakeinussa ja haisee pahalta?

Tämä jatkui aikuisuuteen saakka. Minä en saa kertoa, he saavat. Minun muistoni ovat väärin, heidän oikein.

Teini-iässä vanhemmat haastoivat itse riitaa kanssani ja kun lopulta tuntien veetuilun jälkeen kivahdin jotain takaisin, välittömsti soitettiin kaikki läpi ketkä voivatkaan kuunnella, että NYT SE SANO TÄLLEEN!! SIIS IHAN ANGSTI TEINI HULLU SUUTTU ILMAN SYYTÄ???!?!? Mutta minä en saanut edes yksityisesti muistaa että minua h*uoriteltiin j haukuttiin kolme tuntia ennenkuin sanoin takaisin. 

Kyse on mielestäni siitä, että aikuisia hävettää se että lapsi myös näkee heidät ja hekin ovat lapselle elämää ja hyvin keskeistä sellaista. Ja kun se lapsi avaa suunsa, se on hyvin suora ja kaunistelematon asia. Monelle lapsi on kuin kissa. Kissan raapimiset ja verhojen repimiset on kyllä kaikkien asia ja se kun se pissasi matolle. Mitä jos se kissa puhuisi? Mitähän sekin on nähnyt? Näki kun te nussitte keittiössä. Piereskelette kaiken päivää. Kaivat nenää. Saattaisi hävettää jos se puhuisi. Mutta ei se sen syy ole että sen seurassa on tehty älyttömyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun menette lääkäriin vaihdevuosioireitten kanssa, teiltäkin kysytään, onko äidillä, mummoilla, tädeillä tai sisaruksilla ollut veritulppaa tai syöpää. Oletus on, että tiedätte. Minä vastasin iloisesti, että ei ole mitään, ja vasta apteekista kotiin kävellessäni tajusin, että mistä kummasta minä tuon voisin tietää, kun eihän kukaan minulle noista kertoisi.

Kyllä minä tiedän vanhempieni ja isovanhempieni sairashistoriasta paljonkin. Koska he ovat kertoneet. Ei se tarkoita että kertoisin niistä satunnaisille tutuille, joihin en siis kyllä lääkäriä laske. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kirjoittajat vatvovat jatkuvasti äitiensä terveysasioita ja luonnetta.  Eikö terveys enää ikääntyessä olekaan yksityisasia?  Jos täällä kirjoittavat mitä paasausta se sitten onkaan työåaikalla ja ystäville äidin vti, muisti , sydänvika, lonkat, diabetes?  Missä iässä yksityisyyden oikeus häviää?

Ei täällä kukaan nimiä kerro, hyvänen aika. Jos kysyisin vaikka toipumisesta lonkkaleikkauksen jälkeen niin miten ihmeessä se yhdistyisi äitiini kun lonkkaleikkauksia tehdään vuodessa jotain 10 000 - 20 000 kpl 😅

 

 

Sinulla ei sitten muuta elämää netti?  Ei työkavereita, ystäviä, puolison sukua jne?   Et ikinä puhu kenenkään sairauksista, älä naurata.

Maltatkohan olla hiljaa vaikket juuri miehellesi puhunutkaan?  Jossain supatat kuitekin että Sarillakin...   niin luotettavaa ystävää ei ole ettäkö "älä nyt kerroo kenellekään, mutta kuulin "..    täälläkin oli heti mielen päällä