Äitini ei ymmärrä että hänellä ei ole oikeutta puhua minun lapsuusaikojeni sairauksista muille

Mun äiti oli sellainen, joka luki mun lukitut päiväkirjatkin jo kun olin lapsi, ja haukkui minut niistä kirjoutukista . kaikki sairastamiset kertoi kaikille potenssiin 10, ja valitti miten olin vaivaksi hänelle. 

Vieläkin elää ja sama ilkeily ihmisessä on. 

Onneks meillä on puhuttu suvussa avoimesti, niin on saanut paljon enemmän ja nopeammin apuakin kun on osattu rajata paremmin.

Olis hirveetä aina kun kysyttäis jotain perinnöllisiä tietoja, niin olla sillei "ööööö...."

Minä meinasin kuolla muutaman viikon ikäisenä.  Onneksi fiksu lääkäri tuli kotiini keskellä yötä ja näki heti, mistä oli kyse.  Pelastuin.

Onko tämä minun yksityisasiani, josta äiti ei olisi saanut kenellekään puhua?

Minä en näe siinä mitään pahaa, vaikka vanhemmat puhuisivatkin lastensa sairauksista muiden ihmisten kanssa.  Enemmän pitäisin outona, jos mitään ei koskaan sanottaisi.

Tämä AP:n kirjoitus on siinä mielessä huolestuttava, että tällaiseen ilmeisesti ollaan menossa.  Kohta kaikki voivat syyttää niin omaisiaan kuin ystäviäänkin ja naapureita ymv ihan melkein mistä vaan, vedoten intimiteettisuojaansa.  Saako sanoa ystävälleen, että naapurin mies polttaa tupakkaa ketjussa, kun se kerran niin tekee?

Ap, kertoiko äitisi sairauksistasi muille myös silloin kun olit lapsi? Minun äitini kertoi sukulaisia myöten kaikille kun nuorena sairastuin. Ei hän pahaa tarkoittanut, mutta kiitos vaan, jotkut sukulaiset saivat aroista asioista lyömäaseen minua vastaan. Se on rikkonut pysyvästi suhteitani heihin. Jotkut eivät vain tajua rajaa itsensä ja muiden ihmisten välillä eivätkä ymmärrä sitä, että leväperäisillä puheilla voi olla erittäin ikäviä ja pitkäaikaisia seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen. Miksi suutut ikivanhoista asioista? Jos ei tämän hetkisiä vaivoja kerro vaan lapsuuden.

Ahaa, voinko mä kertoa äitini 15 vuoden takaisesta alapääleikkauksesta, kun sekin on niin vanha asia?

 

 

Et voi. Siinä menee raja.

Vierailija kirjoitti:

Minä meinasin kuolla muutaman viikon ikäisenä.  Onneksi fiksu lääkäri tuli kotiini keskellä yötä ja näki heti, mistä oli kyse.  Pelastuin.

Onko tämä minun yksityisasiani, josta äiti ei olisi saanut kenellekään puhua?

Minä en näe siinä mitään pahaa, vaikka vanhemmat puhuisivatkin lastensa sairauksista muiden ihmisten kanssa.  Enemmän pitäisin outona, jos mitään ei koskaan sanottaisi.

Tämä AP:n kirjoitus on siinä mielessä huolestuttava, että tällaiseen ilmeisesti ollaan menossa.  Kohta kaikki voivat syyttää niin omaisiaan kuin ystäviäänkin ja naapureita ymv ihan melkein mistä vaan, vedoten intimiteettisuojaansa.  Saako sanoa ystävälleen, että naapurin mies polttaa tupakkaa ketjussa, kun se kerran niin tekee?

 

 

Niin. Sama. Teinin kohdalla kysyn että saako puhua, mutta olen selittänyt mitä etuja avoimuudesta on. Ja senkin että se ei ole aina mustavalkoista kuinka "yksityisasiasta" on kyse. Itsellä raja menee siinä, jos multa odotetaan että alan valehtelemaan. Siihen en suostu eikä sellaista saa multa pyytääkään. Tai jos sairaus/terveydentila edellyttää muilta muuten tiettyjä asioita.

Mutta. Odottelen edelleen sitä sallittujen ja kiellettyjen listaa.

Onko lapsen 1 tyypin diabetes tai epilepsia salaisuus, josta ei saa puhua? Tai syöpä? Mitkä infektiot? Ainakin virtsatietulehdukset oli ehdottomasti pannassa, onko korvatulehdukset? Gastriitti? Allergiat, kuten maitoallergia tai pähkinäallergia? Entä nepsy-lapset? Omien vanhempien sairaudet, kuten muistisairaus? Rasitusvammat? Puolison raskausmyrkytys? Jne jne jne...

Veikkaan ettei mitään yhtenäistä listaa tule.

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun menette lääkäriin vaihdevuosioireitten kanssa, teiltäkin kysytään, onko äidillä, mummoilla, tädeillä tai sisaruksilla ollut veritulppaa tai syöpää. Oletus on, että tiedätte. Minä vastasin iloisesti, että ei ole mitään, ja vasta apteekista kotiin kävellessäni tajusin, että mistä kummasta minä tuon voisin tietää, kun eihän kukaan minulle noista kertoisi.

Minulta on joskus kysytty lapseni isän sairauksista. Tiedän vai yhdestä, jostä ies kertoi seurusteluaiakan. Muuten en tiedä hänestä vain vähän. Hän ei ollut mukana lapsensa elämässä. Täytin kerran kyselykaavaketta,jossa piti vastata omaa isääni koskeviin kysymyksiin. En tiennyt niistä mitään, kun hän häipyi Suomesta yli 50 vuotta sitten eikä pitänyt yhteyttä.

Jos lapsi kieltää puhumasta jostain terveyteensä liittyvästä asiasta, niin silloin siitä ei pidä puhua.

Kaikki ei nyt ehkä ihan hahmota, että on äitejä, joille tämä ei mene perille.

Me ainakin tiedetään jopa joidenkin lasten luokkakavereiden terveysasioita.

Avoimuuden ansiosta yksi on nykyään hengissä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Suvun naisten perinnölliset sairaudet tarkoin varjeltuja salaisuuksia"...

 

No ensin syytetään, että kaikki kerrotaan ja levitellään ihmisten asioita ja sitten kun ei olekaan kerrottu ja levitelty kaikille niitä suvun sairauksia, niin sekään ei kelpaa :D

 

Tää kirjoittaja kyllä jo servasi itsensä. 

 

Eikös se, että äiti olisi revitellyt sukulaisten sairauksia teille, olisi ollut tuota samaa asioiden levittelyä, mistä täällä sitä äitiä just moititaan:D

Suvun sairauksista ei tarvitse puhua nimillä. Voi sanoa, että monelle naiselle on tullut veritulppa kolme-tai neljäkymppisenä. 

No niinhän tuo sanoikin. Miksi se olisi pitänyt etukäteen sanoa?  Jos se äiti olisi etukäteen luetellut kaikki suvun sairaudet,  niin siitäkin täällä nyt valitettaisiin, että "minun äiti kertoi aina, jos jollain sukulaisella tuli vaikka veritulppa"

Kyllä tää nyt on niin, että olispa tuokin äiti tehnyt miten vaan, aina olisi valitettu.

Kun kertoi sairauksista oli huono asia ja , kun ei puhunut sekin oli huono asia. 

Ja eiköhän ihmiset ihan normaalisti esim kerro lapsilleen, jos se oma veli, eli lasten eno saa aivoveritulpan ja halvaantuu,vai pitääkö sekin pitää salaisuutena ja sanoa vaan, että yks sukulainen sai viime yönä veritulpan???Koska nimeä ei saa mainita?

"Minä lähden sitä nyt sairaalaan katsomaan, kun ei tiedä jääkö edes henkiin". Ja kun lapsi sitten kysyy, että kuka sukulainen, niin epämääräisesti vaan pitää mutista, että yks vaan, en voi sanoa nimeä.:DDDDDDDDDDD Voi saatana. 

Sukulaisten sairaudet pitää kertoa, mutta nimiä ei saa mainita  ja vaikka joku halvaantuu saa vaan sanoa, että yks sukulainen sai halvauksen, mutta ei siitä sen enempää, mutta varokaa vaan tekin, niitä on  saatu meidän suvussa useita.  Salamyhkäistä hommaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ihan sama ongelma. Äiti hölöttää kaikki tutut läpi kaikki lastensa ja lastenlastensa asiat, vaikka pitäisi olla itsestään selvää että ovat perheen sisäisiä asioita. Jos asiasta huomauttaa, ettei oikein tykätä hyvää kun itselle käytännössä tuntemattomat tutun tutut tuntuvat tietävän kaiken meidän yksityiselämästä, äiti uhriutuu että eikö hän saisi kehenkään olla koskaan yhteydessä.

Nykyisin kun ollaan sisarkatraasta kaikki aikuisia, ollaan yhdessä päädytty siihen ettei äidille kerrota kuin se mikä muutenkin on julkista. On esimerkiksi kaikki terapiakäynnit, lapsihaaveet, keskenmeno, rahatilanteet, yleiset huolet ja murheet yms. kuuluteltu koko tuttavapiiri jopa naapureita myöten. Ihan absurdi tilanne kun henkilö jota ei tunne ollenkaan, tulee kadulla kysymään että mihin meinaat ne XXXX,XX€ rahat (sentin tarkkuudella) jotka tulosbonuksena töistä sait meinaat käyttää. Sitten selviää että se on joku helvetin va

Anteeksi, mutta nyt nauratti. Ymmärrän, että toisen ihmisen asioiden kertominen eteenpäin on vähän väärin, mutta tarkoitus on harvoin paha. Jonkun elämä voi olla niin yksitoikkaoista, ettei ole mitään kerrottavaa, kun tapaa ihmisiä. Silloin tulee vahingossa kerrottua jonkun toisen asioista. Itse saatan huomaamattani höpöttää liikaa omia asioitani. Olen kuitenkin huomannut, että monet eivät muista enää seuraavalla viikolla, mitä heille on kerrottu. Useimpia kiinnostaa vain omat asiat ja omien lasten asiat. Kaikki muu valuu ohi korvien kuin kaupan taustamusiikki.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tuttu juttu.

 

En esim koskaan kertonut äidille kuukautisteni alkaneen ja pidin asian salassa. Ei sille voinut kertoa sellaista.

Kaikista huvittavinta on hänessä se, että hän suuttuu kun MINÄ kerron omasta elämästäni. Hänen yksin pitäisi saada puhua. 

Tätä samaa pälpättämistä on monella sukulaisellakin ja olen nähnyt selkeästi kyseessä olevan tämä:

Tällaiset ihmiset kokevat että heidän täytyy erityisesti viihdyttää kaikkia kanssaihmisiä ansaitakseen seuraa. Mitä ikävystyneemmältä näytät, sitä kovempaa pälätetään. He eivät voi puhua omista asioistaan vaan täytyy puhua muista, tämä johtuu siitä että hakevat hyväksyntää todella kovaa mutta kokevat itsensä häpeällisiksi. Juttujen kertomisella on myös sellainen tarkoitus, että sillä pidetään keskustelu hallinnassa ja näennäisesti huomio poissa itsestä. Verrannollisesti kuvittele tilanne, jossa menet jonkun kotiin j

Tämä oli todella fiksu vastaus. Äitini on aina pälpättänyt asiani muille. Oikein mitään ei ole itsestään kertonut, vaan aina on ollut toisten asioista kyse. En luota äitiini enkä kerro oikeastaan mitään hänelle, koska asiat lällätetään ylimielisesti pitkin kyliä värikynää käyttäen. Olen jäänyt käsittelemään kaikki asiani yksin enkä ole saanut henkistä tukea.

Olen välillä miettinyt, ovatko nämä äidin kaverisuhteet sitten olleet sen arvoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Sano äidillesi selkeästi, että hänen ei ole sopivaa puhua asioistasi muille. Hän ei ehkä ole tullut edes ymmärtäneeksi lapsensa yksityisyyden rajojen olemassaoloa. Hän saattaa jotenkin automaattisesti ajatella omien lastensa asioiden olevan hänenkin asioitaan siinä mielessä, että hän voi vapaasti päättää puhumisistaan.

Olen eri, mutta ei auta selkeästi sanominen. Päivittelee sitten jos joku perheenjäsenistä puhuu itse omista sairauksistaan, että miksi hänelle (äidille) suututaan kun kertoohan se itsekin. 

Olen sanonut monta kertaa suoraan, että on aivan eri ihmisen itse puhua omista asioistaan kuin että äitini niistä puhuisi. Ei ymmärrä, ei yhtään, ei alkuunkaan. Suuttuu vain.

Tuotakin kummastelen kun moni pitää äitinsä sisaruksia niin vieraina ihmisenä ettei äiti saisi olla heidän asioistaan tietoisia ja itse eivät edes tunne setiään, tätejään , enojaan.

Mekään emme mikään läheinen suku ole mutta kyllä aikuiset lapseni kyselevät miten  ellen tai pentti tai maire voivat, vieläkö pystyvät kotona asumaan tms.  

Monelle se kiinnostus sukuun herää vasta kun ei enää vanhempaa polvea ole, sitten jää just perinnölliset  sairaudet tietämättä vaikka sitten kiinnostaa sukututkimukseen hakea sukupuuta.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli sellainen, joka luki mun lukitut päiväkirjatkin jo kun olin lapsi, ja haukkui minut niistä kirjoutukista . kaikki sairastamiset kertoi kaikille potenssiin 10, ja valitti miten olin vaivaksi hänelle. 

Vieläkin elää ja sama ilkeily ihmisessä on. 

Ihmisten älykkyys pitäisi testata ja tyhmin osa pitäsisi pakkosterkata. Näin tyhmät ihmiset pikkuhiljaa häviäsisivät maailmasta, eivätkä ainakaan pääsisi lisääntymään. 

Toki viisasaskin ihminen osaa olla ilkeä, mutta tyhmä on se, joka lukee toisen päiväkirjoja, eikä se ilkeilykään kovin fiksua kuvaa ihmisestä anna. 

Toki itse en olisi kirjoittanut päiväkirjoja, jos kerran olisin tiennyt, että äiti ne lukee. 

Äitisi ei ole tainnut pitää sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä meinasin kuolla muutaman viikon ikäisenä.  Onneksi fiksu lääkäri tuli kotiini keskellä yötä ja näki heti, mistä oli kyse.  Pelastuin.

Onko tämä minun yksityisasiani, josta äiti ei olisi saanut kenellekään puhua?

Minä en näe siinä mitään pahaa, vaikka vanhemmat puhuisivatkin lastensa sairauksista muiden ihmisten kanssa.  Enemmän pitäisin outona, jos mitään ei koskaan sanottaisi.

Tämä AP:n kirjoitus on siinä mielessä huolestuttava, että tällaiseen ilmeisesti ollaan menossa.  Kohta kaikki voivat syyttää niin omaisiaan kuin ystäviäänkin ja naapureita ymv ihan melkein mistä vaan, vedoten intimiteettisuojaansa.  Saako sanoa ystävälleen, että naapurin mies polttaa tupakkaa ketjussa, kun se kerran niin tekee?

 

 

Niin. Sama. Teinin kohdalla kysyn että saako puhua, mutta olen selittänyt

Saisin varmaan syytteen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä jos omalla nimelläni julkisesti kertoisin äitini olevan persoonallisuushäiriöinen ja väkivaltainen, ja isäni alkoholisti. Ei saa puhua kun siitä on heidän maineelleen vahinkoa. Joskin nämä asiat toki kysytään kun itse olen mielenterveyden asioita hoitamassa. Vanhempien mielestä en heillekään saisi sanoa.

Mutta minun kuukautiset saa kertoa ympäri kyliä. Minun kaikki asiat saa kertoa.

Ihan lapsenakin kiinnostaisi tietää missä se raja menee :DD 

Luulen että tämän ketjun pointti ei ole niinkään se MISTÄ voi puhua, asia on hyvin kontekstisidonnaista, vaan kysymys on siitä että näkeekö vanhempi lapsensa/läheisensä itsensä jatkeena jonka elämästä saa itselleen edullisella hetkellä puhua kunhan se vaan itselle sopii. 

Itse inhoan sitä kun vanhempani puhuvat työasioistani. Ei se ole mikään yksityisasia mitä minä teen. Kysymys on heidän kohdallaan siitä tavasta puhua ja äänensävystä. HE ovat mielenkiintoisia kun HEILLÄ ON minut. HEIDÄN ANSIOSTAAN teen mitä teen (joskin eivät millään tavalla koskaan tukeneet.) EIVÄTKÖ HE OLEKIN MIELENKIINTOISIA?? Puhe on päällekäyvää ja kyse on selkeästi siitä, että he nauttivat siitä kun joku sanoo "Wau oikeastikko??" HEILLE. HE OMISTAVAT MINUT JA MINUN ASIANI OVAT HEIDÄN ASIOITAAN.

Sama pätee terveysasioihin. Vanhemmat "varastavat" puheenaiheen. HEILLÄ ON RANKKAA KUN HEILLÄ ON TÄMMÖNEN. Mitään eivät koskaan tehneet millekään kuitenkaan ja yksin piti pärjätä. Mutta HE ynsinoikeudella puhuivat näistä asioista ja vain HE saivat valittaa miten heillä on vaikeaa. Jos minuun sattui niin en ymmärtänyt ottaa heitä huomioon. HEILLÄ OLI RANKKAA!!

Normaali juttelu lasten elämästä on eri asia kuin se, mitä juuri selitin. Jos on kaveriäitejä ja jaetaan vaikla vinkkejä korvatulehduksen hoitoon, se on ihan ok. Kyllä äiditkin tarvitsevat vertaistukea.

On kuotenkin olemassa huomionhakuisia vanhempia joiden koko homma perustuu itsekorostukseen, joira ei kiinnosta öastensa vointi tai niiden auttaminen, ainoastaan niiden asioista muille huomiontarpeessa jauhaminen. 

Onko äiti LÄSNÄ SINULLE ENSISIJAISESTI vai Seiskan toimittaja?

Moni tulee lehtijuttuihinkin omista tai perheensä asioista. Mitä sitten leikki-ikäinen syöpä/sydän/harvinaissairas aikuisena ajattelee itsestään tehdyistä lehtijutuista?  Myös noista mt-puolen asioissa näyttävät jotkut "antavan kasvot" sairaudelle.

Ihmisten ongelmat ja sairaudet ja elämät loppujen lopulta ovat niin  yhteneväisiä, vaikka tuntuisi ettei kellään muulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä meinasin kuolla muutaman viikon ikäisenä.  Onneksi fiksu lääkäri tuli kotiini keskellä yötä ja näki heti, mistä oli kyse.  Pelastuin.

Onko tämä minun yksityisasiani, josta äiti ei olisi saanut kenellekään puhua?

Minä en näe siinä mitään pahaa, vaikka vanhemmat puhuisivatkin lastensa sairauksista muiden ihmisten kanssa.  Enemmän pitäisin outona, jos mitään ei koskaan sanottaisi.

Tämä AP:n kirjoitus on siinä mielessä huolestuttava, että tällaiseen ilmeisesti ollaan menossa.  Kohta kaikki voivat syyttää niin omaisiaan kuin ystäviäänkin ja naapureita ymv ihan melkein mistä vaan, vedoten intimiteettisuojaansa.  Saako sanoa ystävälleen, että naapurin mies polttaa tupakkaa ketjussa, kun se kerran niin tekee?

 

 

Niin. Sama. Teinin kohdalla kysyn että saako puhua, mutta olen selittänyt

Ainakin tämän ketjun ihmisten mielestä esim diabetteksestä ei saa puhua ja jos lapsi saa jossakin kohtauksen siinä sitten arpovat, että mikäs sille tuli.Jos nimittäin lapsikaan ei ole älynnyt/huomannut asiasta mainita. 

Varmaan myös pähkinäallergia on pidettävä visusti salassa. Toki voi joskus ohimennen mainita, ettämeidän suvussa on pähkinäalleriaa, mutta nimeä ei saa sanoa. Siinäkin voi lapselta  henki lähteä, mutta tärkeintä on, että kukaan ei saa tietää. 

Eikä tietenkään saa kertoa, että mun äidillä on muistisairaus. Antaa vaan ihmisten miettiä, miksi se hortoilee yöpaidassa pihalla . Tai voi tietenkin sanoa, että meidänkin suvussa joillan sitä on, mutta ei saa sanoa kellä:D

Pieni tsekkaus itseeni äitinä.  A) en asu missään kylässä jossa kaikki tuntevat kaikki. B) lähinnä seurustelen suvun kanssa joille lapseni itsekin kertovat asioitaan c) en tiedä heidän  töistään enkä puolisoiden hölkkäsen pölähtävää, hyvä kun tiedän missä ovat töissä d) kaukana muilla paikkakunnilla. E) heillä ei mitään erikoisempaa menneisyyttä,  tavallista massaa niin terveydessä kuin sairauksissa.

Minulle on minä itte tärkeämpi aihe kuten vaikka sisaruksillenkin. Kuten yleensä ihmisille vrt. Kirjoittajat. Itse olen nuorin ja tervein joten monesti keskustelut on sisaruksen ja puolison vaivojen ja arjen vaikeuksien kuuntelua.

olen kieltänyt äitiäni puhumasta mitään mun elämästä, koska koskaan ei voi tietää, ketä kuuntelee, jos tuttavat tapaa kahvilassa tms.kuulin kerran vahingossa  kahvilassa,kun paikallisen työkkärin tädit ,puhui julkisella paikalla asiakkaiden asioita. siis ei näin.

pahantahtoinen ihminen ,voi hyödyntää tietoja sairaudesta,työpaikasta jne. onneksi isäni oli tosi yksityinen ihminen ja opetti, että omia asioita ei kerrota varomattomasti.tästä opista, paljon hyötyä ollut.

oon joskus ollut töissä toimistoissa, jossa vaitiolo, mutta oon huomannu, et jotkut juoruaa eikä kunnioita asiakkaita.siksi oon itse varovainen ,en luota viranomaisiin.

tunnen myös juorutätejä töiden ja asiakkaiden kautta ja on jäätävää, miten jotkut puhuu suodattamatta perheen ja tuttujen asioita. tunnen naisen ,joka puhuu lähes psykoottisesti juoruja ihmisten yksityisasioita,sairauksia,omistuksia ja raha asioita myöten. tän naisen oma lapsi ,on katkaissut kaiken yhteyden,ymmärrän täysin.jos tälle yrittää vaihtaa puheenaiheen ,johonkin asialliseen niin keskeyttää ja alkaa juoruta.tämä nainen ei puhu juurikaan omista tunteistaan jne ja luulen että se on psykologista välttelyä ,ettei tarvi kiinnittää huomioo omaan käytökseen.avioliitto on vaarassa koska perhe ja mies on saanut tarpeekseen hallitsemattomasta juoruilusta,myös ystävät kaikkoaa.nainen ei itse tajua tätä.hyvä aihe onneksi te ootte tajunnut tän ja ehkä teidän lapset saa asiallista kohtelua.