Miksi lopetit yhteydenpidon pitkäaikaisiin lapsuuden/nuoruuden ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vain jäi, kun aloimme olla vähän eri elämäntilanteissa. Olemme miehiä ja porukka alkoi lisääntyä osa  noin kaksvitosena ja osa nelikymppisenä ja sitten osa alkoi olla eri yhteiskunnallisista tehtävissä ja työuralla osa johtotehtävissä ja osa ns. kuraportaassa. Nyt olemme ensi kesälle suunnittelemassa tapaamista pitkän tauon jälkeen. 

Tapaaminen tulee olemaan perseestä.

Voi olla, onko kokemusta? Miksi se olisi sieltä, minne ei päivä paista? Tuo, joka kirjoitti kommentin, johon kommentoit.

Lopetin biletyksen sekä Alkon käytön.

Kateellisuus.

Koska se olin aina minä, joka otti yhteyttä ja järjesti jotain. Oli aina hauskaa kaikilla. Sitten päätin katsoa, mitä tapahtuu, jos minä en järjestä. Yhteydenpito loppui.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on vienyt eri suuntiin. Mulle sattui nuorena yksi iso kriisi, jonka seurauksena katkoin melkein kaikki välit entiseen kotikaupunkiini. Lähimmät kaverit eri elämänvaiheista on onneksi pysyneet. semmoiset ihmissuhteet on jääneet vaalimatta, joissa mulle on vain selkeä yleishyödykkeen rooli. Rahanlainaaja, kuski, ilmainen psykoterapeutti, lapsenvahti tms. Olen hyvä kuuntelija ja havahduin usein siihen, ettei toista kiinnosta mun jutut yhtään millään tasolla, eikä kaveri edes tunne mua/tiedä minusta mitään, kunhan kaipaa sivurooliin oman elämänsä näytelmään.

Minulla vastaava kokemus. Ystäviä kyllä oli jos itse jaksoin nähdä vaivaa, toimia olkapäänä ja kaitsea muiden lapsia, mutta kun osat kääntyi toisin päin ja olisin kaivannut kuuntelijaa ja apua ei niitä ollutkaan. Oli aika jolloin rämmin aivan pohjamudissa ja yksikään ei vaivautunut edes kuulumisia kysymään. Sellainen hei miten voit tai tule sinäkin meidän yhteiseen illanviettoon olisi merkinnyt paljon, mutta jätettiin tyystin ulkopuolelle. En ole kaivannut ihmisiä jotka ei millään tavalla ajatelleet koskaan kuin omaa napaa, mutta se on sattunut ettei koskaan merkinnyt mitään ihmisille joosta itse välitti. Olisi tietenkin pitänyt ymmärtää jo vuosia sitten että kahviseura jossa toinen räppää puhelintaan koko ajan ei ole kiinnostunut muusta kuin itsestään. 

Vierailija kirjoitti:

Elämät veivät erilleen. Harmillista ettei ystävyyssuhteissa ole samanlaista keskustelua kuin vaikkapa parisuhteessa. Keskusteltaisiin suhteen tilasta tai kysyttäisiin missä mennään. Suhteet vaan hiipuvat ja saattaa jäädä epätietoisuutta syystä. 

Niin totta! Tähän liittyen, varsinkin jos on itse halunnut vetäytyä, niin ei ole kovin luontevaa lähteä ilmaisemaan tätä toiselle. Se olisi jopa tylyä hei, en koe sinua enää tärkeäksi. Siksi olisikin hyvä, että jos tämmöinen asia toista mietityttää, niin kysyisi rohkeasti. Toki onhan sekin ikävää saada rohkeaan kysymykseen ikävä vastaus, mutta eipä tarvitse elää epätietoisuudessa. 

Mielestäni tämä on/oli yksi viime aikojen parhammista topiceista vauvafoorumilla.

Ystävätär tykkäsi arvostella minua ja muita ihmisiä suunnattomasti, usein kommentoi päin naamaa vaikka jotain vaatettani tai ulkonäöllistä piirrettä. Myös se hänen piti aina kertoa minulle eteenpäin kuinka joku toinen oli minusta tai olemuksestani ollut jotain mieltä ja sanonut asiasta ääneenkin hänelle. Eli tällaista oman hännän nostamista ihan jatkuvasti.

Tähän lisätään vielä täysi rajattomuus ihan kaikkien suhteen, esim. omien lastensa kuukautisten alkamiset ym terveysasiat piti heti jakaa Facebookissa, kaikkien kavereiden piti olla 24/7 tavoitettavissa eikä esim. puhelimeen vastaamattomuus käynyt päinsä. Ei ollenkaan vaikka olisi mikä selitys (miksi edes selitystä vaaditaan, niinpä niin).

Tämän lisäksi löyhäperäinen luonne, on näpistellyt kaupoista, iskenyt tyttökavereidensa puolisoita, ajanut kännissä autolla ym. Muutenkin ottaa alkoholia reippaasti ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopii raijata omia kaljatölkkejä mukaan.

Niin että kauanko pitäisit tällaista henkilöä lähipiirissäsi, silläkin varjolla että ystävyytenne syttyi 3. luokalla koulussa eikä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tms ole, jaatte ainoastaan lapsuuden saman lähiöelämän.

Kyseinen henkilö ei näe itsessään eikä käytöstavattomuudessaan yhtään mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävätär tykkäsi arvostella minua ja muita ihmisiä suunnattomasti, usein kommentoi päin naamaa vaikka jotain vaatettani tai ulkonäöllistä piirrettä. Myös se hänen piti aina kertoa minulle eteenpäin kuinka joku toinen oli minusta tai olemuksestani ollut jotain mieltä ja sanonut asiasta ääneenkin hänelle. Eli tällaista oman hännän nostamista ihan jatkuvasti.

Tähän lisätään vielä täysi rajattomuus ihan kaikkien suhteen, esim. omien lastensa kuukautisten alkamiset ym terveysasiat piti heti jakaa Facebookissa, kaikkien kavereiden piti olla 24/7 tavoitettavissa eikä esim. puhelimeen vastaamattomuus käynyt päinsä. Ei ollenkaan vaikka olisi mikä selitys (miksi edes selitystä vaaditaan, niinpä niin).

Tämän lisäksi löyhäperäinen luonne, on näpistellyt kaupoista, iskenyt tyttökavereidensa puolisoita, ajanut kännissä autolla ym. Muutenkin ottaa alkoholia reippaasti ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopii raijata omia kaljatölkkej

Ja lisään vielä että tätä henkilöä piti olla jatkuvasti tukemassa milloin missäkin, hoitamassa hänen lapsiaan ja lemmikkejään ja kotiaan ja vaikka pestä ikkunat vaikka itse on täysin terve keski-ikäinen nainen jolta löytyy myös puoliso ja omaa perhettä. Niin tätä sitten piti tukea niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.

Joukossa yksi ilkeä ja itsekäs ihminen jota olin aina tukenut, mutta kun olisin itse tarvinnut tukea en sitä saanut.

Kateus myös häneltä vanhemmiten.

Sen jälkeen on levitellyt valheita ja yrittänyt saada muut hänen "puolelleen"...

Olen ottanut etäisyyttä ihmisiin jotka eivät olleetkaan niin ihania.

Kun joku vaurastuu, tai on kaunis, se on yllättävän iso uhka.

Tämä oli helppoa, aikani heille soiteltuani jäin odottamaan heidän soittojaan. 35 vuotta odotusta mittarissa, eiköhän ne ystävyydet ole taputeltu. No, aika aikaansa kutakin, elämä on tänä aikana mennyt eteenpäin ja voihan olla että on ollut parempi ettei ole ollut mahdollisia menneisyyden kivirekiä perässä vedettäväksi. Ihan kivasti on uusia ystäviä löytynyt siitä noin 8 miljardin joukosta ketkä tällä pallolla asustaa.

evvk

Menetin rakkaan lemmikin ja samalla mielenkiinnon kaikkiin ihmisiin. Lopetin vain yhteydenpidon, enkä kuullut heistä enää. Oli siinä muutakin, en jaksa kaikkea selostaa. Pääsin tolpilleni ajan myötä, vaikka edelleen kaipaan lemmikkiäni päivittäin. Ja v#ttuilijoille tiedoksi, että en voinut muutenkaan hyvin silloin ja siihen päälle menetin elämäni keskipisteen.

En tänä päivänänäkään kadu. Vaikka muistan myös hyvät asiat, en ole unohtanut huonoja. Voin paremmin ilman heitä. Ei ole montaa vuotta siitä, kun yksi entinen kaveri bongasi minut somessa ja alkoi kommentoimaan. Kommentoin takaisin vähän, mutta sitten iski ahdistus ja liukenin. Sen jälkeen en ole hänestä kuullut.

"Tähän lisätään vielä täysi rajattomuus ihan kaikkien suhteen, esim. omien lastensa kuukautisten alkamiset ym terveysasiat piti heti jakaa Facebookissa, kaikkien kavereiden piti olla 24/7 tavoitettavissa eikä esim. puhelimeen vastaamattomuus käynyt päinsä. Ei ollenkaan vaikka olisi mikä selitys (miksi edes selitystä vaaditaan, niinpä niin)."

Minullakin oli kaveriporukka, joka tykkäsi enemmän soittaa kuin viestitellä. Pelkäsin olla vastaamatta, koska tiesin että siitä tulee kiukuttelua, että minua ei vain kiinnosta mutten kehtaa sanoa sitä. Minulla oli ja on edelleen paniikkihäiriö, siksi olen voinut olls välttelevä. Eikä minulla ole muutenkaan velvollisuutta olla jatkuvasti vastailemassa, mutta siltä se tuntui. 

Olla*

Muutimme toiselle paikkakunnalle. Mä menetin mun kaverit.

Sama kuin monella täällä, eli aukuisena alkoi tuntua että olemme kaikki eri ihmisiä kuin nuorempana, kuten tietenkin olemmekin. Tavatessa ei ollut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta enää.

Ajattelen että siinä ei ole mitään pahaa jos jonkun kanssa on synkannut vaikka 16-vuotaana tai 22-vuotiaana mutta ei sitten vuosien tai vuosikymmenten päästä enää. Ei vähennä nuoruudenkokemusten arvoa muistoina että elämäni on nyt erilaista ja siinä on mukana muita ihmisiä.

up

Erilaiset elämänvaiheet ja arvot. Yksi jatkoi bileistyvaihetta 10 vuotta pidempään. Yksi puhui kummallisia maahanmuuttajista. Hän myös jatkuvasti suhtautui epäluuloisesti yliopiston käyneitä kohtaan. Ei mitään suurempaa draamaa, paitsi yhden kanssa, jolla on hyvin hankala persoonallisuus, En tajunnut sitä nuorena tutustuessamme, sillä minulla oli heikko itsetunto. 

Vierailija kirjoitti:

Se vain jäi, kun aloimme olla vähän eri elämäntilanteissa. Olemme miehiä ja porukka alkoi lisääntyä osa  noin kaksvitosena ja osa nelikymppisenä ja sitten osa alkoi olla eri yhteiskunnallisista tehtävissä ja työuralla osa johtotehtävissä ja osa ns. kuraportaassa. Nyt olemme ensi kesälle suunnittelemassa tapaamista pitkän tauon jälkeen. 

Toisten ammatin kutsuminen kuraportaaksi..? Jaa-a. Mukavaa kokoontumista vaan.

Vierailija kirjoitti:

Menetin rakkaan lemmikin ja samalla mielenkiinnon kaikkiin ihmisiin. Lopetin vain yhteydenpidon, enkä kuullut heistä enää. Oli siinä muutakin, en jaksa kaikkea selostaa. Pääsin tolpilleni ajan myötä, vaikka edelleen kaipaan lemmikkiäni päivittäin. Ja v#ttuilijoille tiedoksi, että en voinut muutenkaan hyvin silloin ja siihen päälle menetin elämäni keskipisteen.

En tänä päivänänäkään kadu. Vaikka muistan myös hyvät asiat, en ole unohtanut huonoja. Voin paremmin ilman heitä. Ei ole montaa vuotta siitä, kun yksi entinen kaveri bongasi minut somessa ja alkoi kommentoimaan. Kommentoin takaisin vähän, mutta sitten iski ahdistus ja liukenin. Sen jälkeen en ole hänestä kuullut.

Lemmikkini on paras kaverini. Ihmisten seura on uuvuttavaa.