Lue keskustelun säännöt.
Miksi lopetit yhteydenpidon pitkäaikaisiin lapsuuden/nuoruuden ystäviin?
Kommentit (129)
Kaksi tällaista on, toinen nuoruudesta ja toinen lapsuudesta.
Nuoruudenkaveri piti minua paljon parempana ystävänä koko ajan kuin itse pidin häntä, en ikinä häneen luottanut tai kertonut omia asioitani ja yhteydenpito oli aina enemmän hänen aloitteestaan. Yritin vuosia vähentää ja irtautua, kunnes se viimein meni hänelle perille, että yksipuolista on. Tuttavuus on ok eli mitään riitaa ei ole ollut.
Lapsuudenystävä oli ja on ongelmainen ihminen, häntäkään en koskaan kokenut luotettavaksi, vaan enemmän velvollisuudesta olin yhteyksissä. Sitten tapahtui kaikenlaista ikävää ja hänen elämänsä oli koko ajan niin suurta draamaa, etten vain kertakaikkiaan jaksanut. Hän ilmoitti jossain vaiheessa kadehtineensa minua koko ajan, joten syy kieroilullekin oli olemassa. Opettavainen ihmissuhde monella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaan jaksanut ainaista puhetta töistä ja toinen puolikas taas ei tehnyt töitä, vaan rellesti. Halusin perustaa yhtiön, matkustaa, oppia ja kokeilla uusia asioita. En halunnut käydä 8-16 töissä, jonka jälkeen puhua töistä kavereille ja kertoa miten kiireistä ja vaikeaa elämä on. En myöskään halunnut nukkua päiviä ja juoda alkoa viikosta toiseen. Elämä on huomattavasti rauhallisempaa ja aikaa riittää kaikenlaiseen, kun muut ihmiset eivät syö sitä "tarpeillaan".
Eri kiinnostusten kohteet. Ja yksi joka oli ihmisenä hirveä
Vierailija kirjoitti:
Eivät olleet lopulta ystäviä. Selvisi että olivat kanssani vain jotta voisivat kertoa asiani vihamiehilleni.
Miksi sinulla (tai kellään) on vihamiehiä? Lapsellista.
Alkoi valjeta millainen ihminen onkaan. Miksi aina ilkeilee ja puhuu pahaa selän takana. Vikatikki oli, kun ilkkui koulukiusaamisensa uhria, joka tuli pyytämään häneltä anteeksipyyntöä. Se tavallaan selitti kaiken
Taakka lähti harteilta, kun pääsin eroon. Hän tosin ei päässyt yli vuosienkaan jälkeen, jatkaa mustamaalaamista. Kaikki hänen entiset kaverit ovat kuulemma narsisteja ja hulluja, jännä juttu. Nykyisiä kavereita ei juuri olekaan, aina sitä ihmetteli ja valitti, sääliksi kävi, mutta ei enää. Hän ei huomaa itsessään mitään vikaa, eikä ole kasvanut noista koulukiusaaja-ajoistaan. Kaikesta huolimatta toivon, että hakisi apua tai löytäisi rauhan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikanaan, ennen nettiä, sähköpostia ja kännyköitä yhteydenpidot lapsuuden koti-kirkonkylään alkoivat katkeemaan siinä vaiheessa, kun menin kesätöihin Hesaan ja talvet meni toisella paikkakunnalla amiksessa. Amiksen jälkeen intti Hevon-Kuusessa ja suoraan intistä opiskelemaan kolmen tunnin bussimatkan päähän kotikulmilta. Opiskeluaikojen välikesät kesätöissä joko Hesassa tai siellä opiskelupaikkakunnalla. Ei ollut enää mitään luonnollista, yhteistä liittymäpintaa lapsuusajan kavereihin.
Itse asiassa valtaosa kavereista kävi suunnilleen saman kuvion läpi, kaikki hajaantu pitkin ruuhka-Suomea ja useimmista en ole edes kuullut mitään sen jälkeen, kaikilla oma kuvio tykönään. Ei se ollut tarkoituksellista mutta ei olisi ollut mitenkään helppoa ja mutkatonta yhteyksiä sen ajan maailmassa pitää.
Yksi naispuolinen kaveri paljastui pedofiiliksi, joten siihen loppui se kaveruus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei lopulta ollut mitään yhteistä heidän kanssaan.
Sama syy minulla, elämä on vienyt niin eri suuntaan ettei mitään yhteistä enää ollut.
Ghostaajat ovat mulkkuja, mutta sitten on niitä kavereita, joiden kanssa voi jatkaa juttua siitä mihin jäätiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä menee menojaan ja jos ihminen haluaa muuttua, mutta muut näkevät sinut vain siinä lohkossa mihin ovat sinut aikanaan asettaneet: läskiper se, tumppijalka, ei susta tule mitään niin parasta on vain jättää nämä tällaiset sinne minne kuuluvatkin, ikävään menneisyyteen.
Juuri näin kävi minulle. Ystävät eivät millään hyväksyneet sitä, että en olekaan enää epävarma, ujo, päähänpotkittava. Väkisin yrittivät painaa minut takaisin siihen muottiin. Niinpä päätin, että nyt saa riittää.
Henkilö, jota pidin tuolloin paraana ystävänäni, oli pahin painajani. Mutta koska olin tottunut jo kotona sellaiseen kohteluun, en ymmärtänyt tätä vielä silloin. Hän pilkkasi, ivasi, mustamaalasi minua. Ja hovi seurasi mukana. Tämä ystäväni piti itseään niin paljon parempana ja fiksumpana kuin minä.
No, meni vuosia ettei oltu tekemisissä. Sitten tavatti
ihan kuin omaa kertomaani, halusivat nähdä minut aina tumppijalkana.
Aikuistuttua ja ympyröiden laajennuttua tajusi, että ainoa syy kaveruudelle oli se, että pienellä paikkakunnalla ei juuri muitakaan ihmisiä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä minuun on lakattu pitämästä yhteyttä. Toiset muuttaa, on eri jutut iän myötä, elämä kuljettaa eri suuntiin jne. Harvoin mitään dramaattista, enkä ole osannut ottaa henkilökohtaisesti. Ne ihmissuhteet ovat eläneet sen aikansa, toiset intensiivisemmin ja toiset vähemmän. Jääneitä on mukava joukko, jotka ovat joko kultaisia sielunsisaruksia tai niitä jotka jääneet kätevästi lähes naapuriin asumaan ja ovat myös lapsettomia.
Ainoastaan yhteen lapsuudenystävään katkaisin aktiivisesti ja tahallani yhteydenpidon nuorena aikuisena. En ala kenellekään ladella diagnooseja, mutta jos joku käyttäytyy myrkyllisesti ja se on kroonista, ei mielestäni ole velvollisuutta jatkaa ystävyyttä ikuisesti vaikka miten olis bestis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät olleet lopulta ystäviä. Selvisi että olivat kanssani vain jotta voisivat kertoa asiani vihamiehilleni.
Tälläinen on valitettavan yleistä.
MIKSI? kertokaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä aloitinkokaan yhteydenpitoa oikeastaan. Kouluaikainen bestis Lähinnä oli tekemisissä aluksi, mutta hän eisoittanut pahemmin mulle ja joku muu vastasi aina, jos soitin hänelle. Sitten syöpä iski häneen.
Jonkun kanssa on lähinnä joulukorttivälit. Muut muuttivat ja välimatka teki eron.
Tajusin, ettei välillämme ollutkaan oikeaa ystävyyttä ja välit olivat loppujen lopuksi hyvin pinnalliset. Jos näkee vain juhlien ja bileiden merkeissä eikä muuten koskaan vaihda kuulumisia/tiedä mitään toistensa elämästä, niin en jaksanut pitää yllä tuollaisia ihmissuhteita.
"Tiia" joka ollut yläasteajoista kaveri, hiplasi silloisen kihlattuni jalkaa parikymppisenä. Annoin anteeksi, mutta aina humalassa näin käytöksessä tietynlaista latausta. Mm. Yritys päästä puolisoni kanssa kahden hissiin jne jollain tekosyyllä.
Kun sain lapsen, riitti pelleily ja pistin välit poikki. Tämän jälkeen hän vielä viestitteli miehelleni että mikä tuli... samalla menetin muutaman muunkin kaverin, jota vieläkin harmittelen. En koskaan kertonut "tiian" taipumuksista koska säälin häntä.
Koska olivat niin katkeria ja kateellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei lopulta ollut mitään yhteistä heidän kanssaan.
Sama syy minulla, elämä on vienyt niin eri suuntaan ettei mitään yhteistä enää ollut.
Tämä. Lisäksi jäi yhteydenpito aika yksipuoliseksi. Turha sitä on roikkua ihmisissä, jotka eivät selvästikään kaipaa.
T: Tuntematon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä menee menojaan ja jos ihminen haluaa muuttua, mutta muut näkevät sinut vain siinä lohkossa mihin ovat sinut aikanaan asettaneet: läskiper se, tumppijalka, ei susta tule mitään niin parasta on vain jättää nämä tällaiset sinne minne kuuluvatkin, ikävään menneisyyteen.
Juuri näin kävi minulle. Ystävät eivät millään hyväksyneet sitä, että en olekaan enää epävarma, ujo, päähänpotkittava. Väkisin yrittivät painaa minut takaisin siihen muottiin. Niinpä päätin, että nyt saa riittää.
Henkilö, jota pidin tuolloin paraana ystävänäni, oli pahin painajani. Mutta koska olin tottunut jo kotona sellaiseen kohteluun, en ymmärtänyt tätä vielä silloin. Hän pilkkasi, ivasi, mustamaalasi minua. Ja hovi seurasi mukana. Tämä ystäväni piti itseään niin paljon parempana ja fiksumpana kuin minä.
No, meni vuosia ettei oltu tekemisissä. Sitten tavatti
in ja hän halusi järjestää naisten iltoja. Menikin monta vuotta mukavasti. Kunnes minusta tuli taas puruluu. Se, että olen pärjännyt häntä paremmin työelämässä oli kova isku. Kun sain uuden työpaikan, niin kannustavasti kysyi: Siis ootko sä joku johtaja vai. Saunareissulla ihmetteli isoon ääneen, miten mulla voi olla niin pieni perse 🤣. Sekin oli väärin, kun olen treenannut. Kuten myös se, että huolehdin itsestäni ja ihan suihkussakin käyn vallan 2x päivässä. Sekin oli väärin.
Hän itse on aviossa itseään nuoremman ja todella typerän persu-miehen kanssa. Iho kamalassa kunnossa. Kärsii karva liikakasvusta naamassaan. Ja lopuksi, on helvetin lihana ja lopen kyllästynyt elämäänsä.
Poistumalla porukasta menetin 5 ihmistä kerralla. Kukaan heistä ei pitänyt puoliani. Aluksi olin todella surullinen. Aika on auttanut. Ja voin sanoa, että perseilyä en ystäviltä enää hyväksy.
Sori pitkä tarina. Selvästi jotain on vieläkin hampaankolossa.
Olipa aikamoista toisen puolison haukkumista. Ehkä sille "kaverille" on parempi ettet ole tuolla tavalla myrkyttämässä ilmapiiriä.
Juuri näin kävi minulle. Ystävät eivät millään hyväksyneet sitä, että en olekaan enää epävarma, ujo, päähänpotkittava. Väkisin yrittivät painaa minut takaisin siihen muottiin. Niinpä päätin, että nyt saa riittää.
Henkilö, jota pidin tuolloin paraana ystävänäni, oli pahin painajani. Mutta koska olin tottunut jo kotona sellaiseen kohteluun, en ymmärtänyt tätä vielä silloin. Hän pilkkasi, ivasi, mustamaalasi minua. Ja hovi seurasi mukana. Tämä ystäväni piti itseään niin paljon parempana ja fiksumpana kuin minä.
No, meni vuosia ettei oltu tekemisissä. Sitten tavattiin ja hän halusi järjestää naisten iltoja. Menikin monta vuotta mukavasti. Kunnes minusta tuli taas puruluu. Se, että olen pärjännyt häntä paremmin työelämässä oli kova isku. Kun sain uuden työpaikan, niin kannustavasti kysyi: Siis ootko sä joku johtaja vai. Saunareissulla ihmetteli isoon ääneen, miten mulla voi olla niin pieni perse 🤣. Sekin oli väärin, kun olen treenannut. Kuten myös se, että huolehdin itsestäni ja ihan suihkussakin käyn vallan 2x päivässä. Sekin oli väärin.
Hän itse on aviossa itseään nuoremman ja todella typerän persu-miehen kanssa. Iho kamalassa kunnossa. Kärsii karva liikakasvusta naamassaan. Ja lopuksi, on helvetin lihana ja lopen kyllästynyt elämäänsä.
Poistumalla porukasta menetin 5 ihmistä kerralla. Kukaan heistä ei pitänyt puoliani. Aluksi olin todella surullinen. Aika on auttanut. Ja voin sanoa, että perseilyä en ystäviltä enää hyväksy.
Sori pitkä tarina. Selvästi jotain on vieläkin hampaankolossa.