Olimme pyytämässä ystäviä kummeiksi, he lopettivat yhteydenpidon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 42v ja omat lapset jo isoja ja helpossa iässä. Tällä hetkellä en edes jaksaisi vierailla perheissä, missä on pieniä lapsia. Olen ollut lapsirakas ihminen, mutta tällä hetkellä erityisesti vauvat eivät tunnu yhtään hellyttäviltä ja taaperot vasta rasittavatkin. Meillä on 4 kummilasta, joista 2 jo onneksi isompaa ja kahden pienimmän juhlista ja muistamisesta yritän suoriutua välttävästi ja tiedän jo nyt, että suhde näihin lapsiin jää etäiseksi minusta johtuen. Ei vaan kiinnosta. 

Nyt kun kesäloma lähenee, teemme suunnitelmia sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joiden kanssa voi tehdä täysin lapsivapaita reissuja ja suunnitelmia. On aidosti vaikeaa sanoa suoraan sukulaisille ja ystäville, että "kiitos ei, emme jaksa lapsianne". Eihän vika ole Yhdessäkään lapsessa. Me ollaan vaan mieheni kanssa aivan kurkkua myöden täynnä kaikkea lapsiin liittyvää. Ikään kuin kyseessä

Kiitos näistä sanoista, M45, olen sinun fani!!!

N42 pian kolmen äiti. Ja osaan katsoa asioita myös muiden näkökulmasta. Lapsissa on tulevaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 42v ja omat lapset jo isoja ja helpossa iässä. Tällä hetkellä en edes jaksaisi vierailla perheissä, missä on pieniä lapsia. Olen ollut lapsirakas ihminen, mutta tällä hetkellä erityisesti vauvat eivät tunnu yhtään hellyttäviltä ja taaperot vasta rasittavatkin. Meillä on 4 kummilasta, joista 2 jo onneksi isompaa ja kahden pienimmän juhlista ja muistamisesta yritän suoriutua välttävästi ja tiedän jo nyt, että suhde näihin lapsiin jää etäiseksi minusta johtuen. Ei vaan kiinnosta. 

Nyt kun kesäloma lähenee, teemme suunnitelmia sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joiden kanssa voi tehdä täysin lapsivapaita reissuja ja suunnitelmia. On aidosti vaikeaa sanoa suoraan sukulaisille ja ystäville, että "kiitos ei, emme jaksa lapsianne". Eihän vika ole Yhdessäkään lapsessa. Me ollaan vaan mieheni kanssa aivan kurkkua myöden täynnä kaikkea lapsiin liittyvää. Ikään kuin kyseessä

Olen ajatellut lähes jokaisen elämäni asian ensisijaisesti jonkun muun näkökulmasta viimeiset 19 vuotta. Olet oikeutettu omaan näkökulmaasi. Ehkä minäkin olen oikeutettu nyt omaani, viimeinkin kahden vuosikymmenen jälkeen.

Ehkä eivät ole uskovaisia ja haluavat välttää kiusalliset ristiäiset...

MItä virkaa jollain kummilla on 2000-luvulla? Ei yhtään mitään, sellaiset kannattaa unohtaa, eikä ketään kiinnosta sellaiseksi ryhtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ne on kateellisia vauvasta? Jokatapauksessa nyt voit kasvaa aikuiseksi ja unohtaa some tykkäykset ja kyttäykset. 

Lapsi on ihana syy uudelle alulle. Käännä sivua ja unohda nuo kaverit.

Mietin samaa. Voisko heillä olla riitoja ja erimielisyyksiä perheenlisäyksestä? Muusta syystä heillä parisuhteessa menee huonosti, mutta ystäväsi ei kehtaa sanoa?

Toisten perheenlisäysjutut on yhtä mielenkiintoisia kuin muiden ihmisten suolentoiminta.

Naurettava ajatus että muut olisivat automaattisesti kateellisia tai edes kiinnostuneita kenenkään raskaudesta. Ihmisillä on oma elämä ja omat jutut. Yleensä ihmiset hankkivat lapsia jos niitä haluavat, ja ne joilla ei ole lapsia eivät pidä lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tietää mistä kyse. Tuli mieleen, että ovatko he kenties yrittäneet lasta pitkään mutta eivät ole saaneet yrityksistä huolimatta. Teidän vauvaonni voi olla heille liikaa.

Oli syy mikä tahansa unohtaisin heidät, jos käyttäytyminen on tuommosta.

Kun tulin itse raskaaksi ensimmäistä kertaa reilu kymmenen vuotta sitten, erään tuttavapariskunnan nainen blokkasi mut somessa tyystin. Tiesin, että he kärsivät lapsettomuudesta ja tavallaan ymmärsin sen reaktion. Myönnän, että hiukan myös ahdisti joutua jonkun henkilön noin ison reaktion kohteeksi täysin ilman omaa syytäni. En ole ottanut asiaa koskaan missään esille, enkä ota.

Tietävät jotakin mitä sinä et tiedä? Kysy mieheltäsi? Tai ovat itse eroamassa. Onhan noita vaihtoehtoja. Itselleni kävi noin että yksi ystäväperhe katosi kuin tuhka tuuleen, tiesivät että ex-miehelläni oli kaikenlaista peliä menossa, eivät osanneet olla siinä tilanteessa meidän kanssa eivätkä halunneet olla viestintuojia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heillä ei ole uutta lapsitoivetta. Ovat usein puhuneet että lapsimäärä heillä on täynnä. Eli se en usko että on millään lailla syynä.

Ap

Niin. He SANOIVAT niin, että lapsimäärä on täynnä. Eri juttu on se, että onko tuossa (ainakaan koko) totuus.

Eivät ihmiset kerro kaikille, jos esim viime synnytyksen komplikaatiot ovat tehneet uuden raskautumisen mahdottomaksi. Tai uutta lasta "ei voida" hankkia, jottei elintaso tms laske. 

Heillä ei ole myöskään elintasosta pulaa. He ovat koulutettuja ja erittäin hyvässä työssä. Lähinnä tämä ystävyys mietityttää. Miksi eivät enää halua olla ystävinä. Jotenkin vaikean oloista. 



Ap

Olet kyllä tietävinäsi muiden asioista kovasti. Et oikeasti voi tietää kenenkään kohtukuolemista, rahoista, toiveista. Monella on kaunis kulissi velkarahalla. Ihmiset keskimäärin piilottavat murheensa. Odota nyt rauhassa ja keskity raskauteen. Lähempänä sitten kummimietinnät. Laita joku kiva kyläilykutsu tai kysy kuulumisia, vastaavat jos vastaavat. 

Tää on niin totta. Ymmärrän aloittajan ihmettelyn mut antaisin olla, koska oli kyse mistä tahansa, he ovat itse alkaneet ottaa etäisyyttä kyläilypyynnöistä huolimatta, joten jatkaisin elämää ja katsoisin kuinka käy. En varmaan pyytäisi kummeiksi kuitenkaan enää.

184. Ei varmaan kukaan odota, että sinun pitäisi pakosti olla kummilastesi kanssa tekemisissä. Mutta älä nyt jaksa pistää sitä minkään iän ja menopausin piikkiin. Ehkä olet vain ihmisvihaaja ja sekopää akka. Olisi jotenkin osuvampi diagnoosi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kysyimme erikseen onko kutsu siis hänen kummilapselleen? Tuli vastaus että ei. Turha on hänen odotella kutsua kummilapsensa hienoille synttäreille enää."

 

Jos on noin, niin miksi itsekään solidaarisuudesta kummityttöä eli lastanne kohtaan vastaisitte kutsuun myöntävästi? En voisi lähteä hyvillä mielin häihin tuossa tilanteessa.

Me ei olla helposti loukkaantuvia ihmisiä. Meillä on itselläkin ollut lapsettomat häät aikanaan. Mutta tämä on loukkaavaa, että lähipiirin lapset saavat tulla mutta kummitytär ei? Se on loukkaamista. Nyt kun vielä keksisi, miten ilmoittaa tämä. Ei todellakaan ajatella laittaa ihanaa taaperoa yksin vieraalle hoitoon, ja lähteä matkustamaan toiselle puolelle Suomea kahdeksi päiväksi. Lapsen kanssa kummitädin häät olisivat olleet ihana elämys. Nyt taisi mennä välit.

Jos tilanne on vieläpä tuo, että lapsenne on vasta taapero, niin en missään tapauksessa lähtisi, jos lapsi ei olisi tervetullut mukaan, vieläpä kummitätinsä häihin. Ehkä eri asia jos kummilapsi olisi aikuinen ja olisi joku järkevä peruste, miksi häät ovat todella pienet, ja pakko rajata kutsuttavia noin.

t. pienten lasten isä

Toi 42-v joka on ollut äiti 20 vuotta, ja on nyt kurkkuaan myöten täynnä lapsia: tuo on sitä, kun nuoruus on jäänyt aikanaan elämättä. Ne ihmiset toitottaa miten ihanaa on keski-ikäisenä kokea vapautta leikkiä olevansa nuori.

Vakuutan että nuoruuden vapaus kaikkinensa on ihanampaa nuorena kuin keski-iässä. Vähän sama kuin vanhus leikkisi olevansa lapsi. Säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Mua suoraan sanoen hävetti kun siskoni haukkui lapsensa toista kummia (minä olin toiminut sylikummina) että häneltä ei saa tarpeeksi tavaraa tai rahaa. Kuitenkin siellä lapsen huoneessa oli vaikka ja mitä tuon toisen kummin lahjoittamaa.

En oikein tiedä sitten mitä ihmettä siskoni oikein olisi halunnut, kun minäkin jatkuvasti annoin jotain ja avasin pankkitilinkin. Haukkuiko hän minua sille toiselle kummille sitten että ei tule tarpeeksi paljon tavaraa ja fyrkkaa?

Harmittaa että ollenkaan suostuin, mun täytyi vielä liittyä kirkkoonkin sen takia (olin eronnut siitä vuosia aiemmin).

Koko kummilaitos on nykyään mennen talven lumia. Sen pitäisi koskea vain aktiivisia kristittyjä, jotka todella uskovat Raamatun sisältöön ja Jeesukseen ym.

Luokaa hyvä suhde siihen kummilapseen suoraan.

Meilläpäin kummilapset arvostaa annettua aikaa ja yhteisiä menoja aikuisystävä-kummin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ne on kateellisia vauvasta? Jokatapauksessa nyt voit kasvaa aikuiseksi ja unohtaa some tykkäykset ja kyttäykset. 

Lapsi on ihana syy uudelle alulle. Käännä sivua ja unohda nuo kaverit.

Mietin samaa. Voisko heillä olla riitoja ja erimielisyyksiä perheenlisäyksestä? Muusta syystä heillä parisuhteessa menee huonosti, mutta ystäväsi ei kehtaa sanoa?

 

 

Toisten perheenlisäysjutut on yhtä mielenkiintoisia kuin muiden ihmisten suolentoiminta.

Naurettava ajatus että muut olisivat automaattisesti kateellisia tai edes kiinnostuneita kenenkään raskaudesta. Ihmisillä on oma elämä ja omat jutut. Yleensä ihmiset hankkivat lapsia jos niitä haluavat, ja ne joilla ei ole lapsia eivät pidä lapsista.

On täällä kyllä niin typeriä kommentteja, että mietin, miksi vaivautua edes vastaamaan. Täällä palstalla kirjoittaa ehkä aika moni, joilla ei mene kovin hyvin, niin negatiivisia ovat monet kommentit.

Lapset ovat ihania, heissä on tulevaisuus. Ja kyllä, olin pitkään sinkkuna, mutta lapset ovat ja ovat olleet aina tärkeitä, jo ennen kuin niitä itselläni oli, eikä ollut tietoa, tulisiko minusta koskaan lasten vanhempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ne on kateellisia vauvasta? Jokatapauksessa nyt voit kasvaa aikuiseksi ja unohtaa some tykkäykset ja kyttäykset. 

Lapsi on ihana syy uudelle alulle. Käännä sivua ja unohda nuo kaverit.

Mietin samaa. Voisko heillä olla riitoja ja erimielisyyksiä perheenlisäyksestä? Muusta syystä heillä parisuhteessa menee huonosti, mutta ystäväsi ei kehtaa sanoa?

Siis aikuisten oikeasti et edes tiedä onko ap oikea ihminen vai trolli ja alat jakaa heidän tuttaviensa mahdollisista syistä ehkä kieltäytyä kummiudesta  diagnooseja??!!!! Entäs jos perheen rouvalla on hilsettä, eikä ilkeä tulla kastajaisiin, entäs jos hänellä on vaikeat kuukautiset, entäs jos hän nukkuu honosti tai tai tai tai. Entäs jos mies on sanonut ilkeästi rouvan laittamasta  onemapiirakasta ja siitä on seurannut tämä kummiuteen haluamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Olen 42v ja omat lapset jo isoja ja helpossa iässä. Tällä hetkellä en edes jaksaisi vierailla perheissä, missä on pieniä lapsia. Olen ollut lapsirakas ihminen, mutta tällä hetkellä erityisesti vauvat eivät tunnu yhtään hellyttäviltä ja taaperot vasta rasittavatkin. Meillä on 4 kummilasta, joista 2 jo onneksi isompaa ja kahden pienimmän juhlista ja muistamisesta yritän suoriutua välttävästi ja tiedän jo nyt, että suhde näihin lapsiin jää etäiseksi minusta johtuen. Ei vaan kiinnosta. 

Nyt kun kesäloma lähenee, teemme suunnitelmia sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joiden kanssa voi tehdä täysin lapsivapaita reissuja ja suunnitelmia. On aidosti vaikeaa sanoa suoraan sukulaisille ja ystäville, että "kiitos ei, emme jaksa lapsianne". Eihän vika ole Yhdessäkään lapsessa. Me ollaan vaan mieheni kanssa aivan kurkkua myöden täynnä kaikkea lapsiin liittyvää. Ikään kuin kyseessä olisi jopa aivan biologinen reaktio, joka varoittaa enää lisääntymästä, kun vastenmielisyys vauvoja ja pieniä lapsia kohtaan on niin voimakasta.

Ketään en halua loukata, joten otan etäisyyttä lapsiperheisiin.

Joku sinussa itsessäsi on rikki kun noin ajattelet. Tuon inhon tunteen takaa löytyy jotain aivan muuta, mitä kuvittelet. Ensinnäkään tuskin edes saat lapsia enää, ainakaan kovin helposti. Taitaa olla niin, että tiedostat tämän, ja että tuo osa sinun naiseuttasi on ohitse, ja sekös sinua surettaa. Sitten naamioit sen vihaksi tai joksikin muuksi ja olet vielä miehesi onnistunut lietsomaan samaan narratiiviin.

Ps lapset on ihania ja aitoja. Itse olen 45 ja on ihaninta olla lasten seurassa. En silti enää itselleni niin pientä haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 42v ja omat lapset jo isoja ja helpossa iässä. Tällä hetkellä en edes jaksaisi vierailla perheissä, missä on pieniä lapsia. Olen ollut lapsirakas ihminen, mutta tällä hetkellä erityisesti vauvat eivät tunnu yhtään hellyttäviltä ja taaperot vasta rasittavatkin. Meillä on 4 kummilasta, joista 2 jo onneksi isompaa ja kahden pienimmän juhlista ja muistamisesta yritän suoriutua välttävästi ja tiedän jo nyt, että suhde näihin lapsiin jää etäiseksi minusta johtuen. Ei vaan kiinnosta. 

Nyt kun kesäloma lähenee, teemme suunnitelmia sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joiden kanssa voi tehdä täysin lapsivapaita reissuja ja suunnitelmia. On aidosti vaikeaa sanoa suoraan sukulaisille ja ystäville, että "kiitos ei, emme jaksa lapsianne". Eihän vika ole Yhdessäkään lapsessa. Me ollaan vaan mieheni kanssa aivan kurkkua myöden täynnä..

Olen ajatellut lähes jokaisen elämäni asian ensisijaisesti jonkun muun näkökulmasta viimeiset 19 vuotta. Olet oikeutettu omaan näkökulmaasi. Ehkä minäkin olen oikeutettu nyt omaani, viimeinkin kahden vuosikymmenen jälkeen.

Oma vikasi jos olet laittanut omat tarpeesi viimeiset 20 vuotta syrjään. Voit olla hyvä äiti vaikket niin tekisikään. Älä pura katkeruuttasi muihin.

Vierailija kirjoitti:

Tietävät jotakin mitä sinä et tiedä? Kysy mieheltäsi? Tai ovat itse eroamassa. Onhan noita vaihtoehtoja. Itselleni kävi noin että yksi ystäväperhe katosi kuin tuhka tuuleen, tiesivät että ex-miehelläni oli kaikenlaista peliä menossa, eivät osanneet olla siinä tilanteessa meidän kanssa eivätkä halunneet olla viestintuojia. 

Mä jouduin kerran ottamaan myös etäisyyttä erääseen pariskuntaan ja muutamaan heidän ystäväänsä. Katkoin välit somessa. Tiesin, että mies pettää vaimoaan, ja yritti minuakin muiden muassa. Ei vain pystynyt katsomaan sitä vaimon hehkutusta rakkauden luolasta ja ihanasta miehestä kun tiesi totuuden olevan aivan toinen. Nämä ystävänsä samoin pitivät heitä oikeinkin ihanana parina. Ei vaan riittänyt pokka itsellä. Tunsin naisen sen verran hyvin, että tiesin, ettei olisi uskonut jos olisin mennyt kertomaan tietämäni ja kokemani ja näkemäni.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hyvistä vastauksista 

Yhteydenpito tapahtuu nykyään somessa, jopa liikaakin. Outoa että siellä tykkäilevät kaikista muista mutta meidän tärkeät asiat jäävät väliin. Me luulimme siis että olemme ystäviä.

Onhan tässä odotettu. Heitä on kutsuttu kylään helmi- ja maaliskuussa, vaimo vain kiemurtelee jotain että joo, kiva mutta ei palaa. Mies on ihan passiivinen siellä.

En tiedä miten omalta puoleltamme voisimme olla ystäviä enemmän. Mitä voisimme ehdottaa kivaa heille, tai tehdä jotain?

On vaikea saada nopeasti uusia ystäviä. 

 

Ap

Kuten moni on jo sanonut, vaikuttaa siltä, että tuo pariskunta ei halua pitää teihin yhteyttä ainakaan aktiivisesti. Osittain se voi johtua nykyajasta ja melko pinnallisesta suhtautumisesta muihin ihmisiin, mutta osittain taustalla voi olla myös perinteisempää vihjailupohjoista viestintää. Joillakin ihmisillä on erittäin ikävä tapa yrittää saada viesti perille pelkästään vihjailemalla sen sijaan, että sanottaisiin suoraan.

Minulle tuollaisten ihmisten olemassaolo selvisi opiskeluaikana (ennen matkapuhelinaikaa), kun olin kiinnostunut tapaamaan erästä tyttöä. Hän ei koskaan sanonut suoraan, että ei halunnut tavata. Joka ikiseen tapaamispyyntöön tuli periaatteessa myöntävä vastaus, mutta joka kerta löytyi myös jokin syy, miksi tapaaminen ei onnistukaan. Kutsu elokuviin: ehdottamani elokuva ei kiinnostanut, eikä halunnut itse valita jotain muuta. Kutsu ihan vaan kävelemään: ei onnistu, koska pitää siivota. Juttelimme kuitenkin puhelimessa kerran tai pari viikossa ihan parinkymmenen minuutin puheluita. Puheluista jäi vaikutelma, että hän jutteli kanssani ihan mielellään. Ymmärsin, mistä on kyse, kun hän sanoi, että kavereille löytyy aina aikaa. Koska tapaamisaikaa ei koskaan järjestynyt, oli helppo päätellä, että en ollut edes kaveri. Tuohon asti olin ajatellut, että minulla on vain huono tuuri, kun aina on jokin este tapaamiselle. Hän olisi päässyt minusta eroon hyvin yksinkertaisesti sanomalla, että ei ole kiinnostunut, mutta ilmeisesti hän kuvitteli, että vihjaileminen riittää.

Sama varmaan pätee tuohon ap:n pariskuntaan. Kannattaa kysyä suoraan, mistä kiikastaa ja jos asiallista vastausta ei tule, voi päätellä, että yhteydenpito ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hyvistä vastauksista 

Yhteydenpito tapahtuu nykyään somessa, jopa liikaakin. Outoa että siellä tykkäilevät kaikista muista mutta meidän tärkeät asiat jäävät väliin. Me luulimme siis että olemme ystäviä.

Onhan tässä odotettu. Heitä on kutsuttu kylään helmi- ja maaliskuussa, vaimo vain kiemurtelee jotain että joo, kiva mutta ei palaa. Mies on ihan passiivinen siellä.

En tiedä miten omalta puoleltamme voisimme olla ystäviä enemmän. Mitä voisimme ehdottaa kivaa heille, tai tehdä jotain?

On vaikea saada nopeasti uusia ystäviä. 

 

Ap

Kuten moni on jo sanonut, vaikuttaa siltä, että tuo pariskunta ei halua pitää teihin yhteyttä ainakaan aktiivisesti. Osittain se voi johtua nykyajasta ja melko pinnallisesta suhtautumisesta muihin ihmisiin, mutta osittain taustalla voi olla myös perinteisempää vihjailupohjoista viestintää. Joillakin ihmisillä on erittäin ikävä tapa yrittää saada viesti perille pelkästään vihjailemalla sen sijaan, että sanottaisiin suoraan.

Minulle tuollaisten ihmisten olemassaolo selvisi opiskeluaikana (ennen matkapuhelinaikaa), kun olin kiinnostunut tapaamaan erästä tyttöä. Hän ei koskaan sanonut suoraan, että ei halunnut tavata. Joka ikiseen tapaamispyyntöön tuli periaatteessa myöntävä vastaus, mutta joka kerta löytyi myös jokin syy, miksi tapaaminen ei onnistukaan. Kutsu elokuviin: ehdottamani elokuva ei kiinnostanut, eikä halunnut itse valita jotain muuta. Kutsu ihan vaan kävelemään: ei onnistu, koska pitää siivota. Juttelimme kuitenkin puhelimessa kerran tai pari viikossa ihan parinkymmenen minuutin puheluita. Puheluista jäi vaikutelma, että hän jutteli kanssani ihan mielellään. Ymmärsin, mistä on kyse, kun hän sanoi, että kavereille löytyy aina aikaa. Koska tapaamisaikaa ei koskaan järjestynyt, oli helppo päätellä, että en ollut edes kaveri. Tuohon asti olin ajatellut, että minulla on vain huono tuuri, kun aina on jokin este tapaamiselle. Hän olisi päässyt minusta eroon hyvin yksinkertaisesti sanomalla, että ei ole kiinnostunut, mutta ilmeisesti hän kuvitteli, että vihjaileminen riittää.

Sama varmaan pätee tuohon ap:n pariskuntaan. Kannattaa kysyä suoraan, mistä kiikastaa ja jos asiallista vastausta ei tule, voi päätellä, että yhteydenpito ei kiinnosta. 

Mä olen niin konflikteja välttelevä, että yrittäisin aikani sopia tapaamista tai järjestää jotain yhteistä, mutta jos muutaman yrityksen jälkeen ei sopisi, vetäisin kylmästi radiohiljaisuuden takaisin ja katsoisin mihin se johtaa. Jos ei kuuluisi takaisin päin mitään, tilanne olisi päivänselvä.

Minä olen havainnut, ettei ihmisiä kiinnosta enää kauheasti kyläillä . Monet haluavat viettää vapaita oman perheen kanssa omissa oloissaan. Jos usein ahdistelee kyläilypyynnöin, niin voi toiselta puolelta hiipua into yhteydenpitoon.

Parhaiten onnistuu treffailut jonkun tapahtuman yhteydessä, leikkipuistossa, ulkoillessa tai harrastuksen parissa. Ihmiset eivät sillä lailla lähde enää turhan panttina jonkun kotiin istuskelemaan, ainakaan omassa tuttavapiirissäni.

Esim. Tulkaa meille kylään viikonloppuna? - niin, vois kattella. . .

Menettekö viikonloppuna vapputorille, voitaisiin siellä nähdä? - joo mennään, nähdäänkö siellä n. 12 aikaan ja käydään vappumunkeilla.