Vierailija
Poiminta

Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.

Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.

Sivut

Kommentit (6491)

Vierailija

Tutulta kuulostaa.

Eivät soittele, peruvat tapaamisia jne.
Sillon harvoin kun tavataan, pitäisi toimia ilmaisena terapeuttina heille.

Olisi mukava saada uusia, luotettavia ystäviä mutta mistä niitä näin aikuisiällä löytää?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa.

Eivät soittele, peruvat tapaamisia jne.
Sillon harvoin kun tavataan, pitäisi toimia ilmaisena terapeuttina heille.

Olisi mukava saada uusia, luotettavia ystäviä mutta mistä niitä näin aikuisiällä löytää?

Tästä. Suomi24. Etsi mut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Olen tehnyt tässä vähän "testiä", olen myös aina se, joka soittaa kavereille. Nyt olen systemaattisesti ollut soittamatta, niin eipä niitä soittoja ole tullut tänne päin.. no, ei tupata, jos ei tykätä. Jos sattumalta näemme tuolla kylillä, niin se toinen sanoo isoon ääneen, että hei, susta ei ole kuulunut mitään! Sanon siihen sitten viileästi, että, joo, pysyy se puhelin varmaan sunkin kädessä, että soittaisit.. siihen sitten toinen, että o ollut sitä ja tätä ja tuota, ei ole ehtinyt.. no, en mäkään sitten enää vaivaa sua, jos sulla on noin kiire..

Vierailija

Minäkin olen aina se, joka järkkäilee yhteisiä menoja tapahtumiin ja kyselee kavereita mukaan rannalle, terassille ym. ja muutenkin laittaa viestiä ensimmäisenä. Yleensä näistä kyselyistä kyllä ilahdutaan ja lähdetään mielellään mukaan, mutta kyllähän se on alkanut väsyttää olla aina se aktiivinen ja spontaanimpi osapuoli. Nyt ajattelin mennä kesätauolle eli jättää ne ensimmäiset viestit laittamatta ja vaikka sitten käydä siellä rannalla ja tapahtumissa yksinäni, jos ei toisesta suunnasta aloitteita kuulu.

Vierailija

Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

Vierailija

Sama juttu, aina saan olla itse aloitteellinen. Muilla on parisuhteita ja lapsia, jotka tuntuvat olevan yleisesti hyväksytty syy moiseen.
Olen alkanut kiinnittää huomiota yhden kaverini inhottavaan vallankäyttöön yhteydenpidossa ja tapaamisissa. Jos kysyn häntä menoihin, niin ei useinkaan lähde, sanoen haluavansa omaa aikaa. Jos on isomman porukan menosta kysymys, niin hänen osallistuminen onnistuu kyllä. Tokikaan kenenkään kanssa ei voi väkisin viettää aikaa, mutta tuo vallankäyttöjuttu harmittaa. Hän nimittäin tietää kyllä, että sinkkuna olen aika yksinäinen ja kaikki sosiaaliset menot olisivat tervetulleita. Nyt olen päättänyt, etten ota itse häneen enää yhteyttä.

Vierailija

Ei mullekaan kukaan soittele, ei edes oma äiti. Olen siis 35v. sinkkunainen ja aina olen ollut yksinäinen. En vain ole sellainen ihminen jota kukaan kaipaisi tai johon otettaisiin yhteyttä.

Yhden kaverini puhelin soi jatkuvasti ja hän näkee ihmisiä lähes joka ilta. Samoin työkaverini vastaa 1-5 kertaa päivässä omiin puheluihinsa ja aina häntä pyydetään jonnekin.

Mutta ehkä olen liian introvertti edes välittämään asiasta. Ehkä en ymmärrä ihmisiä eivätkä he ymmärrä minua. Ehkä ostan kissan ja se siitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!

En tiedä, onko tässä aloittajalla tai kenelläkään vastaajalla ollut varsinaisesti kyseessä mikään pelailu. Ystävyys on parhaimmillaan vastavuoroista ja kyllähän jokainen haluaa olla välillä myös se kaivattu osapuoli, jolle soitetaan tai jota pyydetään mukaan. Minä ainakin ilahdun aina, kun joku ystävä laittaa viestiä ja kutsuu mukaan jonnekin. Olisi tosi tylsää olla itse aina aloitteentekijänä.

Vierailija

Minä aloitin myös testin vuosi sitten ja kyllä niin tapaamiset kuin muukin yhteydenpito on eri tahoilla hiipunut. Osa pitää edelleen harvakseltaan yhteyttä mutta on myös sellaisia, joiden kanssa yhteydenpito on täysin kuollut. Meillä oli eräs porukka, jolla oli tapana tavata 3-4 kertaa vuodessa. Huomasin, että minä olin usein se aloitteellinen näiden tapaamisten suhteen ja päätin katsoa kauanko menee kunnes joku muu ehdottaa. Vuosi on vierähtänyt, eikä minkäänlaista yhteydenottoa ole tullut kenenkään suunnasta.

Vierailija

Joo itse muutin kotipaikkakunnalta muualle jonne jäivät muut kaverit. Yksi tietty porukassa jolla ikinä aikaa mihinkään. Jos menen pitkästä aikaa käymään ei ikinä aikaa nähä vaan aina jotain muuta menoa/töitä. Viesteihin ei reagoida tai snäppeihin. Olen kuullut että ahkera kyllä muissa ryhmissä kaveri vastailemaan, mutta ei meidän tyttöjen ryhmään.

Kesälomalla pääsen taas käymään kotipaikkakunnalla, mutta työt menee päällekkäin kaverilla ja omat lomansa ja vapaa-aikansa viettää muiden kavereiden kanssa kuulema.

Tuntuu, että monen vuoden ystävyys alkaa olla roskiin heitetty jos on ains toissijainen eikä ikinä aikaa. Turhauttaa yrittää laittaa viestejä ja ehdotella menoja.

Uudella paikkakunnalla pari kaveria joista toiselle olen vain joku terapeutti.

Vierailija

Minä olen myös tarkoituksella jättänyt hatkeksi yhteydenotot toisten harteille. Tulis: ei yhtään ystävää. Ehkä se sitten kertoo minusta. Ennen tätä aloin systemattisesti kieltäytyä kaikesta, jossa olin ”varakaveri” tai plan B. Raskastahan yksinäisyys on, mutta olen silti tyytyväinen että tämä tuli tehtyä. En ole kiinnostunut väkinäisestä kuulumisien vaihdosta, enkä oikeastaan suhteista, jossa koko ystävyys on muualta elämästä tuodun aineksen vastavuoroinen kaataminen toisen niskaan.

Käyn harrasteryhmissä, joissa keskustellaan kevyesti aiheeseen liittyen. Tällä hetkellä sen on riitettävä. Jatkosta en tiedä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!


Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.

Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.

Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!


Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.

Tämä. Itseasiassa epäilen, että juuri tällaista ikuista ”yhteydenottajaa” salaa myös inhotaan. Hänen ajatellaan olevan jotenkin typerä, kun ei selvästä ikihiljaisuuden vinkistä ymmärrä antaa olla, ja juuri tämän takia ollaan näissä huonot selitykset - ja tekosyytkierteissä.

Egon kanssa tällä asialla ei ole mitään tekemistä.

Vierailija

Sama tilanne.. Kaverit vähentynyt rutkasti, oli elämäntilanne kun en itse jaksanut olla aktiivinen osapuoli ja sen jälkeen huomasin, että eipä ollu kukaan kysellyt kuulumisia yms.

yksi ainut joka laittaa sillon tällön viestiä/soittelee myös sieltä puolelta enkä minä aina eka..

Mutta ei mulloo ketään kenenkaa istua iltaa ja parantaa maailmaa. Surullista ja ahdistavaa.

Kaiken "huippu" oli se kun mulle sanottiin, että tee face iteles nii voi seurata mitä sulle kuuluu. Siinä vaiheessa tokasin, että on teillä mun puhelinnumero ja osaatta soittaa/laittaa viestiä jos kiinnostaa oikeasti. Eipä oo kiinnostanut.

Vierailija

Harvempaa todella kiinnostaakaan (ja tässä kohtaa on jokaisen syytä katsoa peiliin). Kuinka moni oikeasti haluaa olla ystävä vain suoltaakseen omaa tarinaansa. Kuullakseen mehevimmät juorut toiselta. Käyttääkseen toista jotenkin - miten hyvänsä. Jossakin tuolla aiemmin mainittu egoismi on juurikin tätä, että ystävyys todellakin tulkitaan vain omalta kantilta. Ihmisen kohtaaminen - todellinen sellainen - on sivuseikka, jos sitä nyt ylipäätään tapahtuu.

Vierailija

Onko kaikki aito, läsnäoleva ystävyys kadonnut somen myötä? Facebookit, instat ja snäpit syrjäyttää aidot kohtaamiset.

Mitä jos on tällainen ihminen, joka ei halua olla facessa tai jakaa kuviaan instassa?
Tuomittu yksinäisyyteen?

Vierailija

Aiempi miesystävä ihmetteli, kun minulle soitettiin todella harvoin.

En aiemmin edes huomannut, että olin aina se, joka järjesti jotain ja soitti muille. Olin kiinnostunut tekemisestä ja erilaisista käyntikohteista ja yleensä joku lähti mielellään mukaan.

Kieltämättä outoa, ettei minua pyydetty juuri koskaan minnekään siitä huolimatta, että ystäviä oli paljon. En edes osannut ajatella, että ehkä minussa oli jotain vikaa.

Ihmiset varmaan tottuvat siihen, että on aina joku "matkanjohtaja". 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla