Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kolmekymppisen yksinäisyys
26.04.2025 |
Olen sinkku kolmekymppinen, ja olen nykyään todella yksinäinen. Opiskelukaverit ovat saaneet lapsia, eikä heillä ole enää aikaa ja energiaa nähdä minua. Kaikki ovat myös muuttaneet keskustasta pois.
Töiden jälkeen menen siis usein koko illaksi kotiin, jossa olen yksin. On mulla saliharrastus ja tanssiharrastus, joissa käyn, mutta muuten olen yksin.
Kaipaan sitä, että koulun tai töiden jälkeen vietettiin ihan tavallista aikaa ja juteltiin jne., nykyään jos nähdään, niin kyseessä on isot juhlat pari kertaa vuodessa.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Joskus - 70-luvulla, oltiin kavereitten kanssa tanssipaikan kahvilassa, siihen tuli hiukan hiprakassa oleva n. 30-kymppinen " kalkkis". Katso vähän aikaan meidän touhuja, ja sano : poijjaat minä sanon teille yhen viisauden... ottakaa akka nuorena, kun se vielä onnistuu. Sori ilmaisusta naiset. 😁
Viisaita sanoja kyseiseltä kalkkikselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon yli 40. Perheellinen. Mutta erittäin yksinäinen myös. Tuttavat ja ne kaverit pitävät enää yhteyttä facebookissa onnittelemalla synttäripäivänä. Siinä se. Silloin ku olin lapseton niin baarikavereita löyty mutta elämä vie eri suuntiin.. Viestejä en ole laittanu kenellekkään pitkiin aikoihin joska se on aina ollut minä joka kyselee kuulumisia.. Hyväksyä pitää että olen yksi niistä jotka viettää elämänsä itsekseen.
En tarkoita piikitellä tai haastaa riitaa, vaan kysyn ihan vilpittömästi:
Eikö perheesi kuitenkin ainakin jossain määrin lievitä yksinäisyyttäsi?
Ei huolta. Kolmikymppisen yksinäisyys on aina tilapäistä! Se loppuu viimeistään neljäntenäkymmenentenä syntymäpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne täällä! Havahduin ihan vasta siihen, että kaikki vähän reilut 30 ikäiset kaverini jotka ovat parisuhteessa, ovat perheellistyneet, eikä heiltä aikaa liikene minulle. Minua ei myöskään kutsuta lasten synttäreille. Sitten mietin omia perheellistyneitä sisaruksiani, niin eipä heilläkään tietääkseni ole yhtään ainutta perheetöntä ystävää, vaan elämä pyörii muiden perheiden kanssa eteenpäin. Surullista, että lapsen tulo tarkoittaa vanhojen ystävien hylkäämistä.
Juuri tämä. Äitiyslomalla olevat näkevät toisiaan puistossa päivisin, jossain äiti-lapsi-tanssissa tai vauvauinnissa, kun se yksinäinen kaveri on silloin töissä, ja sit illat he viettävät puolisonsa kanssa perheenä. Ja sinkkua lapsetonta ei kutsuta lasten synttäreille.
Haluaisin viettää ihan tavallista "hengaamista", jonkun kotona, ei tarvi mennä kahvilaan tai leffaan tai ol
Jännä miten monella on oletus että äitiyslomalla hengataan vain puistoissa äiti kaverien kanssa. Itse käyn tasan kerran viikossa muskarissa vauvani kanssa eikä mulla ole mitään äitikavereita. Käyn ihan kahdestaan puistossa lapsen kanssa. Ja sitten vietän aikaa aikuisten kesken harrastuksissani ja todella mielelläni tapaisin myös kavereitani, lapsettomiakin tietenkin. Lähtisin mielelläni leffaan, syömään jne. Yhdessäkin muutaman kaverin viesti ryhmässä kyselen usein kuulumisia ja usein juuri tämä lapseton ei sitten vastaa mitään ja hän on se josta ei enää juuri kuulukaan.
Vierailija kirjoitti:
"Minä olen juuri tuo työpaikan Marjatta (50 plus) joka lähtisi todella mielellään ystäväksi harrastuksiin, kahville , leffaan. Mutta näin se on, etten minäkään kehtaa pyytää ketään kolleegani vapaa-ajan rientoihin, koska arvelen että hämmästyisivät tms."
Mulla myös tämä etten kehtaa tai en edes tiedä miten ehdottaisin vaikka harrastuskaverille tai muskarissa toisen lapsen äidille jotain muuta tekemistä. Joku tyyppi saattaa olla tosi mukava, mutta en osaa ja uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään että toinen ihmettelee tai pitää tilannetta outona ja kieltäytyy kohteliaasti tekosyyhyn vedoten. Yliopistossa oli ihan luontevaa että kun kaikki olivat toisilleen vieraita ja uusi asia koko opiskelu ja useimmille kaupunkikin, niin tutustuttiin yhdessä vapaa-ajalla toisiimme ja kaupungin kuppiloihin ja yöelämään, päivällä kaupat, leffat, kahvilat. Tutustuminen isolla porukalla johti luontevammin myös pienempään porukkaan ja tapasin
Ei kukaan muukaan tiedä, miten se tapahtuu. Siksi Suomi on täynnä yksinäisiä. Jonkun pitää vain uskaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yli 40. Mulle kävisi oikein hyvin kaverit ikähaarukassa 25-65, sukupuolella ei väliä. Kunhan on riittävän samanhenkinen, eikä vaadi liikaa tai takerru, koska olen introvertti ja on paljon meneillään elämässä. Parempi vaan, jos ei ole lapsia tai ne on jo isoja, mieluiten aikuisia. Eli se mitä haluan sanoa 30v. lapsettomalle, niin kyllä teille kavereita on olemassa, kun vain löydetään toisemme.
Kivoja tuttuja mullakin on tosi paljon, mutta ei niistä ole kehittynyt sellaisia kavereita, joiden kanssa kyläillä tai käydä jossain, saati tosi ystäviä. Somen kautta yritän tutustua näihin tuttaviin paremmin, mutta harva nykyään enää postaa mitään. Eikä kukaan enää kommentoi, vaikka itse postaisi jotain. Pelkkiä tykkäyksiä, jos niitäkään. Eli keskustelua ei synny sielläkään. Mitenpä siinä sitten tulee tutuksi, kun nykyään niitä samoja ihmisiä ei oikein näekään missään?
No, kuten Lammas sanoi, ehkä se vain vaatii enemmän aikaa vanhempana. Hitsit, me niin tultaisiin ton Lampaan kans juttuun, jos asuttais lähempänä. :)
Yksinäisyys on jokaisen omavalinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä olen juuri tuo työpaikan Marjatta (50 plus) joka lähtisi todella mielellään ystäväksi harrastuksiin, kahville , leffaan. Mutta näin se on, etten minäkään kehtaa pyytää ketään kolleegani vapaa-ajan rientoihin, koska arvelen että hämmästyisivät tms."
Mulla myös tämä etten kehtaa tai en edes tiedä miten ehdottaisin vaikka harrastuskaverille tai muskarissa toisen lapsen äidille jotain muuta tekemistä. Joku tyyppi saattaa olla tosi mukava, mutta en osaa ja uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään että toinen ihmettelee tai pitää tilannetta outona ja kieltäytyy kohteliaasti tekosyyhyn vedoten. Yliopistossa oli ihan luontevaa että kun kaikki olivat toisilleen vieraita ja uusi asia koko opiskelu ja useimmille kaupunkikin, niin tutustuttiin yhdessä vapaa-ajalla toisiimme ja kaupungin kuppiloihin ja yöelämään, päivällä kaupat, leffat, kahvilat. Tutustuminen isolla porukalla johti luontevammin myös pienempään porukkaan ja tapasin
Ei kukaan muukaan tiedä, miten se tapahtuu. Siksi Suomi on täynnä yksinäisiä. Jonkun pitää vain uskaltaa.
Suomalaiset ovat nössöjä kun eivät uskalla tai halua koskaan itse tehdä mitään, vaan aina odottavat jonkun muun tekevän sen heidän puolestaan. No, olkaa sitten yksin ei ole minulta mitenkään pois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon yli 40. Perheellinen. Mutta erittäin yksinäinen myös. Tuttavat ja ne kaverit pitävät enää yhteyttä facebookissa onnittelemalla synttäripäivänä. Siinä se. Silloin ku olin lapseton niin baarikavereita löyty mutta elämä vie eri suuntiin.. Viestejä en ole laittanu kenellekkään pitkiin aikoihin joska se on aina ollut minä joka kyselee kuulumisia.. Hyväksyä pitää että olen yksi niistä jotka viettää elämänsä itsekseen.
En tarkoita piikitellä tai haastaa riitaa, vaan kysyn ihan vilpittömästi:
Eikö perheesi kuitenkin ainakin jossain määrin lievitä yksinäisyyttäsi?
Jossain määrin joo. Mutta kaipaan kaveria jonka kanssa lähteä vaikka johonkin reissuun tai ihan vaan lenkille ja saada puhua omista asioista ilman että siinä on ketään muita ympärillä. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä melko haastava niinkuin varmasti monella täällä Suomessa. Matto vedettiin jalkojen alta vähän aika sitten huonojen uutisten myötä. Tykkäisin purkaa näitä asioita ystävälle mutta sen sijaan pyörittelen näitä asioita vain omassa päässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastushaussa kaikki harrastukset rajattu 18-29, ikä syrjintää..
Sosiaalisia harrastuksia löytyy kaikenikäisille. Löytyi kun olin kolmekymppinen ja löytyy edelleen nyt kun kohta olen kuusikymppinen. Sinulla on ilmeisesti joku muu omasta mielestäsi riittävä syy olla lähtemättä mukaan.
Jos ei itse lähde mukaan tilaisuuksiin joissa voi kohdata uusia ihmisiä niin ei tietenkään kohtaa uusia ihmisiä.
M59+
Elät illuusiossa. Luvattiinko sinulle missään vaiheessa seuraa?
Silmiä ei saa ummistaa kuin ainoastaan liian kirkkaassa valossa.
Alue: Aihe vapaa
"Minä olen juuri tuo työpaikan Marjatta (50 plus) joka lähtisi todella mielellään ystäväksi harrastuksiin, kahville , leffaan. Mutta näin se on, etten minäkään kehtaa pyytää ketään kolleegani vapaa-ajan rientoihin, koska arvelen että hämmästyisivät tms."
Mulla myös tämä etten kehtaa tai en edes tiedä miten ehdottaisin vaikka harrastuskaverille tai muskarissa toisen lapsen äidille jotain muuta tekemistä. Joku tyyppi saattaa olla tosi mukava, mutta en osaa ja uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään että toinen ihmettelee tai pitää tilannetta outona ja kieltäytyy kohteliaasti tekosyyhyn vedoten. Yliopistossa oli ihan luontevaa että kun kaikki olivat toisilleen vieraita ja uusi asia koko opiskelu ja useimmille kaupunkikin, niin tutustuttiin yhdessä vapaa-ajalla toisiimme ja kaupungin kuppiloihin ja yöelämään, päivällä kaupat, leffat, kahvilat. Tutustuminen isolla porukalla johti luontevammin myös pienempään porukkaan ja tapasin tuosta noin vaan luontevasti silloisen miehenikin. Nykyään perheellisenä 30+ ihmisenä en osaa ystävystyä. En tiedä miten se tehdään oikeasti, vaikka harrastuksissa mulla on kymmenittäin tuttuja ja juttukavereita kyllä riittää.