Lue keskustelun säännöt.
Kolmekymppisen yksinäisyys
26.04.2025 |
Olen sinkku kolmekymppinen, ja olen nykyään todella yksinäinen. Opiskelukaverit ovat saaneet lapsia, eikä heillä ole enää aikaa ja energiaa nähdä minua. Kaikki ovat myös muuttaneet keskustasta pois.
Töiden jälkeen menen siis usein koko illaksi kotiin, jossa olen yksin. On mulla saliharrastus ja tanssiharrastus, joissa käyn, mutta muuten olen yksin.
Kaipaan sitä, että koulun tai töiden jälkeen vietettiin ihan tavallista aikaa ja juteltiin jne., nykyään jos nähdään, niin kyseessä on isot juhlat pari kertaa vuodessa.
Kommentit (112)
Eilen lehdessä huomasin seurakunnan ilmoituksen, jossa tarjottiin sinkuille ja yksin asuville ajanviettoiltaa.
Siellä olisi ollut lautapelejä, karaokea ja monta muuta juttua tarjolla. Mene johonkin tuollaiseen, jos sinun kaupungissasi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on niin omituista, kun jotkut 3-kymppiset ulisee, että tässä iässä ei voi enää ystävystyä. Mitä ihmettä nyt taas?! Onko ystävystymiselle joku ikäraja? Kannattaisiko hieman avoimemmin mielin elää tätä elämää?
Aloita uusi harrastus, mene kaljalle niiden työkavereiden kanssa, mene tinderiin, käy ulkona itseksesi, mene keikoille, ravintolaan, matkustele, jne. Ole aktiivinen, nauti elämästä. Sellainen vetää toisia ihmisiä puoleensa.
Ystävystyä voi missä iässä vain!
Ei ne työkaverit Marjatta 62v ja Simo 55v oo sellaisia, kenen kanssa haluan mennä kaljalle. Kahvipöydässä keskustellaan, mutten silti halua mennä heidän kanssa ulos.
Miksi ei? Tai miksi pitäisi mennä kaljalle. Mielestäni voi hyvin ystävystyä minkä ikäisten kanssa tahansa.
No ainakin sinulla on töitä Ap. - itse olen kieriskellyt itseinhon tunteessa ja kaivaten myös aikaan, jolloin saattoi olevansa vähävarainen yliopisto-opiskelija, jolla ei ole juuri nyt varaa ostaa ja hankkia sitä tai tai tuota, eikä myöskään osallstua siihen tai tähän, vaikka hlalua ja mielenkiintoa olisi ollut enemmänkin. - Kaikki tai ainakin lähes kaikki tajusivat. Tai elleivät tajunneet, niin esittivät ja näyttelivät ymmärtävänsä
Entä nyt? - Elän sinkkuna, työttömänä joka ei ole saanut töitä aktiivisesta ja ahkeratsa hausta huolimatta, Huomaan, että itse saan olla aktiivinen, jos haluan edes yrittää nähdä jonkub vanhan kaverini. Rahattomuutta ei kannata valittaa, koska saan kuulla korkeintaan. että kannattiko oikeiasti opiskella "väärää alaa" (heiltä, jotka eiväe edes tiedä, mitä mahd- olen opiskellut) -vanhemmille ikäluokille taas on osalle ollut miltei mahdotonta tajuta, että miten nuori tai ainakin nuorehko korkeakoulutettu voi olla työtön; eikö sitä niinkuin enäää perinteiset työt kiinnosta ja oikea työ kelpaa kyllä töitä on kunhan vain menee, - Näinhän tälläkin palstalla päivittäin sanotaan. Mutta ei ole minusta kohtuutonta, että kouluni ainakin tällä erää käyneenä toivosin saavani työstäni palkakski muutakin kuin vain kivan kokemuksen, Tai haluaisin työn, jossa edes vähänpääsisin hyötymään siitä, mitä olen opiskellut.
Se mikä on hyvää elämäntilanteessanii on, että olen sinkku ja näin ollen valmis lähtemään töiden perässä hyvinkin kauas., kunhan vain tuo paikka irtoaisi. Mutta ei. Toki haaveksin kumppanin löytämisestäkin, Uskallan vielä haaveilla omista lapsista, vaikka kyllä mm. viimeiset uutsiet valtion budjetista ja varojen jaosta saivat kysymään, että onko minulla koskaan varaa kumpaankaan. En edes kuvittele saavani toistaiseksi voimassa olevaa työ tai virkasuhdetta mutta jos nyt saisi edes sopivan pätkänkin.
Kannattaa lähteä ns substanssi edellä. Jos on joku harrastus johon suhtautuu intohimoisesti ja jossa on hyvä muuttuu heti mielenkiintoisemmaksi ihmiseksi ja tuon harrastuksen parista saattaa löytyä ystävä.
Mun yksi parhaista ystävistä on mua 20 vuotta vanhempi ja mies 10 vuotta nuorempi. Ehkä ei kannata liikaa ikää tuijottaa, niin voi yllättyä iloisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuodet tekee juuri tuota. Itse olen elänyt kiireiset ruuhkavuodet ja katkonut siinä myös tahattomasti monta kaverisuhdetta. Nyt olen 50 ja yksinäinen. Lapset lähteneet maailmalle ja puolisoni kanssa vaan hengaillaan enimmäkseen. Yksinäisyyttä on monen ikäisillä eri syistä.
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet tekee juuri tuota. Itse olen elänyt kiireiset ruuhkavuodet ja katkonut siinä myös tahattomasti monta kaverisuhdetta. Nyt olen 50 ja yksinäinen. Lapset lähteneet maailmalle ja puolisoni kanssa vaan hengaillaan enimmäkseen. Yksinäisyyttä on monen ikäisillä eri syistä.
Huokaus. Itse olen jo yi 40 vuotias ei lapsia, ei puolisoa. - Kumpaisenkin olisin toivonut löytäväni ja saavani ; kuten nyt löytää töitäkin mutta tuntuu vain, että kaikki ikävä kasautuu, vaikka perusterveenä olenkin -koputtaa puuta- pysynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas rakastan tätä kun ei oo enää painetta tehdä asioita 24/7 ja yrittää olla cool. Teen just sitä mikä tekee mut iloiseksi :) Poislukien työ joka tappaa mut henkisesti, mutta onneksi määräaikainen sopimus päättyy elokuun lopussa. Sitten toivottavasti self-care aikaa ja uuden duuni- ja kotipaikkakunnan etsintää. N33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on niin omituista, kun jotkut 3-kymppiset ulisee, että tässä iässä ei voi enää ystävystyä. Mitä ihmettä nyt taas?! Onko ystävystymiselle joku ikäraja? Kannattaisiko hieman avoimemmin mielin elää tätä elämää?
Aloita uusi harrastus, mene kaljalle niiden työkavereiden kanssa, mene tinderiin, käy ulkona itseksesi, mene keikoille, ravintolaan, matkustele, jne. Ole aktiivinen, nauti elämästä. Sellainen vetää toisia ihmisiä puoleensa.
Ystävystyä voi missä iässä vain!
Ei ne työkaverit Marjatta 62v ja Simo 55v oo sellaisia, kenen kanssa haluan mennä kaljalle. Kahvipöydässä keskustellaan, mutten silti halua mennä heidän kanssa ulos.
Miksi ei? Tai miksi pitäisi mennä kaljalle. Mielestäni voi hyvin ystävystyä minkä ikäisten
Ei oo kovin paljon yhteistä heidän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksi tämän ketjun ekalla sivulla kommentoijista ja mua ei yhtään haittaa isompi ikäero ystävän kanssa! Oikeastaan se on oman kokemukseni mukaan hieno asia. Mutta ei eri ikäisiäkään ystäviä ole helppo löytää!
Vierailija kirjoitti:
Mun yksi parhaista ystävistä on mua 20 vuotta vanhempi ja mies 10 vuotta nuorempi. Ehkä ei kannata liikaa ikää tuijottaa, niin voi yllättyä iloisesti.
En tuijota ikää. Mutta nykyisessä työpaikassa olevat työkaverit eivät ole sellaisia, että haluaisin viettää heidän kanssa aikaa vapaa-ajalla eivätkä hekään minunkaan kanssa.
Ikvää on opiskelua, koska siellä oli samanhenkistä porukkaa. Oon miettinyt jopa uudelleenkouluttautumista, jotta pääsisin takaisin siihen opiskelijaelämään. Vaikka olisi se varmaan erilaista nyt kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanikäinen kuin sinä. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut ystäviä. Lapsuudessa muutamana. Kiusattiin nuoruudessa ja joitakin "ystäviä" oli, jotka vaan kertoivat asioitani eteenpäin ja kiusasivat välillä. Hyvin ikäviä juttuja tapahtui. Myöhemmin jäin täysin yksin. Koko nuoruus meni näin aina lukion loppuun saakka. Sen jälkeen olisi tietysti pitänyt saada elämä muutettua. En vaan enää ole uskaltanut tutustua muihin. En mikään rohkein ole ikinä ollutkaan. Samalla joku lähti opiskelemaan ja minä puolestaan yritin saada elämääni kasaan edes jotenkin ja päästä eteenpäin. Välillä mietin, että tällä menolla olen aina yksinäinen. On tavallaan minusta eri juttu tutustua ihmisiin jos omaa hyviä kokemuksia ja luottoa siihen, että osaa olla ystävä ja pystyy sosiaalisiin tilanteisiin kuin tavallaan aloittaa nollasta ilman hyviä kokemuksia. Toisaalta olen samaa mieltä, että varmasti monien on vaikeaa enää myöhemmin ystäviä saada.
Ota joku kiltti mies kumppaniksi. Kiltit miehet on rumia mutta ainakin sinulla olisi mies jonka kanssa viettää aikaa ja jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen vähentänyt yksinäisyyden tunnetta käymällä kivoilla kansalaisopiston kursseilla ja osallistumalla kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin. Yritän jutella myös ihmisille vähän kaikkialla kuten naapureille, jumpan pukkarissa jne. Työkavereista osa on ihan jo kavereitakin tavallaan, ei mitään sydänystäviä. Soittelen myös vanhoille sukulaisille.
Vaikka tutuillasi/kavereillasi on nyt pieniä lapsia ja elämä pyörii heidän ympärillään, muutaman vuoden päästä tilanne voi olla jo aivan eri. Nyt tässä tilanteessa olisi ehkä parasta, että järkkäilet sellaisia tapaamisia, joissa lapset voivat olla mukana ja toimitaan heidän ehdoillaan, jos vanhemmat eivät halua tai pysty irrottuautumaan lapsista. Tavatkaa vaikka leikkipuistossa.
Olen itse 50 ja risat, ja tässä iässä on taas paljon aikaa kavereille ja ystäville, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa eikä lapsenlapsia ole, ei ehkä koskaan tulekaan.
Musta tuntuu, että monesti on helpompi olla ihan yksinkin kuin olla ihan pinnallisissa tekemisissä jonkun tai joidenkin kanssa Kaipaisin ennemmin laatua ja syvyyttä niissä ihmissuhteissa, ei hyvänpäiväntuttuja. Vaikka on niillekin paikkansa, mutta niiden ei kuulu olla päärooleissa.
Vierailija kirjoitti:
Ois unelmaelämää, jos ikinä ei tarvis ketään nähdä eikä olla kenenkään kanssa tekemisissä. Vielä kun säännöllinen pillunsaanti ois turvattu, niin avot😍😍
Ihan vaan mietin että miten sä sen pillun kanssa sitten pystyisit olemaan tekemisissä?
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet tekee juuri tuota. Itse olen elänyt kiireiset ruuhkavuodet ja katkonut siinä myös tahattomasti monta kaverisuhdetta. Nyt olen 50 ja yksinäinen. Lapset lähteneet maailmalle ja puolisoni kanssa vaan hengaillaan enimmäkseen. Yksinäisyyttä on monen ikäisillä eri syistä.
Jep mutta sinkut aina vinkuvat, että mutta kun sulla on se puoliso... ja perheellisillä on se perhe.... eli ette ole yksin kuten MINÄ. Mä olen tätä vikinää sinkkukavereilta kuullut ja he luulevat, että parisuhde on joku taivas. Eivät tajua, että parisuhteessakin voi olla yksinäinen.
Mies ja nainen ei ainakaan voi olla ystäviä. Siinä on aina sutinaa
Kiva ajatus, mutta ei se riitä jos vaan itse ajattelee noin. Niiden työkavereidenkin pitää haluta lähteä sinne jonnekin töiden jälkeen jos ehdottaa. Ja moni voi vähän pelästyä jos jollain ei ole paljon kavereita että tuosta tulee riippakivi vaikka itse tiedän että en olisi sellainen. Piilottelen kavereiden vähäistä määrää töissä. Monilla tuntuu kyllä olevan aika aktiivinen seuraelämä, uusia vaan on vaikea saada Suomessa ainakin.