Miksi ihminen haluaa ja hankkii toisen lapsen, ellei han jaksa tai halua itse hoitaa ensimmaistakaan? Kun vastasyntyneen aiti ei jaksa kiinnostua vauvasta

yhä edelleen kysyn teidän empatiakykyänne, vaikka kuinka puhutte " virikelapsista" . Te tuomitsette jonkun lapsen vanhemmat/ lähinnä äidit heidän valinnoistaan, joiden taustoista te ette tiedä yhtään mitään. Ihanko tosi, te luulette " tuomiolle joutuneiden vanhempien" lasten hyötyvän heidän vanhempiensa arvostelemisesta?

Minulle esim. opiskelu ollut aina hyvin helppoa mutta käsitän ettei se kaikille ole. Olisiko toisen ystävistäni siis mielestäsi pitänyt selitellä jollekin taholle avioliittonsa tilaa?

ja esikoiseni oli puistotädillä aamut. Kyllä se oli ihan " omaa aikaa" , vauva nukkui päikkäreitä ja minä kävin kävelyllä ja kahvilla.



Yhden lapsen hoitaminen on helpompaa kuin kahden tai useamman. Yllättäen.

kuten sanoin.



Ja juu, kyllä minun mielestäni heidän olisi pitänyt yrittää pelastaa avioliittonsa, kyllä.



Ja ei todellakaan ole oikein maksattaa pienellä lapsella omia virheitään.



189

Kyse täytyy olla jostain muusta ja siihen muuhun tulee hakea apua. Ehkä ystäviesi tapauksessa lääketiede ja sosiaalitoimi olisivat olleet oikea ratkaisu. En tiedä, kun en tunne tapauksia. Hakivatko ja saivatko ystäväsi apua? En myöskään haluaisi sanoa, että tulin jälleen onnelliseksi, kun luovuin esikoiseni hoidosta ja keskityin vauvaan ja itseeni. Käsittelen asiaa yleisellä tasolla, ilmiönä, ja ehdottomasti lapsen näkökulmasta. Päivähoitohan voi nykyisellään olla myös keino piilottaa todelliset ongelmat perheessä. -ap

Vierailija:

Yhden lapsen hoitaminen on helpompaa kuin kahden tai useamman. Yllättäen.

Olisiko ystäväsi pitänyt sitten harkita sitä lasta hieman pidempään?

Kenties todella punnita sitä, miten suhde jaksaa lasta - ja sitten, jos yhden lapsen kanssa on todettu, että huonosti jaksetaan - niin miksi oi MIKSI tehdä siihen lisää lapsia?



Taaskaan, ei mitään omaa vastuuta?

Yhteiskunnanko pitäisi tästä kantaa vastuu?

Miksi pitäisi?



178

Olemme nyt kaikki tajunneet teidän pointtinne.

Mutta minuakin ihmetyttää teidän empatiakykynne kehittymättömyys. Miten hyvä äiti voi olla se, joka tuomitsee ja arvostelee toisia, kaltaisiaan?



Mielestäni lapsella on oikeus äitiin, joka arvostaa ja kunnioittaa niitäkin ihmisiä, joiden elämä ei ole samanlaista kuin se oma turvallinen elämä.



Säälin lapsia, jotka joutuvat elämään noin tiukkapipoisten ja itsekkäiden mammojen kanssa. Se, jolla on itsellään kaikki hyvin, jakakoon apua ja rahaa niille, joilla ei hyvin mene. Kuka on sinut asettanut kenenkään ihmisen tuomariksi? Kuka?

puhe vauvasta ja taaperosta/leikki-ikäisestä. Voisitkos nyt keskittyä itse asiaan, etkä houria sitä sun tätä??



Harva lapsi syntyy leikki-ikäisenä, vaan kun perheeseen syntyy toinen lapsi, tulee vauva.



HALOO.

Ja näiltä päivähoitoon kiikutetuilta se oikeus riistetään.

Kyllä on jälkiviisaus viisauden jaloin laji! 186

Mitä tahansa, mikä pitäisi lapset ja vanhemmat yhdessä. (Unohdetaan nyt tässä se, mitä kaikki maksaa.) -ap

ap

Ja me olemme vastuussa toinen toisistamme.

Me emme ole oman onnemme seppiä. Me olemme vastuussa toisistamme.

Tässä mielessä katsonkin, että yhteiskunnan pitää huolehtia meistä ihmisistä. Jos emme hyväksy toisiamme, olemme itsekkäitä paskoja.



Itse asiassa äitien pahoinvointi vain kasvaa, kun vallalla on tämä jyrkkä " jokainen äiti pitäkööt huolen omista lapsistaan" -oppi. Jos nämä supermammat oikeasti rakastaisivat, he tarjoutuisivat auttamaan luuseriäitejä lastenhoidossa. Sitä on oikea elämä!

Toisen tukeminen on oikeaa elämää. Se, että onnistuu ja pystyy itse kaikkeen, ei ole mitään muuta kuin vahvuuteen sairastumista.

Tarveharkinta maksaa, kuten jo monesti on rautalangasta väännetty.

ap

ei auttaa vahvempaa riistämään tätä.



Siitä on kyse subjektiivisessa päivähoidossa. Vanhempi vie lapsensa hoitoon, koska hänellä on siihen oikeus, eikä kukaan puolusta sitä lasta.

ap

ei enää ihmettele, miksi lapsentekoa lykätään.

Paineet ovat kovat ja suorituksen pitää onnistua.



Itse en ainakaan edes uskalla hankkia toista lasta, koska en kestäisi hormonihuuruissani supermammojen kommentteja. Surullista.

Onko se supermammautta, että osaa tehdä kestäviä ratkaisuja? Että osaa mitoittaa oman jaksamisensa ja voimavaransa oikein?



Tuota.. minun mielestäni jokainen kyllä pystyy tähän, oloista riippumatta.



Kysymys ei ole empatiakyvystä, tunnen minä empatiaa; minua surettaa mm. Intian katulapsien (etenkin tyttölasten) kohtalo, minua surettaa Afrikan " aidsvauvat" ja juutalaisten kohtalo Hitlerin valtakaudella - siinä on todellisia esimerkkejä siitä missä on kysymys elämästä ja kuolemasta, ja tilanteesta missä ei todellakaan ole vaihtoehtoja = /. Ne ovat surullisia kohtaloita ne.



178