Miten vtussa ahmimishäiriöstä pääsee EROON? Menee hermot.

Suosittelen sellaista kirjaa kuin Brain over binge

Kuule ap, minusta kuulostaa siltä että olet jo oikealla polulla ja teet jo kaikkesi asian suhteen. Minusta kuulostaa siltä, että et ehkä tarvitse vinkkejä vaan vertaistukea ja jakajaa matkallesi? Sillä ahmishäriön kanssa eläminen on todella raskasta ja vaikeaa! Ja olet tehnyt ja teet koko ajan valtavaa työtä asian kanssa, joten ehkä taakka olisi helpompi kantaa jos et olisi niin yksin asian kanssa? Vertaistukiryhmässä tmv käyminen voisi myös vapauttaa kapasiteettia muuhun, kun ahmishäiriöön liittyvät kelat olisi ainakin hetkeksi käsitelty aina ryhmätapaamisen jälkeen :)

Toki tänne kirjoittaminen toimii myös samalla tavalla! Ihmisestä kiinni, tykkääkö enemmän ilmaista itseään kirjoittamalla vai toimiiko livekontakti paremmin. 

Niin tai näin, ole ylpeä siitä valtavasta työstä jonka olet tehnyt ja jonka tekemistä niin sitkeästi jatkat!

Vierailija kirjoitti:

APlle ja muille syömishäiriöisille. Tiedän todellakin, mitä vastaan taistelelette. Mina sairastuin bulimiaan 15 veenä. Sitä bulia ja anoa kesti yli 30 v. Sanon, että  sekaisin buli ja ano, sillä oli kausia. Välillä ano, mutta sitten buli tuli esiin.  

Häpesin sairautta ja piilottelin sitä. En ikinä käynyt hoidoissa syömishäiriön vuoksi, sillä häpesin sitä niin paljon. Kerroin kyllä miesystävilleni. 

Mutta sitten tapahtui jotain omituista 46 vuotiaana. En osaa tätä selittää. Mutta minulle tapahtui näin. Menin hevostallille v. 45 vuotiaana (2018) ja kävin ratsastustunneilla todella usein. En osaa selittää. Mutta itsellä tapahtui niin, että tuli elämään täysin uusi harrastus ja työstressi katosi tallille mennesä, silellä ollessa ja sen jälkeen. 

Yhtä-äkkiä tajusin, että en ole oksentanut kahteen päivään, sitten kolmeen, sitten viikkoon. Se oli jokin henkinen stressi, ahdistus, mikä m

Tämä olisi tosi ihana harrastus. Tosi ihana asia että se on sinua auttanut ja olet saanut siitä iloa elämääsi. 

Se on varmaan se yhteys ja sellainen tietynlainen kunnioitus ja rakkaus mitä siellä kohtaa kun hevosen kanssa tekee yhteistyötä. Pidän hevosista myös paljon, ovat herkkiä ja kunnioitettavia eläimiä. 

Yksi hevostalli sijaitsee lenkkipolkuni varrella. Rakastan sitä tuoksua mikä sieltä tulee, katselen niitä hevosia ja tulee olo että haluaisin mennä sinne. Olisi kyllä hieno harrastus mutta liian kallis itselle. Jos olisin rohkea niin kysyisin voisinko mennä ilmaiseksi talleja siivoamaan välillä. 

No mutta joo jokatapauksessa mukava kuulla että voit paremmin nykyään. :) -ap

Etsi löytyykö sinun paikkakunnaltasi vertaistukiryhmä. Tiedän että ainakin yhdestä pienehköstä kaupungista löytyy. Lääkäri ainakin varmasti tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän tapahtuisi jos päästäisi kontrollin tunteesta ja tulisi näkyväksi, antaisi itsensä todella tippua polvilleen ja olla haavoittuva sellaisenaan. Lopettaisi itsensä jatkuvan kritisoinnin vaan sen sijaan olisi tarvitseva, juuri niin tarvitseva kuin todellisuudessa on. Antaisi itsensä tulla kannatelluksi. Siis sen pahimman surun ja pahan olon kanssa, ei tietenkään niin että jäisin avuttomaksi vaan että antaisin myös luvan ihan oikeasti olla se joka sisälläni olen kaikkineensa. -ap

Pahoittelen kun en eilen ehtinytkään käydä täällä. Mietin tätä, mitä kirjoitit kontrollista luopumisesta ja näkyväksi tulemisesta. Omalla kohdallani tämä on varmaan juuri se, jota kohti olen koko ajan pyrkinyt. Multa se ei onnistunut kertarysäyksellä, vaan aluksi uskalsin tulla näkyväksi "epätäydellisenä" vain terapeuttini edessä. Vähitellen sitten aloin olla rehellisempi myös arkiel

Pitäisi yrittää. Se ajatuksen tasolla tuntuisi hyvin vapauttavalta. Olla oma itsensä ja jos tulee epäonnistumisia niin antaa olla, nauraa niille ja päästää irti. Olla se kuka on kaikkineensa. Valitettavasti tuohon on varmaan tuottanut kynnystä se että olen hyvin toksisissa ihmissuhteissa ollut jossa minulle todella huudetaan ja haukutaan jos olen jotain mennyt vikaan. Tosi monissa ihmissuhteissa niin. Pahin oli ehkä viimeisin väkivaltainen suhde. Se oli henkisesti niin hirveä helvetti. Kaikki epäonnistumiseni tuotiin esiin nöyryyttämällä minua muiden silmissä ja hänen lähipiirinsä nauroivat mukana. Silloin yritin kahta kovemmin mutta voimani loppuivat ja lopulta olin enää tyhjä kuori. Silloin iskostettiin se etten ole yhtään mitään. Se oli sitä todellisuutta jossa olin aina elänyt ja näin ollen varmaan myös sellaisia ihmissuhteita haalin lähelleni. Olen siis oikeasti ajautunut hyvin vaikeisiin suhteisiin juuri sen arvottomuuden tunteen vuoksi joka tietenkin on vain pahentanut asiaa koska juuri siellä olen myös "todistanut" sen olevinaan todelliseksi asiaksi. Näitä on paljon ja se on tosi typerää nyt jälkikäteen ajatellen. Nykyään en antaisi moista tapahtua enkä ikinä enää ajaudu sellaiseen. Siinä mielessä olen vahvistunut ja kokenut tervettä vihaa. Olen siinä mielessä onnistunut kääntymään itseni puolelle kun olen sieltä noussut takaisin jollakin tavalla. Nyt on sitten se aika kun pitäisi alkaa rohkeasti taas tulemaan näkyväksi ja uskaltautumaan ihmissuhteisiin mutta kyllä siellä vähän se pelko on että entä jos taas astun ansaan. Toisaalta en anna sen tapahtua enää ja tavallaan tämä eristäytyminen on tuonut sen turvan sillä tavalla vaikka samaan aikaan tarvitsisin eheyttäviä kokemuksia. Harjoittelen. Harjoittelen terapiassa ja muutenkin yritän tässä mutta en taida olla vielä valmis läheisenpiin suhteisiin. En oikein uskalla tulla vielä kuorestani vaikka tässä hengittelen ja kerään rohkeutta. On vähän sellainen olo etten tiedä mihin suuntaan menisin ja silti tiedän juuri nyt olevani oikealla polulla vaikkakin vielä tosi eksynyt olo. Hankala selittää. Hyviä kysymyksiä ja pohdintaa kuitenkin. 

Kaikkea hyvää sinulle, kiva kun kirjoittelit ja sait minutkin miettimään asioita. Olet hyvällä suunnalla myös, katsotaan mihin se vie. -ap

Rukoile Luojalta apua Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tämä on auttanut moniin asioihin. Luoja voi hillitä himoa ja auttaa henkisesti kestämään.

Säännölliset ruoka-ajat auttavat jonkin verran. Älä pidä liian pitkiä taukoja syömisessä.

Varaa valmiiksi jääkaappiin vaikka kuorittuja porkkanoita, jotka syöt ensin, kun tuntuu ahmimishimo olevan tuloillaan. Ainakaan sitä ruokaa ei  niin paljon mahdu mahaan.

Syö vaan ruokia, jotka pitävät nälän pitkään poissa. Syöt vissiin liian heppoisesti, jolloin verensokeri nousee nopeasti, mutta laskee myös nopeasti ja sitten iskee hillitön makeanhimo. Makeanhimo menee ihan itsestään pois kun totuttelet syömään ruokia, jotka pitää verensokerin pitkään tasaisena ja olon kylläisenä. Tee siitä rutiini niin himo menee itsestään pois.

Vierailija kirjoitti:

Kuule ap, minusta kuulostaa siltä että olet jo oikealla polulla ja teet jo kaikkesi asian suhteen. Minusta kuulostaa siltä, että et ehkä tarvitse vinkkejä vaan vertaistukea ja jakajaa matkallesi? Sillä ahmishäriön kanssa eläminen on todella raskasta ja vaikeaa! Ja olet tehnyt ja teet koko ajan valtavaa työtä asian kanssa, joten ehkä taakka olisi helpompi kantaa jos et olisi niin yksin asian kanssa? Vertaistukiryhmässä tmv käyminen voisi myös vapauttaa kapasiteettia muuhun, kun ahmishäiriöön liittyvät kelat olisi ainakin hetkeksi käsitelty aina ryhmätapaamisen jälkeen :)

 

Toki tänne kirjoittaminen toimii myös samalla tavalla! Ihmisestä kiinni, tykkääkö enemmän ilmaista itseään kirjoittamalla vai toimiiko livekontakti paremmin. 

 

Niin tai näin, ole ylpeä siitä valtavasta työstä jonka olet tehnyt ja jonka tekemistä niin sitkeästi jatkat!

Ihan totta, vertaistuesta on apua. Nytkin kun on saanut kirjoittaa näitä ajatuksiaan tänne sellaisessa ymmärtävässä ilmapiirissä niin sisällä tuntuu rauhallisemmalta ja jopa aika lämpimältä, tavallaan aika myötätuntoiselta. Yritän nyt katsoa aikatauluja ja mennä niihin vertaistukiryhmiin. 

Nää viime päivät ovat olleet todella vaikeita kun tuo ahmiminen alkoi. Se kesti pari päivää. Eilen heräsin ja mietin etten jumalauta tee tänään mitään ja oli todella krapualainen olo, sellainen että haluan kaivautua maan alle ja vihasin elämääni. Kuitenkin minä nousin sängystä ylös. Siivosin kodin ja tein jopa ylimääräisiä asioita, laitoin kesäkalusteet terassille ja kuuntelin lempeää musiikkia. Se oli positiivista että kaikesta huolimatta aloin tekemään vaikka tunsin pettymystä itseeni. 

En oikein tiedä että miksi nämä viime päivät ovat olleet tällaisia. Ahmiminen on meinaan ollut aika hyvin kurissa tai siis paremmalla tolalla jonkin aikaa kunnes se iski nyt sitten enkä pystynyt kontrolloimaan itseäni. Olin käynyt lenkillä usein viikossa, söin terveellisesti ja muutenkin olin suhteellisen seesteinen mutta kun tuo ahmiminen iski niin tuntui että menetin kaiken sen työn mitä olin tehnyt itselleni liikunnalla ja hyvällä ruokavaliolla. Ehkä en kuitenkaan ole menettänyt mitään vaan täytyy nyt vain taas suunnata ajatukset siihen suuntaan että ei hätää ja hakeudun nyt sinne vertaistukeen kokeilemaan voisiko siellä saada jotain apua tähän. Tunnen vähän jo myötätuntoa eilisen vihan sijaan. -ap

Vierailija kirjoitti:

Höttöhiilarit pois? Minulla riisi, makarooni, vaalea leipä sokerista puhumattakaan ajavat ahmimaan viimeistään illalla. Myös makeat hedelmät usein syötynä laukaisevat ahmimisen useampana päivänä. Maku- ja mehuvissyt ovat pelastaneet monta kertaa pahemmalta sortumiselta kun täyttävät vatsaa kivasti pienemmillä kaloreilla. KevytOlo juiced päärynä on minun suosikkini.

Ahmimishäiriöisille ei suositella minkään ruokien rajaamista pois, koska se vain lietsoo himoa juuri niiden ahmimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vitsit kun itkettää. Oikeasti itkettää kun en vain ymmärrä miksi tästä kärsin. Taas on mennyt monta tuntia. Ja olen yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun. Vatsakin on todellisuudessa täynnä. Se halu on vahva että turruttaa itsensä. Haluis vaan kadota tästä elämästä hetkeksi ja syödä. Mutta kun tiedän mitä siitä seuraa ja tiedän miten paska olo siitä tulee. 

Joo, yritän vain antaa olla. Säälittävää. -ap

Jos ruokailusta on jo monta tuntia, niin kyllä sinulla saattaa ihan oikeasti olla nälkä. Se, että on turvonnut olo ei ole sama asia kuin että ei ole nälkä.