90-luvun laman kokeneet! Mitä keinoja silloin käytettiin taloudelliseen selviämiseen?

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku yllä kirjoitti; monen suhde rahaan muuttui peruuttamattomasti. Monilla ihan kaikki rahat menivät asuntolainan lyhentämiseen - tai lähinnä korkojen maksuun. Lyhentäminen alkoi vasta lainan korkojen laskiessa.

Sain alkuvuonna 1992 pankista todistuksen veroilmoitusta varten. Olin maksanut muutamassa kuukaudessa pankille n 10000 mk asuntolainaa, mutta itse laina oli lyhentynyt  vain tuhannella markalla. Muu osa oli korkoa. Säikähdin kovasti. Eläminen oli tosi niukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. Olin teini-iässä nälässä ja myöhemmin aikuisena. Oli karua menoa 90. Nahistuneita uunivihanneksia. Ihmiset eivät välittäneet yhtään toisista ja hylkäsivät jos ei osunut muottiin.

Höpö höpö, 1990 oli vielä asiat hyvin. Kesätyöt sai 15-vuotiaanakin valita parhaan ja missä oli paras palkka. Mutta 1992 oli jo ihan eri meininki.

Ja kyllä ihmiset välittivät, eivätkä samalla tavalla haukkuneet työttömiä kuten nykyään. Ja silloin köyhtyi nopeasti monet rikkaatkin, niin eivät olleet nyrpistelemässä köyhille kuten nykyään kun rikkaisiin ei lama osu.

Vierailija kirjoitti:

Olimme nuoripari, vuotta aiemmin ostaneet velaksi rivitaloasunnon. Lainankorot pomppasivat 18% + pankin omaa korkoa 2%. Kusessa olimme vaikka työpaikkamme säilyivät. Yhtiövastike ja lainanlyhennykset veivät lähes koko palkan, eikä laina lyhentynyt kolmessa vuodessa oikeastaan yhtään. Keräsimme mustikoita ja puolukoita myyntiin, keräsimme tyhjiä pulloja ja tölkkejä ojien pohjilta. Toisinaan kärsimme nälkää ja fyysisesti raskaassa työssä jaksaminen oli todella raskasta. Ruokamme oli todella vaatimatonta ja kaikki mahdollinen tehtiin itse.  Työpaikan tai sukulaisten ja ystävien juhliin emme voineet osallistua, kun ei ollut varaa juhlavaatteisiin tai lahjoihin ja kukkasiin. Olimme nuoria, mutta emme harrastaneet mitään emmekä käyneet missään - vain työtä ja rahan hankkimista kaikin mahdollisin keinoin, Olimme melko apaattisia.

Lama hellitti, korot alkoivat hiljalleen laskea ja elämä helpottui. Suhteeni rahaan ei ole koskaan normalisoitunut,

Ihmiset saattoi maksaa asuntolainan lyhennyksiä ja syödä puuroa ja vitamiinipillereitä  päivästä toiseen.

Vinkit ja kaljat pantiin itse kotona kun ei ollu varaa baarissa juoda

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töihin meno

Kusipää!

Et edes tiiedä hullu, k-vammainen, millainen 1990-luvun lama oli?

Ja mksi sellainen tuli?

Ja mitä kaikkea se aiheutti talouteen: Niin Suomessa, Pohjoismaissa, kuin muuallakin maailmassa.

Häpeä luuseri trollaamistasi.  Ja myös sitä, etedes Suomen nousukauden aikana, Nokia myötä, kyennyt saamaan mistään työpaikkaa itsellesi!

Kaltaistai tyhmää, kun ei kukaan töihin palkkaa.

Sun kannattaisi hakeutua hoitoon. 

Silloin kelpasi mikä tahansa työ ja niitä paikkoja haettiin soittelemalla eri firmoihin tai menemällä paikan päälle kyselemään. Työkkärin ilmoitustaulu kun oli silloin täysin tyhjä. 

Omalla kohdalla jouduin myös kokeilemaan yrittämistä ja sillä keinolla kitkuteltiin sen pahimman yli 

Kyllähän silloin oli lähtökohtaisestikin porukka köyhempää kuin nyt, siis elintaso ei ollut suurimmalla osalla kovinkaan paljon korkeampi kuin mitä tuilla eli. Mutta tulihan niitä kaikenlaisia lieveilmiöitä, esim. kirppikset tuli muotiin, niitä alkoi tulla joka paikkaan, sitten tuli myös baarit missä oli toplestarjoilijat, ja oli niitä kai muitakin toplespalveluita, se oli muotia. Oli toisaalta synkkyyttä kun firmoja meni konkkaan, ja jotkut tappoi itsensä sen takia, mutta toisaalta oli fiilis että jotkut ihmiset teki mitä huvittaa kun ei ollut enää mitään menetettävää.

Oli köyhempää, mutta kun nuorena ei paremmasta tiennyt, niin elämä oli ok köyhempänä paitsi silloin kun oli nälkä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuilla pärjäsi silloin ihan hyvin. Olin vajaakuntoinen työtön ja jouduin lähtemään lapsuudenkodista samana päivänä kun täytin 18v. Silloin oli vuosi 1991. Sain hyvin yksiön 1000 markan vuokran maksettua ja ihan hyvin käyttörahaa. Sain myös 3000 markkaa huonekaluihin. Pikkukaupunki hämeessä jossa silloin asuin.

Ei pärjännyt.  Nykyisiä opiskelijoiden eikö nuirten tuka  EI EDES OLLUT, 30 vuotta sitten. Eli siis 1990- luvun laman aikaan.

Se oli aikaa jolloin

- ei eivät edes lääketieteen kandidaatit päässeet lääkärityöhön. Mihinkään.

- lääketieteen kandeja palkattiin hunoilla palkoilla, laitoshuoltajan ja apu- / lähihoitajien

   tehtäviin

- silloin orastanut omalääkäri malli romuttui

 

Älä levittele väärää tietoa. Minä opiskelin 1990-1992 ja opiskelijasolukämppä oli 1000mk vuokra, ja siihen riitti opintoraha ja asumislisä, sitten otin opintolainaa ja sain vanhemmiltakin ruokarahaa. Muutenkin oli kyllä samat tuet kuin nytkin, oli koko 90-luvun työttömänä, tein keikkahommia ja provikkahommia mistä ei tienannut oikein mitään. Tein myös esikoisen, siinä kun oli hyvin aikaa.

Valmistuin laman aikana, mutta Hesarista nappasin työpaikkailmoituksen, hain ja sain duunin. Ihan jees liksakin oli. Lama ei siten koskettanut itseäni lainkaan. Eli käytiin töissä ja käytiin ravintoloissa.

Toimeentulotuen perusosa oli 2000mk, mikä on nykyrahaan muutettuna 580e eli varmaan samanlaista kituuttamista kuin nykyäänkin.Tähän päälle maksettiin vuokra. Pieniähän tuet oli palkkaan verrattuna. 20% menetti työnsä eli suurta osaa kansasta lama ei koskettanut. Yhteiskunnassa oli apea tunnelma, kun ei ollut positiivisia näkymiä eteenpäin. Kansantalouden pyörät lakkasi pyörimästä kun suurella osalla kansaa ei ollut ostovoimaa. Työttömyys laski 10%:iin 90-luvun loppupuolella. Silloin varmaan monella helpotti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka oli lama. Kaikki ei siitä kärsinyt. Monella 90 luvulla oli duuni niin pärjäsi ihan hyvin 

 

Minä olin varmaan niitä 90-luvun hyväosaisia, kun työpaikka säilyi. Rakennutettiin vaan just silloin talo ja edellisen asunnon arvo olikin sitten aika paljon pienempi kuin ostettaessa. Rahaa ei ollut yhtään ylimääräistä. Silti onnekkaita, kun edes saatiin myytyä vanha.

Muistan kun sain kaverilta ilmaiseksi vanhat lastenvaunut, olin niin onnellinen. Mitään ylimääräistä ei ostettu ja töihin piti palata heti kun äitiysloma loppui.

Se lama ei vain koskettanut niin suurta osaa merkittävästä kuin luulisi tai annetaan ymmärtää vaikka vanhojen uutisten perusteella 

Ne, joita lama kosketti, eivät koskaan toivu siitä. Myöskään heidän lapsensa eivät täysin  ole toipuneet, koska vanhempien suru loi varjonsa lasten elämään tärkeinä varhaisina vuosina. Lähiomaiset ja ystäväpiiti muistavat miten kauheaa oli seurata sivusta, kun joku onneton pakotettiiin maksamaan takaamansa velka. Jos joku ihmettelee minkä takia ihmiset takasivat jonkun muun velkoja, niin silloin oli ennen lamaa ollut erittäin hyvä työllisyystilanne. Kukaan ei ajatellut, että lainan ottaja tai takaaja voisi jäädä työttömäksi yhtäkkiä.  Uskallettiin taata lähisukulaisen tai hyvän ystävän laina. Jotkut joutuivat takaajina todella maksamaan toisen ihmisen ottaman lainan pankille. Sukulaisuussuhteita meni pilalle sen takia.  Velallinen pääsi "helpolla"  ja toinen ihminen  joutui vaikeaan tilanteeseen moneksi vuodeksi.

Aika moni ei selvinnyt.

Puolitettiin pyyhekumit ja vihot. ihmiset välitti toisistaan päinvastoin kuin nykyään. 

Syötiin vaikkapa kasvishernekeittoa, itse leivottua leipää, papuja

Vierailija kirjoitti:

Töihin meno

Just niitä kun ei ollut.

Joku ryyppäsi ja riiteli, joku toinen organisoi apua muille ja teki vapaaehtoistyötä.

Omaa perhettäni 90-luvun lama ei oikeastaan koskettanut sillä tavalla kuin monia muita perheitä, molemmilla vanhemmilla oli vakituiset työpaikat ja ihan ok tulot. Koulussa lama näkyi lähinnä oppikirjojen kierrättämisenä, vihkot oli kyllä ihan kokonaisia samoin kuin pyyhekumit. Tosin olen syntynyt vasta 90-luvun alussa, joten synkimpään lama-aikaan olen ollut vasta alle kouluikäinen. Ehkä 90-luvun lama näkyi siten että suosittiin itse tekemistä, tehtiin lapsille itse vaatteita ja suosittiin edullisia ja yksinkertaisia ruokia kuten erilaisia puuroja ja keittoja. Kulutettiin maltillisesti, monet perheet eivät paljoa matkustelleet.

Omassa perheessä äitini ja mummo neuloivat paljon, esimerkiksi lapsille villahaalareita, neuletakkeja, pipoja, lapasia, villasukkia jne. Ainakin omassa perheessäni suosittiin kierrätystä, kierrätettiin just esimerkiksi lastentarvikkeita.

Ostettiin vaatteet kirppiksiltä. Villapaidat neulottiin itse. Ei käyty parturissa, ravintolassa eikä ulkomailla. Lasten maksulliset harrastukset lopetettiin: vapaa-ajalla lainattiin kirjastosta kirjoja joita luettiin, laulettiin kuorossa tai potkittiin jalkapalloa pihalla. Lapsilla ei ollut kännyköitä eikä lapsille tarvinnut koko ajan olla ostamassa jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nokia

 

Nokian nousu tuli vasta lamavuosien jälkeen. Sitä ennen tämän maan tilanne oli muutaman vuoden ajan painajaismainen. Satoja tuhansia työttömiä ihan virallisestikin. Monissa perheissä  molemmat puolisot menettivät työpaikkansa. Ne, joilla oli asuntovelkaa, olivat epätoivoisessa tilanteessa. Asuntolainan korko saattoi olla 13 %. Yleinen ilmapiiri oli vaisu ja alakuloinen. Ei ollut mitään toivoa.  Ulkona kävellessä näki tyhjiä kaupan tai entisen pienen pankkikonttorin ikkunoita. Lopetetut tehtaat ja yritykset, joiden työntekijät olivat luottavaisina menneet työhön joka aamu. 80-luvun loppupuolella Suomessa oli oikeasti ollut työvoimapula. Työpaikoilla oltiin  pulassa, jos ei saatu  uusia ihmisiä töihin. Oli näet niin paljon töitä kaikille, että työtä etsivä voi valita meneekö tähän paikkaan vai olisiko joku toinen paikka vielä kivam

Naulan kantaan! Jos joku väittää, että nyt on yhtä huonot ajat niin ei tiedä mistään mitään. Nyt virtaa tukia ovista ja ikkunoista, ei mitään hätää kenelläkään. Kaikki maailman härpäkkeisiin on varaa. 

Mä sain ekan surkean pätkätyöpaikkani lama-aikana 80 kilsan päästä. Työt alkoi klo 9, ainoa bussi lähti klo 6.40. Ennen työpaikalle pääsyä piti istua huoltiksella venailemassa 45 minsaa. En ymmärrä, kuinka jaksoin rankkaa työtä noilla spekseillä: työmatkoihin meni päivittäin neljä tuntia.

Karmeaa aikaa se oli. Muutama tuntemani yrittäjä teki itsarin.