90-luvun laman kokeneet! Mitä keinoja silloin käytettiin taloudelliseen selviämiseen?

Olin opiskelija ja opintotuilla pärjäsin. Vanhemmat yrittäjiä jotka onneksi eivät ottaneet valuuttalainaa vaikka sitä väkisin tyrkytettiin. Mm pankinjohtaja juoksi äitin auton perässä kun ei suostunut laittaan nimeä paperiin. Myöhemmin kysyi isältä että miten olit niin viisas ettet ottanut lainaa. Isä sanoi että tuli paha aavistus että tämä ei voi olla hyvä juttu. Lähellä oli kuitenkin mennä kaikki. Pankkeja ei ole meillä arvostettu sen jälkeen yhtään eikä turhia lainoja otettu. Itse sain kotoa kuitenkin hyvän auton ja ajokortin mutta alle 18-v piti töihin mennä ja opiskeluja ei arvostettu. Lapsesta asti on töitä tehty yrityksissä ja mikään työ ei ole huonoa jos siitä maksetaan palkkaa.

Kirjoitin ylioppilaaksi -90 ja siitä menin ammattikouluun. Elettiin suu säkkiä myöten; syötiin kotiruokaa, asuttiin soluasunnoissa, ei ollut nuorilla autoja siihen malliin kuin nykyään. Mulla ei ollut puhelinta, vaan soitin tarvittaessa puhelinkopista. Vaatteet ostin kirppikseltä.

Ei sillon mitään lamaa ollut verraten nykypäivään. Joku menetti työnsä mutta ainakin itse jouduin töihin, vaikka olisin halunnut pitää muutaman "välivuoden". Saihan anssaria 500 päivää. Vuokrat Mitättömiä nykypäivään. Itse maksoin 150mk./kk omakotitalosta! Nykyään yksiötäkään et saa alle 450e täältä. Liiat tavarat meni kaupaksi heti välittömästi, kunhan ehdit myyntiin laittaa. Keltainen Pörssi alkuun ja loppu vuosikymmenestä huutonet. Nyt et saa mitään myydyksi, kuin antamalla ilmaiseksi ja silloinkin se pitäisi vielä tuoda ostajalle ja antaa kahvipaketti tahi rahaa! Kouluja käymällä Anssi ei loppunut. Niinpä minäkinbidolla Anssilla kävin n. 5 vuotta "kursseja". Määittiin ku larppaat ja tuijotettiin kaveria silmiin. Luettiin satuja. Hauskaa oli ja Anssi sama ku silloinen heikko palkka! Se oli aikaa se. Pimeetä työtä oli vaikka kuinka. Nyt ei ole. Nuorille ku löyti vaikka mitä. Nyt vanhaa muumiota huoli kukaan hommiin edes pimeenä! No, pitäköön tunkkinsa. Mulle sama.

Mutta korostan. 90-luku oli helppoa hunajaista laatuaikaa verraten nyky päivään! Sen verran noissa on eroa.

Työttömänä oli porukkaa enemmän kun nyt.

Yle:

"Työttömien määrä nousi kuin raketti. Vuonna 1990 työttömyysaste oli vähän yli kolme prosenttia. Vain muutamaa vuotta myöhemmin se oli lähes 17 prosenttia. Muutamina kuukausina työttömyysaste rikkoi jopa 20 prosentin rajan.

Joulukuun lopussa 1994 työttömänä oli 536 800 ihmistä"

Elinkustannusindeksi oli eri kuin nyt.  Köyhiä oltiin, oli rahaa säästössä myös.  En muista kuin yhden kerran pohtineeni rahapulaa.

Olin silloin teini. Me oltiin jo muutenkin melko vähävaraisia, koska vain isä kävi töissä. Hänet lomautettiin enkä huomannut mitään eroa edelliseen. Aina meillä ruokaa oli ja kunnon vaatteet.

Sen muistan kun isä sanoi oppineensa levon merkityksen. Hän asennoitui lomautukseen oikein. Työt lopulta jatkui samassa paikassa eläkkeeseen asti.

Onneksi oli sosialidemokraatti pääministerinä, joka helpotti pienen ja köyhän ihmisen elämää leikkaamalla työttömyyskorvauksia ja eläkkeitä.

Työttömyys väheni ihan silmissä, kun yli kaksi viikkoa työttöminä olleet siivottiin pois tilastoista "työnhakuun turhautuneina".

Kelaraha oli tosi pieni. 500 markkaa meni yhtiövastikkeeseen ja kelaraha taisi olla 980 markkaa. Sain osa-aikaduuunia ja työkaveri ajoi pyörällä talvet läpi toiselle juna-asemalle 7 kilometriä koska asui seutulippualueella. Säästi siinä varmaan sata markkaa. Söin pelkkää puuroa monta viikkoa mutta nuorena kroppa kesti. Kaverin asuntolainakorko oli malliin 18 prosenttia ja sille jäi muutama satanen elämisustannuksiin kuukaudessa. Se oli ostanut asunnon just ennen lamaa.

Olin kokopäivätyöstä ja asuin vanhemmilla eli rahaa oli. Lähinnä shoppailla ja juhlimista viikonloppuisin. Ei tarvinnut laskea roposis. 

Myös perheessä vanhemmat töissä. Toinen matalapalkalla ja toinen melko hyvässä. 

 

Yhdessä vaiheessa isä jäi työttömäksi (eli se hyväpalkkainen) mutta onneksi työttömyyttä kesti vain 3 kk. Sai parempipalkkaiselle työn. 

 

Kun isä jäi työttömäksi oli kaverini kommentti, etyä mitä sä kauhistelet, onhan sulla katto pään päällä. Harmittaako jos voi ostaa  vähemmän

Harvinaisen typerä kommentti, nimittäin olin tuolloin kokopäivätyösdä ja elin täysin omilla rahoillan. 



En tiennyt että olimme jo silloin tietynlaisen vainon kohde. 

Niin siis tuosta jäi pois: Kommentti oli: Harmittaako jos voi ostaa vähemmän

Tietenkin pidemmälle vietynä, tuo tilanne olisi voinut johtaa siihen, että omakotitalo olisi jouduttu myymään ja muuttamaan johonkin, ehkä vuokralle tai sitten itse  olisin joutunut muuttamaan myös omaan kämppään. En tiedä tilannetta, mutta lainaa oli varmaan  vielä jäljellä asunnosta. 



Eniten tuo kuitenkin olis koskettanut vanhempiani.  Olisihan se kova pala muuttaa keski-ikäisenä omistusasunnosta pois  ja tulotkin olisi tippuneet reippaasti. En ollut ensisijaisesti oikeasti huolissani omasta toimeentulosta tai siitä,, että jäisi vähemmän rahaa itselleni. 

Kommentti oli: Harmittaako jos voi ostaa vähemmän meikkejä!

Juontaa juurensa varmaan siihen, että ikääni nähden käytin aika paljon rahaa lniihin, kun en ostanut halpis tuotteita. 

Aika kultaa muistot.

1990-luvulla kävin aluksi lukion kotoa käsin ja sitten opiskelin toisella paikkakunnalla. Soluasunnossa asuin, mutta niin lähes kaikki muutkin. Itselläni oli hyvä solukämppä, jossa viihdyin.

Oli mielestäni hyvä aika opiskella. Opiskelujen päätyttyä lama oli ohi ja työtä tarjolla.

Vanhempi serkkuni valmistui minua aiemmin ja joutui työttömäksi kohta valmistumisena jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kommentti oli: Harmittaako jos voi ostaa vähemmän meikkejä!

Juontaa juurensa varmaan siihen, että ikääni nähden käytin aika paljon rahaa lniihin, kun en ostanut halpis tuotteita. 

Kuitenkin typerä kommentti, sillä vaikka  ehkä ostin 10 hajuvettä ja 20 huulipunaa  vuodessa, olisi ne ollut helppo jättää pois tilanteen huonontuessa. 

Voisi joo jörkevämminkin käyttää rahansa, mutta ei tuo nyt niin järkyttävää ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Olin opiskelija ja opintotuilla pärjäsin. Vanhemmat yrittäjiä jotka onneksi eivät ottaneet valuuttalainaa vaikka sitä väkisin tyrkytettiin. Mm pankinjohtaja juoksi äitin auton perässä kun ei suostunut laittaan nimeä paperiin. Myöhemmin kysyi isältä että miten olit niin viisas ettet ottanut lainaa. Isä sanoi että tuli paha aavistus että tämä ei voi olla hyvä juttu. Lähellä oli kuitenkin mennä kaikki. Pankkeja ei ole meillä arvostettu sen jälkeen yhtään eikä turhia lainoja otettu. Itse sain kotoa kuitenkin hyvän auton ja ajokortin mutta alle 18-v piti töihin mennä ja opiskeluja ei arvostettu. Lapsesta asti on töitä tehty yrityksissä ja mikään työ ei ole huonoa jos siitä maksetaan palkkaa.

Vai että opintotuella pärjäsit, asuitko vanhempien omistaassa asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Niin siis tuosta jäi pois: Kommentti oli: Harmittaako jos voi ostaa vähemmän

Tietenkin pidemmälle vietynä, tuo tilanne olisi voinut johtaa siihen, että omakotitalo olisi jouduttu myymään ja muuttamaan johonkin, ehkä vuokralle tai sitten itse  olisin joutunut muuttamaan myös omaan kämppään. En tiedä tilannetta, mutta lainaa oli varmaan  vielä jäljellä asunnosta. 



Eniten tuo kuitenkin olis koskettanut vanhempiani.  Olisihan se kova pala muuttaa keski-ikäisenä omistusasunnosta pois  ja tulotkin olisi tippuneet reippaasti. En ollut ensisijaisesti oikeasti huolissani omasta toimeentulosta tai siitä,, että jäisi vähemmän rahaa itselleni. 

Myös henkisesti olisi ollut kamalaa vanhemmilleni varmaan. 40-luvulla syntyneille työttömyys oli häpeä. Eihän sellaista oikein ollut ollut muuta kun juuri ehkä niiden piirissä, joilla jo muutenkin ongelmia ennestään. 



Tuo että ihmisiä irtisanottiin ns. ilman omaa syytään oli aivan uutta. 

Lidäksi sielläpäin missä asuimme oli vuokra-asunnot vain köyhille. Ei niitä edes ollut paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. Olin teini-iässä nälässä ja myöhemmin aikuisena. Oli karua menoa 90. Nahistuneita uunivihanneksia. Ihmiset eivät välittäneet yhtään toisista ja hylkäsivät jos ei osunut muottiin.

 

Höpö höpö, 1990 oli vielä asiat hyvin. Kesätyöt sai 15-vuotiaanakin valita parhaan ja missä oli paras palkka. Mutta 1992 oli jo ihan eri meininki.

Ja kyllä ihmiset välittivät, eivätkä samalla tavalla haukkuneet työttömiä kuten nykyään. Ja silloin köyhtyi nopeasti monet rikkaatkin, niin eivät olleet nyrpistelemässä köyhille kuten nykyään kun rikkaisiin ei lama osu.

Kyllä silloin haukuttiin työttömiä, monien mielestä he olivat alimmista alimpaa kastia, kun eivät töitä saaneet. Kaikki olivat tottuneet, että töitä sai aina, mutta laman alettua alkoikin potkujen antaminen tai vähintään rekrytointikielto. Oli todella mukava valmistua ja todeta, että kaikissa oman alan yrityksissä oli neuvottelut päällä ja rekrytointikiellot.  Muistan yhden, joka jupisi, kuinka toivoi yhden tuttavansa joutuvan työttömäksi, että voisi kokea, kuinka helppoa se on työllistyä, oli saanut niin törkeitä kommentteja tältä suoraan työttömyydestä.

Oltiin valmistumisjuhlissa ja seuraavana arkipäivänä oltiin työvoimatoimistossa ilmottautumassa työttömäksi.

Työttömiä haukuttiin tosiaan ysärillä. Tämä Ben zyskovitsi ihmetteli miksei työttömät ota kahta osa-aikaduunia vastaan. Ja samat sävelet jatkuu vielä 30 vuotta sen jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Nokia

Sieltä lähti paljon porukkaa kultaisella kädenpuristuksella. Saivat aika pitkän ajan palkan lähtiessään.

Hyvää aikaa se oli. Jobattiin ja myytiin kalliilla halvalla ostettuja ladoja ja muita itäautoja veljes kansalle.