Lue keskustelun säännöt.
Millaisia harmittavia/ naurettavia oletuksia sinusta on tehty?
25.03.2025 |
Minua eniten harmittaa epäilyt, että asun hometalossa, kun minulla on vanha talo. Taloa on remontoitu kuitenkin lähivuosina niin paljon, ettei mitään huolestuttavaa talossa oikeasti ole.
Silti monet ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että vanha talo on ilman muuta laho ja homeessa. Kerran torin kauttakin kyseltiin onko myymäni sänky terveessä talossa ollut. Ostaja näki siis kuvan huoneesta ja päätteli varmaan kakluunista, että kyseessä on vanha talo.
Taloon on teetetty laajat kuntotutkimukset ja paljon remonttia. Esimerkiksi; kattoremontti, uusi kylpyhuone, keittiö, salaojat, alapohjan remontti, ilmanvaihdon parannuksia, uudet lattiat eristeitä myöten, putkityöt jne.
Kommentit (103)
Ollessani lapsi perheeni muutti takaisin vanhempani kotipaikkakunnalle, jossa vanhempani suku on asunut vuosikymmeniä. Sen jälkeen en ollut minä vaan sen lapsi ja sitä sukua, joten olen sellainen ja tällainen. Millään muulla mitä olen tai mitä teen ei ole mitään väliä, kunnes vaihdoin maisemaa opiskelemaan lähtiessäni. Nykyään kun kohtaan noita ihmisiä kuulee jatkuvasti, miten en olekaan sitä tai tätä, vaikka en ole ollut sitä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi perheeni muutti takaisin vanhempani kotipaikkakunnalle, jossa vanhempani suku on asunut vuosikymmeniä. Sen jälkeen en ollut minä vaan sen lapsi ja sitä sukua, joten olen sellainen ja tällainen. Millään muulla mitä olen tai mitä teen ei ole mitään väliä, kunnes vaihdoin maisemaa opiskelemaan lähtiessäni. Nykyään kun kohtaan noita ihmisiä kuulee jatkuvasti, miten en olekaan sitä tai tätä, vaikka en ole ollut sitä koskaan.
Tuollaisen jatkuvan olettamisen vuoksi muutin itse pois kotipaikkakunnalta. Todella epävarmalle pullossa kasvaneelle nuorelle se oli kipeä paikka kun ei saanut edes mahdollisuutta olla ns oma itsensä vaan aina oletettiin jotain.
Perheeni oli uskovainen (minä en) mutta siitä huolimatta minua pidettiin joko koppavana tai tyhmänä kun en todellisuudessa SAANUT olla tekemisissä kaikkien ikäkavereiden kanssa enkä päässyt esim discoon.
Muutin muualle ja aloin elää sellaista elämää jota halusin siellä kotipuolessakin todellisuudessa elää.
Sain lapsen yli 40-vuotiaana. Useampi on olettanut, että oltiin lapsettomuushoidoissa, eihän muuten tässä iässä voisi saada lapsia.
Minulla on hampaat pahasti epäjärjestyksessä. Monta kertaa joku on tullut kertomaan kuinka kannattaisi mennä hammaslääkärille, kun en ole tainnut käydä. Joo, 90-luvulla hampaitani oiottiin pitkään ja oli kahdet eri raudat. Lähtötilanne oli ihan hyvännäköinen, lopputulos tämä kauhean näköinen. Olen kyllä käynyt arvioittamassa miten saisi normaalimman näköiset hampaat. Poistettaisiin useita hampaita, tehtäisiin leuansiirtoleikkaus ja sitten oiottaisiin taas. En ala niin isoon operaatioon pelkkien rumien hampaitten takia.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi perheeni muutti takaisin vanhempani kotipaikkakunnalle, jossa vanhempani suku on asunut vuosikymmeniä. Sen jälkeen en ollut minä vaan sen lapsi ja sitä sukua, joten olen sellainen ja tällainen. Millään muulla mitä olen tai mitä teen ei ole mitään väliä, kunnes vaihdoin maisemaa opiskelemaan lähtiessäni. Nykyään kun kohtaan noita ihmisiä kuulee jatkuvasti, miten en olekaan sitä tai tätä, vaikka en ole ollut sitä koskaan.
Itse jätin tästä syystä muuttamatta takaisin lapsuuden kotipaikkakunnalle, vaikka lasten synnyttyä halusin lähemmäs molempien perheitä. Jo isovanhemmat ovat asuneet paikkakunnalla ja taatusti kaikki olisivat lasten minulta saadun sukunimen perusteella tienneet kenelle kaikille ollaan sukua.
Itse kärsin tästä kouluaikoina, kun opettajaksi osui nainen, jonka mies oli yrittänyt iskeä äitiäni pitkään, jo ollessaan tämän naisen kanssa naimisissa. Siis kauan ennen kuin minä edes synnyin. Tämä mustasukkaisuus aiheutti kolmen vuoden helvetin tietyn aineen tunneilla yläasteella. Lisäksi isäni puolella on toisenlaisia ongelmia, jotka ovat aiheuttaneet tiettyjä ennakkoluuloja myös minua kohtaan. Että joo, en halua lapsilleni samaa rasitetta.
On oletettu, että sain ainoan lapseni alaikäisenä (olin 26-vuotias).
On oletettu, että en ole lapseni isän kanssa enää yhdessä, koska sain lapsen niin nuorena ja koska lapsia on vain yksi.
On oletettu, että vanhempani maksavat meille kaiken (koska olemme muka niin nuoria)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua luullaan usein paljon nuoremmaksi kuin olen. Olen töissä miesvaltaisella alalla, joten ei varsinaisesti lisää ammatillista uskottavuutta, että näyttää juuri ja juuri valmistuneen ikäiseltä. Saan myös usein kommenttia, että olen tehnyt lapseni teininä. Olin 25-vuotias hänen syntyessään.
Monet myös kuvittelee, että olisin kultalusikka suussa syntynyt. Osittain juuri tämän takia, että luulevat paljon nuoremmaksi kuin olen ja sitten olen kuitenkin saanut luotua omaisuutta ja uran. Kuvitellaan, että nämä on vain ojennettu minulle, vaikka olemme miehen kanssa tehneet elämämme eteen hurjasti töitä ja nuorempana säästäneet todella pienistä tuloista.
Olemmekohan me vähän "samiksia"? Minä olin 30v, kun sain esikoiseni, ja minua luultiin teiniäidiksi. (Ei ollut pysyvää sekään nuoruus: Sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja minua on luultu hänen mummokseen.) Mutta voin kertoa ikuisesta nuoruudesta haaveileville, että elämä kyllä tietyiltä osin helpottui, kun muutuin aikuisen näköiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Muutimme kauas toiselle paikkakunnalle ja syynä oli perhesiteet sekä ns "koulushoppailu" jos nyt näin voi suoraan sanoa.
Uudella paikkakunnalla asuimme vähän alussa vähän aikaa alueella jossa on paljon vuokra-asuntoja. Meidän suntomme ei ollut vuokra. Asuinpaikan ja muutaman kuukauden kestäneen työttömyysjaksoni vuoksi moni tuntui olettavan että meitä voi kohdella huonosti ja alentavasti (mm lapsen päiväkodissa pari henkilöä).
Saatuani arvostetun työn ja ostettuamme oman asunnon parempimaineiselta alueelta, oli suorastaan häkellyttävää huomata kuinka kohtelu muuttui. Katsoivat varmaan verotietoja tai urkkivat muuten asioitamme.
Tuo kohtelu kuitenkin jätti jäljet ja en pysty suhtautumaan noihin kyseisiin ihmisiin enää mitenkään luottavaisesti- tekiväthän he meistä aika törkeitä oletuksia ja kohtelivat sen mukaan.
Kuulostaapa tutulta. Itse asuin pitkälle aikuisikään vuokra-asunnossa. Kun ostimme oman asunnon, alkoi tulla kyläilykutsuja sellaisiltakin sukulaisilta, joille olin aikaisemmin 'pelkkää ilmaa'.
Toisaalta, sitten muutaman vuoden omistusasumisen jälkeen vaihdoin akateemisista töistä duunarin hommiin, ja taas saan olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on luultu tyhmäksi, narsistiksi, huonoksi sängyssä, tylsäksi, köyhäksi
Jouduin vaihtamaan koulua yläasteella muuton takia.
Kukaan ei halunnut tutustua minuun - kaikilla oli jo ne omat porukat. Vietin siis 8- ja 9-luokat yksin, mutta 8-luokan talvella syntyi ikävä juoru, mikä levisi ihan v*tun nopeasti opiskelijoiden keskuudessa.
En halunnut pitää itsenäisyyspäivänä mekkoa, mutta oli kuulemma pakko laittaa "joko mekko tai kauluspusero". Laitoin sitten veljen kauluspuseron. Ajattelin, että tuskin kaikki nyt kuitenkaan laittaa sitä mekkoa, kun ei etelämpänäkään itsenäisyyspäivää otettu niin tosissaan.
Ja kaikilla tytöillä mekot. :) Ainakin meidän luokasta. Jossain vaiheessa päivää kuului jtn, että "näytän ihan lesbolta", ja siitähän porukat innostuikin. En ole koskaan ollut kiinnostunut naisista, mutta ei sillä ollut merkitystä. Vaan lisää syytä syrjiä kys. pikkukaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin synnyinkaupungistani Helsinkiin opiskelemaan ja sittemmin Espooseen. Osa sukulaisistani ja vanhoista kavereistani alkoi tämän vuoksi ajatella, että olen muuttunut ylimieliseksi. Jotkut jopa lakkasivat pitämästä yhteyttä. Tämä ylimielisenä pitäminen on ilmennyt muun muassa sellaisista ivalliseen sävyyn sanotuista kommenteista kuin:
"Emmaa (nimeni muutettu) ei juuri enää näy, sillä ei varmaan ole enää aikaa meidän kaltaisille maalaisjunteille."
"Öhö öhö, sitä on alettu oikein stadia puhumaan vai", kun esim. kutsuin Rautatieasemaa Steissiksi ja Stockmannia Stockaksi.
"Leiju nyt vielä vähän lisää", kun kerroin, että mieheni kanssa löysimme Espoosta yhteisen kämpän.
"Niin sä asut Espoossa, kai teillä on uima-allas takapihalla? Ai ei? No onhan teillä palvelija edes? Ei kannata muuttaa sellaiseen paikkaan, missä ei ole varaa asua."
Ärsyttää tuollaiset kommentit, kun ensinnäkin pk-seudulla asuvat ovat ihan tavallisia ihmisiä, ja siksi toisekseen olen aina ollut suht vaatimaton persoona. Olen tietysti ollut iloinen muutoistani, mutta en ole koskaan millään lailla kehuskellut niillä.
En tiedä, että minusta olisi edes tehty muunlaisia kuin harmittavia/naurettavia/ikäviä ja vääriä oletuksia.
Luulisi nimittäin, että sellaiset mukavatkin oletukset korviin kantautuisi jos sellaisia joku joskus tekisi.
Mutta joo. Minua on esim pidetty ylimielisenä ja kuspäänä vaikka oikeasti olen arka, hiljainen ja ujo eikä itsevarmuudessa ole kehumista. Minua on pidetty myös helppona/varmana/huorana jolta saa kuka vaan vaikka oikeasti sinkkuna elän selibaatissa eli en harrasta mitään yhdenyönjuttuja tai panosuhteita.
Etenkin siksi tuo oletus kuulostaa ihmeelliseltä, koska eihän mulla edes olisi kanttia / rohkeutta lähteä jonkun baarituttavuuden matkaan. Ei edes humalapäissään.
Ai juu, yhdessä työpaikassa kuviteltiin mun olevan naimisissa (en tosiaan tiedä miksi), mutta koska tietenkään mulla ei mitään kihla- eikä vihkisormuksia ollut niin mun oletettiin olevan "haku päällä" työpaikalla ja yrittävän tietenkin iskeä yhtä saakelin rasittavaa pikkupomoa, joka tykkäsi naurattaa talon vanhempaa naisväkeä (eli niitä olettajia) aina ruokalassa.
Ei liene tarpeen mainita, mutta mainitsen silti että kaikki nämä olettajat ja juttujen keksijät on olleet naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että olen ylpeä ja itseäni täynnä, koska olen pitkä ja hyväryhtinen nainen. Haluan myös olla omissa oloissani ihan rauhassa, mutta niin vain sitten jotkut heikkoitsetuntoiset (?) ärsyyntyvät ja tulevat joskus jopa ihan suoraan vittuilemaan.
Tämä niin tuttua!
Mä olen luonteeltani nauravainen ja sosiaalinen, ja lähtökohtaisesti viihdyn tosi monenlaisten ihmisten seurassa. Ajattelen ihmisistä useimmin hyvää kuin pahaa. Olen myös joustava, mulla on harvoja asioita, joista ehdottomasti olen jotakin mieltä, yleensä sopeudun nopeasti haastaviinkin tilanteisiin.
Mua on työelämässä pidetty tämän takia joskus naivina ja sinisilmäisenä, mitä en ole.
Väitän olevani hyvä ihmistuntija ja osittain tämä hyväntuulisuus ja hyvän ilmapiirin luominen, keskustellen ja kuunnellen asioiden sopiminen on ihan harkittu, tietoinen juttu. Päästään ihan samaan päämäärään, vaikka töissä olisi jopa hauskaa. Rumasti sanottuna mä uskon täysin positiivisen vahvistamiseen niin työssä ihmisten kanssa kuin koirankoulutuksessakin.
Suomessa elää vain edelleen monilla työpaikoilla ajatus, että pomon pitäisi olla joku etäinen murisija, joka tulee lopulta sanomaan sen viimeisen sanan neukkariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On pidetty ylpeänä, hienostelevana, tyhjäpäänä jne. Sitten suhtautuminen muuttunut kun ovat tutustuneet
No mua pidetään automaattisesti vaarallisena (olen mies, enkä edes mitenkään erityisen iso - n 185cm). Ajan pääni melkein kaljuksi (n millin sänki jää sillä koneella, jolla leikkaan hiukseni). Kukaan ei edes yritä tutustua. Eli ei edes saa sitä mahdollisuutta osoittaa, kuinka väärässä ovat.
Rivien välistä voikin huomata, ettei ole mitään mahiksia parisuhdemarkkinoilla.
Tähän on varmaan törmännyt moni lihava: Koska olet ylipainoinen, et voi olla liikunnallinen.
Usein huomaan, kuinka ihmiset vähän hämmästyvät, kun minä kokoa 46 oleva nainen kerron käyväni joogassa ja uimassa useita kertoja viikossa, lenkkeilen koiran kanssa monta kilometriä päivässä ja nyt aion aloittaa saliharjoittelun tosissani, kun löysin hyvän tutun pt:n.
Lihava voi olla hyväkuntoinen ja tykätä liikkumisesta harrastuksena ihan yhtä lailla kuin hoikka voi olla aivan rapakuntoinen ja inhota kaikkea liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on varmaan törmännyt moni lihava: Koska olet ylipainoinen, et voi olla liikunnallinen.
Usein huomaan, kuinka ihmiset vähän hämmästyvät, kun minä kokoa 46 oleva nainen kerron käyväni joogassa ja uimassa useita kertoja viikossa, lenkkeilen koiran kanssa monta kilometriä päivässä ja nyt aion aloittaa saliharjoittelun tosissani, kun löysin hyvän tutun pt:n.
Lihava voi olla hyväkuntoinen ja tykätä liikkumisesta harrastuksena ihan yhtä lailla kuin hoikka voi olla aivan rapakuntoinen ja inhota kaikkea liikuntaa.
Tämä on aivan totta, ja tuohon oletukseen sortuu usein myös lääkärit.
Puolisoni on pitkä, harteikas ja pyöreävatsainen mutta erittäin liikunnallinen. Usein häntä halutaan nöyryyttää lääkärissä kaikenmaailman jumppaamisilla ja kun hän sitten taipuukin kaikkeen ja veriarvot on hyvät jne- saa joka kerta kuulla ääneen hämmästelyä.
Olen hoitoalalla ja minua ärsyttää, jos ihmiset kuvittelevat minun olevan erityisen hoivaava luonteeltani. En ole. Teen työtäni ainoastaan rahan takia.
Että olen köyhä, työtön, autoton, vuokra-asuja, koska olen eronnut.
-> En ole ollut päivääkään työttömänä, työskentelen it-alalla päällikkötehtävissä, ajan uutta katumaasturia ja olen tilavan kotimme ostanut ihan itse (toki pankki vielä osa-omistajana, kuten varmasti aika monella alle nelikymppisellä). Lisäksi mökki meren rannalla.
Minua on erityisesti lapsena luultu romaniksi. Minua on luultu ylpeäksi.
Minua on luultu mieheksi. Tämä on tosin hämmästyttänyt monia muita kun olen tästä kertonut.
Minua on luultu osoitteeni vuoksi rikkaaksi.
Ystäväni luulevat, että minulla ja miehelläni on huono taloudellinen tilanne.
Minua on luultu ulkomaalaiseksi monta kertaa. Työmatkallanikin joku halusi opastaa miten pääsen perille. Tämä oli tietty kilttiä.
Ranskassa, Kreikassa ja Italiassa minua on usein luultu paikalliseksi ja tultu kysymään opastusta.
Muutimme kauas toiselle paikkakunnalle ja syynä oli perhesiteet sekä ns "koulushoppailu" jos nyt näin voi suoraan sanoa.
Uudella paikkakunnalla asuimme vähän alussa vähän aikaa alueella jossa on paljon vuokra-asuntoja. Meidän suntomme ei ollut vuokra. Asuinpaikan ja muutaman kuukauden kestäneen työttömyysjaksoni vuoksi moni tuntui olettavan että meitä voi kohdella huonosti ja alentavasti (mm lapsen päiväkodissa pari henkilöä).
Saatuani arvostetun työn ja ostettuamme oman asunnon parempimaineiselta alueelta, oli suorastaan häkellyttävää huomata kuinka kohtelu muuttui. Katsoivat varmaan verotietoja tai urkkivat muuten asioitamme.
Tuo kohtelu kuitenkin jätti jäljet ja en pysty suhtautumaan noihin kyseisiin ihmisiin enää mitenkään luottavaisesti- tekiväthän he meistä aika törkeitä oletuksia ja kohtelivat sen mukaan.