Millaisia harmittavia/ naurettavia oletuksia sinusta on tehty?
Minua eniten harmittaa epäilyt, että asun hometalossa, kun minulla on vanha talo. Taloa on remontoitu kuitenkin lähivuosina niin paljon, ettei mitään huolestuttavaa talossa oikeasti ole.
Silti monet ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että vanha talo on ilman muuta laho ja homeessa. Kerran torin kauttakin kyseltiin onko myymäni sänky terveessä talossa ollut. Ostaja näki siis kuvan huoneesta ja päätteli varmaan kakluunista, että kyseessä on vanha talo.
Taloon on teetetty laajat kuntotutkimukset ja paljon remonttia. Esimerkiksi; kattoremontti, uusi kylpyhuone, keittiö, salaojat, alapohjan remontti, ilmanvaihdon parannuksia, uudet lattiat eristeitä myöten, putkityöt jne.
Kommentit (103)
On huolissaan alkoholin käytöstä, koska on työtön. On huolissaan, kun on miesystävä.
No naapureiden kanssa ei saa jutella, koska siitä joku huolta kantaa. Eikä olla 3 kk työttömänä, koska on heti alkoholisti. En tiedä vaikuttiko tähän se, että olen lenkillä aina napsinut tölkkejä maasta mukaan. Kesällä noista kertyy valtava energia ja palautusjuoma kasa. Koska asun urheilukeskittymön alueella. Jonka sisällä on 3 kauppaa. On se huolta kantavaa kun kympillä vie energiajuomatölkkejä kauppaan. Heti on juoppo.
Oma ulkomuoto. Osalle automaatiolepakko.
Kateellinen, koska on varmasti köyhä. Duunissa työpaikka kiusaajan oletus, kun korosti tavaroitaan. Oikeasti olen rikkaan perheen lapsi ja opetettu ostamaan tarpeeseen. En leveilyyn. En ymmärrä kateutta materiaa kohtaan. Osta sie jos tarvit.
Näitä ois ja paljon. Mut suurimmakseen osakseen noi on tuoreimmat ja aika naurettavia. Ei noita voi edes vakavasti ottaa. Pitää piilossa nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Nimeni perusteella on epäilty romaaniksi tai ulkomaalaiseksi.
Minä puolestani en juo viinaa, mutta sain kuulla olevani alkoholisti... tätä oli selitetty alaikäisille pikku tytöille! Selittäjänä oli toiminut keski-ikäinen nainen joka ei tunne minua eikä ikinä ole nähnyt minua humalassa...pitäiskö olla huolissaan, vaiko tehdä rikos ilmoitus, taikka peräti kiskasta ämmää turpaan?
Ihosairaus = alkoholiongelma. En juo alkoholia lainkaan.
Nuorempana kun en käyttänyt meikkiä, olin aina kaikille lestadiolainen.
Vajaaksi ja apua tarviksevaksi on luultu, ihan vain nukkekotiharrastukseni takia. Koska eihän nyt herranen aika aikuinen voi nukkekoteja harrastaa joten pakko olla jotenkin vajaa eikä täysin terve päästänsä...
Että olen sata kertaa ujompi/hiljaisempi mitä oikeasti olen. Oon vaan tällainen mietiskelijä ni unohdan aina et muut ei nää mun pään sisään 🙈 Ja tutussa seurassa oon hyvinkin puhelias.
Minulle on sanottu, että kun sinä olet tuollainen sosiaalinen. Oikeasti vihaan ihmisiä ja tykkään viettää aikaa neljän seinän sisällä kahdestaan koiran kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hiljainen, joten pakkohan minun on olla myös vajaaälyinen 🙄
Itseasiassa mulle yksi tyyppi _aina_ jaksaa viisastella mun hiljaisuudesta. Ihan aina. Sitten yksi kerta toinen tyyppi sanoi sille, että hiljaiset ovat yleensä itseassa paljon fiksumpia ja ajattelevaisempia ihmisiä.
Mun perisynti juurikin on kuvitella kaikkien hiljaisten ihmisten olevan hyvin älykkäitä ja syvällisiä. T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyötön = alkoholisoitunut vajaamielinen ihminen.
Just tämä. Myös jos oli / on sairauksia joihin ei kuole tai vaivoja, joku luulee että ihminen vajaa. Outoa.
Tähän seikkaan sortuu mun kokemuksella yleisemmin lääkärit, jos oot työtön niin juot. Kun kerroin yhdelle kandille etten juo viinaa, sain kuulla; kyllä ainakin vähän pitäisi juoda! Tämä tarina on aivan tosi...näin Valkeakoskella!
Minua luultiin työttömäksi, kun olin juuri muuttanut toiselle paikkakunnalle. Yksi tyyppi alkoi heti kertomaan, mistä kaikista paikoista kannattaa töitä kysellä. Puhemaratonin päätteeksi onnistuin sitten kertomaan että minulla on vakituinen työ, sain siirron firman sisällä toiselle paikkakunnalle, omasta pyynnöstä.
Vierailija kirjoitti:
Moni vanha talo on remontoitu hometaloksi.
Tuo on aivan totta...esim. monet rintamamies mallin talot on remontoitu pilalle kun on menty mättämään muovia joka mahdolliseen väliin ja siten tehty "pullo" rakenteita!
Hääväen keskuudessa huhuttiin minun olevan raskaana ,koska kukaan ei muuten pitäisi häitä lokakuussa.No ,en ollut.
Halusimme häämme syksylle koska silloin sisareni palaisi Suomeen.Lisäksi appi oli toivonut tätä ,koska halusi soittaa meille "Syysunelmia"- häävalssin.Se oli ollut edesmenneen anoppini lempivalssi.
Lesboksi on minuakin luultu, siis teininä. Lähinnä siksi, että en yläasteikäisenä ollut erityisen kiinnostunut seurustelusta ja pukeuduin joidenkin mielestä poikamaisesti, huppareihin ja farkkuihin... Tuo oli kiertävä huhu vielä lukiossakin, ja kuulemma eräs kiusaajatyttöjen porukka kävi sanomassa minusta kiinnostuneille pojille, ettei tuosta kannata edes kiinnostua, kun se on lesbo. Ihan miehen kanssa olen kuitenkin nykyisin naimisissa.
Halusin kuulemma yläasteella olla gootti kun minulla oli tummat hiukset. Kyseessä siis ihan luonnollinen hiustenvärini, joka on tummanruskea. Kaiken lisäksi minulla on aika tummat, ruskeat/tummanvihreät silmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni vanha talo on remontoitu hometaloksi.
Tuo on aivan totta...esim. monet rintamamies mallin talot on remontoitu pilalle kun on menty mättämään muovia joka mahdolliseen väliin ja siten tehty "pullo" rakenteita!
Monet ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ja se onkin ärsyttävää, kun ihmiset olettaa jotain sillä perusteella, että jotkut vanhat talot on pilattu remonteilla. Mun talossa on remontoitu perinteitä kunniottaen ja esim.lattiat ovat oikeaa puuta eikä muovia. Eikä taloa ole remontoitu liian tiiviiksi, vaan hengittäviä materiaaleja käyttäen.-ap
Ilmeisesti teini-ikäinen pikkusiskoni aikoinaan epäili minua homoksi, kun minulla ei ollut tyttöystävää. Olin tosiasiassa vain ujo ja syrjäänvetäytyvä ja siksi aloitin seurustelun verrattain "myöhään" . Nykyään varmaan väärinkäsitykset liittyvät lähinnä ikääni, koska olen reippaasti kolmekymppinen, mutta näytän hädintuskin kaksikymppiseltä.
On puhuttu minun olevan mukava ja miellyttävä tyyppi, vaikka en oikeasti ole; minulla
ei ole edes yhtään ystävää.
Uskon että minua usein oletetaan aika liberaaliksi ihmiseksi, mutta tosiasiassa olen useimmassa suhteessa hardcore konservatiivi ja lähimpänä kansallissosialistia kuin mitään muuta poliittista suuntautumista. :D
Varmaan myös pidetään usein tyhmänä ja hitaana, koska olen usein hajamielinen ja saatan vaikuttaa vähän sellaiselta sählääjältä. Olen kuitenkin mitatusti reippaasti keskimääräistä älykkäämpi ja olen ansioitunut yliopistotutkija.
Laihuuteni takia minua usein luullaan laiskaksi ja ei-urheilevaksi luuseriksi, vaikka olen käynyt kuusi vuotta salilla. Tämä näkyy käytännössä siten että ihmiset silminnähden yllättyvät ja hämmästyvät kun kerron käyväni salilla.
Olen opiskellut fysiikkaa yliopistossa => olen matematiikan opettaja.
Olen autisti => Minulla on henkilökohtainen avustaja.
Minulla on akateeminen koulutus => olen hyvätuloinen (vaikka olenkin pitkäaikaistyötön)
Olen työtön <= en ole ikinä edes hakenut töitä.
Opin helposti koodaamaan => minulla on hyvät sosiaaliset taidot.
Tämä. Kaikki pummivat tupakkaa kun pukeutuu vähän boheemisti ja luulevat vihervasemmistolaiseksi.
Ihmiset tulee sporapysäkeillä "tota mulle tuli ihan mieleen, että ethän saa vaan polta?"
Ihmisten skaala on nykyään, että olet joko koditon tai keskiluokkainen, siinä välissä ei nähdä enää mitään.