Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Leffoja vuokrattiin, leffoja ostettiin. Oli levykauppoja ja tavarataloissa levyosastot, joista käytiin ostamassa uusimmat levyt. Vieläkin muistan, kuinka Lahdessa, nykyisen Trion paikalla, oli Centrum-tavaratalo, jonka katutasossa oli valtavat määrät Lp-levyjä, sekä c-kasetteja.
Ja pankkikonttoreita oli siellä sun täällä, samassa suhteessa mitä nykyään on juottoloita vähän joka kadunkulmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin kanssa kun sovittiin että lähdetään kaupungille, sovittiin etukäteen missä nähdään ja mihin aikaan. Ei voinut tietenkään viestitellä, onko kaveri ehtinyt bussiinsa, vaan joskus sai odottaa kaksikin tuntia että nähtiin.
Kaverille soittaminen oli jännää, kun sen vihainen isä aina vastasi. Piti kysellä, onko nännännää kotona ja sitten ehkä sai kaverin puhelimeen.
Pelaaminen oli hauskaa, kun kaverilla oli isoveljiä ja niillä oli tietokone ja sillä jänniä pelejä kuten Leisure suit Larry. Siinä oppi englantia tehokkaasti, kun yritti sitä ala-astelaisena pelata. Ei ollut tutorial-videoita. Mutta joku isoveljistä jossain vaiheessa tulosti (niillä oli semmoinen tulostin jossa vähän niinkuin kynä piirsi viivaa) läpipeluuohjeen siihenkin peliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen käytiin kylässä naapureilla ja sukulaisilla niin, ettei välttämättä edes sovittu mitään etukäteen, vaan mentiin vain iltaa istumaan, puolin ja toisin. Tämä toimi tietysti vain, jos välimatkaa ei ollut paljon.
Kaupassa oli monella käytössä tili, johon kirjattiin ostoksia, ja lasku maksettiin myöhemmin kerralla.
Valokuvia otettiin oikealla kameralla, ja tavallisissa perheissä oli yleensä sellainen pieni kamera, johon laitettiin filmikasetti ja salamavalo oli kertakäyttöinen kameraan liitettävä osa. Filmi vietiin sitten valokuvausliikkeeseen kehitettäväksi.
Ottiko kukaan selfieitä? Jos kävin vaikka New Yorkissa, saatoin ottaa kuvia nähtävyyksistä ilman että itseäni näkyi kuvissa ollenkaan. Jos näyn nuoruuteni matkakuvissa, niin ne täytyy olla varmaan 100% matkaseuralaisen tms. ottamia. Melkoinen kulttuurinmuutos tässä (toki puhelimella
Mieti nyt vähän hei. Jos olisit siihen aikaan ottanut selfieitä, niin et olisi voinut postata niitä minnekään.
Lomakuvia näytettiin diaprojektorilla sukulaisille ja kavereille kotona. Rimputat sitten projektoria suvulle, ja näytät valkokankaalta että minä, taas minä, tuokin on minä!
:D Olisi ollut täysin koomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki yhteydenpito "koneistoon" kuten työkkäriin, hoidettiin ainoastaan kirjeitse. Rentoa meininkiä nykyiseen verrattuna.
Silloin esimerkisi vaatimus työpaikkojen hakemisesta olisi ollut mahdoton toteuttaa jo teknisesti.
Kyllä ne hoidettiin puhelimitse.
Höpö höpö. Ei kaksikymppisellä ollut mitään puhelinta silloin ekassa asunnossaan. En koskaan ollut ysärilamassa yhteydessä työkkäriin puhelimitse. Ei ollut puhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Radiossa oli nuorille vain pari musiikkiohjelmaa viikossa. Suosikkibiisejä vartottiin C-kasetti valmiina aloittamaan nauhoitus. Harmitti suuresti jos juontaja kesketty biisin ennen sen loppu tai rupesi hölöttämään biisin päälle kesken nauhoituksen. Parasta oli jos onnistui radiomankalla tekemään biisin äänen häivytyksen biisin loppuun.
Mulkeroimmat juontajat puhuivat tahalleen päälle ja naureskellen sanoivat että siellä nyt varmasti moni nauhoittelija tästä suuttuu 😡
Myöhemminkin oli joku musiikkitoimittaja, joka puhui pitkään, aina odotettiin voi kun lakkaisi, kun nauhoitettiin VHS-kasetille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli viikon lehdet lauantaina, kun ne haettiin risteyspaikasta. Puhelimeen tietöntä taivalta 15 km. Hautajaiskutsut tulivat mustareunaisina kirjeinä ja sinne mentiin linja autolla koko kylän voimin. Kaupasta neljästi vuodessa ostoksia hevoseen verran. Suola, sokeri, jauhot ja ryynit tärkeimmät. Oli monilla omavaraistalous ja tekemisestä ei puutetta. Vaatteita ja neuleita myös aina tekeillä jos kangasta oli.
Mentiin kesälomamatkan huippukohtana huvipuistoon ja paikan päällä todettiin, että se menee kiinni tunnin päästä. Muistoksi jäi valokuva-albumiin kuva, jossa kolme lasta itkevät surkeana.
Oltiin muutenkin useammin väärässä paikassa, väärään aikaan. Eihän se aina haitannut ja ihmiset oli ymmärtäväisempiä asian suhteen, mutta välillä todella, todella harmitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkat varattiin matkatoimistosta soittamalla tai menemällä paikan päälle.
Ulkomaille lähtiessä piti aina vaihtaa rahaa valmiiksi. Koska valtaosassa maailmaa ei Suomen markolla tehnyt yhtään mitään. Edes rahanvaihtopisteet tai pankit ei huolineet niitä aina. Mitä kauemmas matkusti sitä vaikeampaa oli tämä rahojan kansssa puljaaminen. Joskus muistan vaihtaneeni markkoja dollareiksi ihan siitä syystä, että dollareita pystyy melko helposti vaihtamaan paikalliseen valuuttaa missä tahansa.
Nykyisin matkustaminen on PALJON helpompaa. Etenkin Euroopassa - ei edes tunnu siltä kuin olisi ulkomailla.
Matkashekit olivat toki käytössä.
Kun muutin Manchesteriin ysärin alussa, niin ostin kaikki liput ja vuokrasin asunnon ilman nettiä.
Lensin paikalle, ostin päivän ilmoituslehden, ja aloin soitella kolikkopuhelimesta kadulta.
Kahdessa päivässä oli asunto.
Rakastin tuossa menneessä ajassa juuri tuollaista spontaanisuutta. Mitään ei voinut varata etukäteen, hoitaa netin kautta kotoa. Perse aina tuleen ja menoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muoltiin postimerkkejä ja liimattiin ne kirjeeseen.
Vierailija kirjoitti:
80-luvun alussa kovin pullistelu & elvistely juttu oli se, kun joku oli hankkinut noin 10 kiloisen Nokia "kännykän" eli mobira senator raahattavan puhelimen ja kilautti jollekin ja sanoi "soitan kesämölkiltä".
Äläs nyt oli se kovaa soittaa esim. autosta ihan toiseen maahan joskus 90-luvun alussa. Ajattele uskomatonta! Nimitys oli matkapuhelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen käytiin kylässä naapureilla ja sukulaisilla niin, ettei välttämättä edes sovittu mitään etukäteen, vaan mentiin vain iltaa istumaan, puolin ja toisin. Tämä toimi tietysti vain, jos välimatkaa ei ollut paljon.
Kaupassa oli monella käytössä tili, johon kirjattiin ostoksia, ja lasku maksettiin myöhemmin kerralla.
Valokuvia otettiin oikealla kameralla, ja tavallisissa perheissä oli yleensä sellainen pieni kamera, johon laitettiin filmikasetti ja salamavalo oli kertakäyttöinen kameraan liitettävä osa. Filmi vietiin sitten valokuvausliikkeeseen kehitettäväksi.
Ottiko kukaan selfieitä? Jos kävin vaikka New Yorkissa, saatoin ottaa kuvia nähtävyyksistä ilman että itseäni näkyi kuvissa ollenkaan. Jos näyn nuoruuteni matkakuvissa, niin ne täytyy olla varmaan 100% matkaseuralaisen tms. ottamia. Melkoinen kulttuurinmuutos tässä (toki puhelimella
Kameroissa oli jo kauan sitten itselaukaisin ja niissä esim. 10 sekunnin viive. Itse käytin sellaista jonkin verran, tosin en olisi missään vilkkaassa paikassa tietenkään jättänyt kameraa käsistäni, mutta esim. maaseutumatkalla sen saattoi laittaa kiven tai aidan päälle ja juosta vähän kauemmas, jotta ehti kuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka ikisessä kahvilassa pulputti Hartsport-juoma -automaatti. Lähinnä koristeena, en tiedä ostiko sitä vihreää juomaa oikeasti kukaan.
Irtokarkit ostettiin niin, että myyjä laittoi pussiin penni- tai markkamääräisen määrän karkkeja. Sanottiin "noita 50 pennillä". Kolapullot ja tutit oli monien suosikkikarkkeja.
Turun Wiklundilla (Sokos) oli pulputtava appelsiinituoremehukone, josta sai ostaa kertakäyttömukillisen kerrallaan. Se oli heti suoraan pääovesta Eerikinkadulta tultaessa karkkiosastolla, kakkoskerrokseen menneiden portaiden ja liukuportaiden vieressä niiden oikealla puolella. Mehu ostettiin karkkiosaston myyjältä, mutta en muista enää paljonko se maksoi. Markan vai vähemmän? Ostin aika usein mukillisen, kun jano yllätti yliopistolta käveltyäni. Tämä oli siis 80-luvun loppupuoliskolla, jokin monista Wikken remonteista mehukoneen hävitti, ja katukerros on muutenkin muuttanut muotoaan joka kerta remonttien jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInä ostin sitä Hart-Sporttia aina! Se oli koko uimareissun idea, päästä juomaan lasillinen Hart-Sporttia.
Koulussakin kun mentiin uimaan luokan kanssa, niin lähes kaikki ostivat Hart-Sporttia. Oli se niin hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen käytiin kylässä naapureilla ja sukulaisilla niin, ettei välttämättä edes sovittu mitään etukäteen, vaan mentiin vain iltaa istumaan, puolin ja toisin. Tämä toimi tietysti vain, jos välimatkaa ei ollut paljon.
Kaupassa oli monella käytössä tili, johon kirjattiin ostoksia, ja lasku maksettiin myöhemmin kerralla.
Valokuvia otettiin oikealla kameralla, ja tavallisissa perheissä oli yleensä sellainen pieni kamera, johon laitettiin filmikasetti ja salamavalo oli kertakäyttöinen kameraan liitettävä osa. Filmi vietiin sitten valokuvausliikkeeseen kehitettäväksi.
Ottiko kukaan selfieitä? Jos kävin vaikka New Yorkissa, saatoin ottaa kuvia nähtävyyksistä ilman että itseäni näkyi kuvissa ollenkaan. Jos näyn nuoruuteni matkakuvissa, niin ne täytyy olla varmaan 100% matkaseuralaisen tms. ottamia. Melkoinen kulttuurinmuutos tässä (toki puhelimella
Halvemmissa kameroissa oli kiinteä tarkennusalue muutamasta metristä äärettömään, joten selfien yrittäminen olisi johtanut suttuiseen naamaan ja terävään taustaan. Paremmissa piti tarkentaa käsin, kunnes automaattitarkennuksia alkoi tulla 1980-luvulla.
Pitkillä automatkoilla kulutettiin aikaa ja kuunneltiin c-kasetilta äänikirjoja ja kuunnelmia. Muistan että ainakin Hobitti-äänikirja (kasetilla) oli usein lainassa kirjastosta, kun oli tiedossa 9 tunnin automatka mummolaan. Joskus myös autossa matkustajana luettiin kirjoja, ja kun yö pimeni niin tekstin näki kunnolla vain kun katuvalo vilahti ohi. Auton sisävaloa ei saanut "turhaan", eli ikinä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla oli korvalappustereot ja vitsailtiin silmälappuvideoista.
Myös näköpuhelimesta puhuttiin tulevaisuuden laitteena. Nythän meillä on niitäkin, mutta ihan erilaisena kuin joskus yritettiin kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvun alussa kovin pullistelu & elvistely juttu oli se, kun joku oli hankkinut noin 10 kiloisen Nokia "kännykän" eli mobira senator raahattavan puhelimen ja kilautti jollekin ja sanoi "soitan kesämölkiltä".
Äläs nyt oli se kovaa soittaa esim. autosta ihan toiseen maahan joskus 90-luvun alussa. Ajattele uskomatonta! Nimitys oli matkapuhelin.
Ei ollut. Se oli autopuhelin.
Vierailija kirjoitti:
Kaverilta sain lainaan pornolehtiä, sitä ennen tumputin anttilan alusvaateosion avulla. Netti kun tuli niin oli se kyllä aikamoinen muutos.
Netistäkin katsottiin aluksi vain kuvia.
Hyvää aikaa.